Suhteeni true crime -genreen on hankala. Onhan siinä vähän puolilikainen fiilis, kun todellisen ihmisen murhasta tehdään toiselle ihmiselle viihdettä. Onko alhaista pysähtyä onnettomuuspaikalle ottamaan valokuvia uhrista? On. No onko alhaista hakea nautintoa muiden ihmisten kokemista kauhunhetkistä? Niin…. tässä kohtaa koen hieman häpeää. En koskaan pysähtyisi onnettomuuspaikalle ottamaan valokuvia, mutta kyllä minä kaikenlaisia true crime -kirjoja ja podcasteja kuuntelen.

Mutta sitten taas. Onko väärin olla kiinnostunut jostakin asiasta, jos kiinnostuminen ei johda mihinkään haitalliseen? Jos vaikka kadonneiden ihmisten tarinoiden lukeminen kiehtoo, mitä haittaa siitä on? Jos et seiso vieressä, mistä tiedät että kaatuvasta puusta kuuluu ääni? Onhan näitä, kysymyksiä. Eikä minulla ole niihin vastauksia.

Kolme tasokasta true crime -kirjaa

True crime on genre, jonka alle mahtuu mahdoton määrä aivan kaikenlaista teosta. On hyvin kirjoitettuja kirjoja, tarkasti taustoitettuja podcasteja ja sitten on niitä arveluttavasti muiden elämää tonkivia teoksia ja tautuoitujen miestoletettujen kansikuvittamia elämäkertoja, joissa kerrataan ne samat jengiläisenelämäonranccaa-jutut, jotka on tullut luettua eri muodoissa jo aika moneen kertaan.

Luin Hesarin Teema-lehdestä (toimittaja Venla Rossin kirjoittama juttu) kiinnostavan artikkelin true crime -ilmiöstä. Jutussa mainittiin tutkimuksesta (Boling & Hull 2018), jonka mukaan noin 75 prosenttia true crime -podcastien kuuntelijoista oli naisia. Bolingin haastattelututkimukseen osallistuneista yksi kommentoi true crimea näin:

”Me, jotka olemme kokeneet väkivaltaa ja saamme lohtua true crimesta, emme etsi ratkaisua vaan ymmärrystä. Etsimme yhteisöä, joka ei käännä selkäänsä sille, että päivittäinen väkivalta on todellista ja että se on enemminkin arkipäiväistä kuin luonnonoikku.”

Valitsin uudehkoista true crime äänikirjoista (löytyvät myös kovakantisina) kolme, jotka omasta mielestäni kestävät vähän tiukemmankin tarkastelun. Toki sisältö viihdyttää, mutta koin, että niiden ”toisten” tirkistely jää näissä vähintään kakkossijalle. Niillä on mielestäni jokin muukin päämäärä kuin viihdyttää lukijaa rikosten maailmassa ja kerrata kirjan kohteen tekemiä rikoksia.

Kaisa Tammi: Naisvankilan pomo. WSOY. Lukija Johanna Kokko. Tänä vuonna lukemistani tietokirjoista tämä on ehdottomasti feministisin. Se avasi minulle entuudestaan tuntemattomasta ja yllättävästä näkökulmasta naisten eriarvoista kohtelua – kontekstina vankilat. Vankilamaailma kalterien molemmin puolin. Kirjassa kerrotaan Kaisa Tammen, pienituloisen yh-perheen lapsen matka lähiöstä arvostetuksi vankilanjohtajaksi ja erityisesti naisvankien asemaan perehtyneeksi asiantuntijaksi. Kirja on hieno tarina omatunnon, empatian ja sosiaalisen älykkyyden kehittymisestä. Kaikillahan nuo ominaisuudet eivät valitettavasti kehity koskaan. Tammen sosiaalinen omatunto ja tilanteiden lukemisen taito on ihailtavaa.

Miesvaltainen vankilaympäristö ei ole ollut kovin helppo työympäristönäkään. Sovinismia on riittänyt eikä kollegoiden törkeästä seksismistäkään tarvitse esimerkkejä täikamman kanssa hakea. Puistattavia juttuja.

Tämän kirjan kuunneltuani ymmärsin itse ensimmäistä kertaa pysähtyä miettimään naisvankeja ryhmänä: Miksi naiset tekevät rikoksia? Keitä vankilaan tuomitut naiset yleensä ovat? Miten vankilassa voidaan tunnistaa ihmiskaupan uhri? Miten nainen rikoksentekijänä eroaa miehestä? Miten vankilassa tuomionsa kärsineiden sopeutumista yhteiskuntaan pystyttäisiin paremmin tukemaan? Kaisa Tammella on tarkkoja ajatuksia ja paljon kokemusta: hän on työskennellyt vankeinhoitoalalla kolme vuosikymmentä niin vanginvartijana, psykologina ja nykyään johtavassa asemassa. 

Vankiloissa tiivistyy yhteiskunnan ilmiöitä. Yleensä vain se miehinen puoli näkyy ja kuuluu, naisten ei. Siksikin tämä kirja on tärkeä. Tammi kertoo suurimman osan esimerkeistä nimettöminä ja ne, jotka hän mainitsee nimeltä, ovat antaneet suostumuksensa tulla nimetyksi. Tämä on yksi kuluvan vuoden feministisimpiä tietokirjoja ja oikeasti tärkeä true crime -tapaus.

Riku Siivonen ja Bob Malmi. Ihan tavallinen kokaiinikauppias. Aula & co. Lukija Aarne Linden. Tämän true crime -teoksen konteksti on huumerikollisuudessa. Se ei ole perinteistä huumerikollisuus-vuodatusta, jossa käsitellään suuria kauppoja, jengiläisen elämää, kiinni jääneitä katukauppiaita, jakeluverkostoja ja virkavallalta piilottelua Etelä-Euroopan rantalomakohteissa. Ihan tavallinen kokaiinikauppias katsoo sisäänpäin, huumeita käyttävien elämään. Teoksessa seurataan tavanomaiseen keskiluokkaiseen perheeseen syntyneen Bob Malmin tekemiä valintoja, huumeidenkäyttöä ja huumausaineiden myyntiä sekalaiselle porukalle duunareista julkkiksiin ja kulttuurialan vaikuttajiin. Kirjassa pääsevät ääneen Bobin lisäksi myös monet muut ihmiset, joilla ei ole mitään muuta yhteistä tekijää kuin laittomien päihteiden käyttö. Osalla homma oli kirjan tekohetkellä lähtenyt lapasesta, osa kirjaan haastatelluista jatkoi satunnaista huumeidenkäyttöä edelleen kokematta sitä lauantaikaljaa suuremmaksi asiaksi.

Vaan kuinka riippuvuus alkaa, ja miten se rakentuu? Mikä on lääkkeen ja huumeen ero? Miksi ihminen haluaa muokata omia tunteitaan? Aivan tavallinen kokaiinikauppias kertoo riippuvuuden mekanismeista, huumeiden käytöstä ja valaisee myös sen nurkan, mitä huumerikollisuutta käsittelevissä true crime -teoksista ei juuri saa lukea: ihan tavallisten ihmisten syistä käyttää huumeita.

Aki Linnanahde (myös lukijana). Vilhunen. Otava. Minun juttuja pidempään seuranneille tämä ei tule yllätyksenä; tämän kirjan halusin kuunnella tarinan päähenkilön takia. Olen lukenut ja kuunnellut, jos nyt en ihan kaikkea niin ainakin järjettömän suuren osan, Jari Aarnioon jollain tavalla liittyvästä rikosuutisista, elämäkerroista, tietokirjoista ja podcasteista. Aarnion punoman massiivisen sotkun purkaminen lähti aikanaan liikkeelle kolmen naisen – kahden Hesarin toimittajan ja Aarnion pettämän ex-naisystävän/seuralaisen – ansiosta.

Kun paljastui, että poliisiviranomaisen keikkakaverina on huseerannut yksi Suomen tunnetuimmista ammattirikollisista, Keijo Vilhunen, koko tapaus alkoi kuulostaa niin älyttömältä ja käsittämättömältä, että sitä ei meinannut uskoa todeksi (ennen hovioikeuskäsittelyä minäkin olin aika varma, että Aarnio on joutunut takaa-ajon kohteeksi, että eihän Suomessa tällaista poliisirikollisuutta voi olla). Aarnio on antanut paljon haastatteluja ja saattanut julkisuuteen omia näkökulmiaan erilaisten kirjojen, tv-esiintymisten ja podcastien kautta. Keijo Vilhunen on pitänyt matalampaa profiilia. Kun Vilhusen elämäkerta ilmestyi, kuuntelin sen heti.

Mitäpä tuumasin? Olihan tämä pirun hyvin kirjoitettu. Siellä on leppoisat kuvaelmat Vilhusesta leipomassa karjalanpiirakoita ja yhtä lailla ne vähemmän leppoisat muistot väkivallanteoista ja rikosretkistä ympäri harvaan asuttua suomalaista maaseutua.

Ammattirikollisesta tehtyjä elämäkertoja leimaa usein kirjan kohteen vaivaannuttava jalustalle nostaminen; kerrotaan yksityiskohtaisesti nyysityistä rahamääristä, väkivallan kautta ansaitusta valta-asemasta tai kosteista bileistä, joissa on paljon vähäpukeisia naisia. Vilhunen-teoksessa tällaista pullistelua on vähemmän. Täysrasvaisten ja mammonaa pursuavien juttujen rajaaminen käsittelyn ulkopuolelle on teoksen vahvuus. Vilhunen on toki koukuttavasti kirjoitettua true crimea, jossa kerrotaan kuinka Vilhusesta tuli Vilhunen, mutta se onnistuu samalla zoomaamaan myös laajempaan kuvaan ja kertomaan pätkän suomalaista rikoshistoriaa. Ja Aarnio-vyyhdistä kiinnostuneille tämä oli todella mielenkiintoista kuunneltavaa.

Saat maksuttoman 30 päivän mittaisen kokeilun Storyteliin tästä linkistä. Samalta sivulta löydät myös muutamia muita äänikirjasuosikkejani. Aloita nyt ja lopeta kun haluat.

Täältä löydät lisää äänikirjasuosituksiani ja kirjavinkkejä:

Cozy crime eli ”kiltti rikosviihde” – Mitä se on?
Äänikirjavinkkejä pitkille automatkoille (lapsille)
Koukuttavat, historialliset ja ihanan pitkät romaanit
Rikollisen hyvää viihdettä (mm. kuratoimiani true crime -vinkkejä)
Chick-lit on hauskaa ja älykästä
Elämäkertoja, jotka ovat opettaneet minulle jotain uutta
Dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

The post Toisen rikos on toisen viihdettä? appeared first on Satu Rämö.

Ootte pyytäneet kirjavinkkejä ja nyt niitä taas tulee! Kiitos tämän Storytelin vuosiyhteistyön mulla on mahdollisuus puhua enemmän kirjoista työajalla, kuunnella entistä enemmän äänikirjoja ja kirjoittaa niistä. Jee! Halusin tehdä jutun elämäkertakirjoista. Mä sekä luen että kuuntelen paljon elämäkertoja. Dekkareiden ohella juuri elämäkerrat on mun omaa suosikkiäänikirjakuunneltavaa. Viime vuosina on julkaistu todella paljon erinomaisiakin elämäkertoja. Sellaisia, jotka antavat ikkunan ihan toisenlaiseen maailmaan missä itse elän, jotka kertovat poikkeuksellisista ihmisistä ja joiden kautta olen itse oppinut jotain uutta.

Samaan näpyttelyyn on kyllä kirjoitettava, että nykyään on tarjolla myös paljon sellaista taskulämmintä bulabula-elämäkertaa. Sellaisia teoksia, jotka toistavat kilpailijoitaan eivätkä oikein kerro mitään kiinnostavaa tai edes mistään kiinnostavasta. Olen jättänyt useita kesken, mutta vielä useammat olen kuunnellut loppuun asti. Yhden naisen kokemuksella: hyviä elämäkertoja on huonoja enemmän. Tässä muutama elämäkerta-suosikkini.

Vuoden jännittävin kirja: Vakooja ja petturi

Ou-mai-gaad! Jos et ole vielä kuunellut tätä kirjaa, niin tee se NYT. Superlatiivit eivät tahdo riittää kuvaamaan teoksen ylivoimaisuutta. Eräs IG-kaverini suositteli tätä minulle. Hän oli varma, että dekkarien ja yhteiskunnallisten teosten ystävänä tämä kirja olisi kuin tehty minulle. Hän oli niin oikeassa. Hurmaannuin!

Vakooja ja petturi (kirjoittanut Ben Macintyre, kääntänyt Aura Nurmi) kertoo neuvostoliittolaisesta KGB:n everstistä Oleg Gordijevskistä, jonka arvomaailma alkoi vetää everstiä kohti länttä. Hän alkoi vakoilla Britannian hyväksi ja välitti erittäin keskeisiä tietoja Britannian ja sitä kautta myös muiden länsimaiden tiedustelupalveluille. Teos kertoo kuinka hänestä tuli KGB:n agentti, ja sen, kuinka hänestä kaksoisagentti. Teoksessa kerrotaan nautittavan yksityiskohtaisesti agenttien ja kaksoisagenttien työstä ja siitä valtavasta paineesta, kun et voi kertoa kenellekään kuka oikeasti olet ja mitä teet. Työn ja perheen yhdistämisen haasteet nousevat tässä teoksessa ihan uusille leveleille.

Teoksen kuvaukset Neuvostoliitosta, kylmästä sodasta ja vakoilusta avasivat ihan uusia ikkunoita menneeseen maailmaan. Opin uutta, ja katsoin siitä ikkunasta myös johonkin vanhaan ja tutunoloiseen. Suomikin ja suomalainen politiikka nimittäin saavat teoksessa tilaa useampaan otteeseen. Eniten teoksessa hätkähdytti seurata näin tarkkaa kuvausta ihmisestä, joka on valmis uhraamaan oman etunsa ja elämänsä suuremman asian takia. Joku ottaa rikkaudet, katsoo toisaalle ja pitää turpansa kiinni, joku toinen sanoo miljoonalle ei ja uhraa oman henkilökohtaisen elämänsä katsoessaan kohti ja tehdessään omasta mielestään sen, mikä on oikein.

Teos oli niin jännittävä, että googlasin vähän väliä tietoja Gordijevskistä selvittääkseni, selviääkö hän vai ei. Onnistuuko hän vai ei. En halua kertoa kirjan kulusta tässä mitään, että en vesitä teidän kuuntelukokemusta, mutta sen sanon, että kuuntelemisen lopettaminen on mahdotonta. Kiehtova aihe, erittäin huolellisesti pohjatyö ja sopivan railakas kerronta tekevät teoksesta todella koukuttavan. Ja ylimääräisenä kermavaahtoannoksena: äänikirjan lukijana on aivan kerrassaan loistava Jukka Pitkänen. Pitkäsen ääni on matala mutta energinen, päättäväinen mutta ei ylitulkitseva. Sopii todella hyvin jännitys- ja rikosgenren kirjoihin.

Pelottavin teos: Mindhunter – FBI ja sarjamurhaajan mieli

Nyt paljastan yhden puolisalaisista paheistani. Olen todella kiinnostunut sarjamurhaajakirjallisuudesta ja aihetta käsittelevistä televisiosarjoista. Olen katsonut kaikki Mindhunterin jaksot Netflixistä (Ooh, miten hyvää näyttelijäntyötä! Jestas, miten upea lavastus ja puvustus! Kaameaa, miten hirvittävä aihe!) ja kun huomasin että yksi suosikkiäänikirjalukijoistani eli juurikin se sama Jukka Pitkänen on lukenut myös toisen näistä Mindhunter-kirjoista äänikirjaksi, otin kuunteluun.

Ja kappas vaan, en yllättynyt; minä tykkäsin! Kirjoissa avataan paljon enemmän FBI:n erikoisagentin ja sarjamurhaajien profiloijan John Douglasin työtä ja taustoja kuin televisiosarjassa. Rikoksistakin puhutaan, ja niistä sarjamurhaajista, mutta kirjojen kautta pääsee lähemmäs Douglasin työn arkea ja sitä, miltä tuntuu tutkia työkseen kammottavia rikoksia. Aihe samaan aikaan sekä kiehtoo että pelottaa. Ja vaikka aihe kiehtoo, minä hypin kaikista väkivaltaisimpien kuvausten yli Storytelin pikakelauksella.

Teokset avaavat yksityiskohtaisesti Douglasin elämää, työhistoriaa ja sarjamurhien tutkimuksen historiaa. En tiedä, onko tämän aiheen tietämyksestä koskaan mitään hyötyä kaltaiselleni ihmiselle, mutta jotain uteliaisuuden tarvetta tämä täyttää. Joku pahuudessa ja sen ymmärtämisessä kuitenkin kiehtoo.

Kirjasta on olemassa kaksi osaa. Ensimmäisen osan on lukenut Jukka Pitkänen ja toisen osan Markus Niemi, joka hänkin on kyllä todella hyvä äänikirjalukija. Hänen syvä ja matala äänensä sopi hyvin tähän teokseen. Luulen, että kuuntelu pelotti lukemista vähemmän. Kamalan aiheen äärellä näiden lukijoiden äänet toivat kuulijalle turvaa.

Kiehtova ja koskettava bisneskirja: Suurin niistä on rakkaus

Kuinka ihanaa onkaan, että yksi mielestäni loistavimpia liike-elämää liippaavia elämäkertoja on suomalaisen naisen elämästä. Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama Suurin niistä on rakkaus – Kirsti Paakkasen tarina on yhdellä sanalla sanoen – anteeksi tämä adjektiivi on kamalan kulunut mutta en keksinyt mitään paremmin kuvaavaa – huikea. Suomalaiselle teos ei ole vain menestyneen yrittäjän upea tarina vaan myös tarina suomalaisuudesta ja Suomen kehityksestä. Kuinka ensin ei ole yhtään mitään. Ei ole kuin pieni mökki ja aina pula kaikesta. Sitten tulee kaupunki, urbaani elämä, hissillinen merenrantakoti ja taloudellinen menestys. Tulee aika paljon kaikkea paitsi se rakkaus. Ja kaikki ihan itse tehtyä. (Paitsi se rakkaus.)

Ei ole ihminen itse oman onnensa seppä, koska alun olosuhteille ja sattumalle ei kukaan mitään voi. Silti kaikenlaista voi tapahtua ja tapahtuukin. Tämä teos ei ole pelkkää suitsutusta Paakkasen älykkyydestä, ihmissuhdetaidoista ja ahkeruudesta. Elämäkerta valaisee myös yksinäisyyden ja luopumisen nurkkauksia. Paakkasen tarina konkretisoi elämän epätasaisuutta. Kukaan ei voi koskaan olla pelkästään saamapuolella. Jossain kohtaa elämää meistä jokainen myös aina menettää jotain. Tämän havainnon Suurin niistä on rakkaus avaa anteeksipyytelemättä mutta kauniisti. Ydin annetaan jo kirjan alussa:

”Rakkaus on ollut elämäni suurin ja rankin asia. Sen takia tein nuorena naisena päätöksen, jota yhä suren ja muistelen. Silti päätös on ollut mielestäni ainoa oikea, ainoa mahdollinen. Ilman sitä elämässäni olisi kenties ollut vähemmän kerrottavaa.”

Kirsti Paakkanen

Paakkasen elämäkerran on lukenut äänikirjaksi näyttelijä Karoliina Kudjoi. Muistan kun kuuntelin Storytelissä Kreetta Onkelin klassikkoteoksen Ilonen talo ja ihastuin pehmä-ääniseen ja päättäväiseen lukijanääneen. Senkin teoksen luki Kudjoi.

Naisvihasta, musiikista ja lahjakkuudesta: Kapellimestari

Tunnen musiikkialaa todella vähän. Klassisen musiikin maailmaa vielä vähemmän. Maria Petersin Kapellimestari (kääntänyt Merja Sainio) oli minulle matka täysin tuntemattomalle maaperällä. Tartuin tähän äänikirjaan kuoroa harrastavan ystäväni suosituksesta. Voi miten ihanan suosituksen hän antoikaan!

Kapellimestari kertoo ensimmäisestä maailmalla menestyneestä kapellimestarista Antonia Bricosta. Brico on todella lahjakas ja todella ahkera. Menestyminen orkesterin kapellimestarina 1920-luvulla naisena ei ollut ihan kovin helppo juttu. Teos on kiinnostava matka musiikin historiaan ja samalla vahva kuvaus naisvihasta.

”Naisista ei tule kapellimestareita. Heistä ei ole siihen. He eivät osaa johtaa”, teokessa sanotaan.

Antonia Bricon ei välitä valittajista, vaan hän jatkaa ja jatkaa kohti omaa unelmaansa huutelijoista ja vähättelijöistä huolimatta. Bricon saavutti sen, mitä halusi ja rikkoi matkalla monia lasikattoja, vaikka monet miehet hänen ympärillään eivät olleet kestää sitä, että hän oli niin taitava ja menestynyt.

Teoksen lukijana on rauhallisesti puhuva ja syvä-ääninen Elina Ylisuvanto. Ylisuvannon lukemisen vauhti on niin rauhallinen, että pystyin kuuntelemaan nopeudella 1.25 ilman että se kuulosti yhtään liian nopealta. Jotkut äänikirjalukijat soveltuvat mielestäni ihan hyvin vähän nopeutetumpaan kuunteluun. Tiedän tosin monia, jotka eivät voi tätä äänen nopeuttamista käsittää lainkaan…

Ihmiskaupan vastaisen työn arjesta: Kovat kadut

Viime vuosina on ilmestynyt älytön määrä poliisien ja toisaalta rikoksia tehneiden elämäkertoja ja tarinoita. Taso vaihtelee paljon. Olen aloittanut monia ja osan jättänyt kesken. Yksi mielenkiintoisimmista oli rikosylikonstaapeli Kenneth ”Kentsu” Erikssonin teos Kovat kadut, jonka hän kirjoitti yhdessä toimittaja Jeanette Björkqvistin kanssa. Kiinnostuin tästä teoksesta, koska muistan Erikssonin nimen useista paritusrikollisuuteen ja ihmiskauppaan liittyvistä uutisista ja ajankohtaisohjelmista ja seurasin aihetta yhteen aikaan paljon.

Seksityöhön pakottaminen, heikossa tilanteessa olevien naisten ja tyttöjen hyväksikäyttö ja paritus ylipäätään ovat rikoksista ällöttävimpiä. Aiheen käsittelyyn tuo oman hankaluutensa se, että seksityön laillisuudesta ja seksityön sääntelystä on kovin erilaisia näkemyksiä.

Ennen kuin kuuntelin tämän teoksen mulla oli paljon negatiivisempi kuva Erikssonista. Muistan kokeneeni hänen seksityötä koskevat kommenttinsa muutamissa ajankohtaisohjelmissa vastenmielisiksi ja jotenkin sovinistisiksi. Tämän teoksen kuunneltuani käsitykseni muuttui täysin. Koin oloni jopa hieman kiusaantuneeksi. Miksi minä olin ajatellut tästä poliisista näin, vaikka hän on tehnyt valtavan paljon töitä selvittääkseen näitä rikoksia ja suojellakseen pakotetun seksityön uhreja? Kovat kadut kertoo kaunistelematta paritusrikollisuudesta ja sen tutkimisesta, paritusrikollisuuden ja ihmiskaupan vastaisesta työstä poliisissa ja valaisee hyvin myös kansalaisjärjestöjen ja syyttäjän roolia.

Kovat kadut on mahtavan Ville Tiihosen lukema. Tiihonen on mulle tuttu ääni Christian Rönnbackan action-kirjoista (kirjoitin niistä jutussa: Dekkarit, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa) ja toinen vahva suosikkini jo tuon edellämainitun Jukka Pitkäsen rinnalla. Tiihosen reteä ja pikkuisen käheä ääni sopii Kovat kadut -teokseen todella hyvin. Erinomaisesti roolitettu!

Kuten ehkä tästä munkin kirjavinkkejä elämäkertoja -listauksesta huomaa, suhtaudun elämäkerta-genreen aika väljästi. Luen lukijana ja viihteenä, en kirjallisuudentutkijana. Joku voisi sanoa, että osa näistä nostamistani teoksista ei täytä elämäkerran määritelmää – ja on ihan ookoo ajatella niin. Ja niin varmasti onkin, jos teoksia katsoo kirjallisuusteoreettisesta näkökulmasta. Tällä kertaa mä valitsin mukaan tosielämän ihmisistä kertovia mielenkiintoisia kirjoja, ja monta hyvää jäi maintsematta. Jos haluat suositella loistavia elämäkertakirjoja, kommenttiboksi on vapaa. Jatketaan hyvien kirjavinkkien paljastelua myös jatkossa.

Saat Storyteliltä 30 päivän ilmaisen kokeilun tästä linkistä. Kokeilu ei sido mihinkään. Ilmainen kokeilujakso koskee vain uusia asiakkaita. Kuukausimaksulla alkaen 9,99 € pääset kuuntelemaan ja lukemaan Storytelin noin 300 000 ääni- ja sähkökirjaa. Ei ihan heti lopu vaihtoehdot kesken…

Seuraavaksi teen äänikirjajutun feministisistä chic-lit-teoksista. Jee!

The post Kirjavinkkejä: elämäkertoja, jotka ovat opettaneet minulle jotain uutta appeared first on Satu Rämö.