• Miksi fiktion kirjoittaminen on niin samperin vaikeaa?

    Luin viime viikolla viimeisen kerran Hildurin käsikirjoituksen läpi. Uusille lukijoille tiedoksi siis: olen viimeisen puoli vuotta kirjoittanut Hildur-nimistä dekkaria, joka ilmestyy kesäkuussa. Tein käsikirjoitukseen viimeiset omat korjaukset, triplatarkastin islantilaiset paikannimet kirjain kirjaimelta, katsoin että eihän sinne ole jäänyt vääriä henkilöiden nimiä, eihän kukaan juo ensin mukistaan kahvia ja seuraavalla sivulla siemaile teetään loppuun. Onko joku asia mainittu liian monta kertaa? Olihan siellä. Poistin. Sanoin toisin. Vaihdoin. Kun lähetin kustannustoimittajalle viimeisten viimeiset korjaukset ja siivosin työpöydän omista muistilapuistani, oloni oli tavattoman helpottunut. Viimeinkin olen tässä. Hiki tuli ja niskaa särkee, mutta voi perhana sentään, se on todellakin valmis.

    Hildur Fiktion kirjoittaminen

    Nämä viimeiset korjauskierrokset ovat mikroviilauksen mikroviilausta. Silloin ei enää muokata tarinaa, syvennetä henkilöhahmoja, muuteta juonta, vaan viilataan pintaa. Ja se on minusta ihan hirvittävän työlästä. Tykkään vetää isoilla pensseleillä, olen yksityiskohdissa tavattoman kärsimätön ja heikko. Mottoni on tarpeeksi hyvä on täydellinen. Ikävä kyllä fiktion kirjoittaminen – tai oikeastaan minkä tahansa tekstin kirjoittaminen – on sellainen laji, johon se motto ei vaan sovi.

    Vaikka tarina on mahtava, hahmot loistavan lihallisia ja juoni koukuttaa, siitä kaikesta häviää paljon hienoutta, jos tekstin pinta ei ole kunnossa. Typo-virheitä jää aina, mutta jos niitä on liikaa, tarina alkaa kompastella. Lukijaa alkaa ärsyttää. Minua alkaa ärsyttää. Tulee väärinymmärryksiä. Alan saada lukijoilta palautetta ”täällä on tosi paljon pilkkuvirheitä”, ja sellainen palaute sähköpostissa tappaa voikukatkin juurineen.

    En tietenkään kanna vastuuta tekstin viilauksesta yksin, ammattilaiset kustannustoimittavat ja oikolukevat, mutta kirjailijana olen ainoa joka on prosessissa mukana ensimmäisestä ideasta viimeisen sivun viimeiseen pisteeseen asti. Vain minä lopulta tiedän, kuinka vaikka joku islantilainen paikannimi kirjoitetaan oikein. Googlesta on apua, mutta ei se kerro, miksi Helgi on miehen nimi mutta Helga voi olla sekä nainen että mies – riippuen sanan roolista lauseessa. Jos minä olen sekoillut ihmisten nimissä käsikirjoitusvaiheessa, se virhe voi monistua painokoneeseen asti. Sana voi olla näennäisesti oikein kirjoitettu ja kuulostaakin oikealta – mutta olla silti kontekstissaan väärin.

    Tämäntyyppisiä pikkuasioita pyöritellessä minulla palaa helposti käämit. Eli olen ihan tietoisesti joutunut rauhoittamaan itseäni ja vaatimaan itseltäni keskittymistä tähän kirjan loppuvaiheen työstöön. Piiskaamaan itseäni pilkkujen tasolle. Pieni hikikarpalo on puskenut otsalta läpi kun olen rivi riviltä edennyt tekstiä läpi. Ei ole fiktion kirjoittaminen tältä osalta ollut helppoa, ei.

    Mutta! Eipä tämä vielä ole ollut homma eikä mikään. Pintaviilaus on mennyt takapuoli penkkiin ja homma valmiiksi -metodilla, mutta se koko kirjotustyö. Jaiks ja apua. Hildur on siis ensimmäinen fiktiivinen romaanini. Vaikka takana on parikymmentä kirjaa – asiaproosaa, oppaita, autofiktiota, oppikirjoja – fiktion kirjottaminen tuntui todella paljon vaikeammalta kuin mikään muu kirjoitustyö ennen tätä. Sehän oli noin 60 prosenttia ajasta suorastaan helvetillistä hommaa. (Se loppu 40 % taas oli niin kivaa, että sen takia sen 60-prosenttisen tervan kesti.)

    Minulla oli synopsis, ekseliin purettu tarinalinja, tarkat suunnitelmat ja paljon taustamateriaalia. Tiesin, että olen nopea kirjoittamaan ja muokkaamaan kirjoitettua tekstiä. Yksi ehdottomia vahvuuksiani on tehdä tosi nopeasti tosi paska teksti ja sitten puristaa siitä pienen miettimistauon ja Hannalta saadun ohjauksen kautta timanttinen (kustannustoimittajani Hanna, I lave juu!!!!).

    Hildur Satu Ramo

    Luulen, että tämä fiktion kirjoittamisen vaikeus kulminoituu kohdallani yhteen sanaan: vapaus. Yhtäkkiä sain kirjoittaa ihan mitä tahansa. Siis Ihan Mitä Vaan. Ei ollut todellisia tapahtumia, joista kertoa, ei ollut todellisia ihmisiä, joiden mielipiteitä avata nohevaksi tekstiksi. Ihan jokainen asia piti vain keksiä itse omasta päästä puristaen. Ja kun tällaiselle järjestelmälliselle kauriille annetaan vapaa laidun, että mene kuule tällä kertaa ihan minne vain haluat, niin pääkopassa alkaa kumista. Siinä vapauden portilla iskee järjetön pelko. Että siis tästäkö lähdetään…..ihan minne vain? Hirvittävä vastuu aivan kaikesta, jok’ikisestä päätöksestä.

    Fiktion kirjoittaminen antaa vapauksia, jotka tuntuvat pelottavilta. Tietokirjoihin kirjoitetaan se, mitä tiedetään ja mahdollisimman vetävällä tavalla tietysti. Jos fiktioon kirjoittaa vapaasti vain sen, mitä tietää tai minkä on itse kokenut, tarinasta tulee sekava pannukakku- hedelmäsalaatti. Koska sellaistahan oikea elämä on, sekavaa raastepöytää. Ei sellaista voi kirjoittaa, ei sitä kukaan jaksa lukea. Pitää olla kuitenkin joku eheys, se kuuluisa ”teoksen maailma”.

    Miten siitä vapauden tuomasta voimattomuuden tilasta sitten selviää? Jokaisella kirjoittajalla on tähän varmasti omat keinonsa, mutta minä opin aika pian Hildurin kirjoittamisen alkuvaiheessa, että on vaan pakko jatkaa sitä paaluttamista. Eli käytännössä: annoin jatkuvasti itselleni pieniä tehtäviä, joita minun piti suorittaa.

    Tänään kirjoitat viisi liuskaa valmista tekstiä.

    Tänään kirjoitat kahdeksan liuskaa Hildurin kotia kuvailevaa tekstiä, jota ei ole tarkoitus julkaista käsikirjoituksessa eikä missään muuallakaan.

    Tänään ruokakaupassa mieti, mitä Hildur ostaisi.

    Kun Hildur syö pitsaa, syökö hän kaiken heti vai jättääkö kannat?

    Automatka Länsivuonojen mutkaisilla teillä. Selvitä, mihin aikaan aurinko laskee marraskuussa. Milloin tulee pimeää?

    Otteita omasta Tehtäviä itselleni -vihostani

    Kirjoitin kalenteriin ylös kirjoituspäivät, annoin kirjoituspäivää edeltävänä iltana itselleni erisuuruisia tehtäviä, joita sitten seuraavana päivänä suoritin. Seuraavaa kirjoituspäivää edeltävänä iltana sama juttu. Ja pikku hiljaa pieniä palasia alkoi olla niin paljon kasassa, että käsikirjoitus alkoi muodostua kokonaiseksi. Kun oli vähän kokonaisuutta kasassa, sitä kehtasi lähettää eteenpäin kommentoitavaksi. Ja sen jälkeen muokattiin.

    Minun oli siis pakko rakentaa aitoja itse itseäni varten, ja sitten pitää huoli siitä, että se aidan paikka siirtyi pikkuhiljaa. Muutoin ei olisi koskaan valmistunut yhtäkään valmista sivua. Yksi tehtävä kerrallaan ja laput silmillä sain sen valmiiksi, ja aikataulu piti. Hildur ilmestyy kesäkuun alussa.

    Kirjoitin joku aika sitten vähän laajemman jutun kirjan kirjoittamisen prosessista, jos aihe kiinnostaa, niin vanha juttu löytyy täältä: Kirjan kirjoittaminen.

  • Koronan jälkeiseen keväturheiluun

    Mainos Scandinavian Outdoor + alekoodi

    Juuri kun kevätaurinko alkoi näyttäytyä ja lumet sulaa, toukokuun Naisten kymppi -tapahtuma lähestyä ja kotikylän auratut hiihtolenkit pidentyä…sain sen samperin k-viruksen. Sairastin tosi lievenä: ääni meni viskibassoksi, yskitti ja väsytti hieman. Suurimpana oireena ääretön ketutus.

    Pääsin siis oikeasti tosi vähällä. Samalla tiesin, että vaikka toivuin nopeasti, urheilemaan ei ole mitään asiaa, vaikka olo levossa tuntuisikin ihan normaalilta. Terve urheilija -sivustolla on hyvä ohje treenaamisen jatkamisesta koronan jälkeen (kiitos lukijat, kun vinkkasitte minulle tästä!), jota olen seurannut. Saan tämän viikonlopun sunnuntaina tehdä 15 minuutin mittaisen treenin. Siitä se sitten taas lähtee. Aion nyt seurata näitä ohjeita, kun en paremmastakaan tiedä. Sitä paitsi huomasin, kuinka liian monilla saman sairastaneilla kavereilla tuli pahoinvointia, päänsärkyä ja muuta öllötystä ekojen lenkkien tai hiihtotreenien jälkeen, kun lepotauko sairastamisen jälkeen oli jäänyt liian lyhyeksi. Yritän nyt olla järkevä ja pitää sen tauon niin pitkään kuin tarve vaatii.

    Kevään treeni- ja ulkoilukamat odottavat valmiina eteisen naulakossa. Ehdin käyttää näitä seuraavaksi esittelemiäni noin kuukauden, ennen kuin sairaus iski. Superriemukasta, jos saan sunnuntaina taas vetäistä tämän takin päälle, lenkkarit tai monot jalkaan ja hengittää ulkona liikkuessa raikasta ilmaa sen sallitun 15 minuuttia.

    Tämän viikonlopun sunnuntaihin eli 3.4. asti kaikki nämä tässä jutussa esiteltävät vaatteet ja muut Scandinavian Outdoorin vaatteet ovat 20 % alessa etukoodilla satuelsa.

    Joustava ja tyköistuva urheilutakki välikausien ulkoiluun – täykkäri aikuisten välikausitakki!

    Ihan ekana haluan kehua tätä karkinväristä urheilutakkia. Halti Pallas II W Strech on sentyylinen takki, joita olen nähnyt meidän eteisessä useammankin kappaleen – mutta vain lasten koossa. Lapsilla vaatteiden funktionaalisuus, mukavuus ja säänkestävyys korostuvat. Olen kaivannut aikuiselle jotain samankaltaista. Sellaista kaikenlaiset pihaleikit kestävää ja kivannäköistä takkia ja tässä se nyt taitaa olla: joustava, hyvin säätä kestävä ja liikkeisiin mukautuva aikuisten välikausitakki.

    Urheilutakiksi tämä on yllättävän mukava päällä, koska se joustaa! Perinteiset verkkatakitkin kyllä joustaa, mutta ne eivät pidä tuulta tai sadetta. Tämä pitää tuulen ja hennosti vettä (mutta ei siis ole kuoritakki kaatosateeseen) ja joustaa päällä kuin kuminauha. Pintamateriaali hengittää, eli raikasta ilmaa pääsee sisään, ja hiki siirtyy pois iholta. Takin sisämateriaali tuntuu mukavalta ihoa vasten, joten kesän t-paitakeleillekin tämä käy kaveriksi.

    Mä tykkään urheilutakeissa kirkkaista väreistä. (Etenkin tästä syystä: jos eksyn, tulen löydetyksi.) Valitsin vaalean sinivihreän. Tätä saa myös keltaisena. Takkia löytyy myös rauhallisemmissa väreissä eli mustana ja tummansinisenä. Mun takki on koossa 40. Tätä samaa takkia saa myös isommissa numeroissa, Elsalla on tästä koko 50.

    Huppu on napakka, hihansuut samoin. Takki on melko tyköistuvaa mallia. Ei tämä mikään tiimalasi ole, mutta ei suora pötkökään. Mä en tykkää yhtään, jos takin helma kinnaa urheillessa edes pikkuisen (se ei saa nousta lantiolta vyörärölle senttiäkään). Ja koska mulla on yläosaa leveämpi alaosa, otin takista koon 40, vaikka 38 sopisi vyötärön kohdalta. Nyt tämän takin alle mahtuu hyvin yksi urheiluvillapaita, jolloin se sopii hyvin viileämpiin keleihin keväthangille ja ulkona kävelyyn ja lenkkeilyyn. Ilmojen lämmetessä vaihdan alle lyhythihaisen, kesän myötä hihattoman. Sitten taas syksyllä ohut villakerros alle, minkä ansiosta takilla pärjää lenkkipoluilla lumentuloon ja talveen asti. Suomen kesässsä tämä saattaa olla liian kuuma, mutta meillä päin tarvitaan pitkähihaista välillä heinäkuussakin.

    Pyllystä hyvin istuvat, ohuet ja kestävät vaellustrikoot

    Fjällräven mullisti aikanaan mun käsityksen vaellustrikoista. Ostin nämä ekat Abiskon trikoot neljä vuotta sitten. Niitä saa Scandinavian Outdoorista edelleen (tämä malli, ja niistäkin on 20 prossan ale alekoodilla satuelsa). Jumbe, nuo housut ovat nähneet enemmän pakaroita kuin taksin takaistuin viimeisten vuosien aikana. Aivan loistavat vaelluksille, ratsastukseen ja yleiseen ulkoiluun. Tuo muutaman vuoden käytössä ollut malli on kuitenkin vähän liian paksu lenkille ja hikiurheiluun. Oli hauska huomata, että Fjällrävenin Abisko-housujen uusimman mallin: Trekking Pro. Nämä ovat tismalleen samalla tavalla hyvät kuin tuo paksumman kankaan malli, paitsi että näissä kangas on vähän ohuempi ja fiilis enemmän leggarimainen. Ovat siis vilpoisammat päällä ja taipuvat paremmin lenkkeilyyn, juoksuun ja vaikka sisäliikuntaan (olen käyttänyt näitä punttiksellakin). Tykkään kummastakin Abisko-mallista hurjan paljon, käyttötarkoitus ratkaisee, kumpi on parempi. Näissä Trekking Pro -trikoissa en lähtisi ratsastamaan ainakaan pitkiä retkivaelluksia, sillä housut ovat pinnalta liukkaammat kuin nuo ”vanhat Abiskot” ja housuissa on hyvä olla vähän ”grippiä” etenkin mäkisessä maastossa. Mulla on näistä molemmista Abiskoista koko M.

    Plussaa korkeasta vyötäröstä, eli nämä ei lähde valumaan alaspäin vaan pitävät paketin hyvin kasassa. (Niin – miksi kaikissa urheiluleggareissa ei ole korkeaa vyötäröä??).

    Kangasvahvikkeet polvien ja takapuolen kohdalla pidentävät käyttöikää ja suojaavat ulkona liikkuessa.

    Molemmissa sivuissa on kaksi ison älypuhelimen mentävää taskua. Taskuissa ei ole vetoketjua, mutta ne ovat syvät. A4-nippu ei siellä pysy mutta esim. avain, puhelin, litteä juomapullo kulkee hyvin reisilihasten vieressä mukana.

    Trekking Pro -housujen lahkeiden pituus 7/8 on kaltaiselleni lyhyehkölle (163,5 cm) täyspitkä, eli ei mene nilkasta kasaan nämä housut. Lahje on jätetty hieman vajaaksi, jotta nämä ovat mukavat vaelluskenkien ja vaelluslenkkareiden kanssa. Jos omat sääret ovat pitkät ja tulee lenkkeiltyä paljon pusikoissa, kannattaa urheilusukkia valitessa ottaa pitkävartiset sukat.

    Käy muuten tsekkaamassa myös Elsan postaus, hänellä on esittelyssä tämän saman takin isommat koot ja Halti Pallas II plus -housut. Mun ja Elsan SOS-viikonloppu on täällä taas, eli sunnuntaihin 3.4. asti saat 20 % pois kaikista Scandinavian Outdoorin vaatteista (nettikaupasta ja myymälöistä) etukoodilla satuelsa.

    Kuvat otti Björgvin Hilmarsson