Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
  • Raha parisuhteessa – kuinka tulot ja menot meillä jakautuvat?

    Luin Helsingin Sanomista älyttömän kiinnostavan jutun aiheesta raha parisuhteessa, tarkemmin sanottuna siitä, kuinka pariskuntien tulot jakautuvat parisuhteissa, joissa on lapsia. Jutun sisältö oli joiltain osin lähes kauhistuttavaa luettavaa. Lapsiperheiden tulonjakoa selvittäneessä tutkimuksessa (juttu on vain tilaajille) selvisi, että usein ajatellaan reiluimman ja yksinkertaisimman tavan hoitaa raha parisuhteessa olevan se, että molemmat perheen aikuiset laittavat yhtä paljon massia yhteisiin menoihin. Samanlainen huomio nousi esiin myös Me Naisten tekemässä verkkkokyselyssä: isot tuloerot voivat johtaa jopa kahteen eri elintasoon samassa perheessä. Ihan pimeä homma.

    Raha-asiat parisuhteessa

    Raha parisuhteessa voi määrittää paljon. Pahimmillan se voi olla taloudellista vallankäyttöä: toinen elää köyhyydessä ja toisella on paljon rahaa ja valta päättää kaikesta. Karmeaa ja niin väärin.

    Eihän siinä ole mitään järkeä, että kovatuloisessa työssä käyvä aikuinen maksaa asuntolainasta, ruuista ja muista yhteisistä menoista saman määrän euroja kuin perheen toinen vanhempi, joka tienaa paljon vähemmän tai on esimerkiksi kotona hoitamassa lapsia ja jonka ainoa tulo muodostuu valtion maksamasta tulonsiirrosta. Epäreilua ja väärin, sanon mä. Jos puolisoni tienaisi minua enemmän ja kävisi jatkuvasti ulkona syömässä ja minä en, kävisi ulkomaanmatkoilla joihin minulla ei olisi varaa, kävisi tapaamassa kavereitaan harrastuksissa, joihin minulla ei olisi varoja, pitäisin tilannetta niin outona, että en osaa sitä oikein edes kuvitella. Ei siinä paljon luottamuksellisesta ja lämpimästä parisuhteesta olisi enää jäljellä, jos toisen pitäisi jäädä ravintolan eteiseen odottamaan sillä välin kun toinen käy syömässä.

    Perheiden sisäiset elintasoerot on aihe, jota ei ilmeisesti ole tutkittu Suomessa kovinkaan paljoa. Vuonna 2010 tulo- ja elinkeinotutkimuksessa selvisi (tuo linkkaamani Me Naisten juttu), että Suomessa vain 14 prosenttia tutkimukseen vastanneista kertoi, että kaikki ansaitut rahat ovat yhteisiä. Se on muuten todella pieni prosenttiluku!

    Niin. No pitäisikö kaikkien tulojen olla yhteisiä? Vai olisiko parempi, että molemmat osallistuvat yhteisiin menoihin suhteessa palkkaansa – eli esimerkiksi puolet enemmän tienaava maksaisi myös puolet enemmän kaikista kuluista kuin pienituloinen? Molemmat tavat saattavat toimia, mulla on kokemusta vain tuosta ensiksi mainitusta. Kannattaa muuten lukea myös Valeäidin hyvä postaus aiheesta kuinka tulot jaetaan kun toinen on vanhempainvapaalla.

    Kaikki tulot ja menot ovat meillä yhteisiä

    Raha tai siis sen määrä ja jakautuminen meidän parisuhteessa vaihtelee. Tulotasomme muuttuvat jatkuvasti työtilanteiden ja vuodenaikojen mukaan. Useimmiten minä tienaan meistä kahdesta enemmän, mutta on myös kuukausia, jolloin hänen tililleen saama nettopalkka on paljon isompi kuin minun. Ajattelemme silti aina kaikki tulot ja menot yhteisinä. Asuntolainalyhennykset, vakuutukset, kiinteistövero, päiväkotimaksut ja koulun ateriamaksut menevät hänen tililtään. Minä maksan kaikki meidän matkat, ruokaostokset, lasten harrastukset, internetin ja auton kulut. Molemmat säästävät tahollaan, hän jollekin suljetulle korkeakorkoiselle tilille, minä indeksirahastoon. Minä olen ottanut vastuulle lasten kuukausisäästöjen siirtämisen oikeaan paikkaan (lapsille säästämisestä ja rahan roolista perheestä ylipäätään suosittelen mainiota Julia Thurénin Kaikki rahasta -kirjaa). Laskujen sulle-mulle-jakautuminen on sattumalta mennyt näin. En ole varma, kumman tililtä menee enemmän menoja kuussa, mutta sillä ei ole niin väliä, koska kaikki sisääntulevat rahat ja ulosmenevät rahat ovat kuitenkin yhteisiä.

    perheen sisaiset tuloerot

    Tämä toimii, koska meistä kumpikaan ei laita paljoa rahaa harrastuksiin tai hankintoihin ilman, että kysyy ensin toiselta, onko se ok. Kestääkö meidän talous, jos ostetaan valokuvaushommia varten se uusi drone? Asia tarkastettiin ja drone hankittiin (tai siis, köh, firmani hankki). Poikien pyöräreissu Norjaan maksaisi sen ja sen verran. Taas ihmetellään summia ja päätetään, että joo tai ei. Ihan jokaisen oluttuopillisen tai ulkona syödyn lounaan perään ei kysellä toisen mielipidettä, mutta jos hankinta on suurusluokaltaan satasen tai yli, siitä mainitaan toiselle.

    Emme kirjaa menoja ja tuloja päivittäin ekseliin emmekä seuraa niitä kovinkaan tarkasti tavallisessa arjessa. Emme arkistoi kuitteja, ellei kirjanpidon takia ole pakko tai takuu sitä edellytä. Raha parisuhteessa perustuu meillä keskinäiseen luottamukseen, opittuihin ja hyväksi havaittuihin tapoihin ja siihen, että olemme rahankäytössä aika samanlaisia.

    Jos toisen tililtä on rahat loppumassa, toinen nakkaa sinne rahaa. Noin kerran vuodessa pidämme talouspalaverin, jossa kirjaamme ylös sen hetkisen velkatilanteemme, omistuksiemme arvot ja pankkitilien saldot. Tavoitteena on, että joka vuosi olemme enemmän plussalla kuin edellisenä vuotena ja tähän asti käyrä on kulkenut oikeaan suuntaan. Yksittäiset matkat tai hankinnat ovat tottakai lisänneet välillä menoja ja lasten syntymän aikaan ja ensimmäisen elinvuoden aikana tienasimme molemmat vähemmän kuin tavallisesti, mutta samaan aikaan omaisuuksien arvo (esim. asuntojen hinnat) on noussut ja asuntovelkaa on lyhennetty. Taloustilanteemme tsekkaaminen kerran vuodessa on tuonut meille ihan riittävän määrän informaatiota siitä missä olemme ja mihin pitäisi kiinnittää huomiota.

    Jos meistä jommalla kummalla olisi suuria summia syövä harrastus, shoppailuvimma, tapa pelata rahapelejä tai joku muu isompia summia kerralla vievä juttu, tilanteemme olisi varmasti hyvin erilainen. Silloin perheen rahavirtoja tulisi varmasti käytyä läpi tiheämmällä kammalla ja huomattavasti useammin kuin nyt.

    rahat ja parisuhde

    Menot ja tulot ovat yhteisiä, mutta sitten tulee se yksi mutta. Minulla on nimittäin yksi ihan oma säästöpaikka, jonne siirrän silloin tällöin ylijäänyttä rahaa. Se on mun henkilökohtainen vararahastoni, jota käytän, jos kaikki muu ympärillä menisikin yhtäkkiä ihan persiilleen. Vaikka todennäköisyys sille, että kohta 15 vuotta mukana kulkeneesta puolisosta paljastuisi erittäin outoja puolia ja kaikki se, mihin on uskonut, ei ollutkaan totta, on aika pieni, se on silti aina olemassa. Koska olemmehan ihmisiä ja kaikkea voi aina tapahtua – niin rahassa kuin parisuhteessakin. Takaan oman mielenrauhani sillä, että huonoimmankin tilanteen tullessa eteen minulla on pieni oma jemma – hätävara – jonka turvin pääsee pahimman kuopan yli. Olen kertonut puolisolle tästä hätävarasta, eikä hän pitänyt sitä mitenkään omituisena tai huonona asiana. Totesi vaan, että ei itse kyllä semmoista hätävaraa säästä, mutta hän ei olekaan ”tällainen samanlainen yhtä järjestelmällinen ihminen”. Se oli siis vissiin kehu.

  • Islantilainen kodinonni – perhe-elämää viikinkien malliin

    Islantilainen kodinonni – perhe-elämää viikinkien malliin -kirjani on ilmestynyt. Ihanaa! Se alkaa näin:

    Auringon säteet osuivat kuohuvan Atlantin pintaan. Meri kimalteli ja sen kohiseva ääni kuului kerrostalokaksiomme parvekkeelle. Parvekkeelta näki myös Reykjavíkin keskustan ostoskadulle Laugavegurille, jonka varrella oli pieniä ravintoloita, kahviloita ja käsityöläiskauppoja. Tämä oli islantilaisen puolisoni ja minun ensimmäinen yhteinen koti Islannissa. Vuokra-asunto oli pieni ja viikonloppuisin sisään kantautui melua läheisistä Laugavegurin baareista. Olimme kuitenkin päättäneet ottaa asunnon, koska pidimme keskeisestä sijainnista ja tilavasta parvekkeesta, josta oli merinäköala.

    Tuollaisella kappaleella alkaa kirjani Islantilainen kodinonni – perhe-elämää viikinkien malliin. Sain perjantaina WSOY:ltä sähköpostiviestin, jossa kerrottiin, että ensimmäinen laatikollinen viime syksynä kirjoittamaani kirjaa on saapunut kirjapainosta  kustantajan tiloihin Lönnrotinkadulle.
    Tänään näin Islantilainen kodinonni -kirjasta ensimmäisen instatoryn, kun Lähiömutsin Hanne oli saanut postissa oman mediakappaleensa ja kertoi siitä maailmalle (kiitos, Hanne!!). Minä täällä laavakökkäreellä vielä odottelen omia kappaleitani saapuvaksi. Kyllä ne pian tuon meren yli tulevat.
    Sitten istahdan tuohon olohuoneen ikkunan vieressä olevalle punaiselle nojatuolille ja kokeilen, miltä kirjaa tuntuu pitää kädessä. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, en lue kirjasta yhtäkään sivua nyt. En vaan  vielä pysty: käsis on liian tuoreena muistissa ja tieto siitä, että mitään ei voi enää muuttaa, tuntuu tässä kohtaa jotenkin liian pelottavalta. Ehkä kesällä kehtaan.

    Jaiks! Mutta nyt tätä siis saisi kirjakaupoista Islantilainen kodinonni –kirjaa* Adlibriksellä) ja kirjastoista. Rakastan kirjastoja, joten olen kovin iloinen jokaisesta lainauskerrasta.
    Koska paljastin tuossa jutun alussa kirjan alun, kerronpa loputkin. Tällaiseen lauseeseen kirjan tekstiosuus loppuu:

    Voit joko vatkata kerman tai tarjota kerman sellaisenaan. Tärkeintä on, että puuron kanssa nautitaan paljon kermaa.

    Kuulostaa omituiselta, mutta lupaan, että kirjaa lukiessa se luiskahtaa kontekstiinsa.
    Jaejja. Taidanpa lähteä kauppaan. Haen kermaa jälkkäriin ja pienen skumppapullon päivää juhlistamaan. Ja lapsille jäätelöä, tietysti!