• Hiihtovaellus Islannissa

    Kylmät hanget, kuuma erämaa eli hiihtovaellus Islannissa. Rakastan murtomaahiihtoa ja etenkin Ylläksellä. Islannissa murtomaahiihto ei ole ollut yhtä suosittu laji kuin Suomessa, mutta ilokseni huomaan, että viime vuosina täällä on yhä useampi alkanut viihtyä laduilla. Täällä meidän kotikylässä pääsen hiihtämään murtsikkaa kylän hiihtokeskuksen ylläpitämille laduille. Ihanaa! Muutama vuosi sitten osallistuin puolisoni kanssa muutaman päivän mittaiselle retkihiihtovaellukselle Islannin Landmannalaugarissa. Tämä juttu kertoo siitä! (Tästä jutusta on julkaistu osia Retki-lehdessä vuonna 2015).

    hiihtovaellus islannissa

    Jaiks! Turvavyö painautuu tiukasti ylävartaloon, kun äkkiä pysähtyneen auton etupää vajoaa yli puoli metriä. Renkaat sutivat tyhjää. Auto ei liikahdakaan. Jaejja, kaikki ulos autosta. Auto ei irtoa tällä lastilla. Kymmenkunta matkustajaa talvikamppeissaan hyppää jeepin sivuovesta lumihankeen odottamaan.

    Auton kuski tietää mitä tekee. Hän on ajanut 44-tuuman renkailla varustetulla erikoissuurella jeepillään tätä Islannin keskiosiin vievää reittiä useita kymmeniä kertoja. Satunnaista päänvaivaa aiheuttavat paksun hangen alla virtaavat kuumavesijoet, jotka sulattavat lunta. Nyt olemme jämähtäneet kiinni vetiseen kinokseen.

    Kuski lapioi lunta renkaiden alta ja hyppää sitten takaisin ohjauspyörän taakse työskentelemään. Kymmenen minuutin eteen ja taaksepäin vekslaamisen jälkeen auto nytkähtää irti. Kuski käy päästämässä renkaista ulos vielä hieman lisää ilmaa, jotta menopeli kulkisi helpommin lumessa.

    Määränpäänä Landmannalaugar

    Matkamme kohti Landmannalaugaria jatkuu. Landmannalaugar on maailman kolmanneksi suurin kuumien lähteiden alue. Kesäisin täällä on värikästä. Vuorenrinteet leiskuvat punaisen, vihreän ja valkoisen sävyissä, vihreät niityt luovat upean kontrastin alueen mustille laavaseinämille ja kuumat lähteet porisevat villisti. Juuri nyt kesää on hieman hankala kuvitella, sillä maisema on vitivalkoinen.

    landmannalaugar talvella

    Kesäisin Landmannalaugarin vaellusmaastot ja maisemat houkuttelevat satoja turisteja joka päivä. Toista on keskellä talvella. Jeeppimme lisäksi maisemassa ei liiku mikään muu kuin lumisade ja tuulen liikkeelle saama pintalumikerros.

    Tämä viisipäiväinen hiihtovaellus Islannissa sijoittuu tänne Mýrdalsjökull- ja Vatnajökull-jäätiköiden väliin, Hekla-tulivuoren kupeeseen. Tukikohtamme on lämmitetty Landmannalaugarin vuoristomökki laavapellon reunalla, kuumien lähteiden vieressä. Seuraavan viiden päivän aikana aiomme hiihtää umpihangessa 110 kilometriä. Tänään suoritamme siitä 15 kilometriä. Kuski tiputtaa meidät kyydistä ja jatkaa loppujen tavaroiden kanssa erämaamökille.

    Jeeppi kärryineen lähtee lipumaan kohti valkoista maisemaa. Horisonttia ei oikeastaan voi edes erottaa. On vain kilometrikaupalla valkoista vuoristomaisemaa, joka sulautuu kuin sumu vasten valkoharmaata taivasta. Jeeppi pienenee pisteeksi ja lopulta häviää kuin vesipisara valkoiseen taulukankaaseen. Me aloitamme hiihtämisen.

    Paikka paikoin tökkään sauvallani lumihankea. Kokeilen, kestääköhän se. Lunta on talven aikana satanut yli kaksi metriä. Kuumat lähteet ovat kuitenkin paikka paikoin sulattaneet hankeen onttoja koloja, joiden päällä saattaa olla lunta vain muutama sentti. Etenemme kuumien lähteiden alueella hitaasti.

    Hiihtovaelluksella Islannissa

    Seuraavana aamuna aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja sää on poikkeuksellisesti täysin tyyni. Edessä on 20 kilometrin päiväurakka. Minä olen ryhmän kokemattomin ja huonokuntoisin hiihtäjä (ja olen kolmannella kuulla raskaana, mutta sitähän ei kukaan muu itseni ja puolisoni lisäksi tiedä) ja olen siksi tarkoituksella jättäytynyt ryhmän viimeiseksi. Annan kovakuntoisempien avata latua edeltä.

    Tämänpäiväisen reitin päämäärään, Vondugilin eli Pahan kanjonin, voi jo haistaa. Ilmassa leijuva kananmunan tuoksu kertoo, että olemme saapuneet geotermisesti aktiiviselle alueelle. Haju johtuu maaperän rikkipitoisuudesta.

    Ja sitten, hupsista vaan, yhtäkkiä kaikki lumi ympäriltämme on kadonnut. Valkoisen maiseman hiihtovaellus Islannissa on muuttunut kuumavesijokimaisemaan. Joet mutkittelevat kirjavassa maaperässä. Keltaisen ja vaaleanpunaisen eri sävyt näyttävät hassuilta väriläiskältä vitivalkoisessa maisemassa.

    kuuma lähde Islanti

    Väritys johtuu ryoliitista, joka on tällä alueella tunnettu pintakivi. Kas tuossa pulputtaa pieni lähde, joka sylkee kuumaa vettä ilmaan kerran minuutissa. Lähteen ympärille on kasvanut kirkkaanvihreää sammalta. Muutaman metrin päästä lähteestä löytyy luonnon kylmä vastakohta: paksut lumikinokset nousevat kohti korkeuksia.

    Kiinnitämme sukset ja jatkamme matkaa. Muutamme suunniteltua reittiä hieman, sillä läheiseen kanjonin pohjalle ei ole tänään menemistä. Oppaamme arvioi lumivyöryriskin liian suureksi.

    Päätämme palata takaisin vuoristomajallemme laavapellon kautta. Useita metrejä korkeat laavapaadet muodostavat hiihtoreitin varrelle upeita koukeroisia torneja, holveja ja pylväikköjä. Laavamuodostelmien päälle kasautunut hohtavanvalkoinen lumi saa muodostelmat näyttämään paksuilta lumiukoilta. Suksi luistaa ladulla ja iltapäivän aurinko paistaa mukavasti selkää.

    Hiihtovaellus Islannissa ja kuuma avanto

    Tökkään sukset ja sauvat pystyyn vuoristomökin ulko-oven edessä olevaan kinokseen ja päätän käydä vaihtamassa päälle jotain sopivampaa: bikinit!

    Mökkimme kyljestä löytyy yksi Islannin hienoimpia luonnonvaraisia kuumia lähteitä. Kesällä kylpypaikka on täynnä alueella telttailevia turisteja, mutta keskellä talvea saamme koko altaan itsellemme.

    Vedän uikkareiden päälle untuvatakin ja käärin pyyhkeen hameeksi jalkoja lämmittämään. Vedän jalkaan korkeavartiset vaelluskengät, sillä kävelymatka kuumalle lähteelle lumihangen läpi paljain varpain ei houkuttele.

    Hytisen kuin lehti tuulessa taitellessani talvitakkini ja pyyhkeeni muovipussiin, jotta ne eivät kastuisi lumisateessa.

    Kylmä onneksi unohtuu hetkessä, kun laskeudun hiekkapohjaisen kuuman lähteen pohjalle makaamaan. Melkein nelikymmenasteinen vesi tekee hyvää hiihtoretken rasittamille lihaksille. Venyttelen raajojani kuumassa vedessä. Tämä uimapaikka on muodostunut kahden puron kohtauspisteeseen. Toisesta purosta virtaa maan sisuksista tulikuumaa vettä ja toisesta jäätävän kylmää vettä jäätiköltä ja ympäröivistä lumikinoksista. Virtaukset vaihtelevat, ja paikkaa vaihtamalla voi säädellä vartaloon osuvia kuumia ja kylmiä henkäyksiä. Hykerryttävän hyvää!

    Kuuman kylvyn jälkeen illallinen kutsuu. Mökin uunissa kypsyy rasvainen lammaspaisti ja perunoita. Jälkiruoaksi on skyriä, jonka päälle jokainen kaataa reilusti kuohukermaa.

    Pitkin jäisiä rinteitä

    Herätyskello soi jo kuudelta. Ulkona on kylmää ja pimeää. Lunta on satanut niin paljon, että vessarakennukseen on mentävä lumilapio kainalossa. Metrin korkuisen lumikinoksen siirtäminen pois vessan ulko-oven edestä käy aamujumpasta. Huhkimisen jälkeen kylmästä ole enää tietoakaan.

    Tänään edessä on matkamme pisin päiväretki. Aiomme hiihtää noin kolmentoista kilometrin matkan Hrafntinnuskerin erämaamajalle ja takaisin. Matkan aikana nousemme muutaman sadan metrin korkeudessa sijaitsevalle Stórahverille eli suurelle kuumalle lähteelle.

    hiihtovaellus islannissa 2

    Lounaseväät ja termoskannut reppuihin pakattuina lähdemme suksimaan urakkaa. Ensimmäiset kilometrit sujuvat erinomaisesti. Lunta sataa vain vähän ja näkyvyys on hyvä.

    Haasteet alkavat lähteen luona. Kuuma vesihöyry on tehnyt lumisen rinteen liukkaaksi. Kaivamme repusta teipeillä suksien pohjaan kiinnitettävät nousukarvat. Nousukarvat pohjassa kiipeämme kohti mäennyppylän päällä kohoavaa höyrypatsasta. Liukasta mäenrinnettä ylös tarpoessa pitäisi muistaa astua tasaisesti ja laittaa paino tasaisesti koko sukselle. En ole kovin kokenut hiihtäjä enkä varsinkaan liukkauden ylämäkien ystävä, joten joudun hakemaan koko ajan työntöapua sauvoista. Käsivarsien lihakset huutavat hoosiannaa. Kunpa olisin pakannut mukaan jääpiikit! Joudun lopulta pyytämään apua kokeneemmilta. Valokuvaaja tarjoutuu kulkemaan takanani ja nappaamaan repusta kiinni, kun olen lähteä alamäkiliusuun. Sudin vuoren rinnettä ylöspäin kiukulla ja juuri hetkeä ennen kuin usko on loppua, olemme perillä.

    hiihtovaellus islannissa matkakokemus

    Mäennyppylän huipulla uurastus palkitaan. Olkapäälihakset parkuvat väsymyksestä, mutta väsymys unohtuu heti, kun katson ympäröivää maisemaa. Stórahver on valtavan kokoinen kuumaa vettä roiskuttava säiliö, jonka voima tuntuu jalkapohjissa asti. Maa tärisee ja pohjavesi roiskuu, kun höyry nousee kohti taivasta.

    Aikamme kuuman lähteen voimaa ihmeteltyämme jatkamme matkaa, jotta ehdimme ennen pimeää takaisin tukikohtaamme. Laskemme mutkitellen mäen toista, vähemmän liukasta ja huomattavasti loivempaa rinnettä alas. Luisto on hyvä ja laskusta tulee melkein kilometrin mittainen.

    talvinen hiihtovaellus islannissa

    Retkeltä palattuamme iltaohjelma on sama tuttu: ensin kylpyyn, sitten syömään. Iltamyöhäisellä teemme vielä pienen kävelyretken, sillä sinä iltana pilvettömällä yötaivaalla hehkuvat upeat revontulet.

    PS. Jos haluat lukea, miltä tuo hiihtovaellus Islannissa OIKEASTI tuntui, lue tämä viiden vuoden takainen henkilökohtainen tilitysosuus. 😀

    Hiihtovaellus Islannissa – retken infot

    Osallistuin Icelandic Mountainguidesin järjestämälle hiihtovaellukselle, ja tämä reissu on heidän ohjelmassaan myös tulevana talvena:

    talvinen hiihtovaellus islannissa
    • 5 päivää (yht. 100 km), maksiminousu 500 m
    • Yöpyminen Landamannalaugarin erämaamajalla: jaettu makuutila, suuri tupakeittiö, talvisin ei suihkumahdollisuutta mutta pihalla kuuma lähde
    • Matka vaatii hyvää peruskuntoa, murtomaahiihtokokemusta ja 16 vuoden ikää.
    • Tarvittavat hiihtovarusteet: vähintään 50 mm leveät ja teräskanttiset sukset kestävine siteineen, nousukarvat (skinit), vahvatekoiset sauvat sekä lämpimät ja vedenkestävät monot. Varusteet voi vuokrata, jos ei ole omia.
    • Matkan hinta noin 1 600 € (260 000 ISK) sisältää makuupussimajoituksen, kaikki ateriat, kuljetukset Reykjavíkista ja takaisin, englanninkielisen oppaan palvelut.

    Kuvat: Björgvin Hilmarsson

  • Parasta kesääsi

    Kaupallisessa yhteistyössä: Visit Ylläs

    Tämä uutinen tuntui keväällä tavattoman mukavalta: Ylläs valittiin Pohjoismaiden parhaaksi ulkoilukohteeksi. Scandinavian Outdoor Award palkitsee vuosittain Pohjolan parhaimpia ulkoilukohteita ja nyt voiton vei suomalainen Ylläs. Jes-jes-jes! Yllätyin itsekin, kuinka paljon koin ylpeyttä perheemme suosikkikohteen puolesta.

    joustavat vaellushousut

    Koko keväthän meni koronan takia ihan plörinäksi. Matkailualalla tämä aikakausi on ollut erityisen vaikeaa. Matkailufirmojen joutuessa täydelliseen stoppiin alan yrityksillä ja työntekijöillä on ollut – ja tulee varmasti olemaan vielä jonkin aikaa – hankalat paikat. Mutta onneksi ankeaa kevättä seurasi kesälomakausi. Jospa tämä olisi nyt se kesä, kun kotimaan turistit reissaavat ahkerasti omassa kotimaassaan. Minä ainakin uskon tähän. On ollut nastaa huomata, kuinka pieteetillä kaikki matkailualan lehdet, oppaat ja blogit ovat olleet täynnä vinkkejä juuri kotimaan matkailuun. Toivottavasti hieno kesä paikkaa mahdollisimman paljon vaikeaa kevättä. Ja nyt Suomella on plakkarissa vielä Pohjoismaiden paras ulkomatkailukohdekin. Aijjettä.

    Meidän perhe on reissannut Ylläksellä jo monena talvena. Täältä löydät kymmenen syytä, miksi olemme viihtyneet Ylläksellä niin tavattoman hyvin. Kun olemme tulleet jouluksi Suomeen, olemme aina jatkaneet matkaa viikoksi tai kahdeksi Äkäslompolon tai Ylläsjärven vuokramökkeihin, hiihtäneet kreisin paljon, laskeneet mäkeä ja istuneet latukahviloissa pyyhkimässä syömiemme munkkien sokereita rinnuksilta. Kun muutama vuosi sitten Ylläkseltä kuului uutisia uudesta kattavasta maastopyöräreitistöstä, ajattelin, että vielä joku kesä me menemme sinne, lumesta tuttuihin maisemiin hikoilemaan, mutta tällä kertaa pyöräilemään ja maastojuoksemaan. Tänä vuonna perheemme haaveena oli päästä käymään Ylläksellä myös kesällä. Lohkaista osa Suomen lomaa pohjoiselle ja mennä kokemaan pohjoisen Suomen kesää.

    No sitten tuli se samperin korona ja meidän piti perua kaikki Suomen kesäreissut ja -juhlat. Suoria lentoja Suomen ja Islannin välillä ei vieläkään ole aloitettu. Toivon, että pian aloitetaan. Ja toivon, että viimeistään ensi kesä on meille myös Ylläs-kesä. Haluaisin niin kovasti kokea auringonpaisteen saunanikkunasta ja hypätä löylyjen välissä uimaan Äkäslompolon järveen. Haluaisin taas Luosun järvenrantakahvilaan syömään niitä aivan parhaita munkkeja ja vuokrata tällä kertaa vaikka veneen iltasoutelua varten. Vaikka erämaakahvilat tunnetaan parhaiten hiihtäjien taukopaikkoina, osa niistä on auki myös kesällä. Esimerkiksi Kotamaja on maastopyöräreittien varrella ja auki myös kesällä.

    Kuin vanha tuttu, tällaiselle turistillekin

    Suhteeni Ylläkseen on ainutlaatuinen – kuten kai jokaisella sinne kerran menneellä ja paikkaan ihastuneella. Meidän perheellä ei ole paikkaan mitään pitkäaikaisempia siteitä. Emme tunteneet sieltä etukäteen ketään, siellä ei asunut sukulaisia eikä kukaan läheisistä tutuistamme käynyt siellä esimerkiksi sesonkitöissä. Meillä ei ole siellä omaa mökkiä tai lomaosaketta. Emme käyneet siellä matkoilla ollessani lapsi. Vasta aikuisiällä minua alkoi jälleen kiehtoa hiihtäminen. Mietin, että uskaltaisikohan sitä latuhiihtämistä peruskoulun kökköjen kokemusten jälkeen taas kokeilla. Kyselin täällä blogissa monta vuotta sitten, minne kannattaisi Lapissa mennä, jos haluaisi hiihtää, upean luonnon, julkiset kulkuyhteydet ja riittävästi palveluja mutta ei biletystä. Jotain, missä lapsetkin viihtyisivät. Tosi monet vinkkasivat Äkäslompolosta. Mene sinne, se kuulostaa ihan sinun paikalta!

    north face maastojuoksukengät

    Voi rakkaus. Te tosiaankin tunsitte minut. Tiesitte paremmin kuin minä. Minähän rakastuin tähän paikkaan heti ja koko perheemme myös. Talvisten hiihtoretkiemme lomassa aloin vähitellen tutustua seudulla asuviin ihmisiin. Äkäslompolon ihanaa 7 Fells hostellia pitävä Tinja kävi moikkaamassa matkamessuilla Helsingissä ja siitä asti ollaan oltu digikavereita ja aina nähty, kun olen Ylläksellä käynyt. Hiihto-ope Susanna osallistui issikkaretkelleni täällä Islannissa, ja kun me tulimme perheen kanssa seuraavana talvena Ylläkselle, Suski opetti esikoiselle käännöksiä Ylläksen laskettelukeskuksessa. Kuinka ihanan pieni-pieni maailma! Kaikki urheilukamat maastopyöristä suksiin ja monoihin on aina haettu vuokralle (osa saatu näkyvyyttä vastaan) Äkäslompolon keskustan Sportshopista. Äkäslompolon uudehkossa mainiossa ravintola Wellissä – jösses, miten hyviä burgereita täältä saa – oon saanut ilon tavata muutaman Äkäslompolossa asuvan Insta-kaverini. Yhdellä Islannin-matkalla tapasin kivan ihmisen, jonka ystävä on töissä Ylläksen matkailun parissa. Viime talvena teimme yhteisen talvipyöräilyreissun Latvamajan erämaakahvilaan. Siis herranjestas! Tuntuu että tunnen Ylläkseltä paljon ihmisiä. Paikka tuntuu kotoisalta, vaikka olen vain tällainen ihan tosi perusturre.

    Siellä Ylläksellä kaikki on vähän suloisen hassusti niin kuin täällä Islannissa: pientä ja suurta yhtäaikaa. Pieni kylä, iso luonto. Vähän ihmisiä, paljon kokemuksia. Syrjäisesti erämaassa, mutta julkisten liikenneyhteyksien päässä maailmasta. Pieni kylä, pimeän hienot ulkoilukokemukset. Semmoinen perusletkeä ei-stressiä-meininki.

    Ylläkselle maastopyöräilemään

    Ylläs on ennen kaikkea tunnettu hiihtopaikkana: maailmanluokan megakattava hiihtolatuverkosto ja hyvät laskettelukeskuksket. Kun Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sallittiin maastopyöräily vuonna 2017, maastopyöräilyn suosio lähti hurjaan nousuun. Talvella latu- ja lasketteluverkosto, joten tottakai kesällä pyöräilyä! Ylläksellä onkin nyt Suomen pisin maastopyöräreittiverkosto (200 km) ja Ylläs Bike Parkissa pääsee jopa kolmen kilometrin pituiselle alamäkipyöräreitille. Näytin tämän allaolevan videon äsken esikoiselle ja puolisolle. He alkoivatkin sitten saman tien suunnitella seuraavaa Suomen kesälomaamme päivämääriä. Puoliso on käynyt maastopyöräilevien islantilaiskavereidensa kanssa maastopyöräreissuilla Norjassa, Ranskassa ja Italiassa. Ensi kesällä mennään Ylläkselle ja saadaan toivottavasti nuo Gullit ja Pallit kavereineen mukaan.

    Mä itse jätän tämän alamäkipyöräilyn väliin (en myöskään laskettele, koska pääni ei vaan kestä ajatusta mennä yhtä aikaa sekä alaspäin että kovalla vauhdilla), mutta haluaisin päästää dieslmoottorini vauhtiin maastopyöräretkillä tasaisemmilla reiteillä, vaellusreiteillä tuttuihin hiihtolatumaastoihin ja issikkavaelluksella tunturimaastoissa.

    Tykkään kovasti tästä meiningistä, että yhden lyhyen matkailusesongin sijaan yritetään venyttää sesonkia kokovuotiseksi. Se on kestävää matkailua ihan joka näkökulmasta. Kun matkailuala tarjoaa töitä ympäri vuoden, alueelle on helpompi muuttaa vakituisesti eikä vain talvityön perässä. Kohteesta ei tule vain ”seikkailupuisto” vaan paikka, jossa myös eletään arkea. Sitäpaitsi luonto on ihana joka vuodenaikana; on hyvä että luontoelämyksiin on panostettu vuoden ympäri. Merkityt pyörä- ja vaellusreitit kesällä ja selkeästi viitoitetut hiihtoladut ja talvipyöräreitit talvella. Sama pohja, vaihtelevat lisukkeet.

    Katsoessani noita kahta alempaa kuvaa (tuo talvikuva on meidän viimetalviselta reissulta kun käytiin sähköavusteisella maastopyöräretkellä), olen sitä mieltä, että taisi mennä ihan oikeaan paikkaan se parhaimman ulkoilukohteen pokaali.

    Kuva: Visit Ylläs
    Ylläs perheen talvilomakohteena.
    Kuva: Eetu Leikas / Visit Ylläs

    PS. Seuraavan kesän Ylläs-matkaa suunnitellessa olisikin mahtavaa kuulla kokemuksia teiltä, jotka olette siellä kesällä lomailleet. Erityisesti minua kiinnostaisi kuulla kokemuksia päivävaelluksilta, joita pystyy tekemään vuokramökkialueelta. Kattavia vaelluskarttoja saa Ylläksen sivuilta, mutta niiden lisäksi kiinnostaisi teidän omat suosikit. Luotan teihin. Koska kuten historia kertoo, tehän tiesitte tämän paikan taian jo ennen mua.