• Muutama mieleeni painunut hetki Suomen luonnossa

    Mainos: Suomen Luonto

    Aloin kaivella vanhoja valokuva-arkistojani. Halusin valita muutaman mieleeni painuneen hetken Suomen luonnosta. Tämä valokuvien etsiminen ja suomalaisten luontoelämyksien muisteleminen oli minulle sellaista mielen virtuaalimatkailua, samaan aikaan kihelmöivää odotusta ja toisaalta haikeaa jännitystä. En nimittäin vielä tiedä, pääsemmekö perheen kanssa toteuttamaan jokakesäisen Suomen-lomamme vai käykö tänä vuonna kuten viime vuonna: kesälomareissu Suomeen jäi koronan takia väliin. Toivon niin kovasti, että matkustaminen onnistuisi ja voisimme viettää ainakin pari viikkoa Suomessa perheen kanssa. Katsotaan, miten tässä käy. Aika eli tartuntatilastot näyttävät, toteutuuko kesä-Suomi vai ei.

    Olisin voinut valita tähän juttuun viisikymmentä tai sata kuvaa, ja silti tehtävä olisi ollut yhtä vaikea. Jotain tärkeää, ainutlaatuista ja erityistä olisi kuitenkin jäänyt pois. Mutta olkoon nyt nämä vähän alle kymmenen.

    Ahvenanmaa. Kävin Ahvenanmaalla ensimmäistä kertaa lähes nelikymppisenä. Kun näin Getan kalliot, kesäisen meren lempeät aallot ja hennossa tuulessa heiluvat kitukasvuiset männyt, tiesin, että tänne minun on tultava joskus uudestaan.

    Ylläs talvella. Unenomaiset lumiveistokset, keskipäivän pieni valon kajo, pitkät ja pimeät yöt, valtava tyhjyys ja liikkeen alla narskuva lumi. Jos haluat Ylläs-rakkaudestani lisätodisteita, tsekkaa esimerkiksi tämä juttu Ylläkseltä.

    kuer tunturin vaellus talvella

    Hanko kesällä. Joskus voisin olla vähemmän ennakoitava, ja mennä Ylläkselle kesällä ja Hankoon talvella, ehkä senkin aika tulee vielä. Mutta tässä Suomen eteläisimmässä kaupungissa on kesäaikaan jotain sangen viehättävää. Oikeastaan se kaikkein viehättävin löytyy sieltä kaupungin laitamilta: auringon lämmittämiltä rantakallioilta, Suomen eteläisimmältä vaelluspolulta Tulliniemestä, Hangon rannoista, Pohjois-Hangon pyöräreiteistä, metsästä.

    Kainuu. Olen käynyt Kainuussa vain kerran, mutta ensivaikutelma olikin sitten astetta vahvempi. Menimme junalla Kajaaniin ja yöksi lautamajaan karhuja ja susia tarkkailemaan. Tämä retki laajensi ymmärrystäni suomalaisen luonnon ainutlaatuisuudesta: missä muualla maailmassa voi mennä pieneen hökkeliin keskelle ei mitään, juoda kahvia ja syödä pullaa ja katsoa kun susi kohtaa karhun suolla? Karhujen ja susien lisäksi minuun teki vaikutuksen Kainuun metsämaisema. Metsää, metsää, metsää, oikein kunnon korpea – ja sitten ylllättäen ollaankin jonkun nätin järven rannalla.

    Sauvo ihan mihin vuodenaikaan vain. Siskoni kesäkoti Sauvon seudulla on nykyään perheemme tukikohta Suomessa. Käppyrämännyt, merenranta, kalliot, kyykäärmeet, pirunpelto, lintutornit ja aavat peltomaisemat. Näiden maisemien äärellä mieli liikuttuu. Tästä maasta minäkin olen tullut.

    Suomalaisen luonnon ja luonnossa asuvien eläinten elämästä voi lukea lisää hienosti toteutettuja juttuja Suomen Luonto -lehdestä. Suomen Luonto on Suomen Luonnonsuojeluliiton julkaisema lehti. Olen kuullut lehdestä aikaisemmin, mutta en tiennyt tarkalleen millainen se oli, ennen kuin sain näytenumerot kotiini tämän kaupallisen yhteistyön tiimoilta ja tutustuin niihin. Kävi niin, että luin lehdet kannesta kanteen yhden todella pitkän aamupalan aikana. Ja kas. Ennen kuin ehdin suunnitella yhtäkään sisältöä kampanjan ympärille, tilasin lehden itselleni ja mietin, miksi ihmeessä en ole kuullut tästä lehdestä aikaisemmin, vaikka lehti on ilmestynyt jo 80 vuotta.

    En ole koskaan aikaisemmin kokenut vastaavanlaista vilpitöntä riemua ja rentoa tunnetta lukiessani jotain lehteä. Uskallan väittää, että Suomen Luonto tekee lukijastaan onnellisemman.

    Klikkiotsikoiden, kekseliäiden näkökulmien, kovatempoisten haastatteluiden ja tiukkojen tapahtumakäänteiden aikana on mieltä hivelevää luksusta avata lehti, joka kertoo jäniksen vuodesta, tikkalajien tunnistamisesta ja siitä, kuinka kakka on luontohavainto. Jokaisessa lehdessä on retkijuttu, joka ei ole sellainen trendikäs matkajuttu vetävällä näkökulmalla ja käsityöolutbaarivinkeillä, vaan joka ihan vain kertoo, millainen joku paikka on ja millainen luonto siellä on. Sivumennen kohdejutussa kerrotaan, kuinka retkikohteeseen voi mennä, mutta pääasia ei ole kohteen markkinointi vaan seikkailu, jonka voi tehdä lehti kädessä. Ilman kiirettä, ilman pärinäotsikoita.

    Kun tilaat Suomen Luonnon, tuet suomalaisen luonnon hyväksi tehtävää työtä. Lehden tuotot menevät Suomen Luonnonsuojeluliitolle. Alekoodilla Satu saat 5 numeron eli viiden kuukauden määräaikaistilauksen ja digioikeudet hintaan 25,50 €. Tutustumistilaus on määräaikainen. Se pitää itse uusia, jos sen haluaa jatkuvan. Tilauksen voi tehdä myös ulkomaille. Vuodessa postituslisä Eurooppaan on 20 euroa, muualle maailmaan 30 euroa.

  • Hiihtovaellus Islannissa

    Kylmät hanget, kuuma erämaa eli hiihtovaellus Islannissa. Rakastan murtomaahiihtoa ja etenkin Ylläksellä. Islannissa murtomaahiihto ei ole ollut yhtä suosittu laji kuin Suomessa, mutta ilokseni huomaan, että viime vuosina täällä on yhä useampi alkanut viihtyä laduilla. Täällä meidän kotikylässä pääsen hiihtämään murtsikkaa kylän hiihtokeskuksen ylläpitämille laduille. Ihanaa! Muutama vuosi sitten osallistuin puolisoni kanssa muutaman päivän mittaiselle retkihiihtovaellukselle Islannin Landmannalaugarissa. Tämä juttu kertoo siitä! (Tästä jutusta on julkaistu osia Retki-lehdessä vuonna 2015).

    hiihtovaellus islannissa

    Jaiks! Turvavyö painautuu tiukasti ylävartaloon, kun äkkiä pysähtyneen auton etupää vajoaa yli puoli metriä. Renkaat sutivat tyhjää. Auto ei liikahdakaan. Jaejja, kaikki ulos autosta. Auto ei irtoa tällä lastilla. Kymmenkunta matkustajaa talvikamppeissaan hyppää jeepin sivuovesta lumihankeen odottamaan.

    Auton kuski tietää mitä tekee. Hän on ajanut 44-tuuman renkailla varustetulla erikoissuurella jeepillään tätä Islannin keskiosiin vievää reittiä useita kymmeniä kertoja. Satunnaista päänvaivaa aiheuttavat paksun hangen alla virtaavat kuumavesijoet, jotka sulattavat lunta. Nyt olemme jämähtäneet kiinni vetiseen kinokseen.

    Kuski lapioi lunta renkaiden alta ja hyppää sitten takaisin ohjauspyörän taakse työskentelemään. Kymmenen minuutin eteen ja taaksepäin vekslaamisen jälkeen auto nytkähtää irti. Kuski käy päästämässä renkaista ulos vielä hieman lisää ilmaa, jotta menopeli kulkisi helpommin lumessa.

    Määränpäänä Landmannalaugar

    Matkamme kohti Landmannalaugaria jatkuu. Landmannalaugar on maailman kolmanneksi suurin kuumien lähteiden alue. Kesäisin täällä on värikästä. Vuorenrinteet leiskuvat punaisen, vihreän ja valkoisen sävyissä, vihreät niityt luovat upean kontrastin alueen mustille laavaseinämille ja kuumat lähteet porisevat villisti. Juuri nyt kesää on hieman hankala kuvitella, sillä maisema on vitivalkoinen.

    landmannalaugar talvella

    Kesäisin Landmannalaugarin vaellusmaastot ja maisemat houkuttelevat satoja turisteja joka päivä. Toista on keskellä talvella. Jeeppimme lisäksi maisemassa ei liiku mikään muu kuin lumisade ja tuulen liikkeelle saama pintalumikerros.

    Tämä viisipäiväinen hiihtovaellus Islannissa sijoittuu tänne Mýrdalsjökull- ja Vatnajökull-jäätiköiden väliin, Hekla-tulivuoren kupeeseen. Tukikohtamme on lämmitetty Landmannalaugarin vuoristomökki laavapellon reunalla, kuumien lähteiden vieressä. Seuraavan viiden päivän aikana aiomme hiihtää umpihangessa 110 kilometriä. Tänään suoritamme siitä 15 kilometriä. Kuski tiputtaa meidät kyydistä ja jatkaa loppujen tavaroiden kanssa erämaamökille.

    Jeeppi kärryineen lähtee lipumaan kohti valkoista maisemaa. Horisonttia ei oikeastaan voi edes erottaa. On vain kilometrikaupalla valkoista vuoristomaisemaa, joka sulautuu kuin sumu vasten valkoharmaata taivasta. Jeeppi pienenee pisteeksi ja lopulta häviää kuin vesipisara valkoiseen taulukankaaseen. Me aloitamme hiihtämisen.

    Paikka paikoin tökkään sauvallani lumihankea. Kokeilen, kestääköhän se. Lunta on talven aikana satanut yli kaksi metriä. Kuumat lähteet ovat kuitenkin paikka paikoin sulattaneet hankeen onttoja koloja, joiden päällä saattaa olla lunta vain muutama sentti. Etenemme kuumien lähteiden alueella hitaasti.

    Hiihtovaelluksella Islannissa

    Seuraavana aamuna aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja sää on poikkeuksellisesti täysin tyyni. Edessä on 20 kilometrin päiväurakka. Minä olen ryhmän kokemattomin ja huonokuntoisin hiihtäjä (ja olen kolmannella kuulla raskaana, mutta sitähän ei kukaan muu itseni ja puolisoni lisäksi tiedä) ja olen siksi tarkoituksella jättäytynyt ryhmän viimeiseksi. Annan kovakuntoisempien avata latua edeltä.

    Tämänpäiväisen reitin päämäärään, Vondugilin eli Pahan kanjonin, voi jo haistaa. Ilmassa leijuva kananmunan tuoksu kertoo, että olemme saapuneet geotermisesti aktiiviselle alueelle. Haju johtuu maaperän rikkipitoisuudesta.

    Ja sitten, hupsista vaan, yhtäkkiä kaikki lumi ympäriltämme on kadonnut. Valkoisen maiseman hiihtovaellus Islannissa on muuttunut kuumavesijokimaisemaan. Joet mutkittelevat kirjavassa maaperässä. Keltaisen ja vaaleanpunaisen eri sävyt näyttävät hassuilta väriläiskältä vitivalkoisessa maisemassa.

    kuuma lähde Islanti

    Väritys johtuu ryoliitista, joka on tällä alueella tunnettu pintakivi. Kas tuossa pulputtaa pieni lähde, joka sylkee kuumaa vettä ilmaan kerran minuutissa. Lähteen ympärille on kasvanut kirkkaanvihreää sammalta. Muutaman metrin päästä lähteestä löytyy luonnon kylmä vastakohta: paksut lumikinokset nousevat kohti korkeuksia.

    Kiinnitämme sukset ja jatkamme matkaa. Muutamme suunniteltua reittiä hieman, sillä läheiseen kanjonin pohjalle ei ole tänään menemistä. Oppaamme arvioi lumivyöryriskin liian suureksi.

    Päätämme palata takaisin vuoristomajallemme laavapellon kautta. Useita metrejä korkeat laavapaadet muodostavat hiihtoreitin varrelle upeita koukeroisia torneja, holveja ja pylväikköjä. Laavamuodostelmien päälle kasautunut hohtavanvalkoinen lumi saa muodostelmat näyttämään paksuilta lumiukoilta. Suksi luistaa ladulla ja iltapäivän aurinko paistaa mukavasti selkää.

    Hiihtovaellus Islannissa ja kuuma avanto

    Tökkään sukset ja sauvat pystyyn vuoristomökin ulko-oven edessä olevaan kinokseen ja päätän käydä vaihtamassa päälle jotain sopivampaa: bikinit!

    Mökkimme kyljestä löytyy yksi Islannin hienoimpia luonnonvaraisia kuumia lähteitä. Kesällä kylpypaikka on täynnä alueella telttailevia turisteja, mutta keskellä talvea saamme koko altaan itsellemme.

    Vedän uikkareiden päälle untuvatakin ja käärin pyyhkeen hameeksi jalkoja lämmittämään. Vedän jalkaan korkeavartiset vaelluskengät, sillä kävelymatka kuumalle lähteelle lumihangen läpi paljain varpain ei houkuttele.

    Hytisen kuin lehti tuulessa taitellessani talvitakkini ja pyyhkeeni muovipussiin, jotta ne eivät kastuisi lumisateessa.

    Kylmä onneksi unohtuu hetkessä, kun laskeudun hiekkapohjaisen kuuman lähteen pohjalle makaamaan. Melkein nelikymmenasteinen vesi tekee hyvää hiihtoretken rasittamille lihaksille. Venyttelen raajojani kuumassa vedessä. Tämä uimapaikka on muodostunut kahden puron kohtauspisteeseen. Toisesta purosta virtaa maan sisuksista tulikuumaa vettä ja toisesta jäätävän kylmää vettä jäätiköltä ja ympäröivistä lumikinoksista. Virtaukset vaihtelevat, ja paikkaa vaihtamalla voi säädellä vartaloon osuvia kuumia ja kylmiä henkäyksiä. Hykerryttävän hyvää!

    Kuuman kylvyn jälkeen illallinen kutsuu. Mökin uunissa kypsyy rasvainen lammaspaisti ja perunoita. Jälkiruoaksi on skyriä, jonka päälle jokainen kaataa reilusti kuohukermaa.

    Pitkin jäisiä rinteitä

    Herätyskello soi jo kuudelta. Ulkona on kylmää ja pimeää. Lunta on satanut niin paljon, että vessarakennukseen on mentävä lumilapio kainalossa. Metrin korkuisen lumikinoksen siirtäminen pois vessan ulko-oven edestä käy aamujumpasta. Huhkimisen jälkeen kylmästä ole enää tietoakaan.

    Tänään edessä on matkamme pisin päiväretki. Aiomme hiihtää noin kolmentoista kilometrin matkan Hrafntinnuskerin erämaamajalle ja takaisin. Matkan aikana nousemme muutaman sadan metrin korkeudessa sijaitsevalle Stórahverille eli suurelle kuumalle lähteelle.

    hiihtovaellus islannissa 2

    Lounaseväät ja termoskannut reppuihin pakattuina lähdemme suksimaan urakkaa. Ensimmäiset kilometrit sujuvat erinomaisesti. Lunta sataa vain vähän ja näkyvyys on hyvä.

    Haasteet alkavat lähteen luona. Kuuma vesihöyry on tehnyt lumisen rinteen liukkaaksi. Kaivamme repusta teipeillä suksien pohjaan kiinnitettävät nousukarvat. Nousukarvat pohjassa kiipeämme kohti mäennyppylän päällä kohoavaa höyrypatsasta. Liukasta mäenrinnettä ylös tarpoessa pitäisi muistaa astua tasaisesti ja laittaa paino tasaisesti koko sukselle. En ole kovin kokenut hiihtäjä enkä varsinkaan liukkauden ylämäkien ystävä, joten joudun hakemaan koko ajan työntöapua sauvoista. Käsivarsien lihakset huutavat hoosiannaa. Kunpa olisin pakannut mukaan jääpiikit! Joudun lopulta pyytämään apua kokeneemmilta. Valokuvaaja tarjoutuu kulkemaan takanani ja nappaamaan repusta kiinni, kun olen lähteä alamäkiliusuun. Sudin vuoren rinnettä ylöspäin kiukulla ja juuri hetkeä ennen kuin usko on loppua, olemme perillä.

    hiihtovaellus islannissa matkakokemus

    Mäennyppylän huipulla uurastus palkitaan. Olkapäälihakset parkuvat väsymyksestä, mutta väsymys unohtuu heti, kun katson ympäröivää maisemaa. Stórahver on valtavan kokoinen kuumaa vettä roiskuttava säiliö, jonka voima tuntuu jalkapohjissa asti. Maa tärisee ja pohjavesi roiskuu, kun höyry nousee kohti taivasta.

    Aikamme kuuman lähteen voimaa ihmeteltyämme jatkamme matkaa, jotta ehdimme ennen pimeää takaisin tukikohtaamme. Laskemme mutkitellen mäen toista, vähemmän liukasta ja huomattavasti loivempaa rinnettä alas. Luisto on hyvä ja laskusta tulee melkein kilometrin mittainen.

    talvinen hiihtovaellus islannissa

    Retkeltä palattuamme iltaohjelma on sama tuttu: ensin kylpyyn, sitten syömään. Iltamyöhäisellä teemme vielä pienen kävelyretken, sillä sinä iltana pilvettömällä yötaivaalla hehkuvat upeat revontulet.

    PS. Jos haluat lukea, miltä tuo hiihtovaellus Islannissa OIKEASTI tuntui, lue tämä viiden vuoden takainen henkilökohtainen tilitysosuus. 😀

    Hiihtovaellus Islannissa – retken infot

    Osallistuin Icelandic Mountainguidesin järjestämälle hiihtovaellukselle, ja tämä reissu on heidän ohjelmassaan myös tulevana talvena:

    talvinen hiihtovaellus islannissa
    • 5 päivää (yht. 100 km), maksiminousu 500 m
    • Yöpyminen Landamannalaugarin erämaamajalla: jaettu makuutila, suuri tupakeittiö, talvisin ei suihkumahdollisuutta mutta pihalla kuuma lähde
    • Matka vaatii hyvää peruskuntoa, murtomaahiihtokokemusta ja 16 vuoden ikää.
    • Tarvittavat hiihtovarusteet: vähintään 50 mm leveät ja teräskanttiset sukset kestävine siteineen, nousukarvat (skinit), vahvatekoiset sauvat sekä lämpimät ja vedenkestävät monot. Varusteet voi vuokrata, jos ei ole omia.
    • Matkan hinta noin 1 600 € (260 000 ISK) sisältää makuupussimajoituksen, kaikki ateriat, kuljetukset Reykjavíkista ja takaisin, englanninkielisen oppaan palvelut.

    Kuvat: Björgvin Hilmarsson