Toisen rikos on toisen viihdettä?

Mainos: Storytel

Suhteeni true crime -genreen on hankala. Onhan siinä vähän puolilikainen fiilis, kun todellisen ihmisen murhasta tehdään toiselle ihmiselle viihdettä. Onko alhaista pysähtyä onnettomuuspaikalle ottamaan valokuvia uhrista? On. No onko alhaista hakea nautintoa muiden ihmisten kokemista kauhunhetkistä? Niin…. tässä kohtaa koen hieman häpeää. En koskaan pysähtyisi onnettomuuspaikalle ottamaan valokuvia, mutta kyllä minä kaikenlaisia true crime -kirjoja ja podcasteja kuuntelen.

true crime äänikirjat

Mutta sitten taas. Onko väärin olla kiinnostunut jostakin asiasta, jos kiinnostuminen ei johda mihinkään haitalliseen? Jos vaikka kadonneiden ihmisten tarinoiden lukeminen kiehtoo, mitä haittaa siitä on? Jos et seiso vieressä, mistä tiedät että kaatuvasta puusta kuuluu ääni? Onhan näitä, kysymyksiä. Eikä minulla ole niihin vastauksia.

äänikirjoja true crime

Kolme tasokasta true crime -kirjaa

True crime on genre, jonka alle mahtuu mahdoton määrä aivan kaikenlaista teosta. On hyvin kirjoitettuja kirjoja, tarkasti taustoitettuja podcasteja ja sitten on niitä arveluttavasti muiden elämää tonkivia teoksia ja tautuoitujen miestoletettujen kansikuvittamia elämäkertoja, joissa kerrataan ne samat jengiläisenelämäonranccaa-jutut, jotka on tullut luettua eri muodoissa jo aika moneen kertaan.

Luin Hesarin Teema-lehdestä (toimittaja Venla Rossin kirjoittama juttu) kiinnostavan artikkelin true crime -ilmiöstä. Jutussa mainittiin tutkimuksesta (Boling & Hull 2018), jonka mukaan noin 75 prosenttia true crime -podcastien kuuntelijoista oli naisia. Bolingin haastattelututkimukseen osallistuneista yksi kommentoi true crimea näin:

”Me, jotka olemme kokeneet väkivaltaa ja saamme lohtua true crimesta, emme etsi ratkaisua vaan ymmärrystä. Etsimme yhteisöä, joka ei käännä selkäänsä sille, että päivittäinen väkivalta on todellista ja että se on enemminkin arkipäiväistä kuin luonnonoikku.”

Valitsin uudehkoista true crime äänikirjoista (löytyvät myös kovakantisina) kolme, jotka omasta mielestäni kestävät vähän tiukemmankin tarkastelun. Toki sisältö viihdyttää, mutta koin, että niiden ”toisten” tirkistely jää näissä vähintään kakkossijalle. Niillä on mielestäni jokin muukin päämäärä kuin viihdyttää lukijaa rikosten maailmassa ja kerrata kirjan kohteen tekemiä rikoksia.

Kaisa Tammi: Naisvankilan pomo. WSOY. Lukija Johanna Kokko. Tänä vuonna lukemistani tietokirjoista tämä on ehdottomasti feministisin. Se avasi minulle entuudestaan tuntemattomasta ja yllättävästä näkökulmasta naisten eriarvoista kohtelua – kontekstina vankilat. Vankilamaailma kalterien molemmin puolin. Kirjassa kerrotaan Kaisa Tammen, pienituloisen yh-perheen lapsen matka lähiöstä arvostetuksi vankilanjohtajaksi ja erityisesti naisvankien asemaan perehtyneeksi asiantuntijaksi. Kirja on hieno tarina omatunnon, empatian ja sosiaalisen älykkyyden kehittymisestä. Kaikillahan nuo ominaisuudet eivät valitettavasti kehity koskaan. Tammen sosiaalinen omatunto ja tilanteiden lukemisen taito on ihailtavaa.

Miesvaltainen vankilaympäristö ei ole ollut kovin helppo työympäristönäkään. Sovinismia on riittänyt eikä kollegoiden törkeästä seksismistäkään tarvitse esimerkkejä täikamman kanssa hakea. Puistattavia juttuja.

Tämän kirjan kuunneltuani ymmärsin itse ensimmäistä kertaa pysähtyä miettimään naisvankeja ryhmänä: Miksi naiset tekevät rikoksia? Keitä vankilaan tuomitut naiset yleensä ovat? Miten vankilassa voidaan tunnistaa ihmiskaupan uhri? Miten nainen rikoksentekijänä eroaa miehestä? Miten vankilassa tuomionsa kärsineiden sopeutumista yhteiskuntaan pystyttäisiin paremmin tukemaan? Kaisa Tammella on tarkkoja ajatuksia ja paljon kokemusta: hän on työskennellyt vankeinhoitoalalla kolme vuosikymmentä niin vanginvartijana, psykologina ja nykyään johtavassa asemassa. 

Vankiloissa tiivistyy yhteiskunnan ilmiöitä. Yleensä vain se miehinen puoli näkyy ja kuuluu, naisten ei. Siksikin tämä kirja on tärkeä. Tammi kertoo suurimman osan esimerkeistä nimettöminä ja ne, jotka hän mainitsee nimeltä, ovat antaneet suostumuksensa tulla nimetyksi. Tämä on yksi kuluvan vuoden feministisimpiä tietokirjoja ja oikeasti tärkeä true crime -tapaus.

Riku Siivonen ja Bob Malmi. Ihan tavallinen kokaiinikauppias. Aula & co. Lukija Aarne Linden. Tämän true crime -teoksen konteksti on huumerikollisuudessa. Se ei ole perinteistä huumerikollisuus-vuodatusta, jossa käsitellään suuria kauppoja, jengiläisen elämää, kiinni jääneitä katukauppiaita, jakeluverkostoja ja virkavallalta piilottelua Etelä-Euroopan rantalomakohteissa. Ihan tavallinen kokaiinikauppias katsoo sisäänpäin, huumeita käyttävien elämään. Teoksessa seurataan tavanomaiseen keskiluokkaiseen perheeseen syntyneen Bob Malmin tekemiä valintoja, huumeidenkäyttöä ja huumausaineiden myyntiä sekalaiselle porukalle duunareista julkkiksiin ja kulttuurialan vaikuttajiin. Kirjassa pääsevät ääneen Bobin lisäksi myös monet muut ihmiset, joilla ei ole mitään muuta yhteistä tekijää kuin laittomien päihteiden käyttö. Osalla homma oli kirjan tekohetkellä lähtenyt lapasesta, osa kirjaan haastatelluista jatkoi satunnaista huumeidenkäyttöä edelleen kokematta sitä lauantaikaljaa suuremmaksi asiaksi.

Vaan kuinka riippuvuus alkaa, ja miten se rakentuu? Mikä on lääkkeen ja huumeen ero? Miksi ihminen haluaa muokata omia tunteitaan? Aivan tavallinen kokaiinikauppias kertoo riippuvuuden mekanismeista, huumeiden käytöstä ja valaisee myös sen nurkan, mitä huumerikollisuutta käsittelevissä true crime -teoksista ei juuri saa lukea: ihan tavallisten ihmisten syistä käyttää huumeita.

Aki Linnanahde (myös lukijana). Vilhunen. Otava. Minun juttuja pidempään seuranneille tämä ei tule yllätyksenä; tämän kirjan halusin kuunnella tarinan päähenkilön takia. Olen lukenut ja kuunnellut, jos nyt en ihan kaikkea niin ainakin järjettömän suuren osan, Jari Aarnioon jollain tavalla liittyvästä rikosuutisista, elämäkerroista, tietokirjoista ja podcasteista. Aarnion punoman massiivisen sotkun purkaminen lähti aikanaan liikkeelle kolmen naisen – kahden Hesarin toimittajan ja Aarnion pettämän ex-naisystävän/seuralaisen – ansiosta.

Kun paljastui, että poliisiviranomaisen keikkakaverina on huseerannut yksi Suomen tunnetuimmista ammattirikollisista, Keijo Vilhunen, koko tapaus alkoi kuulostaa niin älyttömältä ja käsittämättömältä, että sitä ei meinannut uskoa todeksi (ennen hovioikeuskäsittelyä minäkin olin aika varma, että Aarnio on joutunut takaa-ajon kohteeksi, että eihän Suomessa tällaista poliisirikollisuutta voi olla). Aarnio on antanut paljon haastatteluja ja saattanut julkisuuteen omia näkökulmiaan erilaisten kirjojen, tv-esiintymisten ja podcastien kautta. Keijo Vilhunen on pitänyt matalampaa profiilia. Kun Vilhusen elämäkerta ilmestyi, kuuntelin sen heti.

Mitäpä tuumasin? Olihan tämä pirun hyvin kirjoitettu. Siellä on leppoisat kuvaelmat Vilhusesta leipomassa karjalanpiirakoita ja yhtä lailla ne vähemmän leppoisat muistot väkivallanteoista ja rikosretkistä ympäri harvaan asuttua suomalaista maaseutua.

Ammattirikollisesta tehtyjä elämäkertoja leimaa usein kirjan kohteen vaivaannuttava jalustalle nostaminen; kerrotaan yksityiskohtaisesti nyysityistä rahamääristä, väkivallan kautta ansaitusta valta-asemasta tai kosteista bileistä, joissa on paljon vähäpukeisia naisia. Vilhunen-teoksessa tällaista pullistelua on vähemmän. Täysrasvaisten ja mammonaa pursuavien juttujen rajaaminen käsittelyn ulkopuolelle on teoksen vahvuus. Vilhunen on toki koukuttavasti kirjoitettua true crimea, jossa kerrotaan kuinka Vilhusesta tuli Vilhunen, mutta se onnistuu samalla zoomaamaan myös laajempaan kuvaan ja kertomaan pätkän suomalaista rikoshistoriaa. Ja Aarnio-vyyhdistä kiinnostuneille tämä oli todella mielenkiintoista kuunneltavaa.

true crime

Saat maksuttoman 30 päivän mittaisen kokeilun Storyteliin tästä linkistä. Samalta sivulta löydät myös muutamia muita äänikirjasuosikkejani. Aloita nyt ja lopeta kun haluat.

Täältä löydät lisää äänikirjasuosituksiani ja kirjavinkkejä:

Cozy crime eli ”kiltti rikosviihde” – Mitä se on?
Äänikirjavinkkejä pitkille automatkoille (lapsille)
Koukuttavat, historialliset ja ihanan pitkät romaanit
Rikollisen hyvää viihdettä (mm. kuratoimiani true crime -vinkkejä)
Chick-lit on hauskaa ja älykästä

Elämäkertoja, jotka ovat opettaneet minulle jotain uutta
Dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *