Mainos: Addnature
Lasten talvivaatteet ovat kalliita hankintoja. Aloin oikein miettiä, että kuinka paljon lastenvaatehankintoihin noin ylipäätään menee rahaa. Kymmenen vuotta sitten Sampo teki laskelman siitä, kuinka paljon lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana lapseen menee keskimäärin rahaa Suomessa. Summa oli silloin 4500 euroa. Tuosta summata innostuneena värkkäsin vuonna 2010 ekan vuoden lastenvaate- ja -tavarahankinnoista ekselin, jonne merkkasin ekan vuoden kaikki vauvaan liittyvät menot. Tulos oli huima: vähän alle tonni! Matala summa selittyi aika pitkälle sillä, että saimme lastenrattaat käytettynä, autoistuimen todella edullisesti ja kaikki vaatteet ja rievut sukuluisten pari vuotta vanhemmilta lapsilta meille käytettyinä.

Käytettynä meille tulee sukulaisilta ja ystäviltä edelleen aika paljon lasten vaatteita, mutta kirppiksiä käytän omassa arjessa vähän. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä ei täällä meilläpäin ole. Käytetyistä vaatteista tulee ehdottomasti eniten sisävaatetta, mutta lasten ulkovaatteet ovat harvinaisempia kierrätettäviä, koska tämän ikäisillä ja etenkin vähän aktiivisemmilla lapsilla vaatteet ovat niin kovassa käytössä jopa pari kautta, että ne alkavat sesongin lopussa olla jo aika kuluneet. Pienempien lasten kanssa ulkovaatteiden kierrätys oli paljon helpompaa, mutta kun 6-vuotias vetää pari vuotta samoissa talvihousuissa, eivät ne toisen vuoden huhtikuun lopussa enää ihan hirveän hyvässä kunnossa ole.
Eipä siis yllätä, että tällä hetkellä ehdottomasti suurin pala lasten vaatehankintabudjetista menee ulkovaatteisiin. Lasten talvivaatteet, lasten retkeilyvaatteet, lasten harrastusvaatteet ja harrastusvarusteet. Hmm, onhan niitä…
Alunperin ruotsalainen ja sittemmin myös saksalaistunut ulkoilu- ja retkeilyvaatteisiin keskittynyt Addnature pyysi, että valitsisin tässä yhteistyössä heidän valikoimastaan täksi talveksi lapsille juuri meidän tarpeisiin sopivat ulkovaatteet ja perustelisin, miksi juuri nämä. Addnaturen brändivalikoima myös lasten kokoluokissa on kattava. Sieltä löytyy ulkoiluun omia suosikkimerkkejäni kuten Rabia, Marmotia, Patagoniaa, Didriksonsia. Usein lastenvaatevalikoima on ulkoiluvaatekaupoissa aika pieni, jolloin hankinnat pitää tehdä monista eri shopeista. Nyt pääsin vertailemaan eri merkkisiä toppatakkeja ja ulkoiluhousuja saman kaupan sisällä. Joten tässäpä tulee: lasten ulkovaatteiden tarpeelliset ja turhakkeet.
Kestävät talvivaatteet – mihin tarkoitukseen?
Lasten ulkovaatteet ja etenkin talvivaatteet ovat aika kallis hankinta – pyrin näiden ostamisessa olemaan tehokas ja järkevä. Yritän löytää yhdet ulkovaatteet, jotka soveltuvat moniin eri käyttötarkoituksiin. Esimerkiksi näin talvea varten en suostu – eikä lompakko veny – ostamaan kolmea eri talvitakkia tai kolmea paria yhtä lämpöisiä talvihousuja. Takin täytyy olla sellainen, että se käy niin kouluun, rinteeseen kuin pihaleikkeihin. Islannissa on usein tosi tuulista ja kosteaa – eli ilma tuntuu hyvin kylmältä. Suomen talvi on etenkin pohjoisessa kylmempi (on taas kova ikävä Ylläkselle!) kuin täällä, mutta koska voimakas merituuli puuttuu, ilma ei tunnu niin raakalaismaiselta kuin täällä kotivuonoilla. Eli vaikka lämpötila pyörii tuolla miinus kahdessa asteessa, vaatteiden täytyy olla todella lämpiviä, suojaavia ja kosteudenkestäviä.

Viime viikolla laskuvesi ja kiva ilma osuivat samaan vapaapäivään, joten suunnattiin lasten kanssa meidän kylän lähellä olevalle rannalle, jossa nämä kuvatkin on otettu. Siellä on paljon meren kuluttamia kallioita ja jänniä kivimuodostelmia. Alueelle ei nousuveden aikaan oikein edes pääse. Vesi nousee niin ylös, että nämä kaikki hauskimmat kivat ja kallionkolot peittyvät meren alle. Nyt laskuveden aikaan kaikki jännät kivenmurikat, kiipeilyyn sopivat kalliot ja meren pyöristämät kivet muodostivat meille ihan oman leikkiupuiston. Vähän korkeammalla rannalla oli paksu kerros lunta, joten samalla retkellä päästiin keräämään simpukankuoria, kiipeilemään kallioilla ja tekemään lumienkeleitä.

Lasten talvivaatteet, jotka kasvavat lapsen mukana
Ostin molemmille tytöille (sain osan näistä tuotteista ilmaiseksi yhteistyön takia, osan ostin itse) Marmotin Vertical-mallin ulkohousut. Nämä on luokiteltu poikien housuiksi, mutta en näe mitään syytä miksi ne eivät sopisi yhtä lailla tytöille. Näissä housuissa vakuutti viisi asiaa. Ne on tarpeeksi lämpimät, siis ihan oikeat toppatalvihousut. Niissä on lahkeissa lumistopit, joka on aivan ehdoton pohjoisessa talvessa. Lumileikeissä ja lasketellessa menee tosi nopeasti lunta lahkeesta sisään, jos kireä kuminauha ei ole siinä esteenä. Tein joskus sen virheen, että ostin toppahousut, jossa lumistopperia ei ollut. Niiden kanssa oli lahkeet joka päivä lumileikkien ja mäenlaskun jälkeen lunta tynnä. Kolmas tärkeä asia oli säädettävä vyötärö (meidän lapset ei jostain syystä tykkää käyttää housuissa henkseleitä, joten säädettävä vyötärö on ihan must). Neljäs tärkeä asia oli lahkeiden säätövara. Lahkeisiin saa muutaman sentin lisää avaamalla yhden sauman – hirveän tärkeä ominaisuus, jos lapsi ottaa kasvuhypyn kesken talvikauden. Käyttöikä pitenee, kun säätövaraa löytyy. Viides pointti: nämä oli omalla ostohetkellä jäätävässä 40 prosentin alessa. Sain satasen housut reilulla viidelläkympillä.

Kuopuksen keltainen takki on Didriksonin Kure-parkatakki. Pampula valitsi värin, mä valitsin tämän mallin, koska siinä yhdistyi hyvä eristävyys (vanutäyte on kierrätettyä polyesterikuitua, joka eristää lämpöä tehokkaasti), vedenpitävyys, irrotettava huppu, peukalolenkit hihansuissa, isot tilavat taskut ja takkiin ommellut heijastimet. Tällä pärjää niin hangessa, lasketellessa kuin koulun välitunnilla. Sama takki aivan kaikkeen. Jos ei tule tosi isoa kasvupyrähdystä, tämä takki menee vielä ensi vuonnakin. Takin hihansuissa on olemassa mahdollisuus hihan pidentämiseen – tämä on nerokas yksityiskohta! Takin ”extend size” -ominaisuuden avulla hihoja voi pidentää noin yhden koon verran.

Samanlainen extended size -mahdollisuus on myös esikoisen takissa. Hänellä on käytössä kanadalaisen Kamikin Aster-takki. Sen hihoja pystyy pidentämään noin neljällä sentillä. Esikoinen laskettelee talvisin paljon, laskutreenejä on kolmet viikossa, joten oli tärkeää saada sellainen takki, joka käy arkikäytön lisäksi etenkin lasketteluun. Tämä takki on lämmin, siinä on taskut hiihtopassille, reilut taskut ja mikä tärkeintä (ja tämä ominaisuus puuttuu aivan liian monista talvitakeista): takissa on helmasssa lumisuoja. Jos kaatuu suksilla tai laskee rajusti pulkkamäessä, lumi ei pääse takin sisään, koska stopperi pysäyttää sen. Mä valitsin takin ominaisuuksien mukaan, esikoinen sai valita värin.
Lasten talvivaatteet – turhakkeet
Olen tehnyt joskus virhehankintoja, ja niistä oppineena olen pyrkinyt välttämään lasten talvivaatteita, joissa ei ole seuraavia ominaisuuksia:
- Lumistopperit takin alla ja housujen lahkeissa.
- Kunnon eristävyys. Täällä tuulee koko ajan joten vaikka ei olisi kovin paljoa pakkasta, täällä on todella kylmä lokakuusta huhtikuulle. En osta enää koskaan sellaista talvitakkia, jota ei kuvailla erittäin lämpimäksi.
- Takin ei ole pakko olla täysin vedenpitävä, mutta housujen on. Katson, että vesipilariarvo olisi vähintään 10 000 mm. Vesipilariarvo määritelään labrassa ja kuvaa kankaan vedenpitävyyttä. Testissä kankaan läpi puristetaan vettä kasvavalla paineella ja kun vesi tihkuu läpi, vaadittu paine kirjataan muistiin ja arvo muutetaan millimetreiksi.
- Vaatteeseen ommellut heijastimet. Täällä pohjoisessa on pimeää kuin mörön pehvassa monta kuukautta putkeen. Aamulla tyttöjen lähtiessä kouluun on pimeää, iltapäivällä harrastuksiin kävellessä on pimeää. En luota pelkkiin roikkuviin heijastimiin, ainakaan vilkkaan Pampulan kohdalla. Laadukkaat, vaatteisiin ommellut heijastimet ovat todella tärkeä juttu etenkin Pampulan kohdalla. Esikoinen osaa jo pitää huolta roikkuvista heijastimista.
- Vedenpitävät ja lämpimät hanskat, joissa on niin tilavat varret, että ne on joko helppo vetää takin hihojen päälle, tai niin kapeat ja tiukat varret, että ne menevät vaivatta takin hihojen alle.

Varusteet kiipeilyyn ja pyöräilyyn
Ostin samaan syssyyn myös esikoiselle kiipeilyhousut. Niitä pääsee käyttämään ulkona kalliokiipeilyssä vasta ensi kesänä, mutta Reykjavikissa on kiva kiipeilysali, jossa esikoinen käy isänsä kanssa treenaamassa aina silloin kun olemme käymässä pääkaupungissa. Esikoinen on tähän asti kiipeillyt ihan tavallisilla urheiluleggareilla, mutta koska niitä ei ole tehty kestämään kiipeilyseinän ja otteiden aiheuttamaa hankausta, polvet ovat jatkuvasti täynnä reikiä. Joten päätimme nyt ostaa hänelle ihan pelkästään kiipeilyyn tehdyt kiipeilyhousut.

Mä en itse tajua kiipeilystä mitään, joten pyysin puolisoa valitsemaan Addnaturen valikoimasta kiipeilyyn sopivat housut. Kuulemma yksi parhaita kiipeilyvaatemerkkejä on E9, joten päädyttiin B Sid 2 -mallin housuihin. Ihanaa, että niistäkin löytyi lasten kokoja! Mulla ei ole niistä nyt kuvia päällä, kun seuraava kiipeilysalikeikka on edessä vasta joulun tienoilla. Tulin samalla vilkaisseeksi kaupan pyöräilyvalikoimaa… Esikoisella on synttärit helmikuussa ja hän tarvitsee itselleen isomman maastopyörän ensi kesää varten. Edellinen on jäänyt pieneksi ja se siirtyy Pampulan poljettavaksi. Addnaturen sisarkaupassa Bikesterissä on kattava valikoima pyöräilyyn liittyviä tuotteita myös lapsille... Niiden aika on sitten kesällä. Tai vähän ennen synttäreitä.
Kuvat: Björgvin Hilmarsson