Mainos: Storytel
Onks vastamelukuulokkeissa akkua? Ja kännykässä kans? Jos molempiin vastaus kyllä, olen valmiina melkein mihin vain!
Kävin eilen aloittamassa oman murtomaahiihtokauteni kylämme hiihtoalueella. Meillä täällä kylässä on vielä vähänlaisesti lunta, mutta ylempänä vuoristossa satanut lumi on pysynyt. Ensimmäinen parin kilsan lenkki ajettiin sinne jo lokakuussa. Minulle eilinen retki oli kauden ensimmäinen. Aurattu hiihtolenkkikin oli pidentynyt jo kuuteen kilometriin. Mitä pidemmälle talvi menee, sitä pidemmäksi avatut ladut ulottuvat. Täällä Länsivuonojen viimeisessä taskussa murtsikkahiihto on suosittu talvilaji ja erilaisia reittejä on auki kymmeniä kilometrejä. Eihän se pohjoisen Suomen latuverkostolle vedä vertoja, mutta Islannissa se on paljon.
Kuuden kilsan pertsailuun meni eilen reilun tunnin verran. Vauhtini mäkeä ylös ja mäkeä alas on keskimäärin sama, sillä jyrkemmät alamäet kävelin sukset kainalossa kuten aina. Loivemmat alamäet jarruttelin pakaralihakset krampissa. Ihan hyvä vaan että kesti, koska luureissa oli Täällä Pohjantähden alla -äänikirjan ensimmäinen osa, joka kestää 16 tuntia. Toinen osa on 18 tuntia ja kolmas lähes 19 tuntia. Mun hiihtovauhdilla se on noin 318 kilometriä.
Kun löytää hyvän kirjan, ei tosiaankaan halua, että se on puolessa päivässä kuunneltu tai luettu. Lääkkeeksi maailmaansa kietovien hyvien tarinoiden himoon listasin muutaman koukuttavan historiallisen romaanin, jotka eivät ihan heti lopu kesken. Poimi tästä vinkit talteen ja lisää vaikka Storytelin kirjahyllyyn odottamaan kuuntelua tai lukemista. Jos et ole vielä Storytelin jäsen, hyödynnä tämä maksuton 30 päivän kokeilu. Kokeilu ei sido jatkoon. Paitsi että varoituksen sana: kun tähän äänikirjarakkauteen kerran antautuu, päätepysäkki katoaa jonnekin.
Historialliset romaanit äänikirjoina – kirjavinkkejä
Täällä Pohjantähden alla -trilogia, lukijana Antti Holma. Sama trilogia löytyy Storytelistä myös vanhempana versiona, edesmenneen Veikko Sinisalon lukemana. Olen lukenut TPA:n kirjana kahdesti. Ensimmäisen kerran 1990-luvun lopulla lukiossa. Valmistauduin historiankirjoituksiin lukemalla hissankirjojen ohella historiallista romaanisarjaa. Sen lukukokemuksen aikana tapahtui jotain muutakin kuin painui vuosilukuja mieleen. Kirjalla oli valtava vaikutus – pahoittelut erittäin epätarkasta ilmauksesta – ihan kaikkeen. Siihen, miten ymmärrän suomalaisuutta. Kuinka aloin ymmärtää näkökulman merkitystä historiankerronnassa, yhteiskuntaluokkien merkitystä ihmisten arjessa (17-vuotiaana tämä kirjasarja oli mulle yhteiskunnallinen herätys) ja myöhemmin sillä oli vaikutus myös feministiseen herätykseeni. TPA:han on hyvin miehinen kertomus. Naisen katseen puuttumisen huomasin vasta toisella lukukerralla, reilusti yli kolmekymppisenä. Ja nyt koen tätä trilogiaa äänikirjana Islannin hiihtoladuilla. Heteronormatiivista ja miehisen katseen läpitunkemaa suomalaisen realistisen kirjallisuuden kivijalkaa lukee yksi uuden ajan Suomen rakastetuimpia ääniä ja Suomesta pois muuttanut suomalainen homomies. Tämä äänikirjatrilogia on ihan mieletön kokemus, niin monella tasolla. Vahva suositus ihan kenelle tahansa.
Meri Valkaman Sinun, Margot voitti juuri Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon tämän vuoden parhaana esikoisteoksena. Kirja on saanut loistavia arvosteluja heti ilmestymisensä jälkeen – eikä ihme. Teos on kerrassaan mahtava. Siis niin mahtava!! “Kirjailija irtisanoutui ja myi asuntonsa voidakseen kirjoittaa” -tyyppiset teoksesta kertovat lehtijuttuen otsikot kertovat kirjoittamisesta, jonka piti tapahtua, ja tarinasta, joka piti kertoa. Kirja vie lukijaa kahdella eri aikatasolla: nykyajan Suomessa ja 1980-luvun Itä-Saksassa. Se kertoo Itä-Saksasta, suurten poliittisten aatevirtausten vaikutuksesta yksittäisen ihmisen elämään ja siitä kuinka historiaa luetaan. Sinun, Margot näyttää jotain sellaista omasta lähihistoriastani ja maailmasta, jota ennen en ole osannut katsoa. Kirja on mehevä tiiliskivi: yli 500 sivua. Äänikirjan kesto on yli 15 tuntia ja lukijana Krista Kosonen. Kososen selkeä ja hienostuneen tumma ääni sopii teokseen hienosti.
Rosa Liksomin Väylä voittaa toivottavasti tänä vuonna Finlandian (tämä on ehdokkaista oma suosikkini). Tämä on niin järjettömän kaunis ja vilpitön teos, joka vie mukanaan kuin muuttolintuparvi. Teos itkettää lähes koko ajan. Ei surun tai kauhun takia vaan liikutuksesta. En ole pitkään aikaan lukenut näin kaunista kuvausta eläimistä. Lehmistä en koskaan.
Väylä kertoo tytöstä, joka lähtee syyskuussa 1944 Lapin sodan keskellä pakoon saksalaisia, jotka ovat tulleet tuhoamaan kyläläisten koteja. Tytön perhe on sodan jaloissa hajonnut ja nyt tyttö kuljettaa kotitilan karjaa mukanaan turvaan. Teos on poikkeuksellisen hieno kuvaus ihmisen ja eläimen välisestä yhteydestä. En aina edes ole varma, puhutaanko nyt lehmästä vai ihmisestä. Se on hieno havainto, koska sillä ei ole mitään väliä. Liksom vie meänkielellä sitkeän tytön ja hänen lehmiensä tarinan ihon alle. Ja sinne se jää. Väylän lukija Anna Saksman selvisi murreluvusta uskottavasti (tai ainakin siltä se kuulosti; itsehän en osaa meänkieltä mutta korviini luenta kuulosti hallitulta, vaivattomalta ja mukavan rauhalliselta).
Historialliset romaanit – biofiktioteokset
Heidi Köngäs, teokset Hertta ja Siivet kantapäissä. Nyt on pakko mainita kaksi teosta peräkkäin. Nämä kaksi historiallista romaania ovat biofiktiota, eli ne perustuvat todellisen ihmisen elämään, mutta tarina itsessään on fiktiivinen. Kyse on kuin autofiktiosta, mutta sen sijaan että kirjailija kirjoittaisi omasta elämästään ammentaen, hän kiinnittää tarinan jonkun toisen ihmisen elämään.
Hertta kertoo Suomen “kommunistikuningattaren” Hertta Kuusisen elämästä. Kuusinen loikkasi Neuvostoliittoon lukioikäisenä, tuli Suomeen tekemään vallankumousta ja joutui muutamaksi vuodeksi vankilaan. Toisen maailmansodan jälkeen Kuusinen nousi valtakunnanpolitiikkaan ja vaikutti monien sosiaaliuudistusten kuten äitiysloman, lapsilisän ja työviikon lyhentämisen toteutukseen. Vaikka Hertta käsittelee paljon Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon rakkaussuhdetta, romanttista rakkautta enemmän kaiken olemisen ja elämisen läpi paistaa intohimo aatteeseen ja politiikkaan. Oli aatteesta mitä mieltä vain, Kuusinen oli todellinen tekijä, joka toteutti tärkeinä pitämiään asioita. Elsa Saision lukema Hertta avaa mielenkiintoisen oven 1930–40-lukujen Suomeen.
Tänä syksynä ilmestynyt Siivet kantapäissä sijoittuu suunilleen samaan ajanjaksoon. Tämän teoksen päähenkilö on Marja Rankkala, ohjaaja, dramaturgi ja kääntäjä, joka teki merkittävän uran Radioteatterissa Olavi Paavolaisen alaisena. Ja Olavi Paavolainenhan eli julkisessa salasuhteessa Hertta Kuusisen kanssa – herkullinen kirjojenvälinen silmänisku!
Siivet kantapäissä kertoo sellaisen naisen elämästä, joka teki mitä halusi. Uraa, teatteria, pitkiksi venyneitä jatkoja ja kiihkeitä suhteita. Rankkala ei halunnut passata ukkoja lounasta laittaen eikä haaveillut suuresta lapsiperheestä. Hän halusi antautua omalle intohimolleen: runoudelle, teatterille ja kirjallisuudelle. Mirjami Heikkisen lukemasta äänikirjasta välittyy mahtava energia, joka pakottaa luku toisensa jälkeen jatkamaan kuuntelua. Marjan päivissä ja öissä on niin paljon kiehtovaa, ihanaa ja kamalaa. Sellaista viriiliä itsenäisen ihmisen elämää.
Uudet historialliset romaanit avaavat uusia näkökulmia
Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa sopii tähän porukkaan loistavasti. Se sijoittuu samaan aikaan ja samoille seuduille kuin Väylä: naisia Lapin sodan loppuselvittelyjen keskellä. Sinun, Margot -teosta kuunnellessa ja lukiessa toistuu kysymys kenen näkökulmasta näitä tapahtumia on oikein kerrottu? Sama koskee tätä tarinaa: naisia oli mennyt Lappiin ruokkimaan saksalaisia sotilaita ja hoitamaan haavoittuneita. Tarjolla oli työtä ja palkkaa, monet lähtivät. Osa rakastui. Kun Saksa hävisi, naiset muuttuivat kuin sormia napsauttaen hylkiöiksi.
Kinnusen teoksessa on myös samoja emansipatorisia pohjavireitä kuin Hertassa ja Siivet kantapäissä -teoksessa. Se, mitä mies on halunnut, on ollut normaalia, tavoiteltavaa, sankaruutta ja kaikki mitä on tapahtunut on tapahtunut olosuhteet huomioon ottaen. Kun nainen on tehnyt, mitä nainen on halunnut, hän on ollut epäilyttävä petturi, outo poikkeus ja hyljeksittävä luopio.
Ei kertonut katuvansa -teoksen lopetus on yksi hienoimpia, mitä olen vähään aikaan kokenut. Se piirtää ison punaisen rastin tuon “sankari mies vaikeissa olosuhteissa ja vääriä valintoja tehnyt hutsu” -asetelman päälle:
“Jo aiemmin oli MIETTINEN hylännyt aviopuolisonsa poistuakseen maasta sodan aikana laittomasti, ja viettää nyt epäsäännöllistä elämää, josta on tullut tapa. Kuulustelussa valvonnanalainen ei kertonut katuvansa valitsemaansa elämisen muotoa.”
Krista Kosonen on tälle kirjalle täydellinen lukija. Hän lukee reilun yhdeksän tunnin mittaisen äänikirjan tarkasti ja ajatuksella, juuri oikeita kohtia painottaen. Lukija jättäytyy silti hienovaraisesti taustalle jättäen tilan itse tarinalle.
Saat maksuttoman 30 päivän mittaisen kokeilun Storyteliin tästä linkistä. Samalta sivulta löydät myös muutamia muita äänikirjasuosikkejani.
Täältä löydät lisää äänikirjalovea ja kirjavinkkejä:
Rikollisen hyvää viihdettä (mm. kuratoimiani true crime -vinkkejä)
Chick-lit on hauskaa ja älykästä
Elämäkertoja, jotka ovat opettaneet minulle jotain uutta
Dekkareita, joissa ei ole lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa
Jutun kuvat talven ensimmäiseltä murtsikkalenkiltä.
