Osallistuin eilen illalla mukavaan kirjakerhohetkeen etäyhteyksien päästä. Rotterdamin merimieskirkon lukupiiri kokoontuu säännöllisesti ja tällä kertaa sain kunnian olla vieraana kertomassa Islantiin sijoittuvista kirjoistani. Oli virkistävää jutella kirjoista ja kirjoittamisesta muiden kanssa. Yksi juttelemistamme aiheista koski luovuutta. Kuinka minä ylläpidän omaa luovuuttani? Jäin miettimään tätä vähän enemmän, aihe kiinnosti.
Luovuuden ylläpito. Mitä siitä tulee ensin mieleen? Pianomusiikkia ja kynttilänvaloa? Joogaa? Aamusivujen kirjoittamista? Keinoja on varmasti tosi tosi monia ja niitä ei kukaan voi laittaa tärkeys- tai toimivuusjärjestykseen. En missään nimessä dissaa tuoksukynttilän polttajia tai aikatauluttomuudesta vapautuvia, vaikka ne molemmat tuntuvat mulle itselle ihan kauhistuksilta. Luovuus on henkilökohtaista ja jokainen meistä funkkeeraa vähän eri tavalla.
Mun luovuuden ylläpidossa keskeistä on aitojen rakentaminen. Mun on aina ensin rakennettava itselleni laatikko. Rajattava tila ja määriteltävä alue, jossa liikun. Yksi tärkeimmistä aidanrakentamisen työkaluista on kalenteri. Mitä tiukempi olen oman ajan hallinnassa ja mitä selkeämmin olen jakanut vaikkapa työpäivän – tai kuukauden tai vuoden – erilaisille tehtäville, sitä vapaammin pystyn toimimaan. En hermostu ihan vähästä, en jännitä enkä mene lukkoon, kun tiedän että olen juuri nyt tekemässä sitä mitä pitääkin enkä mitään muuta. Jos mulla ei ole tarkasti määriteltyjä aikaslotteja tekemiselle, pääni menee tilttiin. Ajaudun solmuun enkä saa tehtyä oikein mitään. Kaikki jää kesken, roikkumaan ilmassa kuin matalalla vaeltavat sadepilvet.
Toissayönä kävi niin. Olin purskauttanut työpäivään asioita, jotka sinne eivät olisi kuuluneet. Jatkoin tunnin pidempään kuin normaalisti ja joku häntä jäi ilmaa halkomaan. Ajatukset velloivat päässä ja olin niistä jotenkin hirvittävän innostunut. Yöllä ei sitten meinannut tulla uni ollenkaan. Ajatuksia oli noin 500 000 ja suunilleen siinä 256 000 ajatuksen kohdalla viimein nukahdin. Kello oli noin puoli viisi aamulla. Mutta ihan oma vika – en ollut pitänyt omista rajoista kiinni. Se kostautui heti.
Kalenterin itsekäs vahtiminen ja kaiken aikasyöppöjen pois siistiminen on mulle tärkeitä keinoja ylläpitää omaa luovuutta. Täytyy olla itsekäs ja vahtia haukkana että saa sen, mitä haluaa. Muuten sitä ei saa.
Sama kuvio toistuu yksittäisissä työtehtävissä, vaikkapa kirjojen kirjoittamisessa. Kirjoitin kirjan kirjoittamisesta taannoin jutun tänne blogiin. Sen mulle itselle tärkein pointti on suunnitelmallisuus: pystytän aina ensin itselleni sen aitauksen, esimerkiksi synopsiksen ja päivätasolle menevän aikataulun. Jos päästän itseni vapaaksi juoksemaan niitylle tietoisena siitä että voin mennä ihan minne vain ja kirjoittaa ihan mitä vain, lopputulos on katastrofi tai vähintään uupuminen. Tai totaalinen saamattomuus. Jos annan itselleni vapauden tehdä ihan mitä vain, en tee yhtään mitään. Syön irtokarkkia ja katson Netflixiä.
Kun olen tehnyt itselleni laatikon ja asentanut sen ympärille sähköaidan, menen sinne omaan rauhaani tekemään sitä, minkä siellä laatikossa mahtuu tekemään. Se musta pimeä laatikko, jossa ei ole ketään muita häiritsemässä ja jonne voin sulkeutua esimerkiksi keskiviikkona kello 9.30 ja 13.30 väliseksi ajaksi, on mulle suuri inspiraation lähde.
Terveisiä laatikosta! Liian pitkäksi aikaa tänne ei voi jäädä, ettei happi lopu.
