Kaupallisessa yhteistyössä Anyfinin kanssa
No niin ystävät, aika puhua rahasta. Alkuun kaksi asiaa. Ensinnäkin. Tämä on siis kaupallinen yhteistyö Anyfinin kanssa. Halusin tehdä tämän jutun nimenomaan kaupallisena yhteistyönä, koska minua alkoi ottaa paljon pannuun se, kuinka väärin tällainen palvelu on ymmärretty keskusteluissa. Osallistun joka viikko vähintään yhteen somekeskusteluun, jossa vaikuttajia syyllistetään ”pikaluottojen suosimisesta”. Piuuuhhhh. Tämä on aihe, josta ei ihan heti sanottava lopu, joten juttu on pitkä. Mutta pyydän, että luet tämän jutun loppuun, ennen kuin kommentoit mitään (virheellistä) niistä pikavipeistä.
Se toinenkin asia liittyy syyllistämiseen. Rahaan liittyy älyttömän paljon tunteita, koska raha asettaa ihmisten elämäntilanteet eriarvoisiin asemiin. Rahapuhe ei ole ikinä arvoista riippumatonta. Ei edes teoreettisella tasolla, koska talouden toiminta ja rahan kierto taloudessa nähdään hyvin erilaisina riippuen siitä, mitä kansantaloustieteen koulukuntaa keskustelija edustaa. Siksi aina, kun puhutaan rahasta, inhimillinen keskustelija muistaa oman asemansa, josta siihen rahakeskusteluun osallistuu.
Kysyin teiltä Instan puolella, mistä rahaan liittyvästä asiasta te haluaisitte mun kirjoittavan, ja sain tosi paljon kiinnostavia vastauksia. Moni kysyi raha-asioista parisuhteessa, niistä löytyy jo juttu täältä: Kuinka tulot ja menot meillä jakautuvat?
Yksi mulle tulleista pyynnöistä iski niin lujasti, että valitsin tällä kertaa sen. Olen yksityisyyssyistä vähän muokannut kommenttia:
Kuinka puhua lapsille rahasta? Miten puhua perheen (heikosta) taloustilanteesta lapselle? Mulla ei itsellä ole lapsia, mutta olen seurannut kaverini tapaa puhua rahasta lapsilleen, ja se puhe on ikävän ”syyllistävää”, ja mulle jäi siitä huono olo. Kaverin kuusivuotias tyttö halusi aloittaa voimisteluharrastuksen, koska hänen serkkunsakin käy siellä. Kaverini alkoi valittaa lapselleen: ’Muistatko kun viime vuonna halusit mennä balettiin ja sitten et käynytkään siellä kuin muutaman kerran? Maksettiin tosi kallis kausimaksu ja ihan turhaan kun et sitten tykännytkään. Tiedätkö miten moneksi päiväksi ostan sinulle ruokaa sillä rahasummalla? Ja pitää ostaa taas uudet talvikengät, kun edellisiin on tullut reikä, koska hankaat aina kenkiä maahan keinussa.’
Huh. Ei ole ihan helppo aihe tämä. Mulle tuli ensin olo, että mitä mä muka voin sanoa tästä aiheesta ilman, että näytän etuoikeutetulta pelleltä, joka richsplainaa mahdollisuuksien tasa-arvosta. Nyt 41-vuotiaana mun ei tarvitse kaupassa miettiä, mitä ruoka maksaa, tai voiko lapsi harrastaa tai onko rahaa vielä yhteen kuukausimaksulliseen palveluun. Se epämukava olo, joka tuli pintaan tämän aiheen miettimisestä oli kuitenkin syy, miksi tartuin aiheeseen. Jos joku puheenaihe tuntuu hikisen epämukavalta, siinä on silloin jotain, miksi siitä on pakko kirjoittaa.
Mulla ei ollut nuorena aikuisena rahaa (mutta aika harvalla on)
Mä kerron vähän taustaksi. Kun mä olin nuori, meillä ei juuri ollut rahaa. Tuli lama, konkurssi, avioero ja mitä vielä. Muutin pitkien koulumatkojen takia kotoa 16-vuotiaana omilleni ja tienasin siitä hetkestä omat rahani. Välillä keräsin ennen opintorahan maksupäivää tyhjiä pulloja. Muistan yhdenkin kerran, kuinka iloinen olin siitä, että löysin yhtenä viikonloppuna taloyhtiön roskakatoksesta kaksi täyttä kassia puolentoista litran pulloja (kuka ihme tyyppi heittää pantillisia pulloja roskiin??), joilla ostin tacoja JA irtokarkkia Filmtownista. Ei mulla muutoin ollut koskaan rahaa ostaa tacoja, jotka maksoivat ihan älyttömän paljon verrattuna paahtoleipään ja litrajogurttiin.
Sniiduilin kolme vuotta ja lukion vikalla ilmoittauduin kauppakorkean pääsykokeisiin. Kopioin pääsykoekirjat kaveriltani (anteeksi Kopiosto, ehkä tämä rike on jo vanhentunut – voin kyllä maksaa ne kirjat nyt, jos laitatte laskun), joka haki samaan kouluun, koska mulla ei mitenkään ollut laittaa yli 500 markkaa pääsykoekirjoihin, vaikka kävin koulun ohessa töissä. Luin varmaan 16 tuntia päivässä ja opettelin joka hemmetin listauksen ja kaavan ja taseen rivin ulkoa, koska halusin niin kovasti muuttaa pois sieltä pikkukaupungista ja saada tien auki taloudellisesti parempaan elämään. Kävi mieletön munkki, että sekä minä että se mun ihana kaverini pääsimme molemmat sisään ensiyrittämällä ja meistä tuli kämppiksiä. 🙂
Aika monet ovat pienituloisia opiskeluaikoina, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Aika monissa perheissä loppui rahat 1990-luvulla, eikä siinäkään ole mitään ihmeellistä. Vittumaisen monella vaan se rahapula jäi päälle. Tai muodostui ongelmaksi paljon myöhemmin, seuraavalla vuosituhannella. Suomalaisilla on kulutusluottoja yli 16 miljardin euron edestä ja osalle niistä on muodostunut velkaongelma. Syitä on monia. Ehkä ei ole löytynyt työpaikkaa, irronnut opiskelupaikkaa, ollut varaa ottaa opiskelupaikkaa vastaan, on saattanut tulla loukkaantumisia, mielenterveysongelmia ja muuta sattuman omalle polulle heittämää ryönää. Ikinä ei voi tietää, mitä toinen ihminen käy läpi ja siksi sen toisen ihmisen tilanteen syyllistävä arvostelu on asia, jota ei kuulu tehdä. Voi auttaa, mutta ei syyllistää.
Kuinka puhua lapsille rahasta? Sama ajatus pätee. Auta ja opeta, mutta älä kasvata syyllisyyden taakkaa.
Lasten ei kuulu kantaa vanhempiensa huolia. Kuinka puhua lapsille rahasta?
Miten minä siis neuvoisin, esimerkiksi itseäni vanhempana? Sanoisin ainakin seuraavaa.
Kerro lapselle rahasta ja sen käytöstä. Jotkut antavat viikkorahaa, jotkut puhuvat suhteellisesta arvosta (värikäs muropaketti maksaa yhtä paljon kuin tavallinen muropaketti plus kolme pussia mikropoppareita – kumpi otetaan?).
Alle kouluikäiselle kymmenen euroa, sata euroa ja miljoona euroa ovat kaikki isoja rahasummia, mutta niiden suuruseroja hän ei voi vielä ymmärtää. Vihreä sadan euron seteli on arvokkaannäköinen seteli, ja lapsen maailmassa sillä voisi ostaa vaikka linnan, vaikka aikuisten todellisuudessa se ei välttämättä riitä edes kuukauden ruokalaskuun. Se, että pesukone hajoaa koneen sisään juuttuneesta dinosaurusavaimenperästä, voi olla aikuiselle iso taloudellinen vastaisku. Mutta lapselle se vastaisku on kolmen euron dinoavaimenperä, joka on nyt hävinnyt pesukoneen syövereihin.
Vanhempien huolet eivät kuulu lapsille. Lasten ei kuulu kantaa vanhempiensa ongelmia, koska ne ovat aikuisten ongelmia. Lapsi ei saa oppia ajattelemaan, että vanhempien rahapula on hänen (ja sen dinoavaimpenperän) vikansa. Koska se ei ole. Rahapula ei välttämättä ole kenenkään vika, mutta ei etenkään sen lapsen.
Lapselle osoitettu rahapuhe täytyy säätää lapsen näkökulmaan. Ei pieni lapsi tiedä, tykkääkö se baletista vai jalkapallosta vai muistipelin pelaamisesta vai värityskirjojen värittämisestä, ennen kuin se kokeilee niitä. Lapsi tekee helposti väärän valinnan, koska hänellä ei ole lainkaan kokemusta, joka auttaisi tekemään parempia valintoja. Siksi vanhempi ei saisi ikinä kaataa rahahuolia lapsen niskaan muistuttelemalla, että ’nyt ei ole rahaa sinun huonojen päätöstesi takia’.
Käytännössä meinaan siis esimerkiksi tätä:
En voi ostaa lauantaina pitsaa, koska jouduin ostamaan sinulle uudet hanskat keksiviikkona niiden hukkaamiesi tilalle.
Nyt ei voida mennä pitsalle. Mutta tehtäisiinkö sen sijaan jotain muuta yhdessä?
Syyllisyys ruokkii häpeää, häpeä nakertaa perustaa
Kyky tuntea syyllisyyttä on ihmisyyden tunnusmerkki. Jos tekee jotain väärin, siitä tulee syyllinen olo. Se on normaalia. Mutta jos lapsi kokee syyllisyyttä ilman että hän edes ymmärtää tehneensä mitään väärin, lapsi saattaa kasvaa uskoen olevansa vääränlainen ja hävetä olemassaoloaan. Ja kun häpeä ottaa kaiken tilan, on vaikea arvostaa itseään ja omia taitojaan. Silloin ei ole helppoa oppia tekemään parempia päätöksiä.
Kukaan ei ole tuomittu elämään menneisyytensä näköistä elämää. Turhasta syyllisyydentunteesta voi totta kai oppia pois; se vaan vie aikaa ja voimia – ja silloin joutuu aloittamaan takamatkalta muihin verrattuna.
Eli. Yritetään puhua lapsille suoraan asioista mutta lasten näkökulmasta. Nyt ei voi aloittaa uutta harrastusta, koska meillä on enemmän muita menoja, mutta mitä jos tekisimme sen sijaan jotain muuta.
Konkretisoidaan kertomalla, kuinka paljon pitää tehdä töitä saadakseen rahat vaikka ratsastusharrastukseen tai talvitakkiin. Jos lapsi saa viikkorahaa, sen käyttämistä voi harjoitella yhdessä. Jos menee jäätelökioskille, raha menee heti. Jos laitat säästöön, voit kuukauden päästä ostaa rahoilla dinosauruskirjan.
Onko teidän perheessä paljon rahaa? Hyvä juttu! Lapselle pitää silti puhua rahasta
Jos teidän perheessä ei ole rahahuolia, hieno juttu! Se ei vähennä rahapuheen merkitystä.
Jeesaa lasta ymmärtämään, että raha ei ole itsestäänselvyys. Ja että raha ei tee ihmisestä fiksumpaa. Ja että se, että kaiken voi ostaa, ei tarkoita, että kaikki pitäisi ostaa. Mulla on naksahtaa, kun jonkun lapsi saa yli tuhat euroa maksavan älypuhelimen joululahjaksi, koska hän on vanhempiensa mukaan ollut niin kiltti! Näitä tapauksia on tullut nähtyä täällä meilläkin päin.
My ass. Lapset eivät tarvitse tonnin älypuhelinta, vaikka vanhemmilla olisi niin paljon rahaa, että vessan lattian voisi laatoittaa rubiineilla. Ja jos sen tonnin älypuhelimen päättää silti ostaa, kannattaa muistaa tämä: kallista lahjaa tai hienosti sisustettua huonetta ei KOSKAAN kuulu perustella lapselle sillä, että koska sinä olet niin hyvä, saat tämän kaiken. (Koska silloin se joka ei saa, olisi automaattisesti ei-yhtä-kiltti/taitava/ahkera, ja se on sysipimeä ajatus.)
Me ostimme kerran esikoiselle syntymäpäivälahjaksi maastopyörän. Se oli aika kallis. Koin tärkeäksi selittää, että tämä ei ole tavanomainen syntymäpäivälahja, vaan itse asiassa aika hintava eikä tällaisia lahjoja ole tapana ostaa joka vuosi. Kerroin, että nyt on mennyt töissä tosi kivasti ja tällaiseen oli varaa. Minusta oli tärkeää avata lahjan arvoa, jotta lapsi oppii ymmärtämään, mitä eri asiat maksavat ja miksi tällaisia lahjoja ei voi saada usein.
Olemme myös puhuneet siitä, miksi jotkut asuvat isommissa taloissa kuin toiset, mitä missäkin ammatissa tienaa ja mitä minkäkin suuruisella palkalla voi itselleen saada. Jos lapset auttavat minua töissä (kuten suostumalla kuviin tai kertomalla mielipiteensä vaikka jostain lastenkirjasta), minä kerron heille, että tämä on työtä ja he saavat siitä taskurahaa, jonka menee myöhempiä aikoja varten säästöön.
Ihmiset kokevat veloistaan valtavasti häpeää
Ja nyt siitä Anyfinistä. Anyfin on siis olemassaolevien lainojen kanssa auttava mobiilisovellus, ei yksi lisä pikavippivalikoimassa.
Olen tehnyt tämän yrityksen kanssa yhteistyötä aikaisemminkin ja siitä kumpusi kiinnostavaa keskustelua somekavereideni kanssa. Sain jonkin verran harmistunutta palautetta.
”Miten sä tällaista pikavippipalvelua mainostat?”
”Mä luulin, että sä olisit fiksumpi.”
”Noinko paljon tosiaan tarvitset rahaa, että olet valmis yhteistyöhön ihan kenen tahansa kanssa?”
Argh. En. Yritykseni tuloskunto ei tonnista tai parista liikahda yhtään mihinkään suuntaan.
Teen tämä yhteistyön, koska (saan siitä rahaa, toki) huomasin, että pohjimmiltaan tässäkin on kyse turhasta syyllisyydestä. Sain ensimmäisten Anyfin-yhteistöiden jälkeen myös positiivista palautetta, mutta ne tulivat kaikki yksityisviesteinä. Ihmiset kertoivat säästäneensä kymppejä velkojensa kuukausittaisista kuluissa, tai ylipäätään miettineensä velkojaan järjestelmällisesti sen sijaan, että olisivat tunkeneet laskukirjeet avaamattomina kaapin perälle.
Rohkaisin kommentoijia laittamaan viestinsä julkisena IG-feedkuvan alle; heidän kokemuksistaan voisi olla hyötyä myös muille kulutusluotto- tai pikavippilyhennysten kanssa kamppaileville. Vastaus oli aina samantyylinen. Kukaan ei halua julkisesti sanoa, että on kertynyt kulutusluottoja. Yksi tunnusti, että ei edes kehdannut tykätä siitä IG-feedin kuvasta, ettei kukaan vain luule, että hänellä olisi rahaongelmia.
Ihmiset kokevat veloistaan valtavasti häpeää.
Mua ottaa niin paljon pannuun se, että samaan aikaan kun suomalaiset velkaantuvat ja ovat ongelmissa korkeiden lainanhoitokulujen kanssa, he joutuvat kestämään ”tiedostavilta” voivottelua, sääliä ja jopa paheksuntaa.
Etkö ymmärrä, että nuo kulutusluotot ovat todella huono juttu.
Niin. Mutta kun aika usein kyse ei ole siitä, ettäkö ei ymmärrettäisi. Vaan siitä, että mitään muuta lainaa ei saa, mutta jääkaappiin on pitänyt ostaa ruokaa, pesukone korjata tai lasten kanssa tehty matka mummolaan toiselle puolelle Suomea. Kaikilla ole laittaa lainan vakuudeksi omakotitaloa Espoossa ja sellaista kuukausipalkkaa, että saisi tarpeen vaatiessa pankista lainaa 0,000001 prosentin marginaalilla. Silloin otetaan lainaa sieltä, mistä saadaan.
Pienikokoiset luotot kertyvät helposti isoksi köntiksi, ja monen pienen lainan korkokulut nousevat isoiksi.
Anyfin on ruotsalainen finassiteknologiastartup, joka yrittää laskea näiden ihmisellä jo olevien lainojen korkokuluja. Anyfin käyttää järjestelmissään tekoälyä, niin että lainoitusprosessin kustannukset laskevat. Kuluttajalle tämä näkyy matalampina korkoina. Anyfin laskee luoton riskit, ja jos Anyfin pystyy tarjoamaan velalliselle alempaa korkoa, se tekee tarjouksen, jonka voi sitten joko hyväksyä tai hylätä. Jos asiakas hyväksyy tarjouksen, Anyfin maksaa pois asiakkaan vanhan lainan ja sitten asiakas alkaa maksamaan sitä Anyfinille, mutta matalammalla korolla. Yrityksen liikeidea on madaltaa velallisen velanhoitokustannuksia. Se uudelleenrahoittaa vanhoja luottoja, ei myönnä uusia lainoja.
Jos haluat tietää lisää Anyfinin teknologista, lue tämä Valeäidin juttu, jossa hän pohtii palvelun ominaisuuksia konsultinhattu päässä. Todella hyvä ja perusteellinen kuvaus!
Olen väännellyt ja käännellyt tätä asiaa, enkä ole löytänyt yhtäkään syytä, miksi velallisen ei kannattaisi yrittää laskea velkojensa korkokustannuksia Anyfinin kautta. Velallinen ei voi kuin voittaa, sillä Anyfin ei anna tarjousta, jos se ei pysty tarjoamaan velalliselle matalampaa todellista vuosikorkoa.
Kokeile itse: Alennuskoodi antaa 20 € pois
Jos sinulla on pikavippejä, osamaksuvelkaa, luottokorttivelkaa tai kulutusluottoja, kokeile, voisitko Anyfinin kautta säästää korkokustannuksissa. Anyfin ei tee velallisesta velatonta, mutta se pienentää niitä korkokuluja, ja se on yksi pieni askel matkalla kohti paremmassa hallinnassa olevaa taloutta.
Ota kuva viimeisimmästä lainan laskusta ja lähetä se Anyfinin äpillä tai mene osoitteeseen anyfin.fi ja anna pyydetyt tiedot. Jos Anyfin pystyy tarjoamaan sinulle edullisemman korkokustannuksen, voit hyväksyä tarjouksen ja saat alennuskoodilla SATU20 20 euroa pois ensimmäisestä laskusta. Kahdenkympin alekoodi koskee uusia asiakkaita.
Huom! Hakemuksen lähettäminen ei sido sinua mihinkään eikä Anyfin anna tarjousta elleivät he voi madaltaa luoton todellista vuosikorkoa. Jos saat tarjouksen ja hyväksyt sen sun verkkopankkitunnuksilla, Anyfin maksaa pois nykyisen luottosi sinun luotonantajallesi ja sinä siirryt maksamaan luottoa takaisin Anyfinille, mutta matalammalla korolla.
Anyfin tarjoaa aina yksilöllisiä korkoja. Esimerkiksi: Kun nimelliskorko 24 kuukauden laina-ajalla olevalle 2000 euron suuruiselle luotolle on 9,88 % ja käsittelykulu on 2 euroa, todellinen vuosikorko on 12,72%. Luoton arvioitu kokonaiskustannus on 2260,30 euroa, kun asiakas maksaa lainan takaisin 24 kuukaudessa. Anyfin ei koskaan anna tarjousta jos he eivät voi madaltaa luoton todellista vuosikorkoa. Anyfin ei myöskään pidennä lainan takaisinmaksuaikaa.
