Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Taitaisi vähän väsyttää

Mä en meinannut kehdata julkaista tätä kirjoitusta. Olen hautonut tekstiä muutaman päivän, eikä se kehtaamisen tunne ole hirveästi päivien myötä vahvistunut. Miksi sitten painoin julkaise-nappulaa? Koska näistäkin fiiliksistä on välillä kiva puhua. Tuli sellainen avautumistarve-fiilis, että olisipa mukavaa jaapattaa hetki arjen tylymmistä puolista. Joten eiköhän aloiteta!

millaista on asua islannissa muuttaa

Juuh elikkäs. Pakko myöntää, että nyt alkaa olla aivot vähän maitohapoilla. Tämä on ollut semmoinen hirvittävän korkean sykkeen syksy. Lenkit olen vetänyt matalilla sykkeillä, mutta kaikki muu on tehty mittarit punaisella. Eikä oikeastaan edes vain syksyn ajan, vaan tämä hemmetin samperin vuosi on ollut samannlaista lentoa, sieltä ihanasta koronakeväästä alkaen.

Työpäivät venyvät kymmentuntisiksi ja yli, hommat valuu viikonlopuille ja jos herään johonkin ääneen tai viereen kömpivän kuopuksen tuhinaan aamukolmen jälkeen, en enää saa unta. Aivoille on aamu, ja valot syttyvät toimistoon, vaikka makuuhuoneessa on vielä säkkipimeää. Aivan turha yrittää siinä ajatusmyrskyssä enää nukahtaa. Neljän tunnin yöunien jälkeen olen tietysti ihan romuna, joten käyn toimistolla tekemässä jotain ei-niin-paljon-ajattelua-vaativaa-työtä, tulen kotiin vetämään lounaan ja pariin tunnin päikyt puoliltapäivin. Tuo tauko pelastaa iltapäivän, mutta vaikeuttaa nukahtamista illalla. Ding-dong. Näitä unisekoiluja tulee pari kolme kertaa kuussa. Kun lapset lopettaa yöheräilyn, sitä huomaa vaeltelevansa aamuyön tunteina remonttiromun seassa olohuoneessa ihan vaan itsekseen.

länsivuonot dynjandi vesiputous

Eihän tämä tilanne tullut mitenkään yllätyksenä. Ihan hyvin tiedän, miksi ollaan nyt tässä missä ollaan ja miten tässä kävi näin. Tuli korona ja yhtäkkiä kaikki työt loppuivat ja muutamat asiakkaat jättivät laskut maksamatta. Kassakriisin kolkutellessa ovea ei auttanut kuin keksiä uutta myytävää, lähteä myymään ja toivoa parasta. Sekin kiritti, että samaan aikaan puolison, joka teki töitä matkailualalle, työt loppuivat. Ajattelin, että saatana sentään, tehdään nyt sitten kahden edestä töitä seuraava vuosi. Köyhäileen en rupee, ellei ole pakko. Jos kukaan ei osta mitään, mitä firmallani on myydä, sitten täytyisi miettiä homma uusiksi ja yrittää hakea vaikka työttömyystukea. Ajattelin, että myyntihousut jalkaan vaan, kyllä mä tähän pystyn, katsotaan vaikka.

Ja pystyinhän mä.

kaksikieliset lapset

Aloin myydä ihan kreisinä kaikkea, mitä osaan ja sanoin kaikkeen joooooo. Ja yllätyin, kun ne kaikki tarjoukset menivät läpi. Osan kanssa pienellä vänkäämisellä, osa sukkana (jep, aika nostaa hintoja – en vain ole tänä vuonna ehtinyt edes kunnolla ajatella asiaa omalla kohdallani).Koko vuoden aikana taisi tulla kolme hylsyä. Yksi homma kaatui siihen, että asiakkaalla ei ollut rahaa. Toinen siihen, että olen Islannissa ja asiakas Suomessa. Kolmas siihen, että aikataulu oli järjetön jopa mulle.

Kaveri kysyi pari viikkoa sitten, että kuinka paljon tänä vuonna tulee liikevaihtoa. Oli pakko vastata, ettei hajuakaan. Kun matkailuun liittyvät projektit tipahtivat pois paletista, loppuvuoden myynti notkahti noin 100 000 euroa. Se mitä sen jälkeen on tapahtunut – ei pienintäkään käryä. En ole ehtinyt katsoa. Olen vain tehnyt. Loppuviikosta kirjanpitäjäni soitti ja kertoi, että firmani saa veronpalautuksia, koska yritykseni on maksanut viime vuoden voittoon perustuen ennakkoon liikaa veroja. ”Tänä vuonna on tota laskutettavaa ollut vähemmän.”

No niin kai, kun ne on kaikki viime kuukausien laskut on täällä mun järjestelmässä odottamassa sitä päivää, että ehtisin survoa ne laskutusjärjestelmään! Voi luoja, miten hölmö tilanne. Olkoonkin, että on tilapäinen. Kassakriisi se on sekin, että rahaa ei tule sisään, kun yrittäjä ei ehdi kirjoittaa laskuja.

kaksikieliset lapset kasvatus

Onhan näitä pitkiä työpäivä paiskittu ennenkin, mutta tässä tämänvuotisessa tilanteessa on väsyttävintä ollut järjetön määrä kaikkea uutta ja korona-ajan tuomat kaikki muutkin muutokset. Kaiken uuden, kuten noiden verkkokurssien, opetteluun meni toki aikaa, mutta enemmän verotti se uusien tekniikoiden ja sisällöntuotannon opettelu. Ei mulla ollut hajuakaan, miten joku verkkokurssi tehdään. Kuinka tehdä video, jossa on mukana esitys? Mikä mikki? Mihin se kiinnitetään? Miten videoita leikataan? Kuinka niihin lisätään tekstit? Piti pikkuhetki räveltää ja kokeilla. Koska eka kurssi myi täyteen parissa viikossa, piti tietysti tehdä lisää. Se että on kysyntää, mutta ei mitään myytävää, on minusta yhtä tyly tilanne kuin se, että on tarjontaa, mutta kukaan ei osta. Kettusen Hannen kanssa yhdessä tehty Myynninmurtajat osoitti taas sen, että vaikka on megadead ja aikaa puoli minuuttia, loistavan kollegan kanssa kaikki onnistuu paljon paremmin, mitä uskalsi odottaa.

Olin aikatauluttanut tälle vuodelle viiden (!!) kirjan ilmestymisen. Vuoden mutseista tehtiin äänikirjat, Unelmaduunarin tilipäivä kirjoitettiin Valtarin Hannen kanssa käytännössä viime vuoden puolella ja kollegani Mirjamin kanssa tekemäni Kynä-kirja ja sen harjoituskirja syntyivät omalta osaltani tämän vuoden alussa. Sitten aloitin sen seuraavan Islanti-kirjan kirjoittamisen, jonka käsiksen eka versio on kahta viikkoa vaille valmis. En ole suuruudenhullu, tai ainakin luulen että en ole. Enhän mä olisi ikipäivänä ottanut tällaisia kirjoitusurakoita, jos olisin etukäteen tiennyt, millainen vuosi tästä kaiken kaikkiaan tulee. Kirjoittaminen on hemmetin kivaa, joten siitä pitäisi pystyä nauttimaan ja siihen, että siitä pystyy nauttimaan, tarvitaan vähän enemmän aikaa kuin nyt. Onneksi käsis käsitellään vasta ensi vuoden puolella ja silloin mulla on aikaa. (Juu-u, ihan oikeasti!). Jos kustantaja luet tätä, niin eipä stressiä; homma on hanskassa ja dedis pitää 😀

satu islannissa

Ei tässä kirjoituksessa ollut oikeastaan mitään sen isompaa pointtia, kuin että olisi tämän vuoden voinut varmaan fiksumminkin vetää. Polttaa enemmän rauhoittavia tuoksukynttilöitä eikä kynttilää molemmista päistä plus sulattaa liekinheittimellä steariinia kynttilänkyljistä. Ois voinut joogata enemmän, nukkua paremmin ja laskuttaa vähemmän. Mutta mä nyt valitsin näin ja olen tyytyväinen, että tämä tuli tehtyä. Selvitty on ja vähän koville otti. Vielä olisi neljän viikon puristus edessä ja sitten tipahtaa meikäläisen kahvakuula, mutta toivottavasti ei varpaille.

Ihanaa, että tämä 2020 on kohta ohi. En varmaan ole ainoa, joka ajattelee näin. Ja tiedän, että on monia, joille tämä vuosi on ollut vieläkin vaikeampi ja ihan oikeasti todella, todella vittumainen. Nämä omat ajankäyttöongelmani ja töiden alle hautautuminen ovat isossa kuvassa kuitenkin ihan kärpäsen ininää. Uskaltaiskohan sitä toivoa, että 2021 olisi piirun verran helpompi? Kyl se on!! Toivotaan, että kärpäsetkään eivät inise.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

7 Comments

  • Tiina

    Mielenkiintoinen kirjoitus. Aina on hyvä lukea toisten kokemuksista ja erityisesti tällaisena vaikeana aikana. Saa perspektiiviä omaan tilanteeseen ja sekin helpottaa, kun tietää, ettei ole ainoa, jolla on vaikeaa.

    Itsellä on ollut vaikea vuosi myös, ei vain koronan vuoksi. Kummilapsen vakava loukkaantuminen, isän sairastuminen syöpään, etäkoulun, päiväkotien sulun ja etätyön yhdistelmä keväällä, vanhemmuuden karikot, oma ahdistus, ystävän sairastuminen ja tietysti kaikki tämä muu koronan aiheuttama huoli, epävarmuus, kaiken peruminen jne. Ei jää ikävä vuotta 2020. Kuormaa taitaa jäädä ensi vuodelle jonkin verran.

    • Satu Rämö

      Joo, ihan varmasti jää… Jos saisi kuitenkin vähän nollattua lomaviikkojen aikana ja tehtyä vain kivoja, ei-tavoitteellisia asioita. Sitten sen toisen ”erikoiskevään” jaksaa vetää tähän perään. 🙂 Kai. En uskalla vielä ajatellan tarkemmin, kauanko tätä spesiaalia ajanjaksoa kestää. Kunpa se rokote saataisiin pian ja se jotenkin normalisoisi tilannetta.
      Kovasti jaksamista ja tsemppienergiaa täältä!

  • Itsekin ryytynyt

    Kiva, että jaat myös tämän puolen. Tämä vuosi on tosiaan kohdellut ihmisiä hyvin eri tavalla. Kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta saada lisää töitä tai uutta työpaikkaa. Siksi ehkä itsestäkin tuntuu vähän hävettävältä sanoa, että taipuu tai uhkaa katketa liian suuren työmäärän alle. Vaikka olen moneen muuhun verrattuna päässyt helpolla kotikouluista ym jutuistakin.

    Olisi kiva kuulla, miten meinasit jaksaa nää neljä viikkoa? Olet aiemminkin jakanut työnteon ja vapaa-ajan jaksotusvinkkejä, mutta entä nyt jos yöunet on vähillä, aivot jumissa (ainakin mulla jo), deadlinet jo paukkuneet yli, eikä oikein mitään voi jättää tekemättä. Kaikki vinkit otetaan vastaan ilolla ja kiittäen 🙂

    Jotenkin jos saa kaiken alta pois niin ensi vuoden voisi aloittaa henkisesti puhtaalta pöydältä, kunhan jaksaa sinne asti järkevästi. Itse oon ainakin pyhittänyt viikonloput. Sunnuntaina ei saa edes ajatella töihin liittyvää, ajatukset pitää vaan katkaista. Koska tässä tilanteessa harvoin tulee mitään hyviä idiksiä vaaan alkaa vaan miettiä kaikkea tekemätöntä. Lauantaisin tsemppailen ajatuksissani itseäni, että ehdin kyllä. Jos joku työjutut tuntuu liian ahdistavalta niin hetken puran sitä ja mietin sille järkevän aikataulutuksen ja yritän jättää asian sikseen.

    Mutta miten työpäivän aikana? Miten saada tunnit tehokkaasti käyttöön?

    Tsemppiä sinne!

    • Satu Rämö

      Moikka! Tosi mukavaa kuulla muidenkin tuntoja tästä vuodesta; tää on ollut monella tavalla niin kovin spesiaali. Mä oon itse tehnyt nyt niin, että menen aamulla mulle epätyypillisesti tosi aikaisin eli oon jo kasilta koneen ääressä. Käyn ekan tunnin aikana kaikki viestikanavat läpi (meilit – joita mulla on tällä hetkellä 5, föökkk, slakin, whatsappin ja instan yksärit). Vastaan heti kaikkiin jotain – vaikka sitten niin että nyt en ehdi perehtyä tähän, mutta palaan viimeistään keskiviikkona). Sen jälkeen teen sellaisen suht. pienen työn tai kaksi, jonka ehdin saada kertalaakista eli max 90 minuutissa valmiiksi. Päivän aikana jos on palavereja, ja usein on, yritän varttia ennen tapaamisen alkamista valmistautua, että voidaan heti ryhtyä hommiin. Puolen päivän aikaan käyn lenkillä ja syön. Sen jälkeen otan taas tunnin viestikanavia eli projektimanagerointia, sitten keitän kahvit, laitan kaikki viestikanavat kiinni (tässä kohtaa suomessa kello alkaa olla jo sen verran että ainakin kaikki normityöaikaa tekemät ei ole enää meilien ääressä) ja alan keskittyä työtehtävään, joka on pitkäkestoinen. Tällä hetkellä se on tuota käsiksen kirjoittamista. Viiden aikaan pidän tauon ja päätän jonkun yhden jutun, jonka vielä teen ennen kuin lähden takaisin kotiin. Oon himassa joskus kuuden- seitsemän aikaan.

      Muutaman viikon vielä tätä ja sitten lepään, muutoin alkaa päästä nousta höyryä 😀 Tsemppiä kovasti sinne viimeisten viikkojen vääntöihin!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *