Kaupallisessa yhteistyössä: If
Ihmisen on aika vaikea kuvitella itselleen muuta elämää kuin sitä mitä hän parhaillaan elää. Siksi ajatus esimerkiksi läheisen kuolemasta, omasta sairastumisesta tai muusta isommasta kriisistä, jota ei ole aikaisemmin kokenut, tuntuu kaukaiselta ja sen seurauksia on tahmea kuvitella. Jos ei ole kokenut aiheesta itse tai läheisen kautta mitään, on vaikea kuvitellakaan siitä aiheesta mitään, paitsi sen mitä on aiheesta nähnyt elokuvissa tai lukenut kirjoista. Mutta ne tarinat eivät kerrokaan minun elämästäni.
Kirjoitin muutama kuukausi sitten jutun Ifin vakavan sairauden turvasta. Sain jutun julkaisun jälkeen paljon Instagramin kautta yksityisviestejä, joissa ihmiset kertoivat omia kokemuksiaan vakavasti sairastumisesta, joko omasta sairaudesta tai läheisen. Lasten sairastuminen iskee aina lujiten, myös minua, ulkopuolista. Koska se on niin väärin ja epäreilua ja kamalaa, että pieni ihminen, joka ei välttämättä ole vielä oppinut ajamaan edes pyörällä joutuu kokemaan niinkin vittumaisen sairauden kuin leukemia. Sellaisen edessä on ihan sanaton. Teiltä tulleissa viesteissä osa kertoi myös vakavan sairauden varalle otetusta vakuutuksesta ja sen vaikutuksesta arkeen. Monenlaisia kokemuksia siitäkin.
Koska vaikeasti hahmotettavista ja vieraista asioista on vaikea saada otetta, yritän hahmottaa itselleni näitä vaikeita aiheita konkreettisilla määreillä. Raha on siinä hommassa kätevä työkalu. Ihan ensiksi haluan kuitenkin sanoa sen mikä on itsestään selvää: Mikään rahasumma maailmassa ei korvaa vakavaa sairastumista, siitä aiheutuvaa huolta, stressiä ja surua. Ei mikään. Mutta kun se kamala tapahtuu, rahallinen tuki on enemmän paikallaan kuin rahan puute. Vaikeassa tilanteessa turnauskestävyyttä lisää edes vähän tieto siitä, että voi vaikka tilata ruoat kauppakassipalvelusta kotiin ilman miettimistä, hoitaa asuntolainan lyhennykset tai asunnon vuokran ilman stressiä siitä, riittävätkö rahat lääke- ja muiden sairastamiskulujen jälkeen, järjestää lasten syntymäpäiväjuhlat, hankkia itselleen uutuuskirjoja, tehdä äänikirjatilaukset ja kuitata Netflixin kuukausimaksut.
Jos sairastuisin niin vakavasti että en voisi käydä töissä pitkään aikaan, tipahtaisin paikalliselle sairaspäivärahalle.
Syöpäkorvaus – paljonko se maksaa, paljonko on korvaussumma?
Jos mulla olisi Ifin vakavan sairauden turva – täällä voi tehdä laskelman – ja sairastuisin vakavasti sairauteen, jonka diagnoosi oikeuttaa kertakorvaukseen, laskin, että rahani riittäisivät vakuutuksen turvin normaalin elämän ylläpitoon todennäköisesti noin kaksi vuotta. Oletan, että olisin valinnut suurimman eli 50 000 euron kertakorvauksen. Se maksaisi minulle laskettuna piirun alle 300 euroa vuodessa.
Mitä tuolla 50 000 eurolla saisin kahden vuoden aikana? Tein pienen ostoslistan.
- Oman osuuteni asuntolainalyhennyksistä (1000 €/kk) * 24 kk = 24 000 €
- Suoratoistopalvelut ja äänikirjapalvelut (50 €/kk) * 24 kk = 1 200 €
- Kuukausittaisen minimin sijoitusrahastoon (200 €/kk) * 24 kk = 4 800 €
- Lasten synttärijuhlat lahjoineen & joulut (1000 €) * 2 vuoden ajalta = 2 000 €
- Kirja- ja lehtiostokset, elokuvat ym. muut kulttuuripalvelut (100 €/kk) * 24 kk = 2 400 €
- Matka perheen kanssa, yksi matka vuodessa (jos jaksaisin lähteä?) * 2 = 6 000 €
- Vaateostokset ja urheiluvälineet itselle ja puoliksi lapsille (2000 €/v) * 2 = 4 000 €
Näiden listattujen jälkeen reilu viisituhatta euroa jäisi korvaussummasta vielä ”yli”. Ruoat ja muut elämisen kulut maksaisin niistä tuloihin sidotuista etuuksista, joihin sairastuneena olisin oikeutettu.
Tuntuu kieltämättä aika karmealta laittaa hintalappua ”omille tuleville syöpävuosilleen”. Mutta se, että rahasummien miettiminen tuntuu karmealta, ei ole syy olla tekemättä tällaista pohdintaa. Sillä: huonoimpiin asioihin varautuminen ei tarkoita niiden huonojen asioiden esille manaamista. Oikeastaan se on päinvastoin. Jos asioita ei mieti yhtään etukäteen, ei niihin pysty varautumaan mitenkään. Avioero, ero, kuolema, vakava sairastuminen tai muu vastaava iso ryppy elämässä voi sattua kenelle vain. Surullisia ja vaikeita asioita ei tietenkään kannata märehtiä loppuelämää ja kaikkea valveillaoloaikaa, mutta itse koen, että niille kannattaa silti antaa huomiota. Se kasvattaa panssaria edes pikkuisen.
Kuvat: Björgvin Hilmarsson (kuvat viime talvelta, ihan vielä ei ole näin paljoa lunta!)
