”Jos väkivallasta ei kerro, se ei ikinä lopu”

Kaupallinen yhteistyö: SOS-Lapsikylä

Mulla on juuri takana yksi tämän vuoden kiinnostavimmista ja tärkeimmistä keskusteluista. Soitin täältä pikkuiselta työhuoneeltani videopuhelun Tansanian Mufindiin. Juttelin yli tunnin 13-vuotiaan Kassianin kanssa lasten kokemasta väkivallasta ja niistä ponnisteluista, joita hän itse tekee saadakseen aikaan muutoksen omalla kotiseudullaan. Kassian on mukana SOS-Lapsikylän kehitysyhteistyöhankkeessa, jossa tuetaan lasten vaikuttamismahdollisuuksia ja rohkaistaan heitä aktiivisiksi jäseniksi yhteisöissään. Keskustelussa oli mukana myös Tansanian SOS-lapsikyläjärjestön työntekijä Victor, joka oli kääntäjäapuna keskustelussa ja pääsin kyselemään myös häneltä asioita, jotka olivat mua askarruttaneet sen jälkeen kun olin tutustunut kirjallisten materiaalien kautta tähän sangen surulliseen aiheeseen.

kassian
Kassian on kuvassa vasemmalla.

Tansaniassa asuu 55 miljoonaa ihmistä ja jopa kaksi kolmannesta kansasta on alle 25-vuotiaita. Lapsiin kohdistuva väkivalta on iso ongelma ja sille pitäisi tehdä jotain – ja sille ollaankin koko ajan tekemässä jotain. Mulle itselle tuntui tärkeältä, että en lukisi vain raportteja aiheesta vaan pääsisin myös puhumaan siitä sellaisen ihmisen kanssa, joka osaa kertoa alueen lasten arjesta. Niinpä sain linjan päähän Kassianin, tansanialaisen lasten oikeuksien puolesta puhuvan kansalaisaktivistin, joka on siis vielä lapsi itsekin. Kun kysyn Kassianilta, missä hän arvelee lapsiin kohdistuvan väkivallan syiden olevan, hän kertoo näin: 

”Väestö on kasvanut nopeasti. Tansaniassa on tosi paljon lapsia ja myös kadulla asuvien lasten määrä on kasvanut paljon. Lapsia kohdellaan huonosti. Lapset eivät tiedä oikeuksistaan ja aikuisista liian monet ovat tottuneet kohtelemaan meitä väärin. Jos joku aikuinen on lyönyt lasta tai vaikka raiskannut lapsen, siitä ei välttämättä ole seurannut mitään rangaistusta, vaikka se teko on väärin.”

tansania kansalaisjärjestötyö

Mä en ihan tarkalleen itse tiedä, mitä kaikkea Kassian on joutunut omassa elämässään kokemaan. Meidän videopuhelukeskustelussa huomaan jatkuvasti miettiväni sitä, että enhän kysy mitään epäsopivaa. Ja kuitenkin samaan aikaan tiedostan hyvin sen, että jos näistä asioista ei puhuta ääneen, mitään muutosta ei ikinä tapahdu. Jos väkivalta aiheena tuntuu niin vaikealta, että  siitä ei voi puhua, tulee samalla omalla hiljaa olemisellaan antaneeksi tilaa väkivallantekijöille. Juuri heiltä se tila pitäisi ottaa pois ja täyttää tyhjyys väkivallan vastaisella puheella. Muuten mikään ei muutu. Eikä lapsiin kohdistuva väkivalta ole mikään ”kaukaisten maiden asia”, joka eivät liity mitenkään meihin. Eihän siitä Suomessakaan ole kuin 37 vuotta, kun lasten ruumiillinen kuritus kriminalisoitiin. Eikä se kriminalisoiminen ollut mikään taivaasta sattumalta tipahtanut asia, vaan sen lain toteutumisen eteen tehtiin järjestelmällisesti paljon työtä sekä ruohonjuuritasolla että päättäjiin vaikuttamalla.  

SOS Lapsikylä kehitysyhteistyöhanke

Kassian on tällä hetkellä oman koulunsa lastenkerhon puheenjohtaja ja alueellisen lasten valtuuskunnan puheenjohtaja. SOS-Lapsikylä tukee kouluissa lastenkerhoja, joissa lapset oppivat oikeuksistaan ja miten puolustaa niitä. Vaikuttamismahdollisuuksien tukeminen vahvistaa lasten kasvua aktiivisiksi oikeuksiensa puolustajiksi yhteisöissään.

”Näin omalla kotiseudullani paljon lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Minusta tuntui tosi pahalta se, että tekijöitä ei koskaan rangaistu vaan ne ongelmat vaan unohdettiin. Päätin, että minun on pakko tehdä itse tämän asian eteen jotain ja yrittää vaikuttaa siihen.”

Kassianin johtama koulun lastenkerho kokoontuu kerran viikossa ja siellä kerrotaan lasten oikeuksista eli esimerkiksi siitä että niin lyöminen ja piiskaaminen kuin seksuaalinen väkivaltakin ovat väärin ja ne pitää raportoida eteenpäin.

Aika usein väkivallan tekijä on omasta perheestä. Silloinkin väkivallasta pitää kertoa kylän johtajalle, koska muuten se väkivalta ei koskaan lopu.

”Meillä ei kylissä ole välttämättä poliisia lähellä eikä suurimmalla osalla ihmisistä ole puhelinta, jolla voisi soittaa poliisille. Jos tapahtuu jotain pahaa, siitä pitää kertoa ensin kylän johtajalle”, Kassian sanoo.

kassian
Kassian on koulunsa lasten kerhon puheenjohtaja ja alueellisen lasten valtuuskunnan puheenjohtaja.

Tässä kohtaa keskusteluamme Tansanian SOS-Lapsikylän työntekijä Victor selventää, että kylän johtaja on valtion virka eli kylän johtaja on valtiolla töissä. Jos kylän johtaja ei noudata annettuja sääntöjä, hän ei voi toimia johtajana. Kylän johtajan on siis pakko raportoida alueellaan tapahtuneista rikoksista eteenpäin. Kylän johtaja selvittää, mitä on tapahtunut, ja ottaa yhteyttä poliisiin. Mufindin alueella toimivan SOS-Lapsikylän lastensuojelun asiantuntijat otetaan mukaan tilanteeseen.

sos lapsikylän kansainvälinen työ

Kansainvälinen SOS-lapsikyläjärjestö toimii yli 130 maassa. Sen päätehtävänä on auttaa heikossa tai haavoittuvassa asemassa olevia lapsia. Suomessa järjestö on toiminut vuodesta 1962. Suomen SOS-Lapsikylä auttaa kansainvälisesti esimerkiksi kehitysyhteistyöhankkeiden sekä hätäavun keinoin. Tansaniassa Mufindin alueella Suomen SOS-Lapsikylä on toteuttanut Suomen ulkoministeriön tuella hanketta vuodesta 2017. Hanketta toteutetaan yhdessä Tansanian SOS-Lapsikylän kanssa. Hanke parantaa köyhällä maaseudulla naisten asemaa ja edistää lasten oikeuksien toteutumista, kuten lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä. 

Lue lisää Suomen SOS-Lapsikylän tärkeästä työstä Tansaniassa

Victor
Victor on töissä Tansanian SOS-Lapsikylässä.

Kassian kertoo, kuinka SOS-Lapsikylä on auttanut väkivallan vastaisessa työssä.

”Aikaisemmin oli niin, että kylän johtajalle kerrottiin lasten kokemasta väkivallasta. Sitten aikuiset puhuivat keskenään siellä kylän sisällä asiasta, mutta mikään ei muuttunut eikä tekijää koskaan rangaistu. Nyt kun me ollaan täällä puhuttu paljon enemmän lasten oikeuksista, väärintekijät joutuvat vastaamaan teoistaan. Me puhumme muiden lasten kanssa myös siitä, että opettaja ei saa lyödä oppilaitaan. Jos opettaja kurittaa fyysisesti, siitä pitää kertoa eteenpäin. Väkivaltaiset tilanteet kouluissa ovatkin  vähentyneet.”

Tansanian SOS-Lapsikylän työntekijä Victor kertoo, että hankkeen myötä alueen lainsäädäntöön on saatu merkittäviä parannuksia lapsiin ja naisiin kohdistuvan väkivallan osalta.

Koulussa toimivien kerhojen lisäksi on olemassa myös alueellisia lasten valtuuskuntia, jotka kokoontuvat muutaman kuukauden välein. Kassian on oman alueensa valtuuskunnan puheenjohtaja.

”Siellä me vaikutetaan enemmän maan hallitukseen eli kerrotaan heille meidän kokemuksista ja kerrotaan, miksi lasten oikeudet pitää ottaa paremmin huomioon, kun asioista päätetään.”

tansania kehitysyhteistyö sos lapsikylä

SOS-Lapsikylä tekee kokonaisvaltaista työtä vahvistaakseen lasten ja naisten asemaa ja edellytyksiä vaikuttaa omaan elämäänsä. Järjestö esimerkiksi tukee lasten valtuuskunnan tapaamisia. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi SOS-Lapsikylän asiantuntijoiden tukea sekä  kuljetusten ja majoituksen järjestämistä siten, että lapset ja heidän opettajansa pääsevät osallistumaan kokouksiin. Alueelliset lasten valtuuskunnat tekevät aloitteita, joita he välittävät maan hallitukselle asti, jotta lasten kokema väkivalta tuomittaisiin entistä hanakammin ja lapsiin kohdistuneiden rikosten tekijöitä rangaistaisiin.

Kassianin mielestä kaikista tärkeintä on saada mahdollisimman moni ymmärtämään, että lapsiin kohdistuva väkivalta on väärin. Kysyn, mitkä toimet ovat hänen mielestään kaikista tärkeimpiä siinä työssä.

sos lapsikylä tansania

”Tärkeintä on saada väkivallan tekijät vastuuseen. Kun tiedetään, että vaikka lapsia väkivaltaisesti kohteleva joutuu vastaamaan teoistaan, se vähentää niiden tekojen määrää. Ei voi vain tehdä väärin ja sitten jatkaa omaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Myös se on tosi tärkeää, että me kerrotaan lapsille heidän omista oikeuksistaan. Kun  lapsi tietää, että raiskaus tai pahoinpitely on väärin ja siitä kuuluu rangaista, lapsi raportoi kokemastaan vääryydestä. Sitten tosi tärkeää on myös vanhempien ja etenkin miesten kouluttaminen lasten oikeuksista. Suurin osa lasten pahoinpitelijöistä ja raiskaajista on miehiä.”

kansalaisjärjestö kehitysyhteistyö SOS lapsikylä tansania

Tansaniassa lapsiin kohdistuvan väkivallan määrä on viime vuosina noussut, mutta Mufindin alueella, jossa on vuodesta 2017 ollut käynnissä SOS-Lapsikylän hanke, lapsiin kohdistuva väkivalta on laskenut.

Tansanian SOS-Lapsikylän hanketyöntekijä Victor antaa muutamia esimerkkejä järjestön tekemästä työstä. Järjestö  on tukenut kouluissa kokoontuvien lastenkerhojen perustamista, auttanut alueellisia lasten valtuuskuntia kokoontumaan ja auttanut alueen naisia saamaan itselleen elannon ja paremman jalansijan yhteiskunnassa esimerkiksi mikroyrittäjyyden kautta. SOS-Lapsikylä on tukenut hankkeessa mukana olevien 250 naisen työllistymistä. Järjestö toteuttaa myös vanhemmuuskoulutuksia, joissa pienten lasten vanhemmille kerrotaan lasten oikeuksista ja hyvästä vanhemmuudesta.

”Kaikki työ tähtää lopulta siihen, että lapsiin kohdistuva väkivalta vähenisi ja he saisivat turvallisemman lapsuuden”, sanoo Victor puhelun loppupuolella.

tansania sos lapsikylä

Meidän yhteinen videopuhelumme tapahtui perjantaina, viikonlopun kynnyksellä, joten vaihdamme tulevan viikonlopun suunnitelmia. Kassianilla on parhaillaan koejakso menossa, joten hänen pitää viikonloppuna vielä opiskella.

”Kyllä mä ehdin vähän urheillakin”, hän sanoo.

Victor on kuulemma töissä lauantainakin, mutta sunnuntaina hän aikoo ottaa vapaata.

”Menen kirkkoon rukoilemaan, aion viettää aikaa kotini omalla pienellä pihalla ja tavata ystäviäni.”

Minä kerron, että meillä kotona vietetään puolisoni synttäreitä ja aion leipoa kakun.

Lopetamme keskustelun ja hyvästelemme. Tämän puhelun jälkeen ainakin yksi meistä on taas piirun verran viisaampi. Vääryys ei ikinä vähene vaikenemalla.

Jos haluat lukea lisää Kassianin tarinasta, kannattaa katsoa tämä linkkaamani juttu.

Kuvat: SOS-Lapsikylä / kuvaaja: Anthony Ubaud

Teemat
Poimintoja Blogista:
Yleinen

Se ken lampun sytyttää

Ajattelin viikonloppuna paljon auttamista ja siitä syntyvää iloa. Vakkariseuraajat ehkä muistavatkin, kun kirjoitin marraskuussa crossfit-salimme muistotreeneistä. Yhden valmentajistamme puoliso teki itsemurhan, häneltä jäi kaksi alakouluikäistä

Lue lisää »
Yleinen

Luonnonkosmetiikkameikit 20 %:n alessa

Luonnonkosmetiikkakauppa Biodellyssä on tänä viikonloppuna 20 prosentin alennus kaikissa meikeissä. Kannattaa siis nyt kurkata omaan meikkipussiin/-säkkiin/-kaappiin/-komeroon ja katsoa, tarvitseeko valikoima täydennystä. Nyt lähtisi nimittäin hyvin

Lue lisää »

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö