Kymmenen automatkaa katetulla lava-autolla ja siinä ne olivat: kaikki vanhasta asuinpaikasta uuteen kotiin muutetut asiat. Eilen jätimme vanhan nukkekodin avaimet Islantiin palanneille omistajilleen, teimme tänään aamulla loppusiivouksen ja nyt elämme täällä laatikoiden keskellä. Syömme illallista retkeilylautasilta. Ruokapöytä on povitaskuun mahtuvaa retkeilymallia. Vaatekaappeina toimii muutama iso roskasäkki. Missä juustohöylä on? Kukaan ei tiedä. Tai koottavan naulakon kriittisin osa, ohut metalliputki? Ei käryn käryä. Kaikesta tästä huolimatta: fiilis on loistava! Koska olen päättänyt niin. Ja voin seistä tässä näin.
Oikeastihan muuttaminen on yhtä hemmettiä. Viimeisen vuoden aikana olemme muuttaneet kaksi kertaa. Ensin Reykjavikista tänne Isafjörduriin viime elokuussa. Toimme yhden autollisen tavaraa mukanamme eli lähinnä kosmetiikan, vaatteet ja urheilukamat. Kaiken muun jätimme Reykjavikin kotiimme, jonka laitoimme vuokralle, sekä kotimme autotalliin, joka varastoi kaiken sen, mikä ei mahdu meille ja mitä emme halunneet vuokra-asuntoon jättää (yksi vuokralaisista on pitkäkarvainen ja paljon kuolaava koira).
Kun päätimme jäädä tänne Isafjörduriin vähän pidemmäksi aikaa ja ostimme täältä itsellemme kodin, aloimme pohtia homman logistista hoitamista. Aika pian tajusimme, että emme todellakaan ala roudata kaikkea Reykjavikissa olevaa tavaraa tänne. Sohvan liikuttaminen 500 kilsaa rekka-auton kyydissä maksaa enemmän vaivaa, kuin täältä uuden tai käytetyn sohvan ostaminen. Sitä paitsi ei koon 38 farkut sovi, jos oikea koko on 42. Meillä on täällä Isafjördurin kodissa isompi kylppäri ja isommat lastenhuoneet kuin Reykjavikin kodissamme, mutta pienempi olohuone ja kapeampi keittiö. Ne kalusteet, jotka sopivat Reykjavikin kotiin, eivät sovi tänne. Joten päätimme lähteä puhtaalta pöydältä.
Eilen saimme ystävälliseltä kultaseppänaapurilta lainaan neljä tuolia keittiöön retkipöydän ympärille. Lasten sängyt tulivat mukana vanhasta paikasta, mutta meidän aikuisten uusi sänky (runko Ikeasta), ei ole vielä saapunut. Nooh, kyllähän noilla pumpattavilla ilmapatjoilla jonkun aikaa nukkuu. Etenkin kun on ne Villan ja Peitteen hevosenjouhipetarit välissä. Siinä samassa Ikean ikuisesti kestävässä tilauksessa (lupasivat noin 10 päivän toimitusajan, kun lopulta sain jonkun aspasta kiinni ja nyt on mennyt 14 päivää, eikä tavaroita ole vielä edes kerätty lähetykseen) on myös vaatekaapit, säilytyslaatikot, kirjoitupöydät, lasten työtuolit, naulakoita ja muuta tarpeellista. Nooooohhhh, ne tulevat kun tulevat. Kyllä noilla muovipusseilla ja ilmapatjoilla jonkun viikon pärjää.
Huomaatteko? Että en ole yhtään vittuuntunut. Oikeasti! Tottakai olisi paljon kivempaa, että täällä uudessa kodissa olisi kaikki valmiina, mutta kun ei ole niin ei ole. Keittiössä ei ole tuoleja eikä kaapissa syviä lautasia. Kukaan ei tiedä, missä purkinavaaja on, tai vielä pahempaa: viinipullonavaaja. Varpaiden alla pyörii irtolegoja eikä vessassa ole pumppukäsisaippuaa saati käsipyyhettä. Mutta palasaippua ja kylpytakki löytyy.
Juuri nyt on niin paljon tekemistä töissä, kotona, harrastuksissa ja lasten kesälomalla, että homma hajoaa käsiin kuin saippuakupla, jos alan keuhkota. Päätinkin jo kesäkuun alussa, kun ajatuksia rupesi kasaantumaan, että NYT EI MUUTEN OTETA PULTTIA YHTÄÄN. Muuten mistään ei tosiaankaan tule mitään. Se ei auta yhtään, että kelaa tekemättömiä asioita ja harmittelee juttuja, jotka eivät ole valmiita tai edes puolivälissä. Tai edes aloitettu. Köydenvedon tekemättömiä töitä, purkamista odottavia laatikoita ja kadoksissa olevia purkinavaajia vastaan voi voittaa vain yhdellä tavalla. Tekemällä yhden asian kerrallaan. Ja sitä viisautta minä yritän tässä nyt noudattaa.
Lähden nyt etsimään sitä viinipullonavaajaa. Sitten nautin lasillisen roseeta tuossa ikkunan vieressä. Seisten.
