Ootteko pysyneet terveenä siellä? Onks sulla riittänyt laskutettavaa? Näistä kahdesta kysymyksestä on tullut vakkarialoituksia sähköposteissa ja pikaviestikeskusteluissa. Vasta sen jälkeen kysellään, mitä muuten kuuluu. Erittäin ymmärrettävää, onhan tämä koko arki vääntynyt aikamoiselle mutkalle poikkeusajassa. Ajattelin vähän kertoa, miten nämä kaikki muutokset ovat näkyneet omassa työssäni.
Yrityksessäni on ollut syksystä asti kaksi työntekijää: mä ja mun puolisoni. Puolisoni on tehnyt lähinnä matkailuun liittyviä töitä ja matkailualalla ei tällä hetkellä tapahdu yhtään mitään, joten vähennettiin hänen työtunnit neljännekseen (osa-aikainen lomautus); maksan yrityksenä pientä palkkaa ja loppu palkka tulee valtion kirstusta eli työvoimatoimistosta. Jos tämä vaikea tilanne jatkuu pitkään, pitää luultavasti irtisanoa ja sen jälkeen ansiosidonnaista saa jonkin aikaa. Mä itse olen paremmassa työasemassa – kiitos tän erittäin sekalaisen työkalupakkini – joten mulla on vielä töitä. Olen tehnyt korona-ajan viestintää parille yritykselle, järjestänyt verkkokurssia (Satun kirjoittajakoulu oli menestys, tälle tulee jatkoa!), tehnyt muutamia kaupallisia yhteistyöjuttuja (nekin ovat tietysti vähentyneet tilanteen takia paljon), laskuttanut vanhoja töitä, lähetellyt muikkareita asiakkaille jotka eivät maksa laskujaan (JÄNNÄ juttu muuten, että nämä kaikki laskujen kanssa velmuilijat ovat isoja yrityksiä joiden kassassa on kyllä rahaa), järjestellyt maksuaikaa sellaista pyytäneille, hakenut apurahoja, kehitellyt uusia kässäriprojekteja ja siirrellyt kesälle aikataulutettuja matkailutyökuvioita tai poistanut niitä toteutumattomina.
Eli kiirettä on pitänyt, pirulainen sentään. Työpäiväni ovat venyneet todella paljon. Tulen töihin kasiksi, kotona olen noin kuuden aikaan illalla aikaisintaan. Eikä rahaa tule yhtiöön sisään samassa suhteessa kuin aikaisemmin, mutta sehän nyt ei tällaisessa poikkeusajassa ole yhtään yllättävää. Kaikenlainen tuottamaton paperinpyörittelysäätö on lisääntynyt, eli vaikka teen töitä enemmän nyt kuin pitkään aikaan, massia ei tipahda samassa suhteessa tilille. Tottakai se harmittaa, mutta se on nyt elämää arkea. Niin kauan kuin saan rutistettua pisaroita sitruunasta, en heitä sitruunaa menemään. Ja turhan rutistelun jälkeenkin siitä voi tehdä vielä simaa! Kylläpäs heittäydyn ihan kuvalliseksi tässä.
Onhan tässä töissä nysväämisessä myös paljon hyvää, että ei tämä pelkkää uhrautumista ja verojen makselua ole ollut. Olen saanut tehtyä nyt kaikkea sellaista, mihin mulla ei ole ollut aikaisemmin aikaa tai resursseja. Kun maaliskuussa todella moni työasia tippui pois työpöydältä jonnekin mappi Ö:hön odottelemaan, laitoin sen kauan suunnittelemani kirjoittajakurssin pystyyn. Ja voi että sen pitäminen on ollut mukavaa! Kahdenkeskiset keskustelut kurssilaisten kanssa luentojen jälkeen ovat olleet todella antoisia myös mulle, ja on ollut aivan supermahtavaa ja motivoivaa huomata, että olen pystynyt omien taitojeni ja kirja-alalta kertyneen kokemukseni kautta auttamaan muita eteenpäin tai ainakin tarjoamaan näkökulmia ja ajatuksia. Tätä kurssia ei olisi tapahtunut nyt, jos arki ei olisi ottanut maaliskuussa täyskäännöstä. Luultavasti edelleen vain suunittelisin. Nyt on yksi kurssi jo melkein pidetty ja suunnitelmissa mukavasti jo raksuttelee seuraava kurssi.
Mulla on ollut vähän sellainen asenne nyt työssä, että hitto soikoon, se tehdään mitä pystytään ja kaikki ideat mitä töihin liittyen tulee mieleen, on toteutettava nyt. Tämä on se aika jolloin ei nirsoilla tai himmailla, vaan nyt mä vedän täysillä, koska sen aika on! Tämä on mun tapa tehdä ja selvitä tästä ajasta ja niin kauan kun tämä toimii, jatkan. Jos kaikki hommat loppuu, alan sitten istuttaa perunoita tai koota palapelejä ja levätä. Enkä tosiaankaan väitä, että kaikkien kannattaisi nyt kehittää hullun paljon uusia juttuja ja painaa töissä täysillä tienatakseen edes jotain – meillä on kaikilla erilaiset elämäntilanteet niin töissä kuin kotonakin. Osalla on palkkatöitäkin nyt enemmän kuin koskaan, osalla ei ole mitään. Joku on lomautettuna, mutta ei voi kilpailukiellon takia tehdä omaa yritystoimintaa. Joku on tosi sairas, jonkun kodissa arjen pyörittäminen on tässä näytöksessä vaikeaa.
Mä en ikinä unohda sitä neuvoa, jonka ystäväni Project Maman Katja tokaisi jossain radiohaastattelussa kun häneltä kysyttiin, mikä on hänen mielestä äitinä tärkeintä hyvässä vanhemmuudessa: HANKKIA HYVÄ PUOLISO.
Samastun tähän täysillä. Jos mun puoliso ei olis tuollainen kuin se on, mun elämä ei olisi yhtään sellaista mitä se nyt on, siis myöskään töissä. Hän ei mun töitä tee eikä oikein edes varmaan tiedä, mitä kaikkea mä täällä töissä teen, mutta se ei olekaan se pointti. Vaan se, että esimerkiksi tällaisina aikoina meidän tiimi toimii silleen, että mä laitan ulko-oven kiinni takanani aamuisin ja se hoitaa kaiken muun. Mun täysiä töiden painaminen sopii nyt hyvin, koska puolisoni on käytännössä työtön ja kotona. Hän hoitaa kodin, lapset, etäkoulut, etäpianotuntien tekniikan, lukuläksyt, matikanläksyt, luonnontiedon käytännönopetukset ulkona ja vie lapsia liikkumaan, käy kaupassa, tekee ruuat, tuo mulle töihin kahvia ja pullaa ja kehottaa vielä illalla lähtemään ulos lenkille tai olkkariin nettijumppaamaan. Voi rakkaus. Teen ihan hirveästi töitä ja yritän tienata kahden ihmisen edestä, mutta se ei tunnu älyttömän raskaalta saati missään mielessä epäreilulta, koska tiedän että samaan aikaan kaikki hommat kotona hoituu.
Luulen, että tämän kevään, kesän ja syksyn arki menee poikkeusvaihteella ja on täynnä muutoksia. Monet jutut eivät voi toteutua kuten alunperin ehkä suunniteltu oli. Meidän piti juhlia tänä kesänä perheemme isoja satavuotisjuhlia Suomessa (täytimme perhe tänä vuonna yhteensä sata vuotta): yli sata vierasta kahdesta maasta, ohjelmaa kokonaiseksi viikonlopuksi, saunomista saaressa ja isot iltapirskeet. Noita juhlia ollaan suunniteltu jo yli vuosi, budjettikin valmiina ja rahat tilillä juhlakuluja kattamaan. Noohhhhh. Luulenpa että heinäkuussa ei voi näin isoja juhlia vielä järjestää ja matkustusrajoituksetkin ovat varmasti vielä jossain määrin voimassa. Yritän ajatella tämän niin, että aina tulee seuraava kesä ja jos ei voi järjestää suunniteltuja isoja perhejuhlia, voi tehdä jotain muuta kivaa. Vaihdetaan sillä juhlabudjetilla ikkunat taloon ja tehdään uuteen kotiin remontti nopeasti. Sitä paitsi valtion korona-avustusten takia saadaan remonttityöstä kaikki arvonlisäverot takaisin (tulee halvemmaksi remontoida nyt kuin ensi vuonna, jee!). Kutsutaan ystäviä yksittäin shamppikselle ja käydään telttaretkillä ja vaeltamassa.
Yritän tämmöisiä positiivisia juttuja kaivella esiin ja fiilistellä kaikella muulla, mitä ensi kesä voi tuoda tullessaan. Kun tarpeeksi kaivelee jotain iloittavaa tästä tilanteesta, niin alkaahan sekin tuntua jo ihan hauskalta, että voi saada täysimääräinen arvonlisäverovähennysoikeuden remonttityöstä. Ihan selkeesti siis juhlan paikka 😀
PS. Pidin Hannen kanssa vähän aikaa sitten yhteisen IG-liven yrittäjän arjesta näinä aikoina. Live ei valitettavasti enää näy, mutta Hanne kirjoitti blogiinsa ajatuksia hänen yrittäjän korona-arjesta. Lukusuositus sille!
