Meidän perheessä koronavirustilanne on tuonut näkyvimmät muutokset nimenomaan lasten arkeen. Nyt kun omien kavereiden kanssa ei voi viettää nassutusten aikaa, esikoinen keksi lähettää heille pullopostia.
Oma työnteko on ollut etätöitä jo viimeiset 15 vuotta ja iso osa ystävistäni on aina ollut nettiyhteyksien päässä. Lasten arkeen tämä erityistilanne on iskenyt huomattavan paljon kovempaa. Harrastusten tipahtaminen pois yksi kerrallaan, kaveritapaamisten jäädyttäminen ja kirjaston kiinni meno on tuonut valtavan tyhjiön arkeen. Mitä sillä kaikella ajalla pitäisi yhtäkkiä tehdä? Ei sitä tyhjiötä halua täyttää pelkästään pädeillä ja lastenohjelmilla. Kyllä meillä ruutuaika on kasvanut tässä erikoistilanteessa, mutta jos se venyy moneen tuntiin päivässä, lopputulos on kitinän kasvua, päreiden palamista ja sisarusten välistä riitelyä. Siinä palaa hermot ja tulee hikisen tunkkainen olo lopulta ihan kaikille.
Olemme yrittäneet – kuten varmaan aika moni muukin lapsiperheen vanhempi – kuumeisesti keksiä kaikenlaista aktivoivaa ja erilaista tekemistä, joka pitäisi puuhastelua yllä, riitelyn poissa ja korvaisi jotenkin sitä menetettyä kaveriaikaa. Ei se ohjelmatoimistona toimiminen ihan helppoa ole ollut.
Viime viikolla esikoinen keksi, että hänhän voisi lähettää hyvälle ystävälleen pullopostia. Koska he eivät voi tavata (ovat eri koululaisryhmässä ja eri ryhmissä olevat lapset eivät saa virustilanteen takia tavata toisiaan), ja kirjeitäkin on jo kirjoiteltu ja tehty kirjoituksista jopa yhteinen lehti, joka odottaa tuossa työhuoneeni kopiokoneen päällä monistamista. Whatsapissakin on juteltu melkein päivittäin. Siksi olikin erityisen hauskaa keksiä joku uusi juttu yhteydenpitoon. Mähän voisin lähettää pullopostia? Kirje pulloon ja pullo mereen! No mikä jottei.
Kirjeen parissa venähti esikoisella useampi tunti. Kuulemma salaisuuksia, tarinoita ja piirroksia. Kun kirje oli valmis, autoimme rullaamaan paperit tiiviiksi rullaksi ja suljimme viestin lasiseen viinipulloon. Suljimme pullon sen omalla luonnonkorkilla ja minä vielä vasaralla kevyesti naputtelin korkin tiiviisti paikoilleen, ettei nyt ainakaan ensimmäisessä aallokossa irtoa.
Pullopostia lähettääkseen ei ole pakko asua meren lähellä. Viestin voi viskata kohti “tuntematonta” järvenkin rannalta. Eikä tietenkään mitään muovipulloja veteen, lasi on paljon parempi vaihtoehto.
Viime viikonloppuna teimme pienen purjehdusmatkan merelle tähän Ísafjördurin kylän edustalle. Jep, se oli luksusta. Meillä ei ole omaa purjevenettä, mutta ystäväperheemme kutsuivat mukaan retkelle. Lapsemme ovat koulukavereita samassa ryhmässä ja vielä viime viikonloppuna saimme viettää aikaa samassa tilassa, koska he viettivät aikaa yhdessä myös koululuokassa. Tänä viikonloppuna retki ei olisi enää onnistunut, koska kokoontumissäännöt muuttuivat täällä eilen. Nyt koulut ovat sulkeutuneet ja korkeintaan viisi ihmistä saa kokoontua samaan tilaan, turvavälit mielessä pitäen. Jos aihe kiinnostaa: täällä voit lukea päivitetyn juttuni koronatilanteesta Islannissa.
Retken kohokohta oli pullon viskaaminen mereen. Sinne se lähti salaisuuksia sisässään aaltojen matkaan ja merivirtojen saattelemaksi. Nähtäväksi jää, kumpi tulee ensin: vastauksen saapuminen vai koronan häippäisy.
