Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Korona-päivien ahdistus

On tämä ycsi viddujen kevät! Aloitan kuitenkin positiivisen kautta. Korona-arki ei ole ollut kokonaisuudessaan meille ihan tavattoman hankalaa. Meistä ei kukaan ole ainakaan vielä sairastunut. Mä olen tehnyt etätöitä, kuten viimeiset 15 vuotta. Puoliso on töissä matkailualalla, ja koska tiesimme, miten korona rajoituksineen tulee vaikuttamaan matkailuun, ei tullut yllätyksenä, kun hänen työnsä loppuivat kuin saksella leikaten viime viikolla. Jäätikköopas hoitaa nyt kaikki kotijutut, lapset, ruuat, siivoukset ja hartiahieronnan. Se on luksusta. Se, että meillä ei juuri nyt (eikä varmaan ihan vähään aikaan) ole toisen ihmisen palkkaa, ei ole luksusta, mutta eiköhän tässä jotain keksitä. Menoista voi aina karsia ja mulla on ainakin toistaiseksi riittänyt tekemistä. Tilannehan voi muuttua muutamassa viikossa, mutta en jaksa sitä vielä murehtia. Nyt haalin puskuria kasaan sanomalla ihan kaikille asioille KYLLÄ. Lapsilla on rajatusti koulua: esikoinen istuu koulussa neljä tuntua päivässä, kuopus on päiväkodissa joka toinen päivä.

korona-arki ahdistus

Tässä perhanan korona-ajassa mulle vaikeinta ovat olleet aamut. Silloin huoli on suurimmillaan ja vitutuskäyrä nousee kuin orava puunrunkoa ylös. Aluksi kuvittelin nähneeni jotain kummallista unta, että työttömyys nousee, firmat kaatuu, megavirus iskee, mutta missä on Bruce Willis ja elokuvan lopputekstit? Eihän niitä tulee, niin. Aamulla murehdin uutisia – jotka luen heti herättyäni – ja muistan, että niinpä niin. Tänäänkään ei päästä uimaan, ei voida nähdä tiettyjä kavereita tai suunnitella mitään kodin ulkopuolisia pääsiäislomajuttuja. Meillä ei ole kunnon kylppäriä, uima-allas on kiinni ja aiottu söpö arki pienessä söpössä puutalossa on nyt lähinnä vain ahdasta. Muistan, että elämme pienessä kylässä, jossa on kaksi hengityskonetta ja yksi helikopteri, joka kuskaa vaikeimmat tapaukset jäätikön ja vuorten yli Reykjavikiin.

korona-arki ahdistus

Iltapäivään mennessä, kun töitä on takana muutama tunti ja palailen yksinäiseltä toimistolta (siellä mulla on seurana Islannin yleisradion uutis- ja dokumenttimatskun hoitava kuvaaja ja leikkaaja, mutta häntä ei saa mennä kolmea metriä lähemmäs, koska yleisradio on pakko pitää toimintakykyisenä) takaisin kotiin, huoli vähän hälvenee, eivätkä ongelmat enää tunnu niin kovin isoilta. Juon ehkä yhden bissen, syödään yhdessä ruokaa. Luen Pampulalle kirjan, esikoinen lukee itse. Iltaisin en kuitenkaan tiskaa, en siivoa enkä laita lapsia nukkumaan, vaan jatkan töiden tekoa niin myöhään kuin jaksan. Kahden ihmisen edestä laskutettavaa tässä ajanjaksossa ei ole ihan kevyt homma, joten olemme sopineet että mun ei tarvitse tehdä kotona mitään arkiaskareita, vaan teen niitä töitä, mitä nyt on.

Viikonloppuisin fiilis on parempi, koska silloin on muutenkin lomaa, tekemättömyyttä ja sohvalla vellomista. Katsotaan elokuvia, pelataan, tehdään yhdessä ruokaa. Se on kivaa, hauskaa ja virkistävää ja mikä tärkeintä: se ei tunnu omituisen pitkältä joulupäivältä, jolloin kaikki paikat ovat kiinni ja oikein mihinkään ei voi mennä. Mutta ne samperin arkiaamut, ne tuntuvat vaikeilta.

korona-arki ahdistus

Olen jo pitkään tiennyt, että en ole aamuihminen. Mutta nyt huomaan, että olen totaalisen ei-korona-aamuihminen. Muina mörökölleinä jöllitän päivän ekan tunnit. Ahdistun, kettuunnun ja sitten taas ahdistun vähän lisää. Ycsi viddujen kevät tämä tosiaan on!

Tässä suurinta perseilyä aiheuttavat faktat arjessani:

Asiakkaalta on tullut sähköposti. Ei se tilaakaan uutta projektia, vaan kertoo pahoittelevin sanankääntein, että nyt ei voidakaan maksaa näitä laskuja. Kiwa!

Meidän kylppäritilanne on huonompi kuin suomalaisella leirintäalueella suurfestarien aikaan. Ja sitten se naapurin uimala on kiinni.

Olin menossa ostamaan irtokarkkeja työpäivään. Ei ole enää irtokarkkibaaria. Nöyyhh.

Ruokakaupassa ei ole tuoreita hedelmiä. Nahkeita omenoita ja ruskeita banaaneja ei voi laskea tuoreisiin hedelmiin.

Ostan banaaneja ja omenoita, niistä voi tehdä kakkua! Mutta voi perskeles, voi on loppu. ”Huomenna tulee lisää.”

Naapuri tekee keittiöremonttia. ”Kerrankin on aikaa kotoilla ja laittaa kotia kuntoon!” Ihana yllättävä rauhoittumiskausi tekee hyvää -puhe ei juuri nyt rauhoita. Me kuollaan kaikki, jos tämä halvaannus jatkuu tällaisena koko vuoden.

Lapsen koulukaverin vanhempi tuli juuri Briteistä. ”Ei mun mihinkään eristykseen tarvii mennä, en ollut kaupungin keskustoissa ollenkaan (matkustin vaan maata ristiin rastiin bussilla) eikä oo mitään oireita!” Urpo.

Astuin vesilätäkköön ja huomasin, että kumisaapas vuotaa.

Mites teidän muiden korona-arki, mikä on ollut erityisen veemäistä? Ja siis nyt saa ihan vapaasti valittaa. Ei jäkätys tilannetta muuta, mutta joskus sellainen kunnon purnaus rentouttaa jotain kohtaa sielussa.

54 Comments

  • Elisa

    Ihanaa kun saa jäkättää!!
    Ärsyttää ne ”esivanhempasi olivat sodassa, kestät kyllä sohvalla pari viikkoa” yms. meemit (vaikka niissä on vähän perää). Palasin juuri töihin 1,5 vuotta äitiysloman + vanhempain vapaiden jälkeen ja meinasi silloin jo seinät kaatua päälle. Rrrakastan hektistä työelämää, workshoppeja, satunnaisia kohtaamisia toimistolla ja varsinkin tietoa siitä, että palkka tulee kerran kuussa. Nyt v***skäyrän skaala ei aina riitä kun lomautus uhkaa, kaikki on peruttu, töihin on vaikea keskittyä vilkkaan taaperon kanssa (jolla on aina nuha, eli porttikielto päiväkotiin) ja ne saakelin seinät alkaa taas kallistua päälle.. Olispa tää jo ohi!
    Kiitos tästä jäkätysmahdollisuudesta ❤️

  • Seeteufel

    ”Muistan, että elämme pienessä kylässä, jossa on kaksi hengityskonetta ja yksi helikopteri, joka kuskaa vaikeimmat tapaukset jäätikön ja vuorten yli Reykjavikiin.”

    Melkoista luksusta. Savonlinnan sairaalassa ei ole ainuttakaan tehohoitopaikkaa, vaikka sen alueella on 33 tuhatta asukasta.

  • Marja H

    Mä oon valittanut tätä joka paikkaan mutta valitaanpa tännekin kun kerran pyydettiin. Olin haaveillut ja suunnittelut väitöstilaisuuttani ja karonkkaani about koko sen ajan kun tein väikkäriä. Viime viikon perjantaina väittelin sitten etänä yksin kodin yhdessä huoneessa, kun mies ja kaksi alle kokouluikäistä katseli toisessa. Kustos, opponentti ja katselijat olivat omissa kodeissaan. Ei juhlallista saapumista kaikkien seisoessa, ei jälkionnitteluja, ei kakkua (rakastan kakkua, no okei tein itselle kakun, muttei yhteistä kakkua), eikä todellakaan pitkään, hartaasti ja yksityiskohtaisesti suunniteltua karonkkaa! Yritän lohduttautua, että tein historiaa ja karonkankin pidän syksyllä, mutta kyllä se silti harmitti ja vähän harmittaa edelleen, ja olo on jotenkin tyhjä.

    • Hilla

      Voi Marja H,

      Tuli tosi paha mieli sun puolesta! Olisit todella ansainnut kunnon väitöspäivän! Väittelin itse reilu 10 vuotta sitten ja silloin oli sikainfluenssan uhka päällä. Päivä toteutui kuitenkin normaalisti js oli elämäni hienoimpia. Sen soisi kaikille, joten on kyllä kohtuuton tuo sinun tilanteesi. Plääh! En osaa tämän paremmin lohduttaa.

    • Satu Rämö

      Voi eihhh…mä suren sun puolesta!! Todella, todella tylsää että väitöstilaisuus toteutui ihan toisenlaisena kuin normaalioloissa. Tottakai ne bileet voi pitää myöhemmin ja kaiken kadotetun ottaa monin verroin takaisi, mutta samalla ymmärrän toki sen, että eihän se ole yhtään sama asia. Voimahalit sulle <3

  • Johanna

    Ihanaa kun teillä on kaksi aikuista kotona. Meillä ei. Vanhempi lapsi on joka päivä kotona, yksin, pystyy onneksi tekemään koulutehtävät melko itsenäisesti. Nuorempi lapsi on joka toinen päivä muutaman tunnin koulussa, joka toinen päivä pitäisi tehdä koulujutut etänä. Ei onnistu. Ei ymmärrä tehtäviä eikä sen, minkä lukee.
    Joten kun tulen kotiin 9 tuntisen työpäivän jälkeen, josta ei voi tehdä minuuttiakaan etänä, niin ryhdyn opettajan hommiin. Opettaminen on kivaa :D, tykkään, ja tekisin sitä mielelläni enemmän. Mutta ei pitkän työpäivän jatkeeksi, en jaksa. Ja sitten minulla on kaikki kotityöt, eikä kukaan mitään hartioita hiero. Lapset syövät leipää ja nuudeleita lounaaksi, niitä kun pystyvät laittamaan itse.
    Toinen lapsi itkee kun ei saa koskaan tavata kavereitaan, kun ne ovat sattumalta nyt toisissa pienissä rinnakkaisluokassa. Ja itkee, kun ei saa käydä ratsastamassa. Eikä liikunnassa. Toinen lapsi, ikäryhmänsä huippua urheilulajissaan, eristäytyy eikä haluaisi edes puhua kenenkään kanssa ja liikkuu nykyään jos pakottaa.
    Selkää särkee mutta kiropraktorin vastaanotto on kiinni.
    Pääsiäiseksi varattu matka peruuntui, mahdollisesti saan pienen osan rahoista takaisin, sitten joskus. Huolestuttaa, pääsemmekö kesälomalla Suomeen, matka on jo aikoja sitten varattu ja maksettu.
    Niin, ja tästä kylästä ei löydy yhtään hengityskonetta, eikä varsinkaan helikopteria.
    Mutta silleen muuten ei vituta, koska olen muutenkin aina joko töissä tai istun yksin kotona.

    • Satu Rämö

      On tämä tosiaan yksi ”vittujen kevät”. Teillä on kyllä tiukka paikka siellä – pitkien työpäivien jälkeen vielä tuo kaikki muu. Huhheijaa. Kamalasti jaksamista, en tässä oikein muutakaan osaa sanoa… <3

  • Heli

    Se on kurjinta, ettei lapsi saa tavata ketään. Ihan ei minusta ole niin hyväksi leikkikaveriksi kuin samanikäisistä lapsista ja 4kk vanha vauva ei myöskään auta leikeissä. 3v synttärit siirtyy johonkin tulevaisuuteen.

    Kuitenkin kiitollisuuden kautta mentävä. On nämä lapset ja niille koti ja ruokaa. On puhdasta vettä ja päästään ulos luontoon, maalla asutaan. On tämä kaikki some hyvässä (yhteydenpito onnistuu helposti vaikka Uuteen-Seelantiin) ja pahassa ( liikaa aikaa menee talous- ja K-uutisten kanssa). Ja on TV-ssä lastenohjelmat, ainut lapsenvahti.

    • Satu Rämö

      Jep, tämä tilanne on kyllä lasten sosiaalisten suhteiden kannalta todella tyly. Toivottavasti tämä erikoistilanne helpottaisi edes kesään mennessä…

  • A

    Tunnelmat vaihtelee tosi paljon. Nyt jotenkin tasoittunut. Arki vielä menee, kun satun olee ope ja meillä tekemistä riittää. Viikonloput ja illat on piiiiitkiä, kun ei oikein pääse tekee mitään. Tai yksikseni mulla olis vaikka mitä tekemistä, mutta liitäpä siihen yks eskari-ikäinen, jota pitää viihdyttää koko ajan, kun ruutuaika on käytetty jo päivällä, kun toisenkin vanhemman tehtävä etänä töitä. Eli ekana työpäivä töissä ja sit työpäivä kotona, silleen ekstra voimakkaasti.

    Toisaalta kerrankin on iltaisin rauha olla ja aika käsitys on muuttunut. Kun ennen se oli, ”miten pitkään tää kapsi jaksaa tätä vielä tehdä ennen kuin päästään sisälle tms”, niin nyt se on ”vitsi kun jaksaa pitkään ja jaksaisipa pitkään, jotta ei tartteis keksiä uutta tekemistä”.

    Aluksi huoli oli omissa läheisissä, jotka riskiryhmässä. Nyt huoli siitä omasta terveydestä tai siitä, et jos onkin oireeton kantaja tai sairastaa hyvin lievänä, niin tajuaako pysyä kotona. Oon useaan kertaan huomannu, miten itsekkäästi olen toiminut. Ja onhan se pöivän selvää, et joku omasta suvustakin tulee sairastuu vakavasti…

    Mutta palkka huolia mulla ei siis oo, tosin tässä samassa hässäkässä pitää vielä hakea töitäkin… Tosin sit tuli se ”haaste”, et pitäis nyt tukea paikallisia yrittäjiä, jotta ne pärjöis tän yli ja sit taas sitä hankaloittaa se, et ei sais liikkua kotoa…. että semmoista liikkuu täällä päässä!

    • Satu Rämö

      Tuttua, tuttua… Oireettomana viruksen kantaminen on tosiaankin mietittänyt viime päivinä. Että jos mä saan sen ja sairastun, kuka meillä käy sen jälkeen töissä. Tai jos me molemmat aikuiset sairastutaan, mites lapset. Voi elämänkevät näitä tilanteita… argh

  • Riikka

    Isoimpana pelko. Epävarmuus. Omat ajatukset. Epäusko (just toi: ainiin ei tää ollutkaan unta)Lööpit joita ei kai pitäis edes lukea.
    Mutta sitten se että ollaan 5henkeä 24/7 täällä yhdessä koko ajan, aina kiukuttelee ainakin 1-2 lasta tai 1-2 aikuista, kaksi nuorinta on toistensa kurkussa 10min välein. Ei työrauhaa, ei yhtään.

    Mutta meillä on sentään muuta kuin nahistuneita omenoita! Kaikkea tuoretta ainakin vielä tarjolla, mitä nyt suomalaisten peruskasvis jauheliha loppu. Apua, miksei teillä? Siksi kun lentoja vähennetty?

    • Satu Rämö

      Täällä pikkukylässä on muutenkin aika vajaa tarjonta ruokakaupoissa, nyt sen huomaa entisestään että omenat alkaa olla ryppyisiä ja banaanit ruskeita. Noh, tuleepa tehtyä banaanileipää suunilleen joka toinen päivä 😀

  • MarlisPoint

    Heipsuli Ameriikan ihmemaasta! Kyllä ahdistaa ihan törkeästi, kun täällä syvän etelän porteilla (Georgian osavaltio) jengi hamstraa aseita ja ammuksia, siis vessapaperin ja käsidesin lisäksi. En ole vielä ihan ymmärtänyt miten se wc-paperi tai aseet auttaa koronaviruksen torjunnassa ja tavallaan toivon, että en saa sitä tietääkään. Eniten ottaa päähän ihmiset, joilla ilmeisesti on jotain yliluonnollisia kykyjä tietää kenellä jo on koronatartunta ja ketkä on turvallista seuraa. Heidän kannattaisi aivan ehdottomasti mennä töihin nyt terveydenhuoltoon!
    Olen to-del-la allerginen siitepölylle ja tottakai tänä vuonna tehdään vuosikymmenien ennätyksiä niissä(kin) luvuissa. En siis voi ulkoilla muuten kuin kaatosateella tai välittömästi kaatosateen jälkeen. Noh, sitä sorttia on nyt ollut tarjolla about kerran viikossa – kaiken muun ajan olen todellakin neljän seinän sisällä. Aaaargh! Onneksi on äänikirjat, kännykkäpelit ja yleensäkin INTERNET <3 Vaatehuoneessa on ihanan hiljaista ja tunnelmallista, ei meinaan kuulu sinne mieheni työpalaveripuhelut olohuoneesta. Joka aamu herään asenteella "hitot koronasta ja eritoten hitot allergiasta!" sitten luen vähän uutisia ja avattuani verhot näen keltaiset ikkunankarmit. Taidan pysyä kotona heinäkuuhun 🙁

    • Satu Rämö

      Aseita ja ammuksia – mä tiedän että tää ei ole naurun asia mutta en vaan voinut itselleni mitään vaan aloin räkättää hillittömästi eikä se mene ohi!! Ilmeisesti joku rättiväsymys tässä purkautuu 😀

  • mk

    Meillä on siitä hyvä tilanne että työaika joustaa, töitä voi tehdä etänä eikä niiden loppumista tarvitse pelätä poikkeusoloissakaan. Myös mielen ”kriisivalmius” on treenattu hyväksi ja ollaan varauduttu muutenkin pärjäämään näissä oloissa.

    Mutta että päivät ovat raskaita pahan kuusivuotiaan uhman kehittäneen kanssa. Ennen uhmaakin lapsella on erityisiä haasteita ja välillä viikonlopun jälkeen odottaa että päiväkoti ottaa vuoron hetkeksi. Uhmakin saa sitten oman erityisen mausteena…

    Nyt päiväkotiin ei haluta mennä tauteja keräämään, korona olisi tässä talossa turhan iso riski vaikkei virallista riskiryhmää olla.

  • Taru

    Me päästään aika helpolla (ei lapsia, työpaikka ei tule lähtemään alta tms.) ja niin kauan kun kaupassa saa käydä ja siellä on ruokaa, ei oikein kehtaa valittaa, mutta on tää joka tapauksessa #paskinkevätikinä. Kaikki työtapaamiset, semianarit ja koulutukset, eli kaikki mikä pikkusen tuo vaihtelua toimistoelämään, peruttiin, ja tietysti myös toukokuulle suunniteltu matka. Me ei hirveesti harrasteta sosiaalisia yhteyksiä ja menoja, mutta nyt kun mihinkään ei voi mennä niin huomaa miten tärkeitä ne muutamatkin menot ihmisten ilmoilla on. Melkein eniten ahdistaa se maailma mikä meitä odottaa, jos kukaan ei mene mihinkään eikä kuluta mitään koko kesänä (se pahin skenaario). Jos olisin uskonnollinen, käyttäisin kaiken tän ylimääräisen ajan rukoillen ihmettä joko tieteestä (lääkkeet) tai luonnosta (virus hiljenee itsestään kesäksi)…

    • Satu Rämö

      On, todellakin, paskinkevätikinä. Ja sitten kun tässä on vielä sekin, että vaikka tämä on toisille helpompaa kuin toisille (niinhän se elämä aina on, ei erilaiset tilanteet tai epäreiluudet ym. poistu kriisissä, vaan ne saattaa jopa korostua), niin silti ihan jokaiselle tämä tilanne on vaikeampi kuin normitilanne ja jokaisen ”normaali” on nyt jotain ihan muuta. Eli jaksamista tässä tosiaan on, ja talouden epävarma kehitys siihen päälle tuo tähän ”kivan lisämausteen”.

  • A

    Korona-arki ailahtelee. On hetkiä jossa kaikki tuntuu hyvältä, mutta myös niitä joissa seinät kaatuu päälle. Mun korona-ahdistuskäyrä oli huipussaan siinä kohti kun tiesin (aavistin) että tää tulee iskemään ja kovaa ja koin että Suomen valtionjohto ei ollut ajan tasalla. Siinä kohtaa kun odotettiin että milloin koulut menee kiinni (ja sen tiedotustilaisuuden pettymys kun ei vielä tehtykään odotettua päätöstä). Töissä mut ja mies oli jo siinä kohtaa määrätty etätöihin. Koko viikonlopun vaan tuijotin uutisia netistä, ympäri maailmaa ja katsoin sairastuneiden laskuria. Mietittiin meneekö lapsi kouluun vai ei. Päätös tehtiin meidän puolesta, kun lapsi sairastui normiräkikseen, ei mennyt kouluun ja kivi putosi mun sydämeltä. Sitten tuli päätös, että koulut suljetaan ja se oli eka yö aikoihin kun nukuin syvää, palauttavaa unta, stressi laukesi. Sen jälkeen tippui myös hanskat koronaseurannan suhteen. Ei maanista laskurien päivitystä, vaan puolihuolimaton vilkaisu plus päälle HS:n podcastien kuuntelu.

    Mutta nyt sitten tämä arki. Asutaan Helsingissä, talon ylin kerros, ei parveketta. Ulos on mentävä kerran päivässä ja sitten tehdään valintoja, onko hissi pahempi vai parempi kuin portaat. Lapselle, älä koske mihinkään jos ei ole pakko, ei sormia naamaan kertaa triljoona. Koti tuntuu ahtaalta, vaikka meillä on jokaiselle oma huone (kaksi etätyöläistä, yksi ekaluokkalainen). On kuin olisi täynnä hälinää olevassa avokonttorissa. Argh. Sitten on pieniä hetkiä kun lapsi tekee rauhassa kouluhommiaan, mies koodaa keittiössä ja itse kirjoitan olkkarissa. Aurinko paistaa, voi mikä kevät tuolla ulkona onkaan. Ulkoilussa stressaavaa on, että keskuspuistossa on tosi paljon ihmisiä. Arkena vähemmän kuin viikoloppuna, joten viikonloppuna ulkoillaan vähemmän. Sitten on oma äiti ja miehen vanhemmat joita on viimeksi nähty helmikuussa. Videopuhelut laulaa kyllä, mutta ei se ole sama asia. Ruokakauppoihin ei tee mieli mennä, mutta toisaalta ruuan kotiinkuljetusta saa odottaa minimissään viikon. Huomenna siis toivottavasti tyhjyyttään kumiseva jääkaappi saa täydennystä. Koti tuntuu myös turvapaikalta, ulkona stressaa kun jokainen vastaantulija ja pinta huutaa koronavaara!

    En pysty ajattelemaan, että tätä on edessä vähintään viikkoja. Tuntuu uskomattomalta, että vielä hiihtolomalla oltiin Espanjassa ja huoli oli pieni kaiherrus väkijoukoissa ja käsidesi veskassa, suunniteltiin helatorstain matkaa Lontooseen. Nyt ei saada edes matkustaa isovanhemmille Varsinaissuomeen. Reilu kaksi viikkoa sitten lapsi kävi vielä kaverisynttäreillä ja harrastuksissaan, nyt ei edes tiedetä meneekö hän kesäleireilleen. Kevään lapsen syntymäpäiväjuhlat on siirretty hamaan tulevaisuuteen ja monet itkut kuultu, koska kahdeksanvuotiaalle on älyttömän epäreilua että kaverit saa juhlat, mutta hän ei, kiitos tyhmän koronan. Niisk ja vappu on peruttu, ei päästä Lintsille, ei päästä stadikalle. Näitä en pysty ajattelemaan, onneksi moni asia on hyvin. Ollaan vielä terveitä, läheiset on terveinä ja ottavat koronan vakavasti. Meillä on katto pään päällä, sähköä, puhdasta vettä ja netti. Voi millaista tämä olisi ilman tätä maailman luokse tuovaa datavirtaa.

    • Satu Rämö

      Tämä tiivisti omatkin fiilkset niin osuvasti: ”tuntuu uskomattomalta, että vielä hiihtolomalla oltiin Espanjassa ja huoli oli pieni kaiherrus väkijoukoissa ja käsidesi veskassa, ”

      Tämä muutosvauhti ja tilanteen voimakkuus on ollut niin yllättävää. Ja sitäkin mietin, että millaiseksi elämä muuttuu tämän jälkeen. Onko se ihan sellaista kuin ennenkin, vai tuleeko siitä jotenkin erilaista: varovaisempaa vai kenties carpe diem -täysillä eteenpäin.

      • mk

        Tuttu tunne, Helmikuussa työmatkalla desifioi lentsikassa enemmän käsiä ja ihmetteli aasialaisten ja muutaman länkkärin maskeja (mitä hyötyä siitä taudin estossa on jos ottaa rätin taskuun ja käsiä pesemättä syö mäkkärin ranskiksia).

        Silloin kuitenkin oli sen verran merkkejä ilmassa että nostettiin varautumistasoa niin että ruokaa on riittävästi jotta pysyy 2 viikkoa elossa. Viikonloppuna joka edelsi valmiuslakia piti lähteä matkalle, en ollut seurannut uutisia koska ei pää kestä 24/7 pyöritystä. Onneksi kuulin että matkakohteessa on tilanne lähdössä lapsesta niin peruttiin matka.

        Viikonloppuna sitten parannettiin vielä varautumista ja maanantaina lapsi meni päiväkotiin. Päivän aikana rupesi näyttämään että illalla liikkuu iso pyörä ja otettiin päiväkodista sadevaatteet ja varavaatteet kotiin. Tiistaina sitten muuttui arki. Nyt mietitään pääseekö lapsi enää käymään vanhassa päiväkodissa vai alkaako eskari, tuli tieto että valmiuslaki jatkuuuu toukokuun puoleen väliin.

        Kai tämä tilanne meni niinkuin nämä yleensä. Ensin pikkuhiljaa, lopulta yht’äkkiä.

        • Satu Rämö

          Meilläkin siirrettiin normaaliin siirtymistä juuri; ainakin toukokuun puoleen väliin kestää tämä eristäytyminen ja sosiaalisten tilanteiden rajoittaminen.

  • S

    Yt-neuvottelut työpaikallani alkoivat eilen. Huomisesta alkaen astuu voimaan laki, joka sallii myös meidän määräaikaisten lomauttamisen. En vielä tiedä ketä lomautetaan ja kuinka pitkäksi aikaa. Jollain tapaa tuntuu yhtä paskalta olla kummassa joukossa tahansa.

    Yrittäjäpuolison töistä (ja tuloista) on kadonnut puolet. Tämän pilven hopeareunus on toki se, että hän pystyy ottamaan vastuuta koululaisen etäkoulusta.

    Toimistolle ei ole menemistä. Kalenterissa häämöttää iso deadline, joka vaatisi paljon keskittynyttä työntekoa. Asumme kaksiossa ja kaikki ovat päivisin kotona. Jippii!

    En voi mennä katsomaan sairaalassa olevaa mummoa, koska Uudenmaan rajat ovat kiinni, eikä sairaaloihin muutenkaan päästetä vierailijoita.

    Uimatreenit ovat tauolla ja uimahallit suljettuna juuri kun niskahartiaseutuni kaipaisi uimista eniten.

    Aamuisin ahdistaa ja itkettää: Romahtaako talous ja hyvinvointivaltio siinä sivussa? Kuinka paljon eriarvoisuus lisääntyy tämän jälkeen? Miten päihdeperheiden lapset selviävät, kun koulut ovat kiinni? Miten yksinäiset vanhukset selviävät tästä? Kuinka kauan tämä vielä jatkuu? Voiko tämä jatkua pitkälle syksyyn?

    On tässä onneksi jotain positiivistakin:

    Tokaluokkalainen on innostunut lukemisesta viimeinkin oikein kunnolla.

    Olen käynyt juoksulenkillä 3 kertaa viikossa. Normaalissa arjessa en ikinä saisi itsestäni irti.

    Tämä kaikki ei onneksi tapahtunut tasan vuosi sitten, kun taloyhtiössämme oli julkisivuremontti ja kaikki ikkunat peitetty muoveilla.

    Pahan paikan tullen voin kajota asuntosäästöihin (olen onnekas, kun minulla on säästöjä) . Asutaanpahan sitten jatkossakin ahtaasti kaksiossa, tämän kaiken jälkeen se tulee olemaan helppoa.

    • Satu Rämö

      Kiitos tästä kommentista, ihanaa kun listasit noita hyviäkin asioita. Arvostan <3 Ja tosiaan, elämä kaksiossa (tai meidän superahtaassa mökissä, jossa on maailman surkein "kylppäri") on ihan mieletöntä luksusta sitten kun tämä kaikki koronamössö on ohi. <3

  • Kaisa Kasemets

    Moikka!
    Olen lukenut kirjojasi, mutta blogiin eksyin vasta nyt ja tämä kirjoitus resonoi!
    Tuo aamuahdistus kuulostaa NIIN tutulta. Vähän samanlaisia elementtejä siinä mielessä, että me elämme pienellä saarella Filippiineillä, jossa terveydenhoitopalvelujen laatu ja määrä on lähellä nollaa (siksi onkin hyvä että ollaan karanteenissa ja saari suljettu koska vielä ei ole yhtään vahvistettua tapausta, toisaalta eipä täällä ketään pystytä testaamaankaan).
    Aamu on itsellenikin pahin hetki, tavallaan toivoisi että voisi vaan jatkaa nukkumista eikä miettiä:
    – juurikin sitä että jos joku terveysongelma tulee, we are f***ed.
    – myös matkailualan yrittäjinä tietysti omaa toimeentuloa, mutta vielä enemmän henkilökuntaa. Tällä hetkellä pystytään pitämään suurin osa töissä osa-aikaisena, mutta entä kun saari avautuu ja tällä hetkellä jumissa olevat lähtevät, tuleeko yhtään asiakasta? Jos ei pystytä maksaan palkkaa niin millä he ostavat ruokaa? (Vastaus eivät millään). Ja tietysti millä oma elanto, toinenkin ammattini liittyy matkailuun…
    – Tämän hetkisistä asiakkaista kaikki eivät ymmärrä miksi karanteenissa ollaan, vaikka asia selitetty moneen kertaan ja kuvittelevat että kiusallamme keksimme sääntöjä. Voivat kuitenkin mennä biitsille päivällä, joten ihan huonosti asiat eivät ole moneen muuhun verrattuna. Kyse ei ole teidän viihtymisestänne vaan koko saaren asukkaiden terveydestä. Urpoja täälläkin!
    – Ei tule lämmintä vettä edelleenkään suihkusta ja ötököitä kämpässä on kaikkialla.
    – Ruokavalikoima kaupassa ( jossa mieheni käy karanteenipassilla) on melkoisen pieni. tänään sentään löytyi yksi mango, perunoita, vaahtokarkkeja ja spaghettia.
    – Rikoin tänään kaksi juomalasia siivotessani.
    Iltapäivällä ja liikunnan jälkeen olo helpottaa. Myös koirien kanssa hengailu vähentää ahdistusta huomattavasti. Ja viinilasillinen aperitiivi-aikaan terassilla, Mutta siitäkin tulee vähän syyllinen olo…

    • Satu Rämö

      Olipa mielenkiintoinen näkökulma tähän ajanjaksoon, kiitos kun kirjoitit! Sieltä päin maailmaa olen lukenut tosi vähän uutisia, tuntuu että täällä Pohjolassa kaikki keskittyy Euroopan ja Yhdysvaltojen tämänhetkisiin koronatilanteisiin.
      Toivon, että tilanteen normalisoiduttua arki alkaa vähitellen palata uomiinsa ja matkailutilanne paranee. Ei se varmaan tapahdu ihan heti, mutta kyllä se varmasti elpyy. Kovasti tsemppiä sinne! Pidättekö saarella hotellia?

      • Kaisa

        Kiitos vastauksesta! Jep meillä on mieheni kanssa majoitusyritys täällä. Ja toisena työnäni teen matkajohtajan/oppaan töitä eri puolilla…eli vähän niinkuin kaikki munat samassa korissa. Kovasti arvaillaan että tapahtuuko niin, että kun rajoitukset puretaan, niin porukka alkaa matkustaa taas hullun lailla, vai uskaltaako kukaan enää lähteä mihinkään…uskon kyllä että jossain vaiheessa tuo ensimmäinen, mutta milloin? Tässä maassa tietysti riippuu paljon siitä, kuinka pahaksi tilanne pääsee. Onneksi kuitenkin ottivat aika pian nämä sulut käyttöön, koska maassa ei todellakaan sairaanhoitoa, saati tehohoitoa, riitä kuin ihan pienelle prosentille.
        Meidän kuvioista voi lukea sivulta: http://www.vesipuhvelipaivakirjat.com. Normaalioloissa aika harvoin on ehtinyt kirjoittamaan, mutta nyt karanteenissa on aikaa!
        Tsemppiä paljon myös sinne!

  • vaaleanvihreää

    Illalla koetin jo kirjoittaa tähän vastauksen, mutta se ei suinkaan helpottanut v..tusta, vaan tulin vaan surulliseksi.

    Altistun itse töissä joka fuckin päivä muille ihmisille. Osa kivoja työkamuja, joita yritän nyt vältellä. Nauru hiipuu, ruokailut yksin omassa huoneessa, koska pisaratartunta. Pelko persiissä, jos joku meistä sairastuu, on kaikki karanteenissa ja etätyövälineistä pulaa. Onneksi itse pystyy töistä käsin suojaamaan muita, koska paljon lähikontakteja muutettu etäkontakteiksi. Mutta sekin on alussa rankempaa, sillä puhelin tai etäkontakti kasvokkain ei ole kaikkien kohdalla helppoa.

    Kotona on taas pienet ympyrät. Meillä on onneksi se oma piha, joka on ollut nyt arvokas. Silti joskus mietin, että minkälaisina metsäläisinä tämän jälkeen me kuoriudutaan piiloistamme, kun epänormaali tila on ohi. Lapset ovat siinä iässä, että heidän, varsinkin isomman, pitäisi tehdä pesäeroa jo meistä vanhemmista. Alun itkujen jälkeen lasten sopeutuminen on alkanut.

    Joka päivä mennään kuitenkin eteenpäin. Enkä tässä vaiheessa haluaisikaan, että koulut tai harrastukset kodin ulkopuolella jatkuisivatkaan.

    Tsemppiä kaikille tähän kevääseen.

    • Satu Rämö

      Samoin, tsemppiä! Ajan kuluminen auttaa, koska pysyväähän tämä ei ole. Siihen ajatukseen yritän itse tukeutua kun päreet on palaa…

  • Iita

    Ahdistaa korona. Olen terveydenhuollon ammattilainen ja olen elänyt tämän ajanjakson jo kerran elämässäni (syöpähoidot + sikainfluenssa = totaalieristys sairaalassa). Eikä silloin ollut edes Netflixiä! 😂

    Lopputulos: irtisanouduin viime viikolla. Mulla kävi kyllä maailman paras tuuri, uusi työ alkaa pian. Työ, jossa en joudu koko ajan pohtimaan onko kanssani asioivalla ihmisellä korona vai vaan ihan tavallinen nuha. Työ, jossa riski sairastua on mahdollisimman pieni. Vasta tällä viikolla olen saanut nukuttua ilman painajaisia eristyshuoneesta, jossa vietin aikani täysin yksin, kaljuna ja peläten sitä, ettei hoidot autakaan.

    Arvostan terveydenhuollon ammattilaisia niin suurella sydämellä. He ihan oikeasti riskeeraavat henkensä työtään tehden – kukaan meistä ei tiedä miksi sairaus on osalle tappava eikä ainakaan vielä hoitoa ole.

    Kotona karanteeni on luksusta: oma perhe lähellä, kaikki terveenä ja se, kuinka omalla toiminnallaan voi estää taudin leviämistä.

    Toivon, että jokainen ymmärtäisi tilanteen vakavuuden.

    Ja sen, että saa valittaa ja marmattaa kun siltä tuntuu! Ja sitten sen jälkeen katsoa ympärilleen kuinka hyvin kaikki asiat kuitenkin lopulta ovat ❤

  • O

    No nih, korona on sulattanut aivotkin. Piti lähettää äskeinen kommentti pelkällä nimimerkillä, joten jos voit vaikka deletoida sen, kiitos!

  • Iina / MouMou

    Ehdottomasti morkkis siitä, kuinka paljon apua tarvitsen arjen pyörittämiseen. Tunnen olevani kiitollisuudenvelassa koko hemmetin suvulleni, että saan päivätyöni tehtyä. Illat pyhitän lapselle ja autan isovanhempia kauppareissuissa parhaani mukaan, mutta SILTI ahdistaa ja tunnen itseni taakaksi muille.

    • Satu Rämö

      Hyvä, kun pyydät apua ja sitä on saatavilla – eläydyn silti täysin tuohon ”onko musta vaivaa” -ajatteluun, koska se vaivaa välillä myös itseä. Mulla on välillä huono omatunto siitä, että olen kaikki päivät ja illat töissä ja ne jatkuu vielä myöhäisiltana kännykän kautta kotisohvalta, enkä tee kotona oikein mitään.

      Vastavuoroisia ovat hyvät teot, eli hekin varmasti saavat siitä auttamisen riemusta paljon itselleen ja ovat kiitollisia kun puolestaan jeesaat heitä just vaikka kauppajutuissa. Jaksamista sinne! <3

  • Kati

    Minä asun Ruotsissa. Täällä melkein kaikki on business as usual. Ruotsi ei ole tehnyt paljon rajoituksia vielä. Peruskoulut on vieläkin auki. Minulla on tytär 2 luokalla, hänen koulu on iso, siellä kulkee 1000 oppilasta plus kaikki muu henkilökunta. Ruotsi toimii ihan eri tavalla kuin melkein kaikki muut maat, ja minä en ymmärrä miksi.. Miksei korona muka leviäisi yhtä helposti täällä kuin muissa maissa…? Joka päivä odotan että jokohan tänään tulisi tieto että nyt peruskoulut pannaan kiinni. Tänään meidän pääministeri piti lehdistötilaisuuden. Hän ilmoitti että ei saa mennä käymään vanhainkodeissa, ja Ruotsi aikoo testata useampia ihmisiä. Ja että tänä vuonna lapset ei saa kulkea pääsiäisrulleina ja kerjätä karkkia. That´s it! Ei mitään lujempia rajoituksia..

    Kaikkea hyvää teille.

    • Satu Rämö

      Tätä Ruotsin suhtautumista olenkin muuten miettinyt viime aikoina; että mistä se ero mahtaa johtua. JOtenkin mulla ei ole Ruotsisat sellaista ”talous ensin” -kuvaa lainkaan, että ei tehdä nyt rajoitteita ettei talous kärsi. Olen myös miettinyt, mitä he mahtavat tietää, mitä me ei tiedetä, että uskaltavat toimia noin. Vai onko kyse vain hyvään tuuriin luottamisesta…. Kamalasti voimia sinne!!

  • CiCi

    Tsemppiä korona-arkeen!
    Ehkä sinua ilahduttaisi, jos tietäisit kuinka paljon olet vaikuttanut lukijoidesi elämään blogivuosina. Itse törmäsin sinuun ensimmäisen kerran Islannin matkaoppaasi muodossa, luin sen kannesta kanteen ennen Islanninmatkaa kesäkuussa 2014. Reissu oli mitä mahtavin.
    Seuraavaksi aloin odottaa esikoistani 2015 ja luin vuoden mutsi -kirjat ja pian sen jälkeen kaikki äitiyteen liittyvät blogitekstisi. Ja sitten koukutuin blogiisi 😀 Unelmaduunarit-podcastit olen kuunnellut ja kirjoittamasi unelmaduunarit & Islantikirjat samoin. Suosituksestasi olen hankkinut fjällrävenin vaellustrikoot (nytkin jalassa), muttanut meikkaustottumukseni (luonnonkosmetiikka, seerumit jne), hyppinyt tuplanaruhyppyjä viimeisen kuukauden (lue: yrittänyt hyppiä:D), hankkinut Porin villa&peite -firmalta tyynyjä ja peittoja, ja varmaan paljon muuta, mikä ei juuri nyt tule mieleen. Innolla odottelen juttua hampaiden muovilaminaateista (onkohan mennyt minulta ohi) 🙂
    Voisitkohan tehdä crosstraining-tyylisiä treeniohjelmia (esim intense by Anu) -tyyliin? Tuplanaruhypyistä innostuneena olisi kiva treenata jotain crossfitin tapaista kotona. Itse olen jumpannut Les Millsin OnDemand-palvelun avulla viime vuodet. Sellaisesta ihmiset varmaan mielellään maksaisivat tällä hetkellä? Toivottavasti jaksat kirjoitella blogiasi vielä pitkään, sitä on ollut oikein kiva lukea viimeiset viisi vuotta. KIITOS 🙂

    • Satu Rämö

      Voi mahtavuus miten ihana kommentti. Tämä tiiätkö piristi mun päivää ihan valtavasti!! <3
      Musta ois ihanaa tehdä kotona treenejä ja vaikka instata niistä, mutta meillä ei mahdu. Hyppynaru osuu kattoon ja jos hyppään tasajalkaa koko painolla, pelkään että meidän lattia hajoaa. 😀 Mutta kiitos siti kun kysyit - kun ulkona pystyy treenaamaan, olisi kiva kehitellä tätä kehopainotreenijuttua eteenpäin. <3

  • vaaleanvihreää

    Katille: olen pahoillani kuunnellut Ruotsin linjausta. Vaikka itse valitinkin, koen rajoitusten tuovan myös turvallisuuden tunnetta, vaikka niiden toteuttaminen onkin myös epämiellyttävää.

  • Emppa

    Muakin ahdistaa taa korona. Muutettiin jouluna Suomeen ja olin nyt just irtisanoutunut ja odotin paasevani irti tyosta, jota en enaa halua etanakaan tehda. No, koronan takia en paassyt sinne kehitysmaahan mista lahdettiin takas enka siis voi irtisanotua. Sen sijaan oon jumissa taalla saatamassa jotain sen maan korona-suunnitelmia vasemalla kadella, samalla kun oon maailman paskin ope ekaluokkaliaiselle, jonka opiskelutaidot on heikot ja etaopetus on surkeaa. Oon myos surkea aiti, kun en jaksa leikkia ja ankea vaimo kun en osaa tukea mieheni massiivista korona-ahdistusta loputtomiin.

    Koska en voi irtisanoutua, en myoskaan voi aloittaa uusia mahdollisia toita Suomessa ja joudun sanomaan kaikille kiinnostaville tarjouksille ei. En myoskaan paassyt aloittamaan normaalia elamaa ja harrastuksia, mista oon vimeiset vuodet haaveillut, vaan kokotan kotona, ihan just niin kuin siella kehitysmaassa. Lasten sopeutuminen uuteen maahan, eli Suomeen ontuu tosi pahasti, ne just paas koulunkaynnin makuun ja oli tottumassa perusarkeen ja saamassa kavereita ja nyt se kaikki tietty loppui.

    Kehitysmaissa asuessa on naita lock-downeja ollut ennenkin ja silloin tuntui, etta oli oikeasti valilla vaarassa, kun ammusten aanet kuului kotiin. Nyt on lahina epamukavaa. Kylla tastakin selvitaan, mutta ei se sita ketutusta poista 😀

    • Satu Rämö

      Kiitos tästä kommentista – ja voi että, on totisesti monenlaisia tilanteita meillä! Ei tämmöistäkään komboa osaisi edes kuvitella. Mä voin niin eläytyä tuohon tilanteeseen, että on just uusi asuinpaikka ja juuri kotoudutaan ja sitten tulee jotain tällaista – ihan megatylsäää…. Meillä tilanne ei varmasti ole yhtä tuore kuin teillä (ja muutimme vain saman maan sisällä). Mutta ehdittiin siis olla tässä uudessa kylässä elokuusta asti, joten lapsilla alkoi jo olla uusia kavereita ja harrastuksia ja muuta, ja nyt kun niitä ei olekaan, täällä asuminen tuntuu vaikeammalta. Mikä on ymmärrettävää, koska se meidän 60 neliön kokoinen 200 vuotta vanha puutalo ilman kunnon kylppäriä ei ehkä ole se kaikkein tilavin vaihtoehto tähän ajanjaksoon. Kaikki unelmoimme nyt kaupunkikodin kylpyhuoneesta, tilavasta olohuoneesta ja keittiöstä, johon mahtui tiskikone. Ja pihalla sauna. Saatana, ja sitten me ollaan täällä jumissa 😀

      Tsemppiä sinne, lopulta kaikki menee hyvin, tai ainakin suht hyvin. Joku uusi normaali tässä on kehittymässä. Jännää sitten nähdä, millainen se on.

  • Mili

    Hei Satu!

    Olin Islannissa vaihto-opiskelijana tänä keväänä, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi, palasin Suomeen kaksi viikkoa sitten. Eli korona-ahdistusta löytyy täältäkin.
    Kiitos, että olet kirjoitellut Islannin tilanteesta täällä, englannin kielisissä uutisissa on niin heikosti tietoa. Mun muutama ystävä jäi sinne eristyksiin ja muutenkin haluan tietää vähän, miten tilanne Islannissa etenee.

    Vaikka vaihdon keskeyttäminen harmitti ihan hirveästi, suurempi huoli on siitä, miten tästä eteenpäin.
    Toivottavasti pysytte terveenä, kyllä tästä selvitään!

    • Satu Rämö

      Kiitos, Mili!
      Kyllä tästä selvitään – jossain kohtaa pahinkin karuselli lakkaa pyörimästä.
      Onpa harmi kuulla, että sulla jäi vaihto kesken. Palaat Islantiin omin päin joskus myöhemmin ja kierrät kaikki kivat ja ikimuistoiset paikat, joita ei vielä ehtinyt. <3

  • Kiippa

    Moi!
    Meidän piti perua 10 päivän Islannin kiertoreissu. Ottaa päähän vietävästi, vaikka ymmärrän, että on pieni asia tässä katastrofissa.
    No, onpa matkasuunnitelma yksityiskohtineen valmiina sitten, kun elämä taas normalisoituu…
    Kiippa

    • Satu Rämö

      Ymmärrän hyvin! Kyllä se ottaa päähän kun pitää uudelleenjärjestää, perua jne. Vaikka tämä ei olekaan ongelmista isoin, saa silti ottaa päähän. Ja siis niin hienoa, että ajattelet sen noin: suunnitelmat on valmiina sitten tulevaisuutta varten 🙂 Saitteko rahat takaisin jo maksetuista jutuista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *