Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Ekologiset pesuaineet – esittelyssä meidän koti

Mainos ekologiset pesuaineet: Ecokoti

Olen hämmästynyt, miten vieraita ekologiset pesuaineet minulle olivat. Tuntuu, että olisi pitänyt tajuta tämä asia jo kauan aikaa sitten. Olenhan jo vuosia käyttänyt luonnonkosmetiikkaa, koska en halua pistää hengittävään ihooni synteettisiä aineita enkä lisätä luontoon mikromuoveja ja kemikaalikuormaa. Luontoystävällisten tuotteiden käytössä on ollut kyse myös taloudellisesti järkevämmästä kuluttamisesta. Riski maksaa tyhjästä purkintäytteestä pienenee, kun tuote ei sisällä 57 raaka-ainetta, joista vähintään puolet on sellaisia, joista ei ymmärrä mitä ne edes tarkoittavat.

koti islannissa länsivuonot talvi

Ruokakaupassa luomu on jo ihan arkipäivää. Mutta miten ihmeessä olen ihan täysin onnistunut unohtamaan ekologiset pesuaineet? Suomalainen ekologisten pesuaineiden valmistaja Ecokoti otti viime vuoden lopussa yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko minua testailla heidän tuotteitaan. Jukranpujut, onneksi kysyivät! Näiden kokemusten jälkeen ei niin sanotusti tule enää omoja ikävä.

ekologiset pesuaineet

Nyt siis esittelyssä Suomessa valmistetut täysin myrkyttömät ekologiset pesuaineet ja kierros meidän pikkuruisessa, lähes 200 vuotta vanhassa puutalokodissamme kahden vuoren välissä meren rannalla. Tervetuloa! Ja lopussa on alekoodi Ecokodin verkkokauppaan. KOKEILE! Tämän testikierroksen jälkeen ei paluuta sinne tavalliselle puolelle ole niin helppo tehdä.

Kotimme luonnon keskellä

Meidän väliaikainen kotimme täällä Islannin Länsivuonoilla on yksi kylän vanhimmista. Museoviraston suojelema yksi + kaksi * 1/2 kerrosta puutaloa. Hieman yli 50 neliötä lattiatilaa reilun parin metrin huonekorkeudella ja kaksi puolikasta kerrosta, joissa melkein aikuinen mahtuu melkein seisomaan. Tämä on pieni talo. Kutsumme tätä nukkekodiksi, koska siltä tämä tuntuu. Pikkuiset kahvikupit pikkuisella seinällä rivissä. Olohuoneen pikkuinen kirjahylly, joka kirjojen painosta kallistuu kohti etelää. Lasten yhteinen pikkuinen huone, jonka kahteen laatikostoon on pistetty mahtumaan vaatteet, lelut, kirjat ja askartelutarvikkeet. Tuo nalle ei sinne sitten enää mahtunutkaan.

ekologiset pesuaineet

Pienen keittiömme pienehkö (mutta lisäpalalla laajennettava) ruokapöytä, jota pitää siirtää, kun saadaan illallisvieraita, jotta kaikille saadaan tuolipaikat. Keittiön nurkassa oleva salaperäinen kellariluukku, josta päästään pyykinpesutilaan ja varastoon, jossa säilömme takapihaltamme viime kesän lopussa nostettuja perunoita. On kellaritiloissa suihkukin, mutta se on niin pikkuruisen pikkuinen, että ostimme saman tien vuosikortit läheiseen uimalaan, jonka kuumavesialtaassa käymme rentoutumassa suunilleen joka päivä. Sinne on meiltä vain viiden minuutin kävelymatka. Uimakamat ovatkin meillä aina kassissa eteisessä valmiina. Ne roikkuvat eteisen seinälle nostetussa pussukassa, koska kahden neliön suuruisen eteisen lattiatila on täynnä lenkkareita, monoja ja vaelluskenkiä.

koti islannissa ekologinen pesuaine

Talossa asuu vakituisesti kaksi aikuista, meitä on täällä nyt neljä. Onhan täällä hitusen ahdasta, mutta niin hykerryttävän tunnelmallista. Kun heräsin syysaamuna, näin ikkunasta ensimmäisenä maaruskan värjäämät vuoret. Nyt keskitalvella näkyy pimeä ikkuna, puolen päivän aikaan valkoisena kohti taivaita nousevat vuorenrinteet. Ulkona pauhaavan sään aistii tänne sisälle. Ikkunaruuduista välittyy tuulella heleä ääni, kovalla tuulella seinät natisevat ja koko talo juttelee. Pakkasella paukkuu nurkissa ja lumiraja on noussut jo pari kertaa olohuoneen ikkunan puoliväliin. Tässä talossa on ollut ihanaa asua. On ollut hauska huomata, että vaikka monet kodin tavarat tuovat mukavuutta, mukavaa voi olla ilman niitäkin. Arki tuntuu entistä rauhallisemmalta ja jotenkin tutulla tavalla omanlaiselta. Siis yksinkertaisesti: me nautimme!

koti islannissa

Luonto alkaa ihan oman olohuoneen ikkunan takaa. Kun ulkona tuoksuu ja kuuluu meri ja luonto, tuntuu hyvältä, kun kodin eteisessä tuoksuu siivoamisen jälkeen tavallisen puhtaalta, ei pesuaineelta. Vaatteita pestään meillä kuten muissakin lapsiperheessä tavattoman usein, mutta kodissamme ei silti leiju pyykinpesuaineesta peräisin oleva tuoksupilvi.

koti islannissa ekologinen pesuaine

Tämä on upea juttu: myrkytön konetiskiaine

Olen jo vuosia käyttänyt luonnonkosmetiikkaa iholla ja hiuksissa. Olen pessyt itseäni ja laittanut meikkiä luonnonkosmetiikkaputeleista, mutta pessyt samalla kotini, astiani ja vaatteeni niillä totutuilla pesuaineilla. Olin iloinen, kun Ecokoti otti yhteyttä ja laittoi minut huomaamaan, että myös kodin toimivat puhdistusaineet voi saada täysin ilman synteettisiä kemikaaleja.

Olemme pieni suomalainen perheyritys Varkaudesta, jolle luonto on sydämen asia.

Ecokoti

Ensimmäisenä hurmaannuin Ecokodin pyykkipulveriin, joka on täysekologinen, biohajoava ja myrkytön pyykinpesuaine. Valmistuksessa ei ole käytetty eläinperäisiä aineita, eikä se sisällä lainkaan rasvapohjaisia saippuoita, fosfaattia tai väri- ja säilöntäaineita. Se pesee pyykin, mutta ei jämähdä koneen putkistohin. Ja kyllä: puhdasta tulee myös kolmessakympissä. Jopa ne kaikista hikisimmät treenivaatteeni, jotka pesen materiaalien säilymisen takia aina 30 asteessa, tulevat puhtaiksi. Noin ruokalusikallinen pulveria riittää pesukoneellista kohti. Jos koneessa on tooooodella kuraisia ja likaisia ulkovaatteita, kannattaa pulveria laittaa pikkuisen enemmän. Mittalusikka tulee lasisen pakkauksen mukana ja kun purkki on tyhjä (riitää noin 40 pesukoneelliseen), voi ostaa täyttöpakkauksen. Pyykkipulveria saa täysin hajusteettomana tai laventelilla tai sitruunaruoholla höystettynä. Laventeli ja sitruunaruoho ovat peräisin 100 % eteerisistä öljyistä. Testasin itse tuoksutonta (suosikkini!) ja laventelia, joka toi pyykkiin miedon luonnollisen tuoksun.

ekologiset pesuaineet

Ecokodilta saa myös täysekologista pyykkietikkaa eli huuhteluainetta, joka poistaa kellastumat ja vie mukanaan voimakkaat tuoksut, pehmentää pyykin ympäristöystävällisesti ja puhdistaa samalla pesukonetta. Valmistukseen on käytetty kotimaista väkiviinaetikkaa, keitettyä ja suodatettua vettä ja tuoksuina 100 % eteerisiä öljyjä, kuten mäntyöljyä.

ekologiset pesuaineet

Suurin kiintymyssuhde syntyi kuitenkin tähän yllättäjään: Ecokodin ekologinen konetiskiaine. Yksi pahimmista myrkyistä kotien keittiöissä on useimmiten astianpesukoneeseen laitettava pesuaine. En ole kemikaaliyliherkkä, mutta minullekin tavallisen konetiskitablettipakkauksen avaaminen saa aikaan epämiellyttävän kutisevan olon käsissä ja etovan olon. Epäluonnollisen värikkäät pikkukapselit on pahimmassa tapauksessa yksittäispakattu eikä niitä pysty annostelemaan pienemmiksi. Onko siis vähän siistiä, että konetiskiainettakin saa nyt ekologisena vaihtoehtona. No on!!

ekologiset pesuaineet

Ecokodin täysekologinen konetiskiainetabletti ja konetiskipulveri sisältävät vain luonnon omia kemikaaleja. Meidän minikotimme on sen verran pieni, että joudumme elämään ensimmäistä kertaa 15 vuoteen ilman tiskikonetta ja tiskaamaan tiskit käsin. Halusin kuitenkin testata pulverin ja tabletin putsaustehot, joten kiikutin Ecokodin konetiskiaineita täällä kylässä parille kaverilleni ja pyysin heitä testaamaan. Kyllä vain; tyytyväisiä olivat! Täysin neutraalin tuoksuinen valkoinen ja sydämen muotoiseen kapseliin puristettu myrkytön konetiskiaine pesi astiat moitteettoman puhtaiksi.

Neljän raaka-aineen ekologiset pesuaineet

Täysekologisten puhdistusaineiden raaka-aineluetteloita on muuten ihanan helppo lukea, koska ne ovat niin lyhyitä. Synteettisessä kosmetiikassa on sama juttu: tuotteisiin saatetaan tunkea jos minkälaista raaka-ainetta, millä ei ole itse tuotteen tehoon mitään vaikutusta, mutta se saa tuotteen tuoksumaan kivalta, tuntumaan tietynlaiselta ja säilyttämään tietynlaisen ”ylellisen koostumuksen”. Pesuaineissa on vähän sama juttu. Toimivan ei tarvitse olla monimutkainen. Ecokodin hajusteettomassa pyykinpesuaineessa on vain muutama raaka-aine: natriumkarbonaattidekahydraattia (eli soodaa), natriumbikarbonaattia (arkisemmin soodaa tämäkin), magnesiumsulfaattia (arkikielessä tästä käytetään esim. nimitystä karvassuola) ja merisuolaa. Entäs astianpesupulveri? Siinä on neljää (!!) raakaainetta: natriumbikarbonaattia (soodaa), sitruunahappoa, magnesiumsulfaattia (suolaa) ja vettä. Tämä konetiskiaine ei RÄJÄYTÄ likaisia astioita puhtaiksi. Se pesee ne puhtaiksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että koska rasva ei liukene matalissa lämpötiloissa, kannattaa käyttää vähintään 50 asteen pesuohjelmaa tai esipestä rasvaisimmat astiat ennen konepesua.

ekologinen pesuaine

Ecokoti on suomalainen perheyritys, joka valmistaa tuotteensa itse käsin. Ostaja voi siis luottaa siihen, että myyjä tietää mitä myy. Tuotteissa ei ole mitään muita kuin luonnon omia kemikaaleja. Ecokodin valikoimassa on konetiskiaineiden, pyykinpesuaineiden, pyykkietikan ja esimerkiksi lattiapesuun mainiosti soveltuvan yleispesutiivisteen lisäksi tarjolla myös muita tuotteita.

Vielä kertauksena. Tuotteet eivät vahingoita luontoa, ihmistä eikä eläimiä, sillä ne ovat ovat täysekologisia eli sisältävät vain luonnon omia, ei lainkaan synteettisiä kemikaaleja. Tuotteet ovat myös vegaanisia eli eivät sisällä eläinperäisiä raaka-aineita. Kaikista pesuaineista löytyy myös täysin tuoksuttomat versiot, joihin ei ole lisätty edes eteerisiä öljyjä. Ne ovat hyviä vaihtoehtoja hajusteherkille.

myrkyton konetiskiaine ekologinen konetisktabletti

Alekoodi Ecokoti-verkkokauppaan

Sain tarjota alekoodin Ecokodin verkkokauppaan. Alekoodilla SATU20 saat 20 prosentin alennuksen kaikista Ecokodin tuotteista 10.2.2020 asti. Saat alennuksella ekologiset pesuaineet mutta myös kaiken muun, mitä Ecokodilla on valikoimissaan. Toki hinta on tällaisissa pesuaineissa hieman korkeampi kuin marketin tavallisissa pesuaineissa, mutta sisältökin on täysin eri. Ja minäpä ihan huvikseen laskeskelin yhden pyykinpesukoneellisen hinnan. Ecokodin pyykinpesuaine kestää noin 40 pesukertaa, eli hintaa tulee 20 prosentin alennuksen jälkeen 0,4 € per pesukerta. Kyllä se nyt jo melkein vaatii kokeilemaan.

koti islannissa länsivuonot

Tänään on taas uintipäivä JA naisten saunavuoro, joten seuraavaksi kaappaan puhtaat pyyhkeet pussiin ja lähdemme täältä nukkekotimme uumenista liukastelemaan kohti kuumavesialtaita. Heipat!

10 Comments

  • Reetta

    Kotinne vaikuttaa tunnelmalliselta♥️ Upeasti toteutettu yhteistyö. Myös minä käytän luonnonkosmetiikkaa, mutta pesuaineiden kohdalla havahtuminen tuli vasta tätä postausta lukiessa. Uusi tuttavuus nää Ecokodin tuotteet, ehdottomasti käyttöön. Kiitos!

    • Satu Rämö

      Kiitos Reetta! Tämä oli tosiaankin ihan unelmayhteistyö; opin itsekin niin valtavasti uutta ja heräsin tähän asiaan 🙂

  • T

    Hei!
    Mahtavaa, että ekopesuaineet kiinnostavat! Sen verran kommentoin, että koska lähes kaiken pesemisen ja putsaamisen elinkaaren suurimmat ympäristövaikutukset tulee raaka-aineiden kasvattamisesta/poraamisesta/louhimisesta ja käyttöön tarvittavan veden lämmittämisestä ja nuo vaikutukset pienenevät jo pienilläkin lämpötilan laskuilla, on aika oleellista (tosin ei ehkä siellä Islannissa, jossa veden lämmittämiseen ei ehkä hirveästi käytetä energiaa), että esim. konetiskiaineet pesevät mahdollisimman matalissa lämpötiloissa. Entsyymeillä saadaan pesulämpötiloja alas ja samalla pesevien ainesosien määrää vähennettyä ja niiden käyttö on ympäristön kannalta hyvä asia. Samoin oikea annostus on ihan oleellista, sillä yliannostelu kasvattaa täysin turhaan koko elinkaaren aikaisia päästöjä, koska sitä palmuöljyä, kookosta ja vaikka karbonaattia on pitänyt tuottaa aivan turhaan.
    P.s. fosfaatteja ei EU:ssa saa enää nykyään pyykinpesuaineissa tai konetiskiaineissa käyttää (fosforin raja pesuaineasetuksessa on niin alhainen, että se käytännössä estää fosfaatin lisäämisen).

    • Satu Rämö

      Yep, niin totta! Täysiä pesukoneellisia eikä liikaa pesuainetta. Onkin tosi kiva, että Ecokodin konetiskiainetta saa myös pulverina eli jos on pieni koti ja pieni astianpesukone, on paljon fiksumpaa ottaa vähän sitä konetiskiainetta kuin käyttää kokonainen tabletti.

  • Leena

    Kiitos vinkistä ja alekoodista! Tilasin pyykkipulveria ja konetiskitabletteja. En ehkä kestä, että tiskitabletit on sydämen muotoisia <3 Uwu, kuten teinini sanoisi. ;D

  • Allu

    Kokenut saksalainen tiskikonekauppias sanoi meille, että tabletit on suunniteltu niin, että yhdellä tabletilla pesee likaista tiskiä täynnä olevan koneen, mutta eihän kone ole aina ihan täynnä hyvin likaista tiskiä ja hän suositteli käyttämään pulveria, jota voi helposti säännöstellä ja sen jälkeen siirryin käyttämään pulveria. Ainakaan saksalaisia tabletteja ei voi puolittaa, en tiedä miten noita sydämiä voi.

    • Satu Rämö

      Ecokodilla on tuota samaa konetiskiainetta sekä pulveri- että tablettimuodossa. Kannattaa ilman muuta valita se pulveri, jos on pieni koti / pieni tiskikone tai muusta syystä pesee pieniä koneellisia.

  • Anni

    Moikka,

    Kiinnostaa todella. Jäin miettimään, että eikö sooda valkaise. Perinteisesti valkopyykin pesuaineen joukkoon on suositeltu laitettavaksi soodaa, jotta pyykistä tulee entistäkin valkoisempaa. Voiko tätä siis käyttää myös kirjopyykille ja värilliselle pyykille?

    Tällä hetkellä meillä on pesuainetta valko-, kirjo-, musta-, urheilu- ja villa/silkkipyykille. Voiko yhtä ja samaa Ecokodin pesuainetta käyttää kaikille vaatteille.

    • Satu Rämö

      Mä oon käyttänyt tätä kaikelle pyykille, pääosin meillä on värikästä/mustaa pestävää. Tuotteen käyttöohjeissa heidän nettisivuillaan sanottiin myös, että soveltuu sekä kirjo- että valkopyykille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *