Hesari uutisoi tänään aiheesta tasa-arvoinen perhevapaa. Silmäni nappasivat uutisvirrasta jutun, jonka mukaan hallitus suunnittelee perhevapaiden pidentämistä 14 kuukauteen siten, että kummallekin vanhemmalle merkittäisiin hieman alle sata päivää korvamerkittyä vanhempainvapaata. Tuota osuutta ei siis voisi siirtää toiselle. Joko nyt vihdoin tämä asia etenisi?
Olen jaapattanut aiheesta tasa-arvoinen perhevapaa yhden kirjan (parin vuoden takainen Islantilainen kodinonni -kirja) ja monien blogijuttujen (Tasa-arvoinen vanhemuus -jutut ja Näin me jaoimme vanhempainvapaat) verran asiaa. Suomi on monessa suhteessa todella edistyksellinen, liberaali ja fiksujen asioiden takana seisova maa. Siksi minun on älyttömän vaikea ymmärtää, miten ihmeessä tähän perhevapaauudistusasiaan on onnistuttu hukkaamaan vuosikymmeniä. Vanhempainvapaajärjestelmään ei siis ole tehty isompia muutoksia sitten 1980-luvun.
Keskustelulinjoja on tässä asiassa pääpiirteittäin usein kaksi. Toiset kannattavat vapautta (perhe valitsee itse), toiset tasa-arvoa (valtio ohjaa isät osallistumaan enemmän). Kannatan liberaaleja arvoja ja vapautta valita, mutta tässä kohtaa vapaus ei yksinkertaisesti toimi. Vapaus ei tässä asiassa ohjaa yhteiskuntaa haluttuun suuntaan, koska suurin osa tekee päätöksensä siten kuin ”on totuttu tekemään näin // mieheni tienaa enemmän // kyllä pienen vauvan paikka on äidin kanssa”. Se, että vapaus ei ohjaa, näkyy tilastoista. Suomessa isät käyttävät vain noin kymmenen prosenttia kaikista tulosidonnaisista vanhemmuuteen liittyvistä päivärahavapaista. Vain noin pari prosenttia iseistä käyttää muutakin vanhempainvapaata kuin sitä korvamerkittyä lyhyttä isyyslomaa. THL:n laskelmien mukaan nykyvauhdin jatkuessa kestäisi noin 200 vuotta, ennen kuin vanhempainvapaat jakautuisivat tasaisemmin. Jestas, siinähän odotellaan.
Vaikka omat lapseni ovat jo kasvaneet tämän keskustelun ohi, aihe on mulle silti edelleen tärkeä. Vanhempainvapaat rahoitetaan verovaroin – eli meidän kaikkien lompakoista. Ja koska tulonsiirtojen yksi idea on ohjata yhteiskuntaa haluttuun suuntaan, on tosiaankin väliä, miten ne tulonsiirrot jaetaan. Ja koska minäkin maksan edelleen osan veroistani Suomeen, koen että saan edelleen räksyttää tästä asiasta ihan näin kettuuntuneen kansalaisenkin näkökulmasta.
Tilanne Islannissa: tasa-arvoinen perhevapaa
Meillä täällä Islannissa on siis yhdeksän kuukauden mittainen vanhempainvapaa, joka on jaettu vanhempien kesken siten, että isä ja äiti saavat molemmat kolme kuukautta. Yhden kolmen kuukauden jakson vanhemmat saavat jakaa kuten haluavat.
Tähän malliin siirryttiin parisenkymmentä vuotta sitten, siis vuonna 2001. Ennen korvamerkintämallia isät eivät pitäneet lainkaan vanhempainvapaita. Mutta kun sääntöjä muutettiin, niin kuinkas sitten kävikään: nykyään Islannissa isien käyttämä osuus perhevapaista on Pohjoismaiden korkein, sillä isät käyttävät perhevapaista tällä hetkellä noin kolmanneksen. Semmottiis.
Ja tämä vapaa joustaa kuin notkea purkka. Vapaa on pohjoismaisittain aika lyhyt, mutta sen voi järjestellä itselleen sopivalla tavalla. Jos vanhempainvapaan pitää täysipäiväisenä, se on pituudeltaan yhteensä 9 kuukautta. Vapaan voi pitää myös osa-aikaisena. Esimerkki: jos koko vapaan ottaa 50-prosenttisena, saa puolet vanhempainvapaakorvauksesta, mutta 9 kuukauden vapaa venyy 18 kuukauden mittaiseksi.
Juttelin kerran erään islantilaispolitiikon kanssa, joka tuolloin 2000-luvun alussa vaikutti valtakunnanpolitiikassa, ja hän kertoi, että soraääniä uuden vanhempainvapaasysteemin puolesta ei juuri kuultu. Kun vanhempien kesken jaettavasta vanhempainvapaajärjestelmästä aikanaan noin vuoden sisällä päätettiin, tuli eri eturyhmille kuulemma oikein kiistaa siitä, kenen idea se alun perin oli.
Tottakai systeemin muuttaminen tarkoittaa muutoksia aika monien elämässä. Mutta sellaista se nyt vain on. Ei systeemiä voi pitää yllä vain sen takia, että se on aina ollut tietynlainen tai että ei meidän mies kyllä voi kotiin jäädä töistä kun se on yrittäjä ja kaikkea. (Niin, ja nainenhan ei siis voi olla yrittäjä, ei ainakaan sellainen yrittäjä jolla on paljon vastuuta ja iso bisnes pyöritettävänä.)
Lempihuomioni tähän ”miten se onnistuu” -pohdintaan on esimerkki Reykjavikin palokunnasta. Olen kertonut tämän aikaisemminkin, mutta kun se on niin kuvaava. Kun tasa-arvoinen vanhempainvapaalaki tuli voimaan vuonna 2001, Reykjavíkin palolaitos joutui uuden eteen. Yhtäkkiä parhaassa työiässä olevia palomiehiä alkoi jäädä vanhempainvapaalle. Pelkästään miehiä työllistävä organisaatio ei ollut tottunut käsittelemään perhevapaista johtuvia poissaoloja lainkaan. Miten tästä suuresta muutoksesta selvittiin? Noh. Palkattiin lisää väkeä ja kasvatettiin budjettia. Eikä yhtäkään tulipaloa jäänyt Islannissa sammuttamatta sen takia, että joku palomiehistä oli paloauton ajamisen sijaan ruokkimassa kotona vauvaa.
Kun vanhempainvapaat jaetaan tasaisemmin, asenneilmasto työpaikoilla paranee. Kun kuka tahansa voi jäädä vanhempainvapaalle, ei ole enää mitään mieltä vierastaa kolmekymppisten naisten vakinaistamista tai rekrytointia vaativimpiin tehtäviin. Kun vauvanhoito nähdään yhtä lailla miesten kuin naistenkin kotityönä, tasa-arvon kotien sisällä muuttuu. Ei ole enää niin selkeästi naisten ja miesten tehtäviä. Minulle ja tuhansille muille kaltaisilleni tällainen ajattelu on jo ihan arkipäivää, mutta todella monelle se ei ole. Monelle äiti on edelleen ÄITI. Se ainoa oikea vanhempi joka hoitaa lapset ja tekee kotityöt.
Tasa-arvoinen perhevapaa ja vaikutus lapsiin
Mutta lapset. Kuka ajattelisi lapsia! Onneksi tästäkin aiheesta on tehty tutkimusta, ettei tarvitse puhua vain omista (hyvistä) kokemuksista
Islantilainen psykologian tohtori Ársæll Arnarsson on tutkinut paljon sitä, kuinka tasaisemmin jaetut vanhempainvapaat ovat vaikuttaneet lasten hyvinvointiin. Erinomaisesti, väittävät tutkimukset.
WHO:n vertailevassa tutkimuksessa tarkasteltiin 11-, 13- ja 15-vuotiaiden lasten suhteita vanhempiinsa 40:ssä Euroopan maassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Tutkimukseen osallistui yli 220 000 lasta. Akureyrin yliopisto Islannissa on vuodesta 2000 asti tutkinut islantilaisten lasten hyvinvointia neljän vuoden välein. Tutkimuksessa on ollut mukana 12 000 lasta.
Tutkimustulokset osoittivat, että Islannissa lasten suhde isiin on kaikista läheisin. Vanhempainvapajärjestelmä muuttui Islannissa asteittain vuonna 2000 eli silloin, kun tutkimuksessa mukana olleet vanhimmat ikäryhmät olivat pieniä.
Jaetun vanhempainvapaan vaikutus näkyy. Kun isät viettävät aikaa lastensa kanssa jo näiden ollessa pieniä, suhteesta tulee läheisempi. Kaikissa tutkimuksen ikäluokissa Islannissa sekä pojilla että tytöillä on positiivisempi suhde omaan isäänsä kuin missään muussa maassa.
Mitenköhän käy, kumpikohan tapahtuu ensin: ensimmäinen rautatie Kuuhun vai Suomeen tasa-arvoisempi perhevapaajärjestelmä? Jään jännityksellä odottamaan.
Kuvat: Björgvin Hilmarsson
