Vuosi 2020 on minulle töissä – jos suunnitelmat toteutuvat – hauska vuosi: ohjelmassa on kirjan kirjoittaminen. Noh, niinhän ovat kyllä olleet nuo edellisetkin, joten turvallisilla ja hyväksi testatulla vesillä jatketaan. Tässä vuoden vaihteessa ja lomakooman armeliaassa sumussa tulee hiljakseen täyteltyä seuraavan vuoden työkalenteria – siis silloin, kun emme pelaa äänekkäästi Kimbleä puupöydän ympärillä tai sytyttele takkaan tulta.

Sitten kaksi seuraavaa kirjaa. Talvella elämäni rakkain klassikkokaksosteos Vuoden mutsi 1 ja Vuoden mutsi 2 ilmestyvät uudelleen ja tällä kertaa äänikirjoina. Ruotsin suurin itsenäinen kustantamo ja Ruotsin kolmanneksi suurin äänikirjojen kustantaja Lind & Co otti yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko meitä saattaa teoksemme äänikirjoiksi. Jipii! Kustantaja on ruotsalainen, mutta äänikirjat tulevat jakeluun suomalaisille kuulijoille esimerkiksi Bookbeatin ja Strorytelin kautta.
Tapasimme pari kertaa Helsingissä, pidimme paljon skype-palavereita ja vaihtelimme sähköposteja. Etsimme kustantajaa ja päädyimme Mirjamin johdolla PS Kustannuksen kanssa palaveriin. Syksyllä ilmestyy Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta. Tuo nimi on vielä työnimi, eli se saattaa vielä hieman muuttua. Saman kirjan yhteydessä ilmestyy harjoituskirja, jossa pääsee treenaamaan kirjasta opittuja vinkkejä ja kehittämään itseään kirjoittajana.
Olemme tavanneet joukon suomalaisia kirjoittamisen ammattilaisia kirjailijoista tutkijoihin ja markkinointialalla työskenteleviin tyyppeihin ja keskustelleet kymmeniä tuntia kirjoittamisesta. Kuinka tulla paremmaksi kirjoittajaksi? Mistä motivaatio? Kuinka selättää blokki? Miten päästä sisään romaanin maailmaan? Kuinka televisiosarjan jaksot syntyvät? Kuinka saada tekstiin vakuuttavuutta ja johdonmukaisuutta? Kuinka luodaan maailmaa? Miten tehdä teksti, joka vaikuttaa lukijansa?

Olen näistä kaikista viidestä kirjasta ihan samperin iloinen! En tietenkään kirjoita näitä kaikkea viittä kirjaa yhden vuoden aikana; Vuoden mutsien käsis tehtiin yhdessä Katja Lahden kanssa jo vuosia sitten. Nyt tuo sisältö vain saatetaan uudessa ihanassa äänikirjamuodossa uudestaan kirjanystävien saataville. Unelmaduunarin tilipäivä -kirjan kirjoitin omalta osaltani viime kevään ja kesän aikana. Kirjoittamisen kirjoista lähes kaikki taustatyö on tehty ja kirjoittaminen alkaa omalla kohdallani helmikuussa.

Ja mikä kivointa: jokainen kirja on syntynyt erilaisten yhteistyökuvioiden kautta. Kirjan kirjoittaminen on varmasti yksi luonnollisimpia asioita tehdä etänä. Vaikka asun Islannissa ja kirjojen kustantajat ja kanssakirjoittajat Suomessa, yhteistyö on sujunut varsin sutjakkaasti. Skypen ja Teamsin kautta pidetyt palaverit ovat mahdollistaneet hyvät etäyhteydet. WhatsApp ja meili, silloin tällöin tekstarit ja facebookin tsätti. Toki olen käynyt välillä myös paikan päällä Helsingissä kirjojen ja muidenkin työprojektien takia. Tähän kuluvaan vuoteen Helsingin-visiittejä osui muistaakseni neljä kappaletta.

Tammikuussa painun taas hiiteen. Edessä on Suomi-loman jälkeen pieni työpyrähdys Helsingissä ennen Islantiin paluuta. Aiomme suunnitella Unelmaduunarin tilipäivä -tiimin kanssa kirjan markkinointia, teen Kynään yhden haastattelun ja Katjan kanssa suunnitellaan Vuoden mutsi -juttuja. Pirtsakka aloitus työarkeen neljän viikon loman jälkeen. Mutta hei, siihenhän on aikaa vielä lähes kolme viikkoa. Loma siis jatkukoon vielä hieman!