Elikkäs.
Islannissa työllisyysaste on ollut jo pitkään maailman korkeimipia. Islannin tilastokeskuksen mukaan 25–54-vuotiaista naisista 90 prosenttia käy töissä ja miehillä vastaava luku on 95 prosenttia. Miehet tekevät keskimäärin 46 tuntia viikossa töitä, naiset 38 tuntia.
Koska melkein kaikki vanhemmat ovat töissä, minne pienet lapset laitetaan koulun jälkeen iltapäivien ajaksi? Yksin kotiin? Yleensä ei ennen nelosluokkaa. Islantilaiset 1–4-luokkaliset menevät koulun yhteydessä järjestettävään iltapäiväkerhoon, joka maksaa noin 150 euroa kuukaudessa. Tai sitten he menevät harrastamaan suoraan koulusta.
Ei ole yksinäisiä iltapäiviä kotona. Ei ole harrastuskuskausrumbaa päivällisen jälkeen joskus iltakasin tienoilla, kun lasten pitäisi olla jo matkalla unten maille.
Jos lapsi harrastaa jotain joukkuelajia kuten jalkapalloa, koripalloa tai käsipalloa, hän menee koulusta suoraan harjoituksiin. Pienemmissä kylissä lapset kävelevät treeneihin itse, isommissa asutuskeskuksissa urheiluseurat ovat järjestäneet lapsille kyydit treeneihin. Esimerkiksi Reykjavikissa jalkkis- ja korisseurat hakivat nassikat koulusta koulunpäivän loputtua ja ajoivat treeneihin. 1-4-luokkalaisille suunnattu iltapäiväkerho ja joukkuelajitreenit loppuvat päiväkotien tapaan neljän viiden maissa eli samaan aikaan kuin suurin osa vanhemmista pääsee töistä.
Ta-daa! Säästyy aikaa, säätöä ja kuskausta. Arki helpottuu. Viiden jälkeen iltapäivällä mennään yhdessä kotiin. Tosi kätevää!
Vanhempien arki-illat eivät siis täyty jalkapallotreeneihin kuljetuksesta ja kentän laidalla seisomisesta, sillä lapset harjoittelevat ammattivalmentajien johdolla sillä välin kun vanhemmat ovat vielä työssä. On ajankäytön kannalta fiksua, että lapset ovat treeneissä silloin, kun vanhemmat ovat tienaamassa rahaa. Harrastuksessa viihtymisen kannalta on fiksua, että valmentamisesta huolehtivat ammattilaiset.
Eikä siinä vielä kaikki! Lasten harrastamista myös tuetaan rahallisesti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kunta antaa kullekin 6–18-vuotiaalle lapselle noin 400 euron suuruisen harrastetukimaksun, jonka voi käyttää vaikkapa urheiluseuran kausimaksuihin tai tanssikurssiin tai taidekouluun. Jokaisella lapsella voi siis olla ainakin yksi harrastus. Harrastustukea ei saa rahana tilille, eli sitä ei voi käyttää mihinkään muuhun. Tuki on sidottu lapsen sosiaaliturvatunnukseen ja kun lapsen harrastusmaksuja hoitaa netissä, osa maksusta tai maksu kokonaan kuittautuu harrastustuella.
Täällä Isafjördurissa, jossa nyt asumme, on lasten harrastamiseen panostettu vähän eri tavalla. Paikallinen erikoisuus on keskellä koulupäivää oleva harrastustunti. Kello 11 ja 12 välillä ei ole koulua, mutta koulualueelta ei silti saa poistua esimerkiksi kotiin. Tuon tunnin aikana paikallinen musiikkikoulu (joka sijaitsee ihan koulun vieressä) pitää kuoroharkkoja, pianotunteja, viulutunteja ja niin edelleen. Lapset voivat käydä hoitamassa harrastuksensa kesken koulupäivän – ja tunnin harrastamisen jälkeen palataan vielä muutamaksi tunniksi koululle. Sitten on pallokoulua, talvisin laskettelukoulua ja sen sellaista.
Eikä tässä ole kyse pelkästään aikuisten helpommasta arjesta tai islantilaisten pallonpotkijoiden loistavasta jalkapallomenestyksestä maailmalla.
Urheiluseurojen ja koulujen tiiviin yhteistyön takia on onnistuttu vähentämään kaikenlaista säätöä ja lisäämään lasten hyvinvointia.
Koska treenit ovat lasten iltaohjelmaa ajatellen täydelliseen kellonaikaan, päivän viimeiset valveillaolotunnit vietetään perheen kanssa yhdessä. Ei puhettakaan, että täällä lasten treenivuoro alkaisi kello 20. Treeneistä mennään kotiin, tehdään läksyt, syödään ja mennään nukkumaan.
Nämä asiat eivät tapahtuneet itsestään ja sattumalta, vaan ne ovat tulosta siitä, että nuoriin on panostettu samalla tavalla kuin aikuistenkin hyvinvointiin. Sekä lapset että aikuiset viihtyvät elämässään paremmin, jos heillä on tärkeää tekemistä, he nukkuvat tarpeeksi ja virkistäytyvät motivoivissa harrastuksissa.
