10+ asiaa, jotka minusta saa kertoa kun olen kuollut

Enpä olisi uskonut, että hetki sitten kuollut Matti Nykänen olisi aiheuttanut ihan näin paljon keskustelua Instagram-tilini puolella.

Story ei välttämättä enää ole katsottavissa kun luet tätä juttua, joten pieni kertaus on paikallaan.

Hämmästelin, miksi Helmi Kekkosen ja Pihla Viitalan kommenteista oli noussut niin iso haloo, miksi menestyneelle urheilijalle pitäisi järjestää valtiolliset hautajaiset ja miksi nyt tuutataan serverit täyteen iltapäivälehdistön julistamaa “koko kansan surua” sellaisella tahdilla kuin se olisi joku halpa alennusmyynti, joka on juuri tänään mutta ei enää kovin montaa päivää ajankohtainen. Eniten hiertää se, kuinka tavanomaista on, että elävälle naureskeltiin ja kuollutta kiillotellaan, elävä unohdettiin mutta kuolleelle vietiin kukkia.

Jos ei elävänä välitetä, miksi kuolleena sitten välitetään sitten senkin edestä? No, minä arvaan. Se on itsekästä hymistelyä, joka tekee eloon jääneiden olon vähän mukavammaksi.

Taitaa olla vuosituhansien ikäinen sanaton sopimus, että vainajasta ei ole tapana sanoa asioita, jotka eivät ole mairittelevia. En oikein ymmärrä, miksi ei voisi sanoa. Ei se eletyn elämän sisältö muutu miksikään sillä, että kuolee. Ei ketään kohtaa tietenkään sovi olla urpo, hyökkäävä tai muutenkaan mulkku, ei  elävälle eikä vainajalle. Se, että hengitys lakkaa, ei nosta ihmistä menneisyyksineen yhtään sen korkeammalle tai laske matalammalle jalustalle.

Toivon tietysti, että saan elää tosi vanhaksi. En välittäisi miettiä omaa kuolemistani enkä edes tiedä, onko tämä juttu tallessa enää missään kuolemani hetkellä. Mutta näin etukäteistoiveena kehtaan esittää, että muistotilaisuudessani otetaan tasapuolisuuden nimissä esille valloittavan persoonani ja ahkeraan kauriin luonteeni lisäksi myös nämä asiat:

1. Ei oppinut koskaan ripustamaan pyykkiä oikein narulle eli siten, että vaatteet eivät olisi rypistyneet.

2. Konepesi villapipoista useamman kerran munanlämmittimiä.

3. Roikkui aivan liikaa naama kiinni kännykässä.

4. Tiettyyn aikaan kuukaudesta – eli aina dead linen lähestyessä – hän oli sangen ärsyttävä akka ja lyhytpinnaista seuraa, joka tiuski lähipiirilleen aivan turhasta.

5. Ei oppinut koskaan oikein kunnolla hillitsemään itseään. Alkoi kerran räyhätä teneriffalaisessa vesipuistossa liukumäkijonossa etuilleelle espanjalaiselle koululaisporukalle niin, että mukana ollut oma lapsi meinasi purskahtaa itkuun. Joder!

6. Yritti leikkiä muka-ei-kiireistä (todisteena kirjoitti esimerkiksi tämän blogijutun), mutta oikeasti oli joka kerta muutaman minuutin myöhässä hakemassa lastaan päiväkodista.

7. Syötti lapsilleen aivan liikaa sokeria, gluteiinia ja laktoosia.

8. Joi aivan liikaa viinaa alle 17-vuotiaana. Sittemmin vähemmän.

9. Myi laitonta alkoholia yläasteikäisenä ja meinasi saada koulusta potkut. (Lapsenlapset, ottakaa opiksi; siitä tuli hirveä sotku ja ressi ja rahamääräiset voitotkin jäivät minimaalisiksi.)

10. Teeskenteli puolisolleen useamman kerran nukkuvaa, jos jompi kumpi lapsista heräsi pikkulapsivaiheessa yöllä vaatimaan asioita.

11. Osti kerran kahdentuhannen euron hintaisen matkan ja kertoi puolisolleen sen maksaneen vain parisataa (koska sai muka “bloggaaja-alennusta”) – vaikka hintaa ei edes kysytty. (Lapsenlapset, ottaakaa opiksi. Kaikkea ei tarvitse yrittää kertoa, etenkään jos asian yksityiskohtia ei erikseen kysytä.)

12. Käynnisti läpi elämänsä tiskikoneen puolitäytenä ja tuhlasi siten järjettömät määrät energiaa, vaikka väittikin äänestäneensä joskus vihreitä.

13. Oksensi ystävänsä lapsen lastenhuoneeseen kännissä. (Tapauksen hyvä puoli oli se, että ystävä oli raskaana eikä siksi mukana kännissä eli hän pystyi siivoamaan jäljet ennen seuraavaa päivää.)

14. Yrjösi kerran myös erään työpaikkansa roskikseen krapulassa. (Nyt tämänkin voi sanoa ääneen, koska häntä ei enää tarvitse palkata mihinkään töihin.)

PS. Vähän aiheeseen liittyen: kirjoitin jokin aika sitten jutun tulevaisuuden muistotilaisuuksista. 

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö