Paluu pitkältä työmatkalta

Juttelin eilen lasten kanssa messengerissä. Pakkasin Helsingissä vaatteitani matkalaukkuun, pesin käsienpesualtaassa sukkaaparin seuraavalle päivälle ja survoin tuliaisia kangaskasseihin. Reykjavikissa Pampula kysyi murokulhon äärestä, että ootko äiti vielä elämässä. Ihanan tarkka sanakirjakäännös islannnin kielestä. Toisella kotimaisella toisen hengissä oloa tiedustellaan kysymällä Ertu á lífi (líf = elämä).

Ymmärrän kuopuksen huolen. Olenhan ollut nyt pari viikkoa poissa kotoa ja se kieltämättä on aika pitkä aika, etenkin lapsille. 
Omalla kohdalla pariviikkoinen hujahti nopeasti,  kun vauhti oli päällä jo Suomeen tullessa. Päivä ennen lentokentälle lähtöä olin mukana laittamassa pakettiin seitsemän vuotta kestänyttä kauppayritystä. Lepo ennen pitkää työreissua jäi hyväksi suunnitelmaksi, joka ei toteutunut. 
Listasin äsken omaksi huviksi, mitä kaikkea viimeiseen kahteen viikkoon on mahtunut. Mutta asiaa tuli niin paljon, että en kehdannut kirjoittaa sitä tänne. Kun ei tarkoitukseni ollut selittää paljonko olen tehnyt vime aikoina töitä vaan todeta tämä:
Periaatteeni on, että kun ollaan työmatkalla, tehdään paljon töitä. Muutoinhan voisin olla kotona, missä toki mieluiten olisin. Koska yritän lentää harkitummin ja harvemmin, olin päättänyt yhdellä kerralla hieman pidempään ja heittää kaksiviikkoisen palaveriputken kahden lyhyemmän visiitin sijaan.
Tammikuu meni siis vähän jalka kaasulla. Siksi aion ottaa muutaman seuraavan päivän happea, järjestää vaatekaappia ja tarttua johonkin uuteen hyvään kirjaan.
Nyt istun täällä lentokenttäbussissa ja köröttelen lumen peittämän laavapeltomaiseman läpi kohti kotia, halimaan lapsia ja miestä. Elossa ollaan.
Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö