Pitääkö koulussa leikkiä kaikkien kanssa?

Minulla on tähän aika suoraviivainen mielipide: kyllä pitää. Luin tänään tulevaisuustutkija Ilkka Halavan fb-sivuilleen nostamia ajatuksia koulukiusaamisen lopettamiseksi. Kannattaa lukea, siinä oli paljon hyviä konkreettisiakin ehdotuksia.

Nyt kun koulunpenkille on täällä Islanninkin suunnalla palattu, aihe tuli heti meilläkin ajankohtaiseksi. En tiedä miten yleinen ilmiö tämä on muualla, mutta olen nyt itse ihan joka kesäloman jälkeen syksyllä ja joululoman jälkeen vuodenvaihteessa todistanut samaa ongelmaa: draamaa kaverisuhteissa, kaveriporukoiden ja yksittäisten kavereidenkin tuolileikkiä ja sitä miten joku sanoi jollekin jotain ilkeää ja sitten joku sanoi takaisin ja daa. 
Mä oon nyt ton paras kaveri. Toi ei voi tulla mukaan. Juostan kovempaa että se eksyy meistä. Mitä jos viivytellään välitunnille menoa niin, että ne muut tyypit ei yritä taas tulla meidän kanssa. Mä en ainakaan halua leikkiä muiden kuin sun kanssa.
Näitä kiistoja joutuu selvittämään väsymiseen asti. Mutta tämä on yksi semmoinen asia, jonka edessä ei saa väsyä. Siinä kohtaa kun vanhempia ei enää kiinnosta ja asenne on “antaa lasten hoitaa omat juttunsa”, kiusaamisesta tulee helpompaa.
Ei kaikkien kanssa tietenkään tarvitse olla ystävä tai kaveri. Viikonloppuisin, lomilla ja iltaisin koulun jälkeen voi leikkiä ihan kenen kanssa vain, mutta koulussa, välitunneilla ja iltapäiväkerhoissa pieniin piireihin sulkeutuminen ei ole oikein. Siinä sekoilussa jää aina joku yli. Kun joku tai jotkut suljetaan jatkuvasti pois leikeistä tai juttelupiireistä, parista kerrasta voi muodostua rutiini. Yleensä siinä kärsivät eniten ne, jotka syystä tai toisesta ovat hiljaisempia tai eivät osaa leikkiä juuri niitä leikkejä, jotka nyt ovat suosiossa. 
Ja kun se kiusaaminen alkaa ihan pienestä. Vaikka siitä, että ei muka vahingossa huomata toista.
En nyt halua kuulostaa tässä miltään maailman suurimmalta hyväntekijältä, mutta mulla on aivan ehdoton ei tällaiseen toimintaan. Pienikään pois sulkeminen tai ulkopuolelle jättäminen ei ole hyväksyttävää. Mitä aikaisemmassa vaiheessa pienenkään kiusanyrityksen kitkee pois, sitä helpompaa kiusaamisen torjuminen on.
Esikoisen opettajalla on loistava tapa arpoa paikat luokassa. Kukaan ei jää ulkopuolelle etsimään sitä ainoaa vapaata tuolia, koska kaikki paikat arvotaan muutaman kerran vuodessa.  
Meillä saman luokan lasten vanhemmilla on oma facebook-ryhmä, jossa mm. kerrotaan tulevista synttäreistä ja jaetaan kutsut. Meillä on yhteinen päätös siitä, että jos tuodaan kutsuja kouluun eli järkätään koulukaverisynttärit, sinne kutsutaan joko koko luokka tai vain tytöt tai vain pojat. Valikoituja kutsuja ei saa antaa.


En ole mukana vanhempaintoimikunnissa, mutta otan osaa päivittäisiin yksittäisiin juttuihin. Kysyn ihan joka päivä, kuinka koulussa meni. Kenen kanssa leikit. Jäikö joku yksin. Onko joku joka ei halua koskaan leikkiä. Mitä luulet, miksei.
Tänä syksynä sain olla selvittelijänä jo toisena koulupäivänä. Kuulin yhdeltä vanhemmalta, kuinka oma lapseni ja hänen hyvä kaverinsa (leikkivät usein yhdessä koulun jälkeen ja lomilla) olivat sanoneet toiselle tyttöporukalle, että eivät halua näitä – ja erityisesti yhtä heistä – mukaan johonkin leikkiinsä vaan jättäytyvät tahallaan jälkeen saadakseen olla välitunnin kahdestaan.
Kiehahdin, mutta ulospäin näyttelin tyyntä. Asia oli taas selitettävä uudestaan.
Pidin tytöille kotona pienen monologin. Että sellaista ei vaan tehdä, ei jätetä ketään pois leikistä, vaikka juuri sillä hetkellä haluaisitte olla kaksin. Te voitte olla kaksin koulun jälkeen, viikonloppuisin ja lomapäivinä. Mutta koulussa on pakko leikkiä muidenkin kanssa. Sellaista se elämä on. Aina ei voi tehdä sitä mitä itse eniten haluaa, ei ainakaan silloin, jos siitä koituu harmia muille ja ympäristölle. Tai vaikka universumille. Pitää oppia näkemään “musta on kivaa” -tunteen ulkopuolelle. 
Taisin jopa sanoa heille, että tällä hetkellä koulussa tärkeintä ei ole se, että te opitte lukemaan ja käyttämään viivotinta vaan se, että te opitte olemaan erilaisten ihmisten kanssa. Jos joku käyttäytyy tosi huonosti ja on ilkeä, siitä  pitää kertoa vanhemmille ja opettajille. Mutta se että joku on tylsä tai ei tajua tai puhuu teidän mielestä omituisia, ei ole syy jättää leikkien ulkopuolelle. Vartin välitunti on todella lyhyt aika ja sen kyllä kestää erilaisten ihmisten seuraa. Kannattaa opetella olemaan kiva. Se on myös taito, josta on iloa ja apua tulevaisuudessa.
Koska muuten karsitaan eduista: yhteisistä lomamatkoista, jätskikiskakäynneistä ja harrastuksista.
Tytöt näyttivät ymmärtävän ja jäivät miettimään asiaa. Juttelin vielä illalla muutaman vanhemman kanssa samasta aiheesta ja tunnelma tuntui olevan reilusti positiivisen puolella.
Nyt tytöt kertovat minulle joka päivä koulusta tultuaan, kuinka koulussa oli leikitty. Ketkä kaikki olivat isossa keinussa ja ketkä antoivat vauhtia. Koulussa on kuulemma hauskaa. Opettajakin on kiva. Muut oppilaat ovat kivoja. Eikä olla kuulemma leikitty vain kahdestaan.
Hyvän yhteishengen luominen luokkaan on jatkuvaa työtä eikä sitä minusta voi jättää vain opettajan hommaksi.  Samaa asiaa pitää vääntää rautalangasta yhä uudestaan, ihan kyllästymiseen asti. Uskon, että ainakin suurin osa lapsista oppii. Ja samalla he huomaavat, että kun on muille kiva, itsestäkin tuntuu kivemmalta.
Teemat
Poimintoja Blogista:
Yleinen

Lapset ja ruutuaika

Olen pari viime päivää lueskellut kirjaa Kuinka kasvattaa diginatiivi (Satu Irisvik ja Jenni Utriainen).  Kirjasta ja sen aiheista onkin aika moni kirjoittanut viime vuonna, esimerkiksi Oi

Lue lisää »
Yleinen

Isän hyvät kasvatusneuvot

Meidän perheen kahdesta aikuisesta isä on se rauhallisempi, analyyttisempi ja paljon pitkäpinnaisempi kuin minä. Hän jaksaa pukea, riisua, pestä, viikata, vastata kysymyksiin sähkölampun toimintamekanismista, taltuttaa

Lue lisää »

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö