Hyvästit lasten yksinäisille iltapäiville

Kuulemani mukaan koulut ovat Suomessa alkaneet. Meillä odotellaan niitä upeita kasin aamuja vielä muutama päivä. Esikoinen aloittaa kolmosluokan elokuun kolmannella viikolla. Hänellä on takana kaksi vuotta islantilaisella ala-asteella. Samaan aikaan sekä minä että puolisoni olemme käyneet täysipäiväisesti töissä, emme ole kuskanneet lasta päivittäin harrastuksiin eikä lapsi ole silti joutunut viettämään yhtäkään iltapäivää yksin kotona. Kuinka ihmeessä?
Hesarissa julkaistiin tänään mielipidekirjoitus suomalaisten alakoululaisten yksinäisistä iltapäivistä. Veera Mäenpään kirjoittamassa jutussa on niin monta osuvaa ajatusta, joihon on pakko tarttua. Tuon jutun lukemisen jälkeen on pakko vähän kiittää, että asumme juuri nyt juuri täällä.
Islantilainen yhteiskunta ei missään nimessä ole täydellinen. Paljon on venksallaan, mutta yksi asia täällä on hoidettu ihan hirvittävän hyvin: alakoululaisten iltapäivätoiminta ja harrastukset.

Alakoululaisilla loppuu koulu koulusta riippuen yhden tai kahden aikaan iltapäivällä. Sen jälkeen alkaa ohjattu iltapäiväkerhotoiminta, joka on suunnattu 1–4-luokkalaisille, joissakin kouluissa myös vanhemmat lapset saavat osallistua. Iltapäiväkerho sijaitsee useimmiten samoissa tiloissa koulun kanssa tai hyvin lähellä. Opettajat vievät nuorimmat oppilaat koulupäivän päätteeksi kerhoon, jossa ohjaajat odottavat. Vähän vanhemmat lapset kävelevät sinne itse. Joka päivän ohjelma on listattu lukujärjestykseen, jonka sisältö on kerhokohtaista. 
Askartelua, urheilua, elokuvahetkiä, leffantekoa, tietokoneiden käyttämisen opiskelua, näytelmäkerhoa, pianonsoittoa, viulutunteja, pelejä. Noin esimerkiksi. Iltapäiväkerho päättyy viiden pintaan – eli siis samaan aikaan kuin päiväkodit. Näin pienten lasten vanhemmat voivat hakea eri-ikäisen jälkikasvunsa työpäivän jälkeen yhdellä ja samalla reissulla.

Iltapäiväkerhoissa on eväshetki, eli lapset saavat ruokaa myös sen koululounaan jälkeen.

Eikä kaikki hyvä edes ole vielä tässä. Sitten tulevat ne harrastukset, kuten nyt vaikkapa jalkapallo. Treenejä saattaa olla parikin kertaa viikossa koulupäivän jälkeen, mutta vanhempien ei tarvitse kuljettaa lapsiaan esimerkiksi sinne jalkapallokentälle. Kunnat ja urheiluseurat tekevät yhteistyötä, jonka hedelmät maistuvat todella mehukkaille. Lapset haetaan bussilla koulusta tai iltapäiväkerhosta ja viedään treeneihin, jotka sitten loppuvat siinä viiden aikaan.  Niinpä vanhemmat voivat hakea lapset töiden jälkeen harrastuksista ja mennä suoraan kotiin. Ei puhettakaan, että harrastuksiin lähdettäisiin joskus iltaseitsemältä.

Kuljetuspalvelua ei järjestetä jokaiselle harrastukselle erikseen, mutta ainakin täällä pääkaupunkiseudulla useimpiin joukkuelajien treeneihin kuten koris- ja jalkkistreeneihin sisältyy kuljetus.

Tämä on oikeasti ihan tajuttoman hyvä systeemi. 
Se ottaa huomioon työssäkäyvät vanhemmat. Oletus ei ole, että jompi kumpi (yleensä äiti) on kotona lasten kanssa niiden esiteini-ikään asti pyörittämässä arkea. Koska kaikki käyvät töissä ja lapsia syntyy myös työssäkäyville, on varhaiskasvatukseen ja alakoululaisten arkipäiviin ihan pakkokin laittaa resursseja. Se on poliittinen valinta, tuetaanko kaikkien työllistymistä vai ei. 
Kun ei tarvitse roikkua iltapäivää puhelintukena kotona odottavalle lapselle, pystyy paremmin keskittymään töihin ja takomaan parempia tuloksia. Ei ole pakko jättää työpäivää kesken vain kuljettaakseen autollista lapsia jalkapallotreeneihin joka juuttaan tiistai ja torstai ja hengata kentän laidalla odottamassa treenien loppua taskussa muhjaantunut kolmioleipä, joka yrittää korvata väliin jääneen lounaan, koska jostain on nipistettävä, että saa edes jonkun osan töistä tehtyä ja lapset kasvatettua. 
Ennen kaikkea tästä systeemistä on hyötyä lapsille. Hesarin mielipidekirjoituksen kirjoittanut vanhempi aivan syystä huolestui lasten yksinäisyydestä. Kaikilla lapsilla kun ei välttämättä ole kaveria naapurissa, jonka kanssa iltapäivät sujuisivat seurustellen ja lautapelejä pelaten. Kaikilla lapsilla ei välttämättä edes ole vielä niin läheisiä ystävyyssuhteita, että spontaanit vierailut kotien välillä sujuisivat itseohjatusti ja ilman vanhempien jeesiä.  
Islantilainen iltapäiväkerho on maksullinen ja myös harrastukset ovat maksullisia, mutta esimerkiksi täällä pääkaupunkiseudulla on pyritty tasaamaan lapsiperheiden välisiä tuloeroja harrastuspalvelusetelillä. Kerran vuodessa kukin lapsi saa noin 500 euron suuruisen summan, jolla voi kattaa esimerkiksi iltapäiväkerhon tai jalkapalloseuran maksuja. Ei sillä koko vuoden harrastuksia tai kerhoja maksa, mutta siitä on kuitenkin taloudellista apua etenkin useampilapsisissa perheissä. 
Eivätkä nämä iltapäiväkerhojen ja harrastusten hyödyt kulminoidu vain työmarkkinoiden tasa-arvoon tai lasten mielekkäisiin iltapäiviin, vaan siitä hyötyy tulevaisuudessa kokonaiset sukupolvet.
Kun iltapäiväkerhot ja harrastukset tarjoavat mielekästä tekemistä, ei kaduilla kuljeskeluun jää aikaa tai kiinnostusta. Kun löytää kivaa tekemistä jo kahdeskanvuotiaana, mielenkiinto tekemiseen jatkuu vanhempanakin.  Vielä 20 vuotta sitten – kun mitään iltapäiväkerhoja ei ollut eikä harrastustoimintaa tuettu kuten nyt – viisitoistavuotiaista islantilaisnuorista yli 40 prosenttia oli ollut viimeksi kuluneen kuukauden aikana kännissä. Vuonna 2016 vastaava luku oli enää kuusi prosenttia. Myös tupakointi väheni 23 prosentista viiteen prosenttiin (viiteen!) ja huumeiden kokeilu 17 prosentista viiteen prosenttiin. Tulokset puhuvat puolestaan kovaan ääneen. Tässä on järkeä!
Eivät nämä ilot tietenkään ilmaisia ole. Reykjavikin kaupunki käytti vuonna 2016 noin sata miljoonaa euroa nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuuksien kohentamiseen. Olisihan se rahan voinut johon muuhunkin budjettiin lykätä, vaan eipä onneksi lykätty. 
Koululaisten yksinäiset iltapäivät kotona ovat ihan aito huolenaihe. Silloin kun kukaan ei valvo ja  tarjoa mielekästä tekemistä, on todella helppo luiskahtaa väärälle reitille. Pahimmissa tapauksissa niiden jälkien korjailu ei ole ihan halpaa hommaa.
Elikkäs päättäjät: kyllä kannattaisi tehdä päätös paremmasta lasten iltapäivä- ja vapaa-ajantoiminnasta ja kaivaa sen jälkeen kuvetta ilman rutinoita. Parempi nimittäin toimia nyt, ennen kuin kakka todella lentää tuulettimeen.
Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö