Mistä tietää löytäneensä itselleen hyvän puolison?

Terveisiä täältä Pohjois-Islannin hevosreissulta! Minulla olisi megakaupalla upeita kuvia islanninhevosista, tarinoita retkistämme, kokemuksia paikallisesta jalkapallo-ottelusta lumihuippuisten vuorten juuressa (sellaiseenkin päästiin!) ja fiilistelyjä upeasta säästä. Ensimmäistä kertaa koko kesänä koin ulkona oloni lämpimäksi. Hitsiläinen, pohjoisessa Islannissa on kyllä lähes aina lämpimämpi ilma kesäisin kuin Reykjavikin suunnalla. 
Joudun kuitenkin vielä hetken aikaa himmailemaan hevosjuttujen kanssa, koska väsymys painaa silmää ja sänky vetää puoleensa niin lujasti, että kohta taivun kaksinkertoin tähän läppärin päälle kuorsaamaan. On ihanaa olla väsynyt, kun tietää että voi pian nukkua 8,5 tunnin yöunet.

Yksi juttu oli kuitenkin pakko käydä kuiskaaamassa tänne blogiin nyt heti, etten vain unohda sitä. Nimittäin edellisen jutun kommenttikentässä kävimme mielenkiintoista keskustelua hyvän puolison ominaisuuksista. Että mistä sen tietää, että on tehnyt oikean valinnan. 
Itse olen usein puhunut kokemuksen hankkimisen puolesta. Kun on kokeillut tarpeeksi monia, oppii tietämään, mikä itselle sopii, kenelle minä sovin ja minkälainen ihminen itse on parisuhteessa. Tuskin olisin osannut tehdä nykyisen puolisoni kaltaista puolisovalintaa 18-vuotiaana. 
Kokemuksen lisäksi tarvitaan myös onnea. Koska onhan siinä parinmuodostuksessa aina mukana isolla kauhalla jaettavaa tuuria. Jotkut saavat koko kauhallisen heti ja kai siksi löytävät sen oman puolikkaansa jo 15-vuotiaana ja ovat vielä nelikymppisinäkin onnellisena yhdessä. Kävi minullekin ihan mieletön munkki, että nykyinen puolisoni sattui kanssani eräänä iltana samaan baariin.
Mutta ei näistä tuuri eikä kokemuskaan oikein vastaa siihen kysymykseen, että mistä sen tietää, että toinen on hyvä puoliso ja elämänkumppani. Rakastuahan voi melkein keneen tahansa, mutta kenen kanssa voi olla edes vähän varma, että homma voisi kestää sen viidennenkin ja ehkä jopa viidennentoista talven yli.
Edellisen jutun kommenttiboksissa eräs Ethe jakoi aikanaan omalta isältään kuulemansa parisuhdeneuvon. Se on niin mahtava neuvo, että halusin jakaa sen ihan näin omassa postauksessaan, jotta sen näkisi mahdollisimman moni.

Hän käski miettimään haluaako seurustelukumppanini ensisijaisesti minulle hyvää vai itselleen jotain parempaa. Lähtökohtaisesti hyvän parisuhteen avaimet nimittäin löytyvät siitä taskusta, jossa toisen hyvä ei ole itseltä pois. Olen tätä neuvoa yrittänyt itse toteuttaa ja löytänyt puolisokseni ihmisen, joka ensisijaisesti haluaa minulla ja lapsillamme olevan kaikki hyvin. Hän huomaa, jos olen väsynyt ja haluaa helpottaa taaakkaani, samalla pyrkien vahvistamaan sitä, että me yhdessä olemme perhe ja vahvemmat. Ei ole pakko jaksaa yksin, ei tarvitse kilpailla siitä kummalla on nyt rankempaa. Hän myös antaa minulle tilaa tulla paremmaksi ihmiseksi, eli haluta hänelle vain hyvää.

Siinähän se on. Täydellinen neuvo. Eli valitse se, joka antaa mieluummin ensin sinulle hyvää kuin itselleen jotain parempaa. Tämä neuvo on oiva kompassiksi parin etsintään mutta äärimmäisen tärkeä myös itselle self check -välineeksi. Kannattaa miettiä tuskaisen väsyttävinä aamuina, kiukkukohtauksen kynsissä, keskellä arkikiireitä tai ihan vaan tavallisen kotona vietetyn rauhallisen illan aikana, että ovatko omat sanat, teot ja valinnat sellaisia, että niillä hakee hyötyä itselleen vai hyvää toiselle. Kannattaa valita oikein – paitsi puoliso myös ne omat teot.
Tämä kultainen neuvo kannattelee. Kiitos Ethe ja Ethen isä.
Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö