Viiden minuutin meikki + alekoodi Biodellyyn

Viimeiset puoli vuotta olen opetellut hoitamaan kuivaa ihoani ja päässyt tässä hommassa jo aika pitkälle. Oli vain pakko ensin hylätä “Kuha on jotain rasvaa” -suhtautuminen kasvovedellä, seerumeilla, öljyillä ja voiteilla läträämiseen. On pakko tehdä tietyt asiat, että iho alkaa voida paremmin. Mutta sitten tämä ulkoisen habituksen toinen osa eli meikkaaminen. Koska meikkaamatta jättäminen ei vaikuta ihon hyvinvointiin, käytän edelleen todella pientä meikkipussia ja pidän tärkeimpinä kriteereinä meikkaamisen nopeutta ja sitä, että selviän mahdollisimman harvalla tuotteella. 
Kaupallinen yhteistyö: Biodelly ja SBM Kipinä
    Meikkasin!
Useimpina päivinä en meikkaa ollenkaan. Työnteko katkeaa lähes joka päivä urheiluun ja meikit päällä en treeneihin mene hikoilemaan. Treenien jälkeen käyn nopeasti suihkussa ja vaihdan vaatteet. Enkä enää siinä kohtaa jaksa alkaa etsiä meikkivoidetta.
Jos olen menossa palaveriin, esiintymään tai illalla ulos, avaan meikkipussin. Silloinkin viisi minuttia on paljon. Tässä omat vinkit nopeaan meikkaukseen, johon ei montaa tuotetta tarvita. Syykin on yksinkertainen: tämän paremmin en itse osaa. Jos haluan todella hyvän meikin varjostuksineen ja korostuksineen, pirautan kauneushoitolaan ja annan ammattilaisen tehdä. Meikitkin nimittäin menevät vanhaksi. Ei ole mitään järkeä hillota useita meikkituotteita kylppäriin vain huomatakseen vuoden päästä, että pari kertaa käytetty tuote on mennyt vanhaksi ja haisee pahalle.

Meikkipohja – yhdellä voiteella

Tasainen kiva sävy kasvoille saa aikaan huolitellun yleisvaikutelman ja ilme näyttää virkeämmältä. Tässä riittää tasan yksi tuote. Käytän tällä hetkellä Lily Lolon BB-voidetta, sävyä light. Minulle kirjainyhdistelmä BB toi aluksi mieleen BookBeatin, Big Brotherin ja Islannin talousministerin, mutta kyse on siis Blemish Balmista. Se on kevyt, päivävoidemainen meikkipohja. Ei anna kamalan suurta peittoa, mutta sitä en itse kaipaakaan. Lily Lolo tuoksuu raikkaalle, levittyy helposti ja tekee nätin. Ei tarvita pohjavoiteita tai puutereita. Hinta tällaisesta all-in-one-tuotteesta on aika kiitettävä: 17,90 euroa.
Tämä islantilainen kakkutarjotin, johon aikanaan ihastuin, on osoittautunut kyllä tosi moinikäyttöiseksi. Tirsk.
Levitän voiteen tuollaisella munasienellä, jota kai meikkiblenderiksi kutsutaan (tämä meikkiblenderi on samantyylinen). Kastelen sen vedellä ja puristan kuivaksi puhtaaseen pyyhkeeseen ennen levitystä. Sitten vaan voidetta muutama pisara kasvoille ja sienellä sileäksi. Muutaman viikon välein pesen sienen shamppoolla.
Näitä meikkipohjavaihtoehtoja on tsiljoonia. Minulla menee pää pyörälle pohjavoiteista, meikkivoiteista, pohjustusvoiteista, puutereista, irtopuutereista… Huh. Siksi tuppaan suosimaan näissä asioissa monikäyttötuotteita. Kannattaa tsekata esimerkiksi Mammasti-blogin Lauran suosima Lily Lolon mineraalimeikkipuuteri – se näyttää kyllä sopivan hänen iholleen täydellisesti.  Minä käytän tarkoituksella saman merkin BB-voidetta, koska tämä on rutikuivalle iholleni kuulemma parempi. Jos et kärsi kuivasta ihosta, kannattaa tsekata tuo mineraalimeikkipuuteri, on kuulemma tosi hyvä!

Kulmaväri – kaikkein tärkein!

Pohjan jälkeen laitan sen tärkeimmän osasen eli kulmakarvoihin väriä. Ehdin kulmien kestovärjäykseen viimeksi kesällä, joten turvaudun purkkiin. Tämä tuote on muuten meikkipussissani ainoa, joka vaatii sudin levittämiseen. Nuin Brown Sculpt on ihana (noin 24 €). Paksu ja voidemainen rakenne hämää, sillä tämä on kaikkea muuta kuin tönkköä tavaraa. Se valuu paikalleen kuin itsestään. Hellästi sudilla vaan vetäiset pari kertaa. Tuo kuvan kulmasuti on Ecotoolsin kymmenen euron setistä.
Nuin kulmaväri on vahamainen, mutta levittyy sulavammin kuin pehmeä margariini.
Näitä Nuin kulmavärejä on muissakin värisävyissä, mutta minulle tuo keskisävy (reo) on paras. Tätä tummempi olisi liian tumma, sillä ihoni on aika vaalea ja hiuksetkin enemmän vaalean- kuin tummanruskeat, enkä minä tykkää,  jos omat kulmakarvat näyttävät hiilellä piirretyiltä. Joillekin sellainen dramaattisempi ilme sopii paremmin, joten kannattaa testailla. Kokeilemalla oppii. Tai ainakin saa hyvät naurut!

Silmämeikki: yhtä luomiväriä, vähän rajauskynää ja ripsaria

Rajauskynänä käytän mitä tahansa mustaa rajauskynää, mikä on saatavilla. Tällä hetkelläni meikkipussin pohjalla on sellainen muutaman sentin mittainen tynkäpala jotain vanhaa Lumenea. Kun se on kulunut loppuun, pyydän Biodellyn Tanjaa suosittelemaan tilalle jotain uutta ja helposti levittyvää. Rajauskynällä piirrän yläripsien juureen ohuen rajauksen. 
Sen jälkeen töpöttelen puhtaalla sormenpäällä luomiväriä liikkuvalle luomelle ja sotken vähän sillä tavalla että se rajaus sulautuu luomiväriin. Paremmin en osaa, mutta ihan kivannäköinen tästä tulee. Koska luomivärin kanssa olen aika käsi, olen suosinut näitä edullisimpia luonnonkosmetiikkamerkkejä, että ei harmita, jos niitä ei tulekaan käytettyä. Avril on edullinen (luomivärit alle 8 € / kpl) mutta silti tosi hyvä. Levittyy ainakin omalla sormella hyvin ja pysyy koko päivän. Useimmiten käytän tuota Vendange-sävyä joka on tuollainen tummanvioletti.
Siitä vaikka vähän jokaisesta purkista, jos vaan osaa. Itse hallitsen vain yhden sävyn levittämisen kerralla.
Sitten ripsaria! Nuin musta ripsiväri on pieni ja kätevä ja maksaa parikymppiä. Helppo levittää ja pysyy koko päivän. Laitan ripsaria ylä- ja alaripsille kaksi kerrosta siten, että pidän huulipunaustauon kerrosten välissä. Kun ensimmäinen kerros on kuivanut ja huulipuna on huulilla, lisään toisen ripsarikerroksen. Näin lopputuloksesta tulee runsaampi.
Nuin meikit ovat kaikki vegaanisia. Tätä kuvaa varten ei vahingoitettu edes kukkasta (se palasi maljakkoon).
Valeäidin Hanne, Biodelly-kollegani hehkuttaa Avrilin ripsaria. Se on kuulemma todella hyvä, tuuheuttava ja megakestävä (ja maksaa alle kympin). Kannattaa siis miettiä sitäkin vaihtoehtoa. Hannen ripsariperustelut löytyvät täältä.  

Nuin huulipunat

Jos meikkaan, laitan aina myös huulipunaa. Oma suosikkini on Nuin puolikiiltävä punainen Aroha-värisävy, koska se levittyy hyvin, kestää paikallaan ja saa hampaani näyttämään hieman tavallista vaaleammilta. Rakastan!
Tässä kuvassa Nuin Aroha-huulipunasävy. Ylimmässä kuvassa sävy on Ruiha.
Nuin Aroha ja Ruiha.
Tanja lykkäsi mukaan viime kerralla Biodellyssä ostoksilla käydessäni myös vähän vaaleamman värisävyn. Suhtauduin aluksi epäillen, koska kuka nyt suosikkiaan haluaisi vaihtaa toiseen. Mutta niin se vaan on, että joskus vaihtelu virkistää. Tämä toinen huulipuna on selkeästi kevyempi ja hailakampi, mutta toimii etenkin arkisemmissa tilanteissa. Tuossa ylimmässä kasvokuvassa minulla on Nuin Ruiha-sävyä

Hohtovoide – romanttinen hiki pintaan

Jos todella haluan panostaa, otan vielä puoliminuuttisen ja levitän ns. luminizeria eli hohtovoidetta kasvojen korkeimpiin kohtiin. Kulmakarvojen yläpuolelle, nenänpieleen, leukaan ja ihan poskien päihin. Tämän tuoteryhmän minulle esitteli Oi mutsin mutsin Elsa ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. 
Vähän tähtivoidetta!
Kun tätä hipaisee vähän kasvoihin efekti on sama kuin niillä insta-filttereillä. Näytät vähän hehkuvammalta, pirteämmältä ja innostuneemmalta. Luminizer tuo iholle sellaisen pienen romanttisen hien. Näitä hehkua lisääviä tuotteita myydään useilla eri nimillä. Nuin vastaava on Cream Eyeshadow -korostusvoide (sävy hukarere). Sitä siis myydään silmämeikkituotteena, mutta minä käytän sitä kaikkialle paitsi silmiin. Asikainenkin hehkuloi meikkituotepostauksessaan tästä tuotteesta, eikä ihme. Kun  yhdestä purkista saa ilmeeseen eloa, valoa ja virkeyttä, niin kyllä sinne purkkiin tekee tosiaan mieli upottaa koko naama.
Viisi minuuttia kellossa ja valmista tuli!
Alekoodi: 

Alekoodilla satu saa 15% alennuksen kaikista Biodellyn tuotteista 4.3.2018 saakka. Alekoodi käy sekä verkkokaupassa että Biodellyn kivijalkamyymälässä Turussa.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö