Hotelliarvostelu Sandos San Blas Teneriffa

Olin esikoisen kanssa viikon marraskuussa Teneriffalla. Meille on tässä viimeisten vuosien aikana muodostunut tavaksi tehdä kerran vuodessa joku hauska matka ihan vain kahdestaan. Olemme käyneet kaksistaan pari kertaa Lontoossa tapaamassa siskoani ja nyt olimme toistamiseen Teneriffalla. Tällä kertaa meillä oli oikeastaan vain yksi juttu, jonka matkalta halusimme: rentoutua kivassa hotellissa. (Ja kyllähän me sitten löysimme itsemme pari kertaa vesipuisto Siam Parkista.)
Tämän reissun hotellia valittiin huolella ja pitkään. Lapsi tulee helposti autossa huonovointiseksi, joten siksi halusimme hotellin, joka olisi mahdollisimman lähellä lentokenttää. Koska oli jo marraskuu, halusimme pysyä Teneriffan eteläpuolella, jossa sataa vähemmän kuin pohjoisrannikolla.
Emme halunneet suurimman turistialueen keskelle, vaan mieluummin vähän sivuun liikenteestä ja kävelykaduista. Koska toiveena oli rauhallinen sijainti, oli tärkeää että hotellissa olisi ihan kaikki tarvittavat palvelut. Ravintolareissut, viinibaarikierrokset ja autoiluretket lähiseudulle kuuluvat ihan eri lomatyyppiin. Nyt halusimme vain olla paikallaan ja istua auringossa, urheilla, katsella merelle, lukea kirjoja ja katsella välillä iPadia. Halusin meille all inclusiven, jotta joka ateriaa varten ei tarvitsisi erikseen lähteä etsimään ravintolaa. All inclusiven kautta koko matkan kustannukset olivat tiedossa etukäteen. 
Löysin lopulta Aurinkomatkojen kautta Sandos San Blas -hotellin vartin taksimatkan päässä Teneriffan eteläisestä lentokentästä. Siinä tuntui muutaman nettiesittelyn ja matkailijoiden arviointien perusteella täyttyvän jokainen kohta. Koska lensimme saarelle suoraan Islannista, pyysin hotellilta tarjousta. Sain lennot ja hotellin meille kahdelle jopa hieman edullisemmin, mitä viikon pakettimatka tuohon hotelliin olisi maksanut Suomesta tilattuna. Matkatoimistojen ja nettivarauspalveluiden hintojen tsekkauksen jälkeen kannattaakin muuten aina kysyä tarjousta myös suoraan hotellista. Joskus voi nimittäin olla, että lennot ja hotellin saa edullisemmin erikseen ostettuna. 
Sandos San Blas oli aivan ihana hotelli. Meillä oli sviittihuone (halusin tilavan kalustetun terassin merinäköalalla) hotellin päärakennuksen ylimmässä eli neljännessä kerroksessa. Sängyt olivat jämäkät ja hyvät nukkua. Kylpyhuone oli tilava. Lasisten seinien ansiosta hierovassa kylpyammeessa kelluessaan näki ulos omalle terassille. Jos olisi halunnut yksityisyyttä, lasisten kylppärinseinien eteen olisi saanut helposti vedettyä eteen puiset sermit. 
Pari kerrosta hissillä alaspäin ja olin punttisalilla. Ilmastoidulla punttiksella oli kiva määrä levypainoja ja peruslaitteet crosstrainereineen ja juoksumattoineen. Hotellin vieressä sijaitsevalle luonnonsuojelualueelle järjestettiin pari kertaa viikon aikana päiväkävelyjä ja iltaisin tähtienbongailukierroksia. Siellä oli myös kivat lenkkipolut: muutamaa kilometria pidempää maastojuoksulenkkiä alueen poluilla ei jaksaisi tehdä, sillä alue oli kuitenkin aika pieni. Puolituntiseen hölkkään polut olivat kuitenkin ihan passeleita. 
Hotellin harrastejengin tyypit vetivät joka päivä vesijumppia, venyttelytunteja, joogaa ja vaelluksia läheiselle luonnonsuojelualueelle. Lapsia hotellissa oli todella vähän, mutta lastenohjelma iltadiskoineen, seinäkiipeilyineen ja kasvomaalauksineen järjestettiin silti aikataulun mukaisesti. Lasten kanssa työskentelevä henkilökunta oli aivan huippua. Esikoinen oli usein ainoana tyyppinä yhdessä ohjaajien kanssa ulkokiipeilyseinällä tai hytkymässä hotellin klubitiloissa Macarenaa, mutta se taisi tehdä lapseen vain entistä isomman vaikutuksen. Vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan, esikoinen osallistui kaikkiin aktiviteetteihin ja puhui vielä reissun jälkeenkin hotellin superkivoista tytöistä ja pojista.
Muutamilla keskustelupalstoilla hotellin ravintolan buffet-valikoimaa arvosteltiin vähän tylsäksi, mutta minä en kyllä oikeastaan löytänyt kritisoitavaa. Salaattivalikoima oli joka aterialla iso, leivät tuoreita ja juustovalikoima hyvä. Liharuokia söin harvakseltaan, mutta paistetut kalat ja äyriäiset olivat buffet-ruoaksi erinomaisia. Illallisella ja lounaalla valkkari oli aina sopivan viileää ja cava kuivaa ja jääkylmää. 
Hotelli sijaitsee meren rannalla, mutta ranta on niin kivinen että se ei sovellu uimiseen. Tämän tiesimme toki jo etukäteen, eikä se haitannut. Meistä ei kumpikaan viihdy rannalla koko päivää, joten oma hiekkaranta ei ollut oleellista onnistuneen loman kannalta. Meren ääni ja tuoksu ja kauniit rantakivet ovat kuitenkin tärkeitä, joten sijainti meren läheisyydessä oli tärkeä juttu. Kivisellä rannalla oli muutam aurinkotuoli, joissa sai makoilla rauhassa lukemassa ja lämmöstä nauttimassa ilman kaupustelijoita ja muuta rantatrafiikkia. Tykkäsimme!
Uima-allasalue oli hyvin suunniteltu. Hotellin lukuisat altaat sijaitsivat peräkkäin, ja jokaisen altaan ympärillä oli joukko aurinkotuoleja ja lähettyvillä pieni baari. Tämän takia vieraat jakaantuivat allasalueelle tasaisesti, mikä teki tunnelmasta mukavan rauhallisen ja kiireettömän. Jos vesijumppa ja suurimman allasbaarin kajareista kuuluva jytkytys ei kiinnostanut, pystyi parkkeeraamaan itsensä uima-allasalueen toiseen päähän ja olemaan ihan hissukseen vaan. Ja se lämmitetty uima-allas todella oli lämmin. Celsiukset olivat reilusti 25 paremmalla puolella, koska me islantilaisiin kuumavesialtaisiin tottuneetkin pystyimme tuskitta työntymään altaaseen.
Hotellilomasta jäi kamalan hyvä mieli. Erityiskiitokset osoitan itselleni. Aivan mahtavaa, että sen kaiken googlaamisen, vertailun ja kyselemisen jälkeen onnistuin löytämään hotellin, joka oli juuri sitä, mitä me etsimme. 
Teemat
Poimintoja Blogista:
Islanti

Tasa-arvoinen perhevapaa – joko vihdoin?

Hesari uutisoi tänään aiheesta tasa-arvoinen perhevapaa. Silmäni nappasivat uutisvirrasta jutun, jonka mukaan hallitus suunnittelee perhevapaiden pidentämistä 14 kuukauteen siten, että kummallekin vanhemmalle merkittäisiin hieman alle

Lue lisää »
Yleinen

Se ken lampun sytyttää

Ajattelin viikonloppuna paljon auttamista ja siitä syntyvää iloa. Vakkariseuraajat ehkä muistavatkin, kun kirjoitin marraskuussa crossfit-salimme muistotreeneistä. Yhden valmentajistamme puoliso teki itsemurhan, häneltä jäi kaksi alakouluikäistä

Lue lisää »

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö