Lapset ja ruutuaika

Olen pari viime päivää lueskellut kirjaa Kuinka kasvattaa diginatiivi (Satu Irisvik ja Jenni Utriainen).  Kirjasta ja sen aiheista onkin aika moni kirjoittanut viime vuonna, esimerkiksi Oi Mutsi Mutsin Elsa. Kirjassa puhutaan järkeviä ruutuajan käsitteestä, eritellään erilaisten pelien luonnetta, kerrotaan miksi YouTube on huonoista huonoin sovellus jota lasten käyttämään pädiin kannattaa ladata ja miksi kannattaa hylätä ilmaispelit ja ostaa mieluummin maksullinen versio.

 Esikoisen ruutuaikaa.

Teen itse töitä läppärillä, kännyllä ja pädillä. Kun kurkin puhelinta tai olen kyyristyneenä jonkun muun ruudun ääreen, minua kehotetaan “tulemaan pois töistä”. Vaikka näiden vempeleiden kanssa tulee puljattua ihan joka ikinen päivä, en silti tiedä lasten digiasioista oikein mitään. Peleistä osaan nimetä Cut the Ropen ja Angry Birdsin. Lasten sovelluksista tiedän vain Pikku Kakkosen ja Netflix Kidsin. Kuinka kasvattaa diginatiivi oli tarpeellinen opas lasten digimaailmaan minullekin.
Kirjassa nousi kivasti esille myös lasten erot. Ei kaikkia kiinnosta pelaaminen, mutta perusjutut digilaitteiden käytöstä on silti hyvä käydä läpi yhdessä vanhempien kanssa. Ei kaikkia lapsia kiinnosta urheilukaan, mutta silti olisi hyvä vähän ulkoilla.
Meillä kotona esikoisen ja kuopuksen väliset luonne-erot ovat huomattavat. Se heijastuu myös digilaitteiden käyttöön. Esikoinen käytti jo kaksivuotiaana silloin tällöin iPadia. Sieltä katsottiin lastenohjelmia ja suomenkielisiä lastenlauluja. Piirrosohjelmalla vedettiin viivoja “paperiin”. Nykyään hän katselee iPadista välillä Netflix Kidsin kautta lastenohjelmia tai islantilaisen yleisradion lastenohjelmatarjontaa. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, saa kesken olevan ohjelman katsoa loppuun, ja sitten iPad hyllytetään. Siitä ei ole ikinä tullut mitään sanomista.
Mutta kuopus. Oh my loooord. Hänelle ei voi iPadia antaa kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Kosketusnäyttö tekee hänestä ihan hyperzyberaktiivisen. 
Kuopus jaksaa kyllä keskittyä katsomaan Doraa, Muumeja, lastenelokuvia ja lasten lauluohjelmia dvd:ltä. Hän laulelee mukana, istuu sohvalla paikallaan ja välillä tekee lattialla kuperkeikkoja. 
Jos käsissä sen sijaan on laite, jota hän voi itse näperrellä, katsomisesta ja keskittymisestä ei tule yhtään mitään. Hän sammuttaa laitteen, käynnistää laittteen. Sammuttaa, käynnistää, sammuttaa, käynnistää. Vaihtaa applikaatiota. Klikkaa auki kaiken minkä voi. Ei keskity, vaan suhaa viiden sekunnin välein asioiden välillä ihan vain pelkästään siitä painamisen ja asioiden tapahtumisen ilosta. Ja mitä enemmän niitä eri applikaatioita painelee, sitä todennäköisempää on, että ruudulle lävähtää jotain shaissea netin syövereistä tai koko laite jumittuu.
Erikoistilanne, jossa kuopus saa räplätä pädiä: lentomatka.
Olemme yrittäneet yhdessä pampulan kanssa tutustua iPadiin, katsoa mitä sillä voi tehdä ja miten sitä pidetään sylissä katseluhetkellä. Mutta ei siitä ole ollut mitään apua. Laitteen nähdessään muutenkin energisestä pakkauksesta tulee sähköjänis, jonka kärsivällisyys on kokoluokkaa atomin puolikas.
Niinpä meillä on nyt tehty sellainen ruutuaikapäätös, että pädiä saa käyttää vain esikoinen. Hänellä on aikaa katsoa ohjelmia koulun loppumisen ja kuopuksen päiväkodin loppumisen välinen aika. Se tunti on hänen omaa aikaansa ja silloin hän saa istua sohvalla, syödä välipalaa ja tsillata jonkin kivan ohjelman parissa.
Kuopuksen tultua kotiin laite kätketään mahdollisimman korkealle hyllylle, josta kuopus ei sitä näe. Luulenpa, että tässä kohtaa on fiksuinta toimia näin. Katsotan se digikortti pampulan osalta sitten vaikka vuoden kuluttua uudestaan.
Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö