Unemaduunarit: joogasta tuli työ

Blogiani säännöllisemmin seuranneet muistavat ehkä meidän kesäiset reissumme Hankoon. Koska suurin osa perheestämme asuu muualla kuin Suomessa, meillä on yhteisen kesäloman aikana tapana vuokrata Hangosta viikoksi talo ja oleskella siellä kaikessa rauhassa merituulessa ja aurinkoisella hiekkarannalla. Ne ovat vuoden parhaita päiviä ne.

Yksi kivoimpia juttuja, joihin Hangon kesissä aikanaan ihastuin, olivat siinä Hangon Casinon edustan rannalla järjestettävät aamujoogat. Siitä on yli kaksi vuotta aikaa, kun osallistuin ensimmäiselle Hanko-joogalle. Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin kuka oli opettajana: vanhoista työkuvioistani tuttu Johanna Pawli. Olemme Johannan kanssa molemmat aikanaan käyneet kauppiksen ja opiskelleet myös samoja aineita, markkinointia ja viestintää. Opiskelujen jälkeen tapasimme saman palaveripöydän ympärillä korporaatioviestintäprojektien parissa.

Sitten seuraavalla kerralla pyllistelimme samaan tahtiin hiekalla. Johanna veti meille kesähankolaisille ja muille innokkaille aamujoogaa. Kesäisen rantajoogan lisäksi tarjolla on muunkinlaisia joogatunteja ja talvisin hyvinvointiviikonloppuja.

Jumbe mikä uramuutos, mietin silloin.


Johanna siis sanoi morjens ekonominhommille ja perusti oman joogayrityksen Merijoogan. Koska Johanna on tehnyt rakkaasta harrastuksestaan työn, halusimme kovasti saada hänet vieraaksemme Unelmaduunarit-podcastiin. Ja tässä jaksossa hän nyt on!

Keskustemme tällä kertaa esimerkiksi siitä, mitä harrastukselle tapahtuu, kun siitä tulee työ. Tuleeko ihmiselle uusia harrastuksia sen vanhan tilalle? Mitä kaikkea joogayrittäminen käytännössä tarkoittaa? Mistä raha tulee? Jos muutoksen viestintäpäälliköstä joogayrittäjäksi tekisi nyt, mitä Johanna aikoisi tehdä toisin?

Jos olet koskaan harkinnut totaalista alanvaihtoa tai haaveillut vaikka liikunta-alan yrittäjyydestä, kanattaa kuunnella tämä podcast-jakso.
Ai niin! Meillä on teille kuulijoille tällä kertaa pieni kuulijalahja ääni- ja sähkökirjasovellus BookBeatilta. Saat rekisteröityessäsi koodilla unelmaduunarit kuukauden maksutonta kuuntelu- ja lukuaikaa. 

Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu, josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.
Ehkä kiinnostuit myös näistä: 

Aikaisemmat jaksot:
Teemat
Poimintoja Blogista:
Yleinen

Unemaduunarit: joogasta tuli työ

Blogiani säännöllisemmin seuranneet muistavat ehkä meidän kesäiset reissumme Hankoon. Koska suurin osa perheestämme asuu muualla kuin Suomessa, meillä on yhteisen kesäloman aikana tapana vuokrata Hangosta

Lue lisää »

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö