Kirjailijan tietoturva

Nauti pienistä asioista. Koska jonain päivänä huomaat, että ne olivatkin niitä isoja asioita. Luin tämän yhdysvaltalaisen kirjailijan Robert Braultin lauseen some-feedistäni, ja se jäi  mieleen aika pitkäksi aikaa. Koska se on niin kovin totta.

Minulle sellainen alkujaan pieni juttu on ollut kirjoittaminen. Ainekirjoitus oli yksi suosikkiaineitani jo ala-asteella. Muistan vieläkin yhden tikkukirjaimin siniseen A5-kokoiseen ruutuvihkoon rustaamani tarinan terotinhirviöstä. Terotinhirviö oli pieni tummanvihreä nelijalkainen kirppu, joka asui terotinsäiliössä ja jyrsi henkensä pitimiksi lyijykyniä. Se suututti kaikki kynien terottajat, koska tyyppi tykkäsi järsiä myös sen lyijyosan.

Kirjoittamisen into jatkui. Lukiossa kävin kaikki mahdolliset äidinkielen ja kirjallisuudenkurssit, eikä laudatur ollut ylioppilaskirjoituksissa toive vaan tavoite. Kauppiksessa asioiden sanoittaminen ja selittäminen kiinnosti edelleen. Niinpä opiskelin bisnesviestintää ja pidin opinnoista välivuoden, että ehdin työskennellä ylioppilaskuntamme Kylteri-lehden päätoimittajana.

Pienistä asioista kasvoi isompia. Huomasin nimittäin, että hei hetkonen. Nythän alkaa löytyä ihmisiä ja yrityksiä, jotka haluavat lukea ajattelemiani ajatuksia kirjoitetussa muodossa.

Täällä sitä ollaan edelleen – kirjoittamassa. Tällä hetkellä työpöytäni isoin projekti on Kodinonnen käsikirjoitus. Se alkaa olla ensimmäistä editointikertaa vaille valmis ja järjestyksessään kymmenes kirjoittamani kirja. Juttua on riittänyt, vaikka tekeminen on välillä ollut yhtä hikoilua, kiroilua ja gangsta rapin huudattamista. Vaikka välillä on raskasta ja raivostuttavaakin, se on silti kivaa ja työn valmistuttua tuntuu että plussan puolelle jäi muutakin kuin pankkitili.

Kirjoittaminen on työ, joka on kulkenut mukanani joka paikassa, minne olen mennyt. Ei ole lomaa tai matkaa, jonka aikana en olisi kirjoittanut jotakin. Jos ei ole ollut nettiä tai sähköä, olen raapustellut mieleen pulpahtaneita ajatuksia, hassujakin ja ihan keskeneräisiä, taskussa kulkevaan pieneen ruutuvihkoon.

Tätä nyt työn alla olevaa kirjaa olen kirjoittanut Pohjois-Islannin maaseudulla (nimen keksin islanninhevosvaelluksella tölttisuoralla), Reykjavikissa, Hellassa ja Höfnissä. Ja työmatkojen takia välillä Suomessa Helsingissä, Vantaalla, Turussa. Kööpenhaminassa viikonloppumatkalla ennen kaverien hääjuhlan alkua. Nyt täällä Teneriffalla aurinkovarjon alla tarkastelen viimeisiä faktoja ja täydentelen köykäisiksi ja omituisiksi jääneitä kappaleita sillä välin kun lapsi pulikoi lastenaltaassa tai piirtelee lehtiöönsä.


Kuten olen aikaisemminkin täällä blogin puolella nostanut esille: liikkuvan toimistoni työpaikkaturvallisuus on yksi tärkeimpiä työnteon mahdollistavia asioita. Yhä edelleen minä ja läppärini olemme F-Securen asiakkaita. Käytössäni on jo yli vuoden verran ollut F-Securen verkkotietoturva SAFE, jonka ansiosta uskallan käyttää esimerkiksi hotellien ja kahviloiden langattomia verkkoja ja pystyn nopeasti skannaamaan koneeni eli tarkistamaan, onko tänne päässyt jotain sellaista, jota siellä ei kuuluisi olla kuten nyt vaikka haittaohjelmia. Perkasin SAFEn plussat ja miinukset omassa jutussaan täällä.

Tuon verkkoturvan lisäksi olen ladannut itselleni myös FREEDOME VPN -tietosuojasovelluksen. Sen ansiosta surffaan netissä anonyymisti: se mitä netissä teen, ei näy muille.

En halua, että kukaan näkee, mitä tarkkaan ottaen teen silloin kun käytän nettiä. Enhän minä halua että kukaan näkee jatkuvasti olohuoneeseemme ja kuulee mitä minä ja perheeni päivittäin siellä juttelemme ja teemme. Vedän iltaisin verhot eteen, etteivät ohikulkiat kurki sisälle ja kun puhun tärkeitä puheluita, en kailota niitä koko kadulle. Sama juttu netissä toimiessani: haluan jakaa vain sen, jonka tietoisesti haluan jakaa. Sen mitä en halua jakaa koko maailmalle, haluan pitää omana tietonani. Juttelen ystävieni kanssa, teen töitä, pyörittelen julkaisemattomien kirjojen käsiksiä, pidän yhteyttä perheeseeni, teen laskutusta, viestin luottamuksellisista asioista ja etsin kaikenlaista tietoa. VPN lisää yksityisyydenturvaa.

VPN:n avulla pystyn myös kiertämään maarajoituksia ja saan vähemmän kohdennettua mainontaa ja hinnoittelua. Käytännössä tuo kohdennettu hinnoittelu voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että joku hotellien varaussivusto tajuaa minun sijaitsevan Suomessa eikä vaikkapa Saksassa ja hotellia varatessani saan suomalaisena korkeammat hinnat kuin Saksassa samaa sivustoa käyttävä matkan suunnittelija. Se on ihan normaalia bisnestä tietysti että hinnat vaihtelevat markkinoittain, mutta anonyymisti surffatessa on todennänköisempää saada säästettyä muutama euro.

Jos et ole aikaisemmin kokeillut F-Securen palveluita, saat F-Secure TOTALin (eli tuon SAFE-tietoturvan ja VPN:n) yhden kuukauden ajaksi maksutta. Kokeilujakson aikana ei tarvitse antaa luottokorttitietoja eli tilaus ei jatku automaattisesti ellei sitä itse uusi.

Jos luulet, että tarvitset tätä, kannattaa ostoksia tehdä tänään, sillä nyt maanantaina F-Securen TOTAL-turva vuodeksi kolmelle laitteelle maksaa 39,99 €. Se on edullinen, sillä normihinta on 80 €.  Jos turvan haluaa useammalle laitteelle, hinta on hieman kalliimpi, jos harvemmalle laitteelle, hinta on edullisempi. Hyödynnä alennus ja tilaa tästä. Tämä tarjous on voimassa vain maanantaihin 27.11. asti ja alekoodi on BLACKFRIDAY. Ja vähän harmi juttu, mutta tämä tarjous koskee siis vain uusia asiakkaita…

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö