Hölmistymmekö me?

Minusta on alkanut viime aikoina tuntua siltä, että olemme tyhmistymässä. Esimerkkejä ainakin putoaa syliin aivan liikaa. 
Otetaanpa pari tuoretta keissiä. 

Liikennemerkki”kohu”. Liikennemerkkejä uusitaan tietyin väliajoin. Nyt meneillään olevan uudistuksen myötä hahmojen habitusta muutetaan: niistä tehtiin simppelimpiä. Kuinka kävi? Internet riemastui ja yhtäkkiä sai joka puolelta lukea, kuinka miehet eivät saa enää olla miehiä edes liikennemerkeissä.
Sitten isänpäivä”kohu”. Pari päiväkotia päätti kutsua isänpäiväjuhlia lähimmäisenjuhlaksi. Esimerkiksi siksi, että kaikilla päiväkodin lapsilla ei ole isää, ja kun vietetään läheisenpäivää he voisivat helpommin kutsua isänpäiväjuhlaan kenen tahansa lähimmäisen. Päiväkodissa yritettiin huomioida niitä lapsia, joilla ei ole isää. Se on moraalisesti oikein, koska yhteiskunnan hyvyys mitataan siinä, kuinka se kohtelee heikompiosaisiaan. Lapsi jolla ei ole isää jota juhlistaa, on huonomassa asemassa kuin lapsi, jolla on juhlittava isä. Kukaan ei ollut poistamassa isänpäiväjuhlaa kalenterista tai edes ehdottamassa sellaista. Kukaan ei myöskään ollut kieltämässä ketään muuta juhlimasta isänpäivää (sitähän juhlitaan sitäpaitsi viikonloppuna, jolloin suurin osa päiväkodeista on kiinni). 
Lapsille haluttiin luoda lisää vaihtoehtoja. Ja sitten, mitä tapahtui? Täysi-ikäiset aikuiset pillastuivat. “Pakkoneutralisointi oksettaa.” “Minun ukkivainajani muistoa häpäistään.” “Lapset voisivat oppia käsittelemään pettymyksiä.” Jne.
Molemmissa noissa esiinnostamissani esimerkkitapauksissa oli aluksi vain mitätön leivänmurunen. Siitä tehtiin kohuotsikot klikkikalastelun (display-tuottojen) takia, lisättiin vähän hiivaa ja lämpötilaa tekemällä jatkojuttuja “pahastuneiden kansalaisten” keskustelupalstaviestinnästä. Ja kappas: kohuleipä oli valmis. Näin saatiin ihmiset kauhistelemaan asiaa, jossa ei kertakaikkiaan ole yhtään mitään kauhisteltavaa. 
Paskamyllyn rakentaminen on niin helppoa, että ihan pahaa tekee. Nykäistään yksi lause irti asiayhteydestä, hierotaan sitä omaan elämään ja omiin mielipiteisiin, pahastutaan. Sitten paheksutaan eli tuikataan oma loukkaantuminen osaksi kuviteltua suurta yhteiskunnallista  vääryyttä. 
Siinä myllytyksessä unohtuu, että joka ikisessä asiassa ole kyse sinusta tai minusta. Jos harmittaa, että päiväkodissa, jota oma lapsesi ei käy, päätetään viettää lähimmäisenpäivää, eihän se sinun tai minun elämään millään tavalla vaikuta. Silloin pitäisi olla malttia kysyä itseltään, kumpi on tärkeämpää: sinun kokema harmistus vai sen lapsen kokema helpotus. 
Tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ihmisten on nykykään helpompi löytää kaltaisiaan kuin koskaan aikaisemmin. Ihmisten on helpompi kommunikoida eri puolilla maailmaa olevien ihmisten kanssa kuin koskaan aikaisemmin. Ihmisten on helpompi saada äänensä kuuluviin kuin koskaan aikaisemmin.
Mikä hitto tässä sitten mättää? 
Meistä on tulossa vuosi vuodelta idiootimpia. Ja ikävä kyllä some-kanavien kautta aika usein ne idiooteimmat meistä saavat entistä enemmän palstatilaa. Tästä on olemassa ihan tutkimustakin.
Me tyhmistymme
Ihmiskunta tyhmistyy, koska älyä ei enää tarvita hengissä pysymiseen. Islantilainen (firma on Islannissa, omistajapohja on yhdysvaltalainen) DeCODE tutkii geenejä. Sen tietokannassa on yli 120 000 islantilaisen geenitiedot vuosilta 1910–1990. Tutkijat huomasivat muutoksia sellaisessa geenivariantiassa, joka kertoo halusta kouluttautua. Siinä variantissa havaittiin lievää laskua.
Kun tähän yhdistää sen tilastotiedon, että koulutus laskee syntyvyyttä eli korkeastikoulutetut saavat keskimäärin vähemmän lapsia. Luonnonvalinta poistaa koulutusgeenin geenipoolista. Keskimääräinen älykkyysosamäärä siis laskee, vaikkakaan ei kovin nopeasti. Vuosisatojen ja -tuhansien myötä meistä tulee idiootteja. Ajatella, miten absurdia, jos tämä tutkimus pitää paikkansa.
Mitä hölmömpi on, sitä fiksumpi luulee olevansa
Selasin myös erästä toista mielenkiintoista tutkimusta. Sen mukaan mitä hölmömpi on, sitä fiksumpi luulee olevansa. Cornellin yliopiston tutkijat Dunning ja Kruger antoivat opiskelijoilleen kyselyn, joka mittasi loogista ja verbaalista päättelykykyä. Kun testi oli valmis, oppilaita pyydettiin arvioimaan, kuinka hyvin he omasta mielestään testissä pärjäsivät verrattuna muihin saman testin samaan aikaan tehneisiin. 
Opiskelijat arvioivat itsensä keskimäärin 66 prosenttipisteen kohdalle (50 olisi ollut keskiverto). Eli kaikki olivat mielestään keskivertoa parempia. Tervettä itsetuntoahan se kai on?
Mutta nyt tuleekin se kiinnostavin tieto: kaikista huonoiten testitilanteessa pärjännyt neljännes arvioi osaamisensa eniten yläkanttiin. Todenmukaisin käsitys omasta pärjäämisestään oli parhaalla neljänneksellä.
Kaikki kokeeseen osallistuneet pääsivät näkemään kaikkien vastauspaperit ja he pystyivät vertaamaan niitä omiin vastauksiinsa. Edes tämän jälkeen oppilaat eivät muuttaneet itsearviotaan. Huonoiten pärjänneet luulivat edelleen pärjänneensä paremmin kuin muut koehenkilöt.
Jos ei suhtaudu kriittisesti omaan osaamiseensa ja muilta kuultuun, ei myöskään usko olevansa väärässä, vaan oikeassa. Vaikka sitten vähän kovemmalla äänellä.
Ja näitä esimerkkejä riittää.
Teemat
Poimintoja Blogista:

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö