Kun tänään kolahti postiluukku, yksi pitkään to do -listallani roikkunut asia tuli suoritetuksi. Sain Islannin kansalaisuuden – saan äänestää! Iik! Mahtavaa! Upeaa! Rakastan!! Ihan itseänikin hämmästyttää kuinka onnelliseksi tästä kirjeestä tulin.
Meni vähän viime tippaan. Vaalit ovat nimittäin jo huomenna.
Tämän äänestysoikeuden takia minä kansalaisuutta ylipäätään edes hain. Olen asunut täällä vuosikymmenen, tehnyt töitä, saanut lapsia, mennyt naikkareihin, palkannut ihmisiä töihin, ostanut, myynyt, kirjoittanut satoja liuskoja erilaisia juttuja Islannista, maksanut veroja. On jo korkea aika, että pääsen myös päättämään asioista. Tämän kokoisessa maassa yhdelläkin äänellä on paljon väliä.
Islannissa järjestettiin parlamenttivaalit vajaa vuosi sitten. Ajattelin silloin, että eihän tässä mikään kiire ole sitä kaksoiskansalaisuutta hakea, koska seuraavaan kerran vaalit ovat vasta muutaman vuoden kuluttua. No syyskuussa hallitus yllättäen kaatui ja uudet vaalit laitettiin kuuden viikon päähän. Juoksin suorinta tietä paikalliseen ulkomaalaisvirastoon hakemuspaperit kainalossa. Hakemukseni ehti tulla hyväksytyksi juuri ja juuri. Vaalit ovat huomenna, todistus kansalaisuudesta tuli tänään.
Islantilainen – siis minäkin nyt – sanoisi tähän:
Þetta reddast. Tämä järjestyy.
