Sinulle on postia!

Kun tänään kolahti postiluukku, yksi pitkään to do -listallani roikkunut asia tuli suoritetuksi. Sain Islannin kansalaisuuden – saan äänestää! Iik! Mahtavaa! Upeaa! Rakastan!! Ihan itseänikin hämmästyttää kuinka onnelliseksi tästä kirjeestä tulin.
Meni vähän viime tippaan. Vaalit ovat nimittäin jo huomenna.
Tämän äänestysoikeuden takia minä kansalaisuutta ylipäätään edes hain. Olen asunut täällä vuosikymmenen, tehnyt töitä, saanut lapsia, mennyt naikkareihin, palkannut ihmisiä töihin, ostanut, myynyt, kirjoittanut satoja liuskoja erilaisia juttuja Islannista, maksanut veroja. On jo korkea aika, että pääsen myös päättämään asioista. Tämän kokoisessa maassa yhdelläkin äänellä on paljon väliä.
Islannissa järjestettiin parlamenttivaalit vajaa vuosi sitten. Ajattelin silloin, että eihän tässä mikään kiire ole sitä kaksoiskansalaisuutta hakea, koska seuraavaan kerran vaalit ovat vasta muutaman vuoden kuluttua. No syyskuussa hallitus yllättäen kaatui ja uudet vaalit laitettiin kuuden viikon päähän. Juoksin suorinta tietä paikalliseen ulkomaalaisvirastoon hakemuspaperit kainalossa. Hakemukseni ehti tulla hyväksytyksi juuri ja juuri. Vaalit ovat huomenna, todistus kansalaisuudesta tuli tänään.
Islantilainen – siis minäkin nyt – sanoisi tähän:
Þetta reddast. Tämä järjestyy. 
Teemat
Poimintoja Blogista:
Yleinen

Kuin kaksi marjaa

Olen tämän viikon issikkavaelluksessa Koillis-Islannissa. Täällä tuoksuu meri-ilma, kostea sammal, hiki, hevonen ja höyryävä kahvi. Puhumme muiden ratsastajien hevosista ja ratsastamisesta, varusteista ja askellajeista joka

Lue lisää »
Hyvinvointi

Mitä opimme kampaamokäynnillä?

Eikö vain näytäkin tukkani tosi hyvältä tässä kuvassa? Otin kuvan vuorokausi viimekertaisen kampaamokäynnin jälkeen. Tuolla visiitillä pääsin kokemaan erinomaisen myyntitilanteen asiakkaan roolissa. Kampaamokäynti oli luultavasti

Lue lisää »
Yleinen

Työmatka Ugandaan

Olen puoli vuotta toiminut Plan International Suomen tyttöjen oikeuksien tukijana. Yhdessä Satamon Lauran (Mamma rimpuilee –blogi) ja Kettusen Hannen (Valeäiti-blogi) kanssa olen kerännyt Planille lahjoituksia

Lue lisää »

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö