Unelmaduunarit – keskity hyvään

Ensi maanantaina se alkaa: Unelmaduunarit-podcast! Tättärää, päppärää. Voi vitjat, mutta tämä on ollut yksi kuluneen kevään ja kesän kirkkaasti hauskimpia työprojekteja.
Unelmaduunarit-podcastin yhteistyökumppaninamme on  Fazer Geisha.


Aloitanpa alusta. Siis siitä, kun Lähiömutsista tuttu Hanne ja minä kirjoitimme viime vuonna yhdessä kirjan Unelmahommissa – Tee itsellesi työ siitä, mistä pidät. 
Opuksesta tuli mahtavan tuhti lukupaketti ja etenkin konkretiastaan kiitosta niittänyt kirja. Mutta kun meillä olisi ollut vielä vaikka miten paljon tärkeitä juttuja, haastateltavia ja ajatuksia pureskeltavana! Ne vain oli rajallisen sivumäärän vuoksi pakko jättää kirjasta pois.
Niinpä syntyi ajatus omasta podcastista. Halusimme päästä vääntämään työssä menestymiseen liittyvistä asioista lisää ja syvällisemmin. Halusimme haastaa hyviä tyyppejä kertomaan omat versionsa siitä, kuinka heistä tuli suosittuja näyttelijöitä, valokuvaajia, vaatetusalan yrittäjiä, poliiseja, kirjailijoita. Kuinka he menestyivät, mikä heille ylipäätään on menestymistä ja mistä virheistä muutkin voisivat ottaa opiksi.
Syntyi Unelmaduunarit, joka on 12-osainen podcast-sarja kaikille meille, jotka haluamme pitää työstämme.

Luovan työn businesmuijina me päräytimme heti alussa liikkeelle kaupallisella näkökulmalla. Podcast on kuuntelijoilleen ilmainen, eli tämän teoksen kuuntelusta ei tarvitse maksaa mitään. Podcastin tekeminen vie paljon aikaa. Ja me halusimme tehdä jo tästä ensimmäisestä tuotantokaudesta niin hyvän kuin vain pystyisimme eli halusimme antaa sille paljon työaikaa. Niinpä lähdimme hakemaan podcastille yhteistyökumppania ja aika pian eteemme tuli hemaiseva match made in heaven. Saimme yhteistyökumppaniksi maukkaan sponssin: Fazer Geishan. Wo-hoo!  
Podcastin tekeminen on ollut julmetun hauskaa. Ensinnäkin se oli hyvä syy päästä samaan huoneeseen huikeiden tyyppien kanssa puhumaan itseäni kiinnostavista aiheista.
Toisekseen Hannen kanssa on ollut ihan superkivaa tehdä töitä. Työpäivät venyivät ja paukkuivat niinä viikkoina, kun podcastia purkitettiin kovalevylle. Mutta voi että, ne pitkät päivät olivat järjettömän hauskoja.
Kolmas juttu oli aina yhtä läkähdyttävä uutuudenviehätys. Aihepiiri – oman intohimotyön löytäminen ja siinä pärjääminen – on minulle tuttu, mutta väline minulle täysin uusi. Hanne on ollut radiossa töissä ja sen kyllä muuten huomaa varmasta esiintymisestä. Omalla kohdallani etenkin noissa ensimmäisissä jaksoissa esiintymisestäni ja puheestani kuultaa pieni epävarmuus mikkiä kohtaan. Onneksi se haihtuu jaksojen edetessä. Joten pyydänkin siis aluksi teiltä hieman ymmärrystä hitaasta lämpenemisestäni. Kiitos, frendit!
(Ja se neljäs mukavuusasia: sain palkan päälle järjettömän määrän suklaata.)
Viikonlopun jälkeen maanantaina se siis alkaa. Laita silloin luurit korville tai väännä kajareiden volaa kovemmalle ja keskity hyvään. Ensi maanantaina ensimmäinen vieraanamme Antti Holma paljastaa mm. sen, kuinka ”ahdistunut ja rohtunut teatterikorkeakoulun opiskelija” löysi itsestään hauskuuttajan ja alkoi tehdä massia suomalaisia naurattamalla. 
Maanantai, viikon paras päivä! 
Niin, ja hei! Jos haluat lukea lisää siitä, mikä on podcast ja miten niitä kuunnellaan, suosittelen vilkaisemaan tämän kirjoittamani jutun podcastia aloittelijoille. 

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö