Mökki Hangosta vuokralle

p.p1 {margin: 0.0px 0.0px 0.0px 0.0px; text-align: justify; font: 16.0px Times}
span.s1 {font-kerning: none}

Suomen-perheemme asuu siellä sun täällä. Tästä klaanimme maantieteellisestä levittäytymisestä johtuen näemme ikävän harvoin. Kovin tiheässä eivät ole ne yhteiset viikonloput tai viikot, jolloin olemme kaikki saman katon alla. Yhteinen visiitti ei siis ole piipahdus naapurustossa tai edes naapurikaupungissa. Tai naapurimaassa. Tällä hetkellä kun olemme epäkäytännöllisesti levittäytyneet reitille Reykjavik-Turku-Kabul-Lontoo.
Koska näemme harvoin, on tärkeää, että puitteet ovat mukavat ja toimivat ja voimme keskittyä siihen tärkeimpään eli yhdessäoloon. Useamman aikuisen ja parin lapsen porukalla ei mukavasti mahdu pidemmäksi aikaa kenenkään meistä kotiin. Eli kun nähdään, nähdään sitten kunnolla eikä mitään puolitieratkaisuja.
Olemme tässä vuosien saatossa kehittäneet kaksi perinnettä: kesäperinteen ja talviperinteen. Suomen-kesistä ainakin yksi viikko pitää viettää Hangossa ja ainakin jokatoinen talvi pitää päästä perheen kanssa kunnon hankien keskelle Lappiin.
Meillä ei ole Suomessa omaa mökkiä, enkä sellaista oikein osaa edes kaivata. Siellä se seisoisi tyhjillään 51 viikkoa vuodesta ja näkyisi arjessa lähinnä jatkuvina kiinteistövero-, sähkö-, lämmitys- ja tienhoitomaksuina. 

Sitä paitsi pakko myöntää, että en minä haluaisi lyhyen yhteisen lomamme ajaksi mitään 50 neliön mökkiä. Haluan 200 neliötä avaraa tilaa, jossa on tarpeeksi iso ruokapöytä, hyvä keittiö ja kukin mahtuu tekemään omia juttujaan. Kesällä pitää päästä saunaan ja merenrannalle mahdollisimman vähällä hyttysmäärällä, talvisin hiihtämään ja korpeen mutta kuitenkin lähelle palveluja. Kun toiveet ovat nämä, pitäisi tilillä olla paria mökki-investointia varten ainakin 800 000 euroa ja muutama kymmenen tuhatta euroa vuosittaisiin juokseviin kuluihin. 
Siksipä otamme aina vuokramökin. Se on sitä paitsi niin tavattoman helppoa ja lisää lomanautintoa. Netissä katsellaan paikkoja, tiiraillaan kuvia, tsekataan tarkka sijainti ja lähellä olevat palvelut. Saavuttaessa tuodaan omat lakanat ja jääkaapin sisältö, kaikki muu odottaa valmiina. Lähtiessä vain lähdetään. Kun loppusiivous sisältyy vuokrahintaan ei lomaviikon loppuminen ja paluumatka kotiin muutu entistä tylsemmäksi imuroimalla pari tuntia nurkkia.

Hangossa olemme lomailleet nyt kolmena kesänä ja muutama teistä onkin kysellyt, mitä kautta olemme lomakämppämme löytäneet. Ensimmäisen Hanko-kesän talomme löytyi Lomahanko.fi-nettisivulta. Viikon vuokra kolmen makuuhuoneen tilavassa vanhassa puutalossa omalla pihalla ja terassilla maksoi himpun alle 2 000 euroa. Mökissä oli pikkuruinen sauna ja pieni keittiö, mutta mahtava ruokailusali ja aurinkoinen suuri piha. Sijainti aivan tenniskentän vieressä oli loistava.
Toisena kesänä löysimme talon ystävän ystävän kautta. Se oli ihastuttava puutalo-osake Tarhakadulla todella lyhyen kävelymatkan päässä ruokakaupasta ja toisaalta merenrannasta ja Hangon upeista viheralueista. Modernisti rempattu vanha ja nariseva talo tilavalla saunalla – enempää ei voi Hangon-kesäkodilta pyytää.

Tänä kesänä tilanne oli kinkkisempi. Mistään ei meinannut löytyä kokonaista taloa vuokralle, vaikka olin vuokraamisaikeissa liikkeellä jo maaliskuussa. Tarjolla oli huoneistoja ja pienempiä mökkejä. Porukassamme on aina vähintään 4 aikuista ja 2 lasta, joten kauneinkaan kaksio ei olisi riittänyt. Huhuilin Facebookissa vuokrahuvilan perään ja tuttuni vinkistä löysin Westergårdin lomahuvilan.  Makuuhuoneita oli kolme ja tilaa todella paljon. Tilat oli modernisti remontoitu, mutta samaan aikaan pystyi kuitenkin aistimaan tilan historian joka on aika ainutlaatuinen: Westergård on vanhimpia hankolaisia tiloja ja mainintoja siitä löytyy jo 1500-luvulta.

Viikon vuokra yli 200 neliön suuruisessa huvilassa maksoi noin 1 900 euroa. Käytössämme ei ollut saunaa, mutta vuokrasimme parina iltana hyvien löylyjen rantasaunan meren rannalta viiden minuutin kävelymatkan päässä lomahuvilalta. HUS:n rantasauna maksaa 80 euroa ilta, ja saunan saa omaan käyttöönsä kello viidestä iltayhteentoista. Ruokailutilat on noin kuudelle, ja pienessä oleskelutilassa on jääkaappi, mikro ja kahvinkeitin. Me otimme yhtenä iltana valmiiksi laitetun illallisen mukaan ja nautimme sen saunamökillä merta ja auringonlaskua katsellen. Täydellistä.
Jos vuokrahuvila tai -asunto Hangossa kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tsekata myös Airbnb:n tarjonta ja hakea jäseneksi ja seurata Hankofrendit-facebookryhmää, jossa on välillä ilmoituksia myös lomalaisille suunnatuista vuokra-asunnoista  ja -kohteista.

Nyt kun meidän Hangon kesä 2017 on takanapäin ja Suomen-perhe hyvästelty, on tietysti aika alkaa suunnitella seuraavaa tapaamista. Tänä talvena on Suomi-joulun vuoro (jess!), eli suuntaamme koko porukka Lappiin. Ylläksen hiihtoladuille, tottakai. Odottelen vielä, että lehdet tippuvat puusta ja illat pimenevät, alan sitten vasta enemmän mehustella sydäntalven suunnitelmilla.
Hanko, olit taas niin upea! Kiitos!

p.p1 {margin: 0.0px 0.0px 0.0px 0.0px; text-align: justify; font: 16.0px Times}
p.p2 {margin: 0.0px 0.0px 0.0px 0.0px; text-align: justify; font: 16.0px Times; min-height: 19.0px}
span.s1 {font-kerning: none}
span.s2 {text-decoration: underline ; font-kerning: none; color: #042eee}
span.s3 {text-decoration: underline ; font-kerning: none; color: #551a8b}

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö