Teltalla perheen kanssa – kerran vielä jaksan yrittää

Kävimme siis viime kesänä telttailemassa koko perheen voimin. Sehän oli, jos muistatte, aika hirveää. Mutta tiedättekö mitä? Minä en kuitenkaan kokemuksesta viisaantunut, vaan lähdin uudestaan. Jälleen kerran  painelin pohjoistuulessa näpit jäässä teltan kiinnikkeitä Islannin kovaan laavaperäiseen maastoon ja kiroilin. Mutta vain hiljaa mielessäni.

Joku saattaisi kysyä, että miksi ihmeessä. Ihmetyttää se itseänikin. Se kesän ensimmäinen telttailumatka ei kuitenkaan ollut kenenkään muun mielestä epäonnistunut kuin minun. Lapset halusivat kovasti lähteä. Esikoinen diggaa telttailusta ja kuopus nyt tulee joka paikkaan, minne isosiskokin menee ja missä on mahdollisuus syödä eväitä. Puolisossani on aidon eräjorman vikaa – hän oikeasti rentoutuu paremmin nukkuessaan viikon teltassa kuin hotellissa. (Onneksi hän ei kertonut tätä itsestään ensitapaamisella.)
Yritin siis olla kypsä ja ajatella tämän asian niin, että jos minun fiilikseni menee telttailun myötä vähemmän miinukselle kuin loppuporukan fiilis menee plussalle, kannattaa minun optimoida perheemme kokonaisilo. Eli siis niellä marmatus ja lähteä messiin. 
Olenhan aikuinen kuitenkin ja aika joustava tyyppi noin muuten. Nämä sparrauslauseet mielessäni lähdimme heinäkuun loppupuolella viikoksi telttailemaan. Tiivistettynä fiilikset menivät jokseenkin näin:
Parhautta:
  1. Maisemat. Suuntasimme Flateyn saaren kautta syrjäisille Länsivuonoille ja kävimme parissa vuononpohjukassa, joissa en ollut aikaisemmin käynyt. Kaunistahan siellä oli ihan joka paikassa.
  2. Paksu patja. Puoliso ja esikoinen olivat käyneet ulkoilutarvikeliikkeessä ostamassa äidille/vaimolle patjan, jotta “hän suostuu tulemaan telttailemaan kanssamme”. Olisinpa nähnyt myyjän ilmeen! Kaupat tulivat; tyypit poistuivat myymälästä 20 cm paksuinen ilmalla täytettävä varapatja kainalossa. Siinä oli muuten törkeän hyvä nukkua!
  3. Aurinkoiset illat. Kolme päivää ja iltaa seitsemästä paistoi aurinko. Silloin ei edes illalla tarvinnut pukeutua toppatakkiin. Lapset leikkivät kaksistaan ulkona, puolisoni otti valokouvia ja minä sain istua retkituolilla lukemassa kirjaa ja juomassa kylmää Rieslingiä. Naes.
  4. Syöminen ulkona. En ehkä ole suurenmoinen telttailun ystävä, mutta rakastan kokata ja syödä ulkona. Primuksella ja pikakahvijauheella valmistettu aamukahvi olisi sisätiloissa karmeaa kuraa, mutta ulkona puisella penkillä istuessa se on makunystyröitä hierova nautinto.

Poskihampaiden kiristelyä:
  1. Sadesää. Neljä päivää seitsemästä satoi vettä. Neljä päivää kävimme uimassa, kävelimme ulkona kuravaatteissa ja istuimme teltassa kuivaamassa kuravaatteita. Että tuota.
  2. Sairastaminen lomalla on perseestä, mutta sairastaminen lomalla teltassa vie sairastamisen ihan uudelle levelille, vaikka kyseessä olisikin vain päivän kestävä 38 asteen kuume.
  3. Vaipanvaihto teltassa.
  4. Yhteiset nukkumistilat. Kuopuksen mentyä yhdeksältä nukkumaan koko lopun porukan piti hiipiä ympäriinsä ja varoa ettei kahisuta telttakangasta liikaa, että unta hakeva mörssäri ei havahtuisi hereille. Siinä sai laskea muutaman kerran kymmeneen.
  5. Pussipasta. Siinä kohtaa kun ei jaksa enää tiskata ulkotiloissa, sade estää grillaamisen ja ylipäätään kaiken ulkona kokkailun, ainoa vaihtoehdo tehdä ruokaa on keittää vettä ja sekoittaa se lisäaineenkeltaiseen carbonarakuivapastaan. Maistuu paperilautasilta nautittuna tarpeettoman pahalta.
  6. Viinin loppuminen. Olimme telttoinemme niin perähikiällä, että kylässä ei ollut omaa viinakauppaa. Join loman viimeiset kaksi päivää ruoan kanssa kaakaota ja vettä.

Lähtisinkö uudestaan näillä spekseillä? Jos kyse olisi vain minusta, niin en herran tähden lähtisi. Pysyisin kotona, ja nauttisin lämpimästä kylpyhuoneesta ja astianpesukoneesta. Kyse on kuitenkin koko perheestä, ja jostain ihme syystä – jota minä en vielä ole tajunnut – he kaikki muut diggaavat tällaisesta tavasta lomailla. Niinpä minä olen päättänyt ajatella tämän asian näin: voin tehdä lomamyönnytyksen yhden kerran vuodessa ja ahtaa itseni kolmen muun kanssa viiden neliön tilaan ilman, että teen siitä numeroa (paitsi täällä blogissa).
Vanhemman roolissa joutuu välillä tekemään kompromisseja omien mieltymystensä suhteen. Menköön tämä siis sisällöksi siihen sukkalaatikkoon.  
Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö