Aidosti islantilainen – osa 10

Islantilaiset ovat veijareita neulomaan verkostoaan tiheämmäksi aina, kun siihen on mahdollisuus. Olen lukemattomia kertoja nähnyt, miten kaksi ennestään tuntematonta islantilaista tapaavat ja alkavat rupatella. He eivät ala hieroa tuttavuutta puhumalla säästä tai lähenevistä lomista vaan siitä, miten he itse asiassa jo tuntevat toisensa tai vielä parempaa: ovat keskenään sukua.
Kun islantilainen tapaa maanmiehensä, nämä usein kysyvät toisiltaan Hverra manna ertu eli kenen miehiä olet. Melkein aina löytyy joku kytkös.

(Pöllin tuon alun kirjastani Islantilainen voittaa aina, koska olen ihastunut siihen, miten hyvä tuosta tekstikappaleesta tuli.)
Ja arvatkaa mitä? Minusta on tulossa ihan samanlainen. Vihdoinkin! Näin kymmenen vuoden maassaolon jälkeen “mistäs me tunnetaankaan” alkaa jo toimia käytännössä.
Kävin tällä viikolla visiteeraamassa islantilaisen Sóley-luonnonkosmetiikkamerkin luojaa Sóleytä itseään (tuotteista löytyy oma juttunsa täältä, kliketiklik). Halusin tavata rouvan pitkän tauon jälkeen, kysellä vähän uutuuksista ja käydä ottamassa kuvia sosiaalisen median kanavia varten.
Noh, heti kävi selväksi, että leidin luona ravaa aika paljon vieraita. Vietin Sóleyn kanssa tunnin ja sinä aikana siellä kävi viisi eri tyyppiä ostamassa tuotteta, tuomassa pakkauksia ja  toimittamassa markkinointimatskuja. Pari lentoemäntää kävi muuten vain moikkaamassa ja kehumassa tuotteita. Muutaman minuutin mittaisten pikatapaamisten aikana kävi hurja pälätys ja selvisi, että tunsimme kaikki toisemme entuudestaan. Yksi käy kanssani crossfitissä. Toisen aviomies on hammaslääkärini työtoveri. Kolmannen kanssa meillä on ollut yhteinen autokoulunopettaja. Sitten yksi heistä tunnisti minut suomalaisdesta design-kaupasta ja viides oli mieheni ex-tyttöystävän naapuri. Hämmentävää, ehkä.
Entä Sóley itse sitten! Hänen tuotteensa valmistetaan Grenivíkissä, Pohjois-Islannissa Eyjafjördurin rannalla. Siis siellä samassa kylässä, missä minä käyn aina lomilla ratsastelemassa ja minne vien suomalaisia matkailuryhmiä. Olen ratsastanut hänen voidetehtaansa ohi lukemattomia kertoja tajuamtta ollenkaan, että tuossa hallissa tehdään koivunlehdistä luomukasvovoiteita. Yksi hänen hyvistä ystävistään on täällä asuvan suomalaisen tuttuni vaimo.
Sóley paljastui myös vuoristohiihtäjäksi – hän on valloittanut sukset selässä ja jalassa samoja vuoria kuin oma ukkoni. Ovatpa he ilmeisesti olleet joskus samassa ryhmässäkin laskemassa villejä vuortenrinteitä alas. No helou, helou. Ihan kuin olisi vanhan ystävän tavannut.
Tapaamisesta jäi ihan hirveän hyvä mieli. Tajusin, että minä ihan oikeasti taidan kuulua tänne Reykjavikiin ja Islantiin. Minun koti on täällä ja osaan jo olla ainakin jonkun matkaa samanlainen kuin kanssaislantilaiset. Tunnen jonkun verran ihmisiä. En ole enää ihan hirveän pihalla kaikesta ja koko aikaa. Osaan kaivella tietoja keskustelukumppanista islantilaiseen tapaan – siis hyväntuulisesti, tehokkaasti ja kuulostamatta uteliaalta juoruakalta.
Maahanmuuttaja tarvitsee kotoutuakseen myös tällaisia kohtaamisia ja tilanteita, joissa oikeasti pääsee reflektoimaan omaa olemistaan suhteessa yhteisöön. Enhän minä islantilainen halua olla, mutta minusta on aika hiton jees, että solahdan kuitenkin jo sinne islantilaisuuden esieteiseen. Toinen jalka kuitenkin tiivistii suomalaisessa olohuoneessa.
Loppuun vielä yksi bonushavainto paikallisesta huumorintajusta. Vakavalla naamalla kerrottu ja pieneen kiusaan verhottu paikallinen huumori puree suomalaiseen. Pyysin Sóleyltä paria uutuustuotetta testattavaksi, että voisin kirjoittaa ja kuvata niitä tulevaisuudessa some-kanaviin ja jos joku oikein helmi puteli tulisi vastaan, voisi olla kiva suositella ehkä täällä bloginkin puolella lukijoille. No hänpä haki takahuoneesta ison pahvilaatikon ja sukelsi se kainalossaan nuttura keikkuen varastohyllyjen väliin. 
Parin minuutin päästä leidi raahasi laatikkoa perässään ja pohdiskeli ääneen, että riittääköhän nämä nyt varmasti.
Jösses. Tässähän on tavaratalon kosmetiikkaosaston verran shamppoopulloja, totesin.
No mutta jos se hoitoaine loppuu! 
Hän haki vielä pari hoitoainetta, pisti ne laatikkoon ja virnuili hyvästit ulko-ovelta. 
No nyt sun ei ainakaan tartte tulla ihan heti uudestaan!
Repesin.
****
Islantilaisuudella muhinoivan Aidosti islantilainen -sarjan jutut blogista löydät tällä tunnisteella: #aidosti islantilainen

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö