Rakennuslupa on uusi kirosana

On olemassa yksi puheenaihe, jota en voi ottaa esiin kuin yhden rentouttavan kaljan nautittuani. Koska muuten moottori alkaa käydä ylikierroksilla ja hermo risahtaa. Se puheenaihe on – ah – rakennuslupa.
Koska nyt on perjantai ja olen sen yhden treenienjälkeisen kylmän bisseni ansainnut, ja tyhjentänyt, pystyn myös kirjoittamaan aiheesta.

Remonttiprojektimme alkoi kutakuinkin päivälleen viime vuoden keväällä. Olimme jo aikaisemmin päättäneet laajentaa omakerrostaloamme toisella kerroksella. Kun kellarikerroksen kaksio tuli myyntiin, ostimme sen itsellemme. Ostohetkellä hinta tuntui sikakalliilta, mutta kun asiaa katsoo näin pari vuotta jälkeenpäin, olimme ihan tarpeeksi oikeaan aikaan liikkeellä. Keskustakämppien hinnat ovat nousseet 10 ja jopa 20 prosenttia ihan vain viimeisen vuoden aikana. Ei meillä enää olisi varaa 130 keskustaneliöön sata vuotta vanhassa talossa ja lämmitettyyn autotalliin. Kerrankin ostimme – eh – halvalla. Osittain velalla, mutta varmasti paljon pienemmällä sellaisella kuin jos ensiasunto-ostoksille olisi lähtenyt nyt.
Kun kellarikämppä oli meidän, tuli raskaus ja syntyi mörssäri. Ihan heti ei remontoitu yhtään mitään. Lapsi vei vauvana niin vähän tilaa, että ajattelimme että tässä pikkuruisessa kolmiossakin ihan hyvin pärjättäisiin jonkun aikaa.
Niinpä. Jonkun aikaa. Emmehän me villeimmissä painajaisissakaan osanneet kuvitella, että rakennusluvan saaminen puolikkaan seinän kaatoon ja yhden kerrosten välisen reijän tekemiseen kestäisi vuoden. Siis kokonaisen vuoden.
Meillä ei muuten vieläkään ole sitä rakennuslupaa. Kun kuulenkin sanan islanninkielisen vastineen byggingarleyfi sykkeeni nousee sellaisiin lukemiin, että tekisi mieli kaivaa se reikä lattiaan paljain käsin. 
Islannissa tuntuu saavan 200 hotellihuoneen rakentamiseen nopeammin luvan kuin kahden asunnon yhdistämiseen yhdeksi asunnoksi. Melkein kaikki rakennusbisneksessä mukana olevat ovatkin meille sanoneet, että miksi ette vain rakenna sitä. Unohtakaa muodollisuudet tällaisessa pikkuasiassa ja alkakaa tehdä. Rakenteet kyllä kestävät, sen ovat rakennusinsinöörit käyneet toteamassa, joten siitä vaan lattia turvallisin mielin auki.
No mutta kun. Tämä talo on isoin omaisuuserä, joka meillä on. En halua riskeerata mitään, mikä liittyy siihen ja sen jälleenmyyntiarvoon. Olen kyllä huomannut, että Reykjavikissa myydään aika ajoin isoja asuntoja, jotka koostuvat kahdesta asunnosta. Eli teet kaupat kahdesta kiinteistönumerosta, mutta käytännössä saat yhden isomman kodin. Ja se johtuu juuri siitä, että kaksi kerrosta on yhdistetty toimivaksi kodiksi, mutta sille ei ole haettu rakennuslupaa eikä omaisuutta ole laitettu yhden kiinteistönumeron alle.
Voisihan se kaupaksi sellaisenkin pakettina mennä, ajattelisi positiivinen ihminen. Mutta minä ikävä kyllä en niin ajattele. Ja puolisokin on islantilaiseksi onneksi sen verran pedantti, että hänkin haluaa tehdä asiat pilkulleen oikein. Ettei me nyt ryssitä tässä itsellemme kymmenientuhansien eurojen tappiota tai aiheuteta jotain kamalaa onnettomuutta rakennusvaiheessa sen takia, että ei aikanaan haettu sitä rakennuslupaa. Byggingarleyfi
Viddu. Syke nousi taas. Hjálp!
Prosessi on kestänyt järkyttävän kauan. Aina tulee ilmi, että jotain puuttuu. On papereita, jotka pitäisi täyttää. Juuri kun kaiken pitäisi olla kunnossa ja kyllä kyllä kaikki tarvittavat asiat on toimitettu, joku Reykjavikin kaupungin virkailija soittaa kahden viikon päästä että tästä puuttuumuuten vielä vastuullisen rakentajan tapaturmavakuutus tai mitä ikinä. Fokk. Ja taas neljä viikkoa lisää odotusta. Nirsk narsk. Se on pinna se, joka siellä narisee.
Maaliskuussa 2016 aloitettiin, maaliskuussa 2017 olisi kiva saada paperit käteen. Mutta en enää odota, että niin tapahtuu. Olen jo liian monta kertaa ajatellut, että no varmaankin ennen koulujen alkua sitten. Tai noh, ennen joulua. No viimeistään omille synttäreille. Tai kun helmikuu koittaa. Olemme remontoineet saunaa ja alakertaa valmiiksi pikkuhiljaa, ja odotelleet että aika kuluu. 
Viivyttelysuossa rämpiessä on joka kerta vituttanut vähän enemmän, kun olen kääntyessäni esimerkiksi törmännyt seinään tai joku tavarapino on uhannut kaatua lattialle. 
Ja nyt en enää jaksa miettiä tätä kovin aktiivisesti. En jaksa ottaa pulttia. Mietin lisätilaa vain silloin, kun olen juonut sen yhden rentouttavan oluen ja kotona on hiljaista. Silloin kaivan nuo oheiset suunnitelmapiirrustukset esiin ja mietin, että miltäköhän mahtaa tuntua…
…melkein 50 neliön olohuone, jossa on sairaan iso ruokapöytä ja vähintään 8 tuolia
…keittiöön reilu tila kierrätysjätteille
…makuuhuone, jossa on sängyn ympärillä paljon tilaa
…kaksi kylpyhuonetta
…lapsilla omat huoneet
…tilaa yövieraille (Toinen lastenhuoneista kääntyy yhdellä sohvanavauksella kahden hengen vierashuoneeksi. Sen saman huoneen saa myös pieneksi keittiöksi, koska sinne tulee pieni jääkaappi, tilat astioille ja keittiönpöytä vesipisteineen ja lavuaareineen. Tämän muunneltavan keittiön ja suljettavan kerroksen ansiosta voimme vuokrata alakerran asunnon pois jos lähdemme vaikkapa pitkälle matkalle. Smart!)
…kaksi eteistä, joista toinen on kuravaatteille
…minun oma työhuone, jonne saan sulkeutua tekemään taikojani, järjestämään kuittini ja pinoamaan mappivuoria (löve!)
…kellarin vieressä olevaan kylmävarastoon tuleva 13 neliön saunatila. Ennen kuin hiukseni harmaantuvat koittaa se hetki, kun juoksen 10 kilsan lenkin merenrannalla ja hikipanta otsalla painelen suoraan omaan saunaan. (Sinne tulee oleskeluhuone ja jääkaappi palautusjuomille.)
Enää pitäisi saada se byggingarlll…..argh. 
Hyss hys nyt ja muuta ajateltavaa. 
Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö