Islantiin tarvitaan 4 000 ulkomaalaista työntekijää

Etsitkö töitä? Täältä meiltä päin löytyisi. Seuraavan vuoden aikana Islanti nimittäin tarvitsee jopa 4 000 ulkomaalaista työntekijää. Hurja lukema. Yllätyin itsekin, kun luin paikallisen englanninkielisen sanomalehden Grapevinen sivuilta tuon Islannin työvoimapulaa käsittelevän uutisen.

Siis neljätuhatta työpaikkaa ei seuraavien vuosien vaan seuraavan 365 päivän aikana. Väkilukuun suhteutettuna tuo tarkoittaisi samaa, kuin että Suomeen tarvittaisiin heti paikalla noin puolentoista Mikkelin verran (75 000) työvoimaa ulkomailta.
Syitä tähän työvoimapulaan on useita. Matkailu on tällä hetkellä Islannin suurin työllistäjä ja alana työvoimaintensiivinen. 320 000 asukasta ei pysty mitenkään handlaamaan pian lähemmäs kahta miljoonaa matkailijaa. Samaan aikaan islantilaiset ovat alkaneet muuttaa hanakammin ulkomaille ja väestö vanhenee. 

Kun Islannissa kuikuilee vähän ympräilleen, ulkomaalaisten suuren osuuden työvoimasta huomaa helposti. Kuvaava esimerkki viime viikonlopulta. Olin puolisoni kanssa Heklan tulivuoren lähellä sijaitsevassa Hotel Heklassa viikonloppulomalla. Äkkiseltäni laskeskelin, että hotellin 20 työntekijästä vain yksi oli islantilainen ja puhui islantia.  Sama juttu kahviloissa, ravintoloissa, punttisaleilla ja vaatekaupoissa. Maaseudulla ulkomaalaisten osuus työvoimasta tuntuu isommalta kuin Reykjavikissa.
Täältä saa siis melko helposti töitä ilman islannin kielen taitoa tai Islannin kansalaisuutta. Suurin osa avoimista työpaikoista on matkailun parissa: hotellien vastaanotoissa, ravintoloissa, siivouksessa, autovuokraamoissa, matkanjärjetäjien toimistoissa ja matkanmyyntipisteissä. Minunkin puolisoni firmassa on hommissa paljon vaellus- ja ulkoilujutuista kiinnostunutta väkeä, jotka on palkattu toimistoon kielitaitonsa takia. Ranskan-, saksan-, kiinan- ja espanjantaitoista väkeä tarvitaan syöttämään juttuja sosiaaliseen mediaan, päivittämään firman nettisivuja ja vastaamaan asiakkaiden kyselyihin. 
Ulkomaalaiset työllistyvät kyllä muillekin aloille kuin matkailuun, etenkin jos omalta alalta on jo kertynyt hyvin kokemusta. 

Jos siis painiskelet työnhaun parissa Suomessa ja olet valmis vähän seikkailemaan, pieni pyrähdys töihin Islantiin saattaisi olla aika nasta ratkaisu. 
Kirjoitin kesällä kolmen jutun Töihin Islantiin -sarjan (yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa). Sen jutut löytyvät täältä:
Mistä niitä töitä löytää? Eli juttu Töihin Islantiin – vinkkejä ja linkkejä
Millaista Islannissa on elää? Eli juttu Islannissa töissä ja arjessa

Kokemuksia. Eli juttu   Haastattelussa: työntekijän kokemuksia Islannista

Jos haluat kysellä mitä tahansa Islannissa työskentelyyn tai asumiseen liittyviä juttuja etkä löydä vastauksia noista postauksista, niin kommenttikenttä on vapaa. Vastaan mielelläni! Ja olen muuten myös siellä matkamessuilla ensi viikonloppuna. Islannin-ständillä olen pääasiassa puhumassa matkailusta, mutta kyllä sinne voi tulla kyselemään Islannissa asumiseenkin liittyvistä jutuista.
Grapevinen englanninkielinen juttu kokonaisuudessaan löytyy tämän linkin takaa.
Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö