Islantilaiset häät Ruotsissa

Islantilaiset – nuo ihanat perhekeskeiset joukkosielut! Kun ulkomailla asuva islantilainen saa lapsen, tutut ja sukulaiset ryntäävät ostamaan lentolippuja, ennen kuin napanuora on ehditty katkaista. Pitää näet varmistaa, että ensivisiitille päästään mahdollisimman nopeasti. Häitä, hautajaisia ja syntymäpäiviä vietetään niin ikään aktiivisesti ja niihin kokoonnutaan, vaikka ei samassa maassa asuttaisikaan. Islantilaiset ovat noin keskimäärin aika kovia matkustamaan.

Osana tätä islantilaista suurperhettä olen minäkin päässyt kokeilemaan näitä ilosieluisia sukujuhlia, sukuhäitä ja sukusynttäreitä vähän siellä sun täällä päin Eurooppaa. Tänä viikonloppuna lensimme miehen kanssa Göteborgiin, josta ajoimme bussilla Trollhättan-nimiseen pikkukaupunkiin häitä viettämään. Göteborgin lennolla oli yllättävän monta tuttua. Täällä kaupungin ainoassa isommassa keskustahotellissa kaikuu käytävillä islanti. Sama hääseurue näkyi ja kuului iltapäivällä pikkukaupungin keskustassakin.

Sulhanen ja morsian (ja heidän neljä lastaan) ovat islantilaisia, mutta häät ovat Ruotsissa, koska perhe muutti tänne pari vuotta sitten korkeampien palkkojen ja paremman lapsiperheen sosiaaliturvan perässä. Kun kolmen vuoden aikana saa neljä lasta, siinä pitää jo vähän miettiä, miten arki järjestetään. Joten muuttivat sitten Reykjavikista tänne Etelä-Ruotsiin. Muuton myötä he saivat pidemmän vanhempainvapaan, paremmat lapsilisät ja enemmän käteen jääviä tuloja. Ihan pätevä out-of-the-box-ratkaisu. Siksi mekin olemme nyt täällä.

Miehen kuusikymppisen puoliveljen esikoistytär menee tänään iltapäivällä naimisiin ja juhliin on kutsuttu koko lähipiiri mukaan lukien morsiamen isän puoliveljen suomalainen vaimo eli Finni. (Suomalainen on islanniksi Finni). Myös sulhanen kuuluu omaan lähipiiriini. Hänen isänsä on juuri se autokoulunopettaja, joka opetti minut löytämään kytkimen vuonna 2010.

Sitähän tuntee olevansa ihan osa sisäpiiriä täällä Trollinhatussa, muina Marimekko-muijina.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö