Tämmöistä tämä nyt vain on! Pihalla säätäminen on kuitenkin kivaa ja lapsetkin tykkää. Miehen nikkaroimaa puutarhalaatikkoa on surku pitää tyhjänä. Tai käyhän tuo naapurin kissa siellä kakalla, mutta ei se ainakaan vielä kukkasia sinne ole mukanaan tuonut.
Eli jotain pitäisi kehitellä.
Niinpä me sitten viime viikonloppuna rykäisimme yhdessä koko perheen voimin, kun aurinkokin paistoi. Kävimme remonttikaupassa katselemassa sahoja ja seinämaaleja, mutta päädyimme ostamaan säkillisen tulppaanin sipuleita. Tällaisia nämä heräteostokset nykyään ovat.
Iskimme sipulit puutarhalaatikkoon kymmenen sentin syvyyteen. Esikoisen tehtävä oli katsoa, että sipulit tulevat multiin oikein päin. Minun tehtävänä oli vastata kaikennäköisiin kysymyksiin vuodenajoista, istutushommissa vastaan tulleiden kastematojen ruoansulatusjärjestelmästä ja kissojen kaulapannoista. Ihan paras oli kyllä se kysymys, jossa pohdittiin, kannattaisiko osa sipuleista kuitenkin varmuuden vuoksi laittaa kukkalaatikkoon väärinpäin, että kuolleetkin ihmiset saisivat katsella kukkia. Istutuslapion voisi kuulemma laittaa mukaan, jotta tuonpuoleiseen siirtyneillä olisi siellä uudessa puutarhassa tekemistä.
Parin tunnin aikana lapioimme maan sisään satakunta sipulia ja heitimme mullat päälle. Pihapuut näyttävät olevan nyt siinä tilassa, että seuraava kova syysmyrsky heilauttaa leppien lehdet nurmikolle. Teen niistä teen peitteen kukkalaatikon multien päälle.
Jäämme odottelemaan sitä syysmyrskyä. Ja sitten seuraavaa kevättä ja pirunmoista tulppaanien loistoa.
Kuvat: Björgvin Hilmarsson
