Viimeiset pari viikkoa oma elämä meni sellaisella ohituskaistakaahauksella, että viikonlopun mittainen pysähdys tuli juuri sopivaan koloon. Ehkäpä juuri siksi jaksoinkin venyä niin omituisiin työaikoihin ja sain massiivisen to do-listan selätettyä, koska tiesin että aivan kohta saa puhaltaa.
Täällä eteläruotsalaisessa pikkukaupungissa on tullut tehtyä juuri sitä: kaikkea tosi kivaa sopivan vähän. Ei G&T-övereitä, ei liikaa treeniä, ei liikaa lukemista, ei liikaa kakkua, ei liian paljon nukkumista eikä ihan hervotonta kanimeininkiä. Sopivasti kaikkea eikä kiire minnekään. Yhtäkään nähtävyyttä ei olla käyty katsomassa, yhdessäkään tasokkaassa ravintolassa ei olla käyty. Kahvillekin mentiin siihen ensimmäisenä vastaan tulleeseen paikkaan. Ja silti kaikki on enemmän kuin hyvin.
Juuri nyt on oikein mukavan kohtuullinen olo palata kotiin levänneenä, rentoutuneena ja kaikin puolin iloisella tuulella.
Tröllhattan ei mitenkään erityisesti sykähdyttänyt matkailukaupunkina. Ei tänne varta vasten kauempaa kannata matkustaa, mutta jos ohi ajaa tai on muuten näillä seuduilla, kannattaa toki pysähtyä tänne päiväksi tai kahdeksi. Ei tämä hassumpi paikka ole. Vähän sama kuin poikkeaisi Etelä-Suomen road tripillä Forssassa ja piipahtaisi katsomassa Kehräämön alueen, joen varren ja aurinko paistaisi koko visiitin ajan.
Jos satutte lomamatkoillanne näille huudeille joskus eksymään, niin tässä oma Trollhättän top-kolmoseni: