Sen luonnonkatastrofin lisäksi on kuitenkin yksi toinenkin asia, joka kansaa yhdistää. Se on kenen tahansa islantilaisen menestyminen ihan missä tahansa omien aluevesien ja maan rajojen ulkopuolella.
Jos islantilainen kilpailee pöytätenniksessä, käsipallossa, vapaapainissa tai Euroviisuissa, koko maa kannustaa. Pieni Islanti muuta maailmaa vastaan! Best í heimi eli parasta maailmassa, vaikka kokoa on vähemmän kuin kärpäsessä.
Ihan hulluksihan tämä meno meni jalkapallon EM-kisojen aikaan. En ollutkaan vielä julkaissut tallentamaani pientä videopätkää kotimme nurkilta. Tämä on siis otettu sinä päivänä, kun Islannin maajoukkue saapui Ranskasta takaisin Islantiin. Joukkue karsiutui puolivälierässä, mutta heidät otettiin vastaan voittajina. Siellä oli taas torilla paikalla järjettömän suuri osa koko kansasta.
(Ja täällähän voit lukea loogisen jutun siitä, Miksi Islanti menestyy niin hyvin jalkapallossa.)
Islantilaisuudella muhinoivan Aidosti islantilainen -sarjan jutut blogista löydät tällä tunnisteella: #aidosti islantilainen