Koulunaloituksia

Kun valmistuin yliopistosta edellisen kerran, eli kolme vuotta sitten islannin kielestä humanististen aineiden kandiksi, aavistelin jo silloin, että nyt sanon ”ei koskaan enää” mutta että parin vuoden päästä luultavasti myönnän ”ehkä kohta taas vähäsen”.

Syksyn 2016 opiskelija-aines on varsin korkeatasoista tänä syksynä täällä Reykjavikissa.

Opiskelu on minusta ihanaa! Läpäistyjen tenttien ilo, esseiden kirjoittaminen ja oman arjen työjuttuihin liittymätön ajatustyö antavat hengähdystauon muulle tekemiselle. Huomaan ajattelevani kaikkia asioita uudella puhdilla, jos rytmitän tekemistäni jollain uudella jutulla. Vastuu, vaikkakin jaettu sellainen, perheenpyörityksestä, vastuu töistä ja järjestelyvastuu ihan vaan omasta arjesta on pidemmän päälle aika uuvuttavaa. Välillä on vähän raskasta olla itsenäinen ja muista huolehtiva aikuinen.

Silloin tällöin kaipaan, että joku muu ottaa ohjat ja käskee tekemään niin ja näin. Ajatus jonkun muun suunnittelemaan opiskelukokonaisuuteen sukeltamisesta tuntui miltei rentouttavalta. Minä suoritan, minä opettelen, kun vain kerrotte että mitä. Poimikaa metelistä oleellisin ja käskekää minun tutustua siihen. Kuinka miellyttävää.

No mitä sitten opiskelisin? Mietin ensin kirjallisuudenopintojen loppuunsaattamista tai kirjoittamiseen liittyviä kursseja, mutta niistä eivät kumpikaan natsanneet. Luovaan kirjoittamiseen liittyviä kurssikokonaisuuksia on (suomeksi) aika vähän tarjolla ja kirjallisuudenopintojen finalisointi tarkottaisi lähinnä kanditutkielman tekemistä ja omasta Barthesistani on kulunut jo sen verran aikaa, että en usko että pystyisin heilumaan siinä mankelissa mukana juuri nyt.

Kotoamme koululle on noin kymmenen minuutin kävelymatka.

Sitten kolahti – töitä tehdessä! Olen viimeiset puoli vuotta kirjoittanut Unelmahommissa-kirjaa ja palannut sitä työstäessä yllättävän usein ajatuksissani omaan opiskeluaikaani eli siihen ajankohtaan, jolloin ammatinvalintakysymykset ja mitäköhän minusta aikuisena tulee -pohdinnat pyörivät kiihkeästi päässä. En minä 17 vuotta sitten todellakaan tiennyt, mitä ”isona” haluaisin tehdä.

Opiskelin kauppiksessa, mutta en ollut yhtään varma, mikä siellä eniten minua kiinnosti. Moni oppiaine tuntui parikymppisenä irtonaiselta ja asioiden ulkoa opettelemiselta vailla sen syvempää ymmärrystä. Liiketoiminnan johtamisen perusteiden kurssi lukion yhteiskuntaopin pohjatiedoilla tuntui minusta ihan ajanhukalta. Puheet kustannussäästöstrategia versus differointistrategia -vertailusta menivät ihan yli hilseen enkä osannut kiinnittää niitä mihinkään kontekstiin. Enhän silloin edes kunnolla tajunnut, mitä strategia tarkoittaa. Markkinoinnin peruskurssilta – siis sillä ainoalla joka oli pakko käydä – muistan markkinoinnin neljä P:tä ja yhden casen, joka tehtiin ryhmätyönä. Meidän projektimme oli lanseerata uusi suklaamerkki. Johtoajatuksenamme oli tehdä siitä luksussuklaa hienostorouvien kahvikutsuille. Voi tsiisös. Näin jälkikäteen ajatellen.

Päädyin lopulta opiskelemaan kansantaloustiedettä ja bisnesviestintää – halunani oli päätyä taloustoimittajaksi. No onneksi minusta tulikin yrittäjä.

Lopputulos on siis tämä: Olen hyvin arvosanoin valmistunut kauppatieteiden maisteri ja lifestyle-yrittäjä, jolla ei ole pätkääkään kokemusta eikä yhtäkään muistikuvaa liiketoimintaosaamisen teorioista. Olen opetellut kaiken strategiansuunnittelusta ja yrityksen johtamisesta, rahoituksen hakemisesta ja markkinoinnista itse jälkikäteen ja käytännössä kädet savessa, siis ihan vain rehellisesti kokeilemalla.

Mitäpä jos sitä teoriaosaamista hankkisi nyt kun sen osaisi kiinnittää oikeaan elämään? Näinpä sen keksin: haluan opiskella liikkeenjohtamista! Haluan käytännössä opitun päälle teoriaosaamista, janoan uusia näkökulmia ja kenties siinä samalla onnistun parantamaan omaa menestystäni yrittäjänä.

Kauppatieteiden maisteri liikkeenjohdon peruskursseilla? Hullua? No ei todellakaan. Loogista? No totta mooses. Ainakin minusta.

En halua aloittaa uutta tutkintoa, en tähtää tohtoriopintoihin enkä todellakaan nyt pysty sitoutumaan mihinkään monivuotiseen jatkokoulutukseen. Eli en halua mennä vakituiseksi opiskelijaksi yliopistoon täällä Islannissa. Sitä paisti minua kiinnostaisi välillä opiskella omalla kielelläni eli suomeksi. Suomeen en kuitenkaan ole muuttamassa koulun enkä muunkaan syyn takia, eikä minulla töiden ja perheen takia olisi tässä elämäntilanteessa edes mahdollisuutta osallistua päivittäin luennoille.

Kas, opiskelijahan se siinä.

Kaverini vinkkasi, että avoimessa yliopistossa voi opiskella myös etänä eikä se ole kovin kallista. Googlailin aikani vaihtoehtoja etsien ja päädyin muun muassa Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston sivuille. Järkky määrä vaihtoehtoja eli noin puolisensataa oppiainetta. Monia opintoja voi suorittaa täysin etänä netin välityksellä ja mikä parasta: opinnot voi useimmissa aineissa aloittaa milloin vain. Jos olisin halunut opiskelijaksi täällä Islannissa, minun olisi pitänyt laittaa hakupaperit vetämään yliopistoon yli puoli vuotta sitten. (Vähän liian pitkä odotushorisontti minulle, joka sai tämän jatko-opiskeluidean kesällä.)

Päätin heinäkuussa lähteä opiskelemaan ja nyt olen nyt  ilmoittautunut Liiketoimintaosaamisen opintokokonaisuuteen (28 op), tutustunut sen sisältöön ja keskustellut henkilökunnan kanssa – kaikki netin välityksellä. Tavoitteenani on suorittaa nuo opinnot seuraavan vuoden aikana. Luvassa on ainakin markkinointia, laskentatoimea ja liikkeenjohdon perusteita. Opintokokonaisuuteen kuuluu myös opittua soveltava kurssi, jonka aikana tehdään case. Lupaan jo nyt, että en sitten todellakaan valitse aiheekseni luksussuklaata ja hienostorouvia. Lol. (Syön ne suklaat mieluummin itse.).

Ehkäpä voisin tehdä sen casen suomalaisen designin kansainvälistämisestä tai vähittäiskaupan ansaintatavoista? Olisikin muuten todella mielenkiintoista marinoida oma bisnes kuluvan lukuvuoden aikana opituissa teorioissa ja kuulla, minkälaista palautetta opettaja siitä antaa. Jeijj!

Syyskuussa Unelmahommissa-kirjan käsiksen ensimmäinen versio on valmistunut – ja jollainhan se pitää sekin vapautuva aika täyttää. Opiskeluni alkavat siis täydellä teholla silloin.

Ihan ensimmäisenä eli tänään pitäisi kuulemma tehdä HOPS. Mikäköhän se edes on? Täytyy ensin kirjautua Korppiin ja ilmoittautua kursseille siellä. Sitten on olemassa joku Koppikin, josta löytyy avoimen oppimateriaalit ja jonne tehtävät palautetaan. Hops Korppi, ota Koppi! No, tässä menee oma aikansa että pääsen ihan kartalle. Ehkäpä meilaan varmuuden vuoksi vielä myös opettajalle.

Koska tänä vuonna minulla on opettaja – ehkä useampikin.

Sovin Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kanssa blogiyhteistyöstä, ja siksi täällä blogissani voi syksyn seurata opintojen edistymistä ja mietteitäni etäopiskelun sujumisesta. Kevään lopussa seuraa loppuraportti eli kerron, miten tämä koko juttu meni noin niinkuin omasta mielestä.