Kakkuvitriini on ihanan kasari ja sisustus ajaton. Huoneentaulun mukaan Turku on uusi Pariisi ja ikkunalaudoilla on ihania Turku-aiheisia sisustustyynyjä. Se on sellainen paikka, että sisälle astuessaan tuntuu kuin olisi päässyt hetkeksi keskelle jotain Kaurismäki meets Amelie -elokuvaa. Kahvilan edustalla kadulla on muutama pieni pöytä. Ne ovat erityisen käteviä niinä päivinä kun rattaissa istuva kuopus on mukana. Kadulla riittää katseltavaa. Pätkän väijyessä ohi kulkevia autoja minulle ja esikoiselle suodaan pieni hiljainen hengähdystauko.
Jos kuopuksella on korkkiruuvivaihe silmässä, eli minkäänsortin pysähtyminen ei tule kuuloonkaan ilman mutkalle kiertymistä, nappaan kahvin mukaan ja kaveriksi kakkupalan somaan pahvilaatikkoon pakattuna. Kotona kuopus ryömii pitkin lattioita sillä välin kun me esikoisen kanssa istumme keittiönpöydän ääressä vertailemassa kakkupaloja.
Ja sitten on ihanaa vielä sekin, että kahvilassa on tuttuja töissä. Tutustuin Annikaan Reykjavikissa, kun hän suoritti amk:n harjoittelujaksoa kaupassamme. Myöhemmin tapasimme Turussa Kaffillarin ääressä ja nyt myös Gagguissa. Vaikka olen vain tällainen satunnainen Turun kesäasukas, tuntuu olo tavattoman kotoiselta kahveellakin. Vakkarikahvila ja tuttu barista! Sehän jo askel kotiutumista kohti.
Vielä on kolme Turun-kesäpäivää jäljellä. Ainakin sitä sitruunakakkua pitää ehtiä maistaa ja Voi vattua!
