Reissujen reissu

Takana on reissujen reissu ja matkojen matka. Sanon tämän verrattuani reissua kaikkeen muuhun, mitä olen aikaisemmin kokenut hashtagin matka alla elämässäni. Olen kolunnut hurjapääsiskoni kanssa Delhin ghettoja ja Tokion pilvenpiirtäjähotelleja, nukkunut hyttysverkkojen alla Samoalla, lennättänyt leijaa Thaimaassa, kiertänyt Islantia joku 35000 kilometriä, käynyt ison raskausmahan kanssa eeppisellä Aasia-Eurooppa-tourneella, roikkunut yhden köyden varassa vuorenjyrkänteeltä Korsikalla, tehnyt suurkaupunkimatkailua yhden lapsen kanssa (kahdesti itse asiassa), kiertänyt Kuubaa puolison kanssa ja ratsastanut vuorenkielekkeellä. Joo. Varmaan on käynyt ilmi, että työ ja vapaa-aikaani on aika tiiviisti kuulunut matkailu.

Yhdenkään reissun jälkeen en ole sanonut, että ei toista kertaa.

Pari päivää sitten sanoin, että ei tätä toista kertaa.

Ei koskaan enää yölentoa kahden lapsen, kahden käsimatkatavaralaukun ja kahden matkalaukun kanssa. Olen vielä kaksi päivää tapahtuneen jälkeenkin ihan finaalissa!

Islannista Suomeen menevällä päivälennolla ei ollut tilaa, joten jouduimme ottamaan yölennon. Lento lähti Islannista yöllä  yhdeltä eli lähdimme kotoa lentokentälle kello kymmenen. Sillä tavalla ihanasti pari tuntia lasten tavanomaisen nukkumaanmenoajan jälkeen.

Lentoasemalla väsymyksestä kitisevä mörssäri rintareppuun ja omaan selkääni reppu, jossa läppäri ja vaipat. Vasemmassa kädessä käsilaukku, jossa passit, rahat ja eväät (jotka saattavat mennä rikki ja siksi eri kassissa kuin läppäri). Oikeassa kädessä vedin perässä tätä 20 kilon suuruista matkalaukkua. (Jossa oli luojan kiitos se kaikkien maailman matkalaukkujen paras ja tärkein ominaisuus: kestävät, herkästi liikkuvat ja isot pyörät.)

Esikoinen veti perässä toista, pienempää matkalaukkuaan ja kantoi selässään reppua, jossa oli hänen matkarepertuaarinsa: kuulosuojaimet, silmille vedettävä silmäsuoja ja hartiatyyny.

Islannin lentokentällä invavessaan. Vaipanvaihto, vessassakäynti ja vauvan vaatteidenvaihto, koska kakat ja vähän vuotanut vaippa. Olin unohtanut muovipussit kotiin, joten nakkasin likaisen potkupuvun vessan roskikseen. (Ei ollut mitään uusinta Moloa vaan ihan valmiiksi rehellisesti reikäinen henkkamaukka.)

Kulutin aikaa ja väsytin lapsia antamalla niiden ryntäillä vapaasti tyhjässä lähtöhallissa. Esikoinen kirmasi kuin varsa kevätlaitumella, mörssäri veti nelivetokäyntiä pitkin lattioita.

Sitten lentokoneeseen.

Tsiding! Eikä yhtäkään ylimääräistä tyhjää paikkaa koko koneessa, joten parkkeerasimme käytävä- ja keskipaikalle ilman lisätilaa. Oh well. Todella hienoa, etenkin kun mörssäri on tyyppiä joka tykkää kyllä olla sylissä mutta haluaa kiehnätä koko ajan. Kymmenen kiloa sylissä pyörivää vauvanlihaa ja välillä pieni nyrkki omassa silmässä ja toinen pieni käsi tukevasti kiinni otsahiuksissa. Siinä asennossa se yölento meni mukavasti.  Not. Kolme varttia ennen laskua taas kakat. Ne liemet siirtyivät kivasti omaankin mekkooni siinä tiukassa syliotteessa, kun pyöriskelevä lapsi piti saada istumaan paikallaan.

Maailman pisimmän kolmetuntisen jälkeen valloitimme Helsinki-Vantaalla invavessan. Mörssärille uusi vaippa ja taas uudet vaatteet, itse en ollut tajunnut ottaa vaihtovaatteita mukaan. Vauvankakkahajubonus ei tässä kohtaa tuntunut enää missään.

Vauva huutaa väsymystä 2 tunnin yöunien jälkeen. Ymmärrettävää. Edessä vielä matkalaukkujen haku ja siirtyminen VR:n asiakkaaksi. Kaksi ja puoli tuntia junassa meni samoissa tunnelmissa: hitaasti ja hikoillen. Mörssäri nukahti syliin välillä vartiksi, mutta heräsi heti, jos tein jonkun suuren liikkeen kuten siirsin jalkaani pari senttiä jompaan kumpaan suuntaan. Ja taas kakat!

Kun vaihdoin vaippaa tärisevän junan vessassa kitarisojaan tuulettavalle vauvalle, esikoinen romahti vessanlattialle selälleen ja sanoi ääni vähän väristen, että hän haluaisi kyllä juuri nyt mieluummin olla omassa sängyssä nukkumassa kuin täällä junan vessassa.

Myönsin, että sittenhän meitä on kaksi. Elämä on välillä tällaista vessataistelua. Koitetaan jaksaa ja kohta ollaan perillä. Kohta oli oikeasti puolitoistatuntia, mutta sitä en uskaltanut ääneen myöntää edes itselleni.

Matkakestävyydestä pisteet esikoiselle. Se ei koko matkan aikana saanut yhtäkään kiukkukohtausta. Pokka rakoili hetken siellä junan vessan lattialla, mutta vain hetken. Loppuajan se istui sykkyrällä junan penkillä niskatyynyynsä nojaten ja isot keltaiset metsurinkuulokkeet korvillaan, laput silmillä.

Niskatyyny kapeilla hartioilla keikkuen se raahasi mukanaan kokoonsa nähden isoa matkalaukkua pitkin Turun katuja ja lepuutti toista kättään selkäreppunsa hihnan alla. Mutsin kerrostaloasunnon rappukäytävässä heitimme yläfemmat. Selvittiin!

Olin loppupäivän lievästi sanottuna väsynyt, voipunut ja lihakset maitohapoilla.  Niin olivat kyllä seuralaisenikin. Otettiin viiden tunnin päiväunet.

Ja nyt näin maanantaina jukoliste lepään vielä vähän lisää.

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö