Geokätköilyä lapsen kanssa

Geokätköily on mahtava tapa tutustua lähiympäristöön. Helpoimpoia kätköpaikkoja on hauska koluta myös lasten kanssa.

Esikoinen on hurahtanut karttoihin ja aarteenetsintään. Hän piirtää päivittäin karttoja ja aina ulkona kävellessämme haalii tavaraa taskuihin, reppuun ja lastenrattaisiin. Sulkia, pullonkorkkeja, hauskanvärisiä lehtiä, pähkinöitä, käpyjä, lasikuulia, joskus kolikoitakin.

Puolalanpuistosta löytyi yksi tosi kiva kätkö…

Tämän kesän ensimmäisellä hevosmatkalla oli mukana yksi geokätköilyn harrastaja, joka vinkkasi harrastuksestaan minullekin. Aloittaminen olisi helppoa. Ei tarvitse kuin rekisteröityä geokätköily-yhteisöön netissä (maksuton) ja alkaa etsiä maastoon piilotettuja kätköjä. Osa kätköistä on pikkuruisia laatikoita, joissa on vain paperilappu, jonne löytäjä jättää puumerkkinsä. Sitten on vähän isompia kätköjä, joissa on lokikirjan lisäksi pientä roinaa, joista löytäjä voi valita itselleen esineen ja jättää tilalle jonkun vastaavanlaisen “aarteen”.

Osa kätköistä on vaikeissa paikoissa ja etsijältä vaaditaan kiipeilyä, jalkojen kastelemista ja kekseliäisyyttä. Sitten on olemassa helppoja kätköjä, joinne pääsee pyörätuolillakin. Ja näitä kätköjä on ihan joka paikassa. Reykjavikin keskustassa oli kuulemma poikkeuksellisen hienoja ja kekseliäitä.

Geokätköilijän jutut jäivät mieleen ja suunnittelin koko kesän ajan kätköilyn aloittamista esikoisen kanssa. Sitten ei tullutkaan vastaan ikinä tarpeeksi aikaa tehdä ennakkovalmisteluja ja tutustua harrastukseen kunnolla. Enkä halunnut ehdottaa esikoiselle seikkailuunlähtöä, jos en olisi ollut itse ihan varma, mistä siinä on kyse ja mistä löytyisi ainakin yksi kätköpaikka.

No nyt täällä Turussa otin tämän asiakseni. Emme ehdi lähteä kovin pitkille päiväretkille kotoa ja sama leikkipuistohengailu alkaa monen päivän jälkeen tylsistyttää lastakin. Vaikka olosuhteet ovat juuri nyt vähän hankalat ja huoleton lomailu hieman vaikeaa, olisi kiva tarjota lapsille mahdollisimman mukavaa tekemistä. Tajusin, että juuri nyt tilanne on täydellinen kätköilyn aloittamiselle.

Latasin toissailtana puhelimeeni Geocaching-applikaation (maksuton), ja loggauduin palveluun facebook-tunnuksillani. Näytölle lävähti gps-pisteet kaikista lähialueen kätköpaikoista ja kunkin kätkön kohdalla kerrottiin, millaisessa maastossa se sijaitsee, onko se helppo vai vaikea kätkö, miten suuri se on ja miten sinne pääsee perille. Kunkin kätkön kohdalta löytyy myös liuta muiden käyttäjien kommentteja ja vinkkejä ja tiedot muista kätköllä käyneistä.

Tällainen aarre löytyi yhdestä kätköpaikasta. Vastalahjana jätettiin purkkiin pieni puinen nukke.
Merkinnät vihkoon ja vihko takaisin aarrelaatikkoon.

Valitsin kartalta seitsemän muutaman sadan metrin päässä asunnoltamme olevaa kätköpaikkaa, jonne pääsisi helposti kävellen myös lasten kanssa. Niistä kahdessa oli annettu niin paljastavat vinkit, että luotin löytäväni ne (halusin pari varmaa paikka, koska tiedän, että esikoinen ei innostuisi, jos pelaaminen tarkoittaisi kävelyä tyhjin käsin pettymyksestä toiseen). Katsoin lisäksi, että ainakin yksi kätköistä olisi kooltaan vähän isompi, jossa olisi lokikirjan lisäksi myös vaihtotavaraa (pienelle aarteenetsijälle tärkeä juttu). Sitten lähdimme lasten kanssa matkaan.

Mörssäri istui matkarattaissa, kun me esikoisen kanssa kolusimme kerrostalojen rännejä, kurkimme kivien alle ja kopeloimme roskapönttöjen ja parkkiautomaattien takaseinämiä.

Esikoinen oli tavattoman innoissaan leikistä, ja niin olin minäkin. Kävelimme salapoliiseina ristiin rastiin lähialueita kolmisen tuntia. Kun käsi tavoitti magneetilla laiturin teräsrakenteisiin kiinnitetyn aarrelaatikon, innostus repesi ilmaan voittajahuutona – meiltä molemmilta.

Tämän polun alta löytyi yksi!!

Seitsemästä  kätköpaikasta löytyi neljä. Kolmesta löytämättä jääneestä etenkin kaksi jäi kaivelemaan. Toinen niistä on aivan äitimme talon lähistöllä, lähellä kortteliravintola Kerttua. Imuroimme katseella ja koskettelimme käsin monta kerrostalon seinämää, mutta emme löytäneet kätköä, vaikka älypuhelimeni mukaan olimme juuri oikeassa paikassa. Sitä paitsi applikaation päiväkirjan mukaan ihan pari päivää sitten joku oli viimeksi käynyt tsekkaamassa kätköpaikan. Eli kyllä se on siellä, jossain. Toinen täysin muka selvä mutta meille mysteeriksi jäänyt kätkö olisi pitänyt olla aivan Turun ydinkeskustassa Qwenselin kahvilan tienoilla puurappusten alla. Kolusimme kaikki korttelin puurappuset ja pyllistelimme siellä helteessä mörssärin imeskellessä avaimia rattaissa, mutta emme löytäneet. Niinpä menimme kakkukahville.

Jäi muuten sen verran harmittamaan nämä löytämättä jääneet, että menemme varmasti samoille huudeille nuuskimaan vielä uudemman kerran.

Pidimme Qwenselin kahvilassa kakkutauon.
Lasten apteekki – mainio leikkipaikka Qwenselin kahvilan sisäpihalla. Vahva suositus!

Pokemon-peli ei sytytä esikoista, koska se haluaa löytää oikeita, kädessä pidettäviä esineitä. Eikä hänellä ole vielä omaa kännykkääkään. Siksi halusin kokeilla etsintäpeleistä nimenomaan geokätköilyä.

Siinä saa hyvää liikuntaa ja se pistää mielikuvituksen laukkaamaan kun joutuu pohtimaan mielessään mitä omituisempia keinoja ja paikkoja, joista kätköjä voi löytyä. Voi lähteä monen kilometrin päähän kotoa tai pyöriä kotikorttelissa. Tätä voi harrastaa ulkomaanmatkoilla tai ihan kotona ollessa. Kätköjä on niin paljon erilaisia, että sieltä löytyy etsittävää niin pikkulapsille kuin aikuisille. Ja mikä parasta: tätä voi tehdä mihin vuodenaikaan tahansa, joko vartin tai viisi tuntia kerrallaan eikä harrastus maksa mitään. Eväät vain messiin, niin tuollahan jaksaa pörrätä ulkona vaikka koko päivän.

Etsittiin ja löydettiin!

En tunne geokätköily-yhteisöjä (tai alan slangia) juuri ollenkaan, mutta nopealla googlaamisella löysin useampia harrastesivustoja. Itse loggauduin Geocaching-sivustolle ja latasin luuriini heidän applikaationsa. Mielestäni se toimi hyvin.

Mörssäri muuten nukahti juuri, eli lähdemme taas esikoisen kanssa rännejä hiplaamaan. Heippa!

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö