Koko perhe mielenosoituksessa

Huh, minkälaisia viime päivät ovat Islannissa olleet. Niistä Panaman Papruista on noussut esiin kaikenlaista mielensäpahoittajamateriaalia. Paitsi että Islannin nykyisellä pääministerillä, sisäministerillä ja talousminsterillä on tai on ollut kytköksiä veroparatiisiyhtiöihin, melko kiinnostava yksityiskohta oli myös se, että täkäläinen pankki, Landsbanki, oli Luxemburgin yhtiönsä kautta perustanut asiakkailleen 9. eniten offshore-yhtiöitä kaikista Euroopan pankeista. Siis maassa, jossa on 320 000 asukasta, vähemmän kuin Helsingin keskustassa asukkaita. Woot!

Merkittävintä tässä koko sotkussa on tietysti se, että tuolla listalla oli myös Islannin pääministeri. (Suosittelen katsomaan tämän suomeksi tekstitetyn Ylen haastatteluklipin aiheeseen liittyen.) Vaikka tutkivien journalistien julkaisemien tietojen mukaan on aivan päivänselvää, että pääministerillä oli osuus yhtiöstä (eikä se ollut vahinko, kuten hän vaimonsa vielä pari päivää sitten yritti väittää), omistusta ei ole raportoitu parlamentin rekisteriin, jonne listataan kaikkien kansanedustajien omistukset (koska yhtiön omisti “vaimoni enkä minä”) ja tämä panamalaisyhtiö on yksi Islannin konkurssiin menneen pankin velkojia (eli aviomies käy pankin lukuun neuvotteluja pääministerin ominaisuudessa oman vaimonsa rahoista), ei pääministeri koe tähneensä mitään väärää. 

Tänään päivällä parlamentissa oppositio käytti kymmeniä puheenvuoroja, joissa kaikissa vaadittiin pääministerin eroa. Vihaisissa puheenvuoroissa läksytettiin hallituksen ministereitä siitä, että he ovat onnistuneet saamaan Islannin samaan hämärään tilaan, jossa se oli pankkien kaaduttua syksyllä 2008: kansalaiset eivät luota poliitikkoihin, maassa näyttää olevan vallalla kaksi erilaista todellisuutta – tavallisten ihmisten jotka eivät saa vaihtaa ulkomaanvaluuttaa pankissa kuin lentolippuja vastaan ja niiden, joilla on varaa pitää miljardinsa turvassa tuhansien kilometrien päässä kotisaarestaan – ja kaiken lisäksi pääministerin johdolla maa on saatu taas näyttämään epäluotettavilta ja naurettavilta muun maailman silmissä.


Pääministerin kuunteli läksytystä kädet poskillaan pöytään nojaten ja ilmoittin sen jälkeen, että hän ei aio erota. Samalla hän ihan pokkanan ilmoitti, että ei sinne tämäniltaiseen mielenosoitukseen “kuitenkaan koko Islanti tule”.

No ei tullutkaan (mutta melkein joka kymmenes saapui paikalle). Mutta ymmärtääköhän hän myös sen, että vaikka hän on pääministeri, ei koko Islanti ole häntä siihen virkaan äänestänyt? Ja vaikka olisikin äänestänyt, nyt hänet halutaan tehtävästä pois, koska luottamus niin sanotusti lipesi käsistä kuin liukas kala. Hän ei omista pääministeriyttä, vaikka hän niin näyttääkin itselleen uskottelevan.

Ihmiset ovat pöyristyneitä paitsi pääministerin käytöksestä, valehtelusta ja tyhjänpuhumisesta mutta myös ja erityisesti siitä, että hän tuntuu luulevan olevansa kansan ja instituutioiden yläpuolella. Se eilisen uutislähetyksen kanssa näytetty kuvakollaasi, jossa Islannin päämisterin naama keikkuu yhdessä Venäjän, Syyrian, Saudi-Arabian, Irakin, Ukrainan, Iranin ja Kiinan valtaapitävien kanssa, tuntui aluksi kovin hassulta. Että pohjoinen hyvinvointivaltio tuossa seurassa? Sellaisen maan pääministeri, jossa edes poliisi ei kanna aseita, hengaa samassa klubissa noin monen diktaattorin kanssa?

Tarkemmin ajatellen se ei tunnu enää kovin kummalliselta – kyse on aivan samasta asiasta, mittakaava vaan on eri. Kun valta nousee kusen tavalla päähineeseen, valtaapitävä tuntee nousevansa lain ja moraalin ulottumattomiin ja niin kaus oman maansa kansalaisista, että kansan esittämät vaatimukset ovat korvissa pelkkää hyttysen pikkuista ininää. Jopa pääministerin omassa puolueessa on jo alettu vihjailla sivuun siirtymisen tarpeellisuudesta, mutta ei kun EI.

Tänään Islannin parlamenttitalon edustan aukiolla kokoontui paljon väkeä, jotka vaativat hallituksen ja etenkin pääministerin eroa. Hallituspuolueen kannatuslehden (Morgunbladid) mukaan paikalla oli 8 000 ihmistä. Mielenosoituksen järjestäjien laskuissa päästiin 22 000:een. Totuus taitaa löytyä jostain siitä välistä.

Vähintä mitä mekin tänään pystyimme asian eteen tekemään, oli lähteä mukaan miekkariin. Puoliso otti mörssärin rinkkaan, josta se katseli silmä kovana ympäröivää hulinaa. Välillä nukahti kyytiin, välillä löi kädellä tahtia isänsä päähän. Esikoista kiinnosti jo aika paljon itse mielenosoitus. Miksi ne heittelevät kananmunia seinään? Mitä nuo poliisit tekevät? Mitä vaalit tarkoittaa? Mitä uutisissa sanotaan? Miksi se pääministeri ei vaan voi tulla ulos tuon kivitalon parvekkeelle, koska kaikki huutavat sen nimeä?

Hiton hyvä kysymys. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö