Syytänkin huonoa koulumenestystäni sitä, koska en koskaan nähnyt taululle enkä kirjoittanut muistiinpanoja.

Myöhempi työharjoittelu hävettää, koska tein paljon virheitä, koska en nähnyt. En silloin osannut yhdistää sitä huonoon näköön, ajattelin, että mulla on oppimisvaikeus. Myöhemmin ammattikoulussa aloin sit käyttämään laseja ja piilareita ja kyllä numerotkin nousi. 😁

Anyway, sitten koukutuin piilareihin enkä pitänyt ikinä missään silmälaseja, koska pidin itseäni niin rumana niissä, vaikka muut olisivat kehuneet. Aloin säästämään rahaa laseriin, se oli nuoruuteni ja aikuisuuteni suurin haave, ja ajattelin, että nyt elämä tästä alkaa kun ei tarvi kärsiä huonosta itsetunnosta silmälasien takia. Arpaonni ei minua sitten suosinut, kun silmälaserleikkaus torpattiin heti kättelyssä, ettei mun silmien epämuodostuneiden sarveiskalvojen takia sitä voida tehdä nyt tai koskaan. Itkuhan siinä pääsi ja piti taas rillipää-identiteettiä alkaa vaalia.

Nyt sitten mulla on varmasti loppuelämän kestävä viharakkaussuhde silmälaseihin. En edelleenkään oikeen julkisilla paikoilla niiden kanssa liiku ja arastelen edelleen niitten käyttöä. Joskus kuitenkin huomaan, että ne jopa vähän kaunistavat, ehkä peittävät suurta klyyvaria ja silmien väsymystä ei niin helposti huomaa tai ryppyjä. 😁

Mielestäni silmälasit sopivat suurimmalle osalle ihmisistä, enkä koskaan ikinä muista ajattele, miten itsestäni ajattelen.