Kallis harrastus

Minustahan ei siis koskaan pitänyt tulla se mutsi, joka kuskaa muksujaan niska hiessä harrastuksesta toiseen ja kiroilee liikenneruuhkassa, kun eteen on jumahtanut joku pöllö, joka ei osaa käyttää vilkkua ja sen takia myöhästyy sen kriittisen viisi minuuttia, jonka ansiosta kiire jatkuu pukuhuoneessa, pukuhuoneen vessassa ja niin edelleen koko loppuelämän.

No ei minusta kyllä tullutkaan. Paitsi vähän. Esikoiselle on muodostunut nyt yksi rakas harrastus, jazzbaletti, jossa on vain yksi huono puoli: se on hanuriin kellonaikaan (puoli viisi iltapäivällä) ja paikassa, joka vaatii autokuljetusta. Kun jazzbalettikurssille aikanaan ilmottauduttiin, ehtona oli, että harrastuksia on tasan yksi kerrallaan. Eikä syy ole pelkästään tässä kuskaamisessa ja aikataulurajoitteissa, vaan myös ihan puhtaasti rahassa.

Tuo tanssikurssi on kahdesti viikossa ja yksi lukukausi – siis ei lukuvuosi  vaan noin 14 viikkoa – maksaa reilusti yli 300 euroa. Tanssikoulu ei ole kalleimmasta päästä, sillä muut vastaavat koulut perivät täällä ihan samoja hintoja. Tiedostan myös sen, että tämä ei ole harrastuksista kalleimpia. Jääkiekko varusteineen, taitoluistelu seuramaksuineen, paljon pelimatkoja vaativat harrastukset, ratsastus… Auton ratissa urheiluhallin parkkipaikalla odottaa pennitön mutsi.

Reykjavíkin kaupungille täytyy kyllä olla siitä kiitollinen, että täällä jokainen 6–18-vuotias lapsi saa kaupungilta kerran vuodessa noin 250 euron suuruisen “vapaa-ajansetelin”, jonka voi käyttää jonkun harrastuksen maksuun. Näin myös vähävaraisilla tai monilapsisten perheiden lapsilla on mahdollisuudet osallistua edes yhteen harrastukseen. Maksuttomia liikuntaharrastuksia kun täällä ei juuri ole, sillä luonnossa kävelyä ei voi hyvällä tahdollakaan laskea harrastukseksi (kesäkauden ulkopuolella se on ennemminkin kiusaamisen muoto). Uimaan pääsee eurolla, mutta esimerkiksi kuuden viikon uintikoulu maksaakin sitten jo melkein sata euroa. Kunnan tuki on siis tärkeä ja sillä on paikkansa. Onhan se nyt ihan hanurista, että perheen taloudellinen tilanne vaikuttaa lapsen kehitysmahdollisuuksiin jo ennen kuin ne oppivat edes lukemaan. Etenkin, kun veroja maksetaan tuloista melkein 40 prosenttia ja maassa on ollut viime vuodet kova talouskasvu eli rahasta ihan oikeasti ei ole pulaa.

Mutta eipä se vapaa-ajanrahakaan ihan niin täydellinen systeemi ole, miltä se ensialkuun kuulostaa… Kun kaupunki lataa koneeseen lisää verorahoja ja nostaa vapaa-ajansetelin suuruutta, ajanviete- ja harrastuspalveluita tarjoavat firmat nostavat kurssiensa hintoja samaan tahtiin. Eli loppujenlopuksi tulonsiirron korjaa yksityinen firma.

Kun harrastamassa käy yksi lapsi, tuo 350 euroa kahdesti vuodessa vähennettynä vapaa-ajan setelillä on vielä jokseenkin siedettävä summa. Mutta entä jos kersoja olisi neljä? Ja jokaisella harrastuksia kaksi? Huhheijaa. Se tekisi kolme tonnia harrastemaksuja pelkästään yhdelle keväälle. Kuulostaa hurjalta minun mielestäni. Jotta saisin vähän mittakaavaa tähän ihmettelyyni, niin kysynpä ihan mielenkiinnosta, että paljonko te laitatte lapsen harrastuksiin vuodessa rahaa? Tukeeko kunta tai valtio Suomessa tai muualla lasten harrastuksia jollain tavalla?

Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö