Lapsen kehitys 4 kk – ja äidin

Mörssäri täytti kolmasosavuoden. Hurraa! Vauvavuoden tunnelissa puoliväli lähenee. Melkein voittajaolo, jo. Tämä kuukausi jää perhehistoriaamme ajanjaksona, jolloin ja minä ja puoliso tajusimme taas jotain todella oleellista: rutiinit pitää olla AIVAN JOKA PÄIVÄ SAMAT. Sitten ne ehkä alkavat toimiakin. Tämän meille konkretisoi anoppi.

Vauva ei ole tykännyt nukkua päiväunia kotona, vaan ainoastaan liikkeellä olevissa vaunuissa ulkona. Kun ilma on ollut huono – ja tänä talvena se on aika monta kertaa ollut – ovat päiväunet jääneet vartin mittaisiksi torkuiksi kantorepussa sillä välin kun kantaja on puuhaillut asioita, joissa ei tarvitse kumarrella alaspäin.

Luulimme, että vauva oli sitä sorttia joka ei nuku päiväunia. No, luulimme väärin. Neidin täytettyä neljä kuukautta aloitimme osittaisen päivähoidon anoppilassa. Ensimmäisenä hoitopäivänä matonen vetäisi kahdet kahden tunnin päikkärit vaunuissa. Ja siis sisätiloissa ja ilman, että nukkumispaikka liikkui metriäkään.

“Ehkä teidän kannattaisi kotonakin ottaa kärryt sisään ja totuttaa tyttö nukkumaan niissä ja joka päivä samaan aikaan. Ikkuna vähän auki, peitto päälle ja tutti vauvalle suuhun”, anoppi ehdotti.

Daa. Kokeilimme, ja siinähän sitä nähtiin: päikyit alkoivat maistua. Tunsimme itsemme vähän hölmöiksi. Miksi emme sitä itse tajunneet.

Vauva ei tykännyt nukkua omassa sängyssään päivisin ehkä siksi, koska sänky on hänelle yönukkumista varten. Kun otimme rattaat sisään ja laitoimme ne makuuhuoneeseen kehdon viereen, johan alkoi päiväunet kelvata. Nyt tyyppi on taju kankaalla pari tuntia aamupäivällä ja pari tuntia iltapäivällä. Vauva herää kahdeksan maissa ja aloittaa ekat päikyt kympin jälkeen, heräilee puoleltapäivin ja nukahtaa taas kolmen maissa pariksi tunniksi. Kahdeksan maissa kutsuvat jo yöunet. 

Hereillä ollessaan bebe viihtyy lyhyitä aikoja matolla, rakastaa käydä suihkussa (eli hyvästelimme jo kylpyammeen) ja tykkää hengailla sylissä. Sitterikin varmasti hyvästellään pian – se tuntuu nimittäin käyvän tälle leidille tylsäksi. Mörssäri yrittää heti siihen mentyään nostaa itseään vatsalihaksilla ylös. Se kurottelee kaulaansa ja haluaa pystyasentoon. Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän hankkia sellainen istumista harjoitteleville lapsille tarkoitettu potannäköinen muovituoli (sillä on kai ihan oma nimikin, mutta ei tule nyt mieleen), jossa se voisi istua pieniä hetkiä kerrallaan. Jos jollain on kokemuksia sellaisen käytöstä, kuulisin mielellään.
Muusta materiasta hankintalistalle ovat tulleet kertakäyttövaipat. Ekat ja toisetkin kestovaipat ovat jääneet liian pieneksi ja ne on nyt pakattu laatikkoon ja odottavat matkaa seuraavaan talouteen. Kolmatta vaippasatsia emme enää aio hankkia. Eli tämä kestokokeilu jäi nyt vieläkin lyhyemmäksi kuin esikoisen kanssa, mutta näin tämä nyt vain menee. Tunnustan tosiasiat: en jaksa, ei ole aikaa, olemme vain harvoina päivinä kaiken aikaa kotona pyykkikoneen ääressä.

Entäs ruoka sitten! Rintamaito-korvikekombolla mennään edelleen. Aloimme antaa pari viikkoa sitten kovan ruokahalun mörssärille kokeilunomaisesti myös ohutta puuroa, niitä ensimmäisiä vauvoille suunnattuja varhaispuuroja. Ei tullut allergiareaktiota ja ruoka maistui, mutta tyypin maha meni kuitenkin vähän sekaisin jo siitä parista teelusikallisesta. Käninä lisääntyi ja ruoansulatus hidastui. Niinpä ajattelimme laittaa puuron parkkiin vielä vähäksi aikaa. Katsellaan sitten vaikka helmikuun lopussa uudestaan.

No miten äiti voi? Ihan ookoo. Tämä päivärytmin muuttuminen ja päiväunet ovat tuntuneet todella miellyttäviltä. Vauvan nukkuessa kotona olija ehtii puuhastella vähän aikaa omiaan, pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa. Silti yö on ihan kokonainen (okei, parilla herätyksellä). Sen takia olemmekin nyt alkaneet noudattaa tätä rytmiä oikein orjallisesti. Emme lähde kotoa minnekään päikkyjen aikaan, ettei tämä hieno kone nyt vaan ala yskiä. Vauva ei vieläkään pahemmin valvota yöaikaan, tiedän olevani siitä universumille kiitollisuudenvelassa aika pitkään. 

Ekasta vauvavuodesta on jäljellä vielä kahdeksan kuukautta. Pian on kevät ja vähän valoisampaa. Sitä seuraa kesä ja auringonpaiste ja sitten onkin syksy ja yksi niistä tärkeistä pienlapsiajan maaliviivoista: kakussa yksi kynttilä. Kun tämän pikkulapsiajan (joka siis ei lukeudu omiin elämän suosikkivaiheisiin) jakaa käsitettävissä oleviin ajanjaksoihin, jotka tuntuvat mahdollisilta saavuttaa, jaksaa säilyttää pirteyden ja pidemmän pinnan. Mieti siihen seuraavaan mutkaan asti, älä uuvuta itseäsi ajattelemalla koko edessäolevaa matkaa. Se on muuten loistava neuvo, joka pätee aika moneen, kestävyyttä vaativaan suoritukseen.

Aikaisemmat jutut:
Vauva 1 kk
Vauva 2 kk
Vauva 3 kk

Kuva: Björgvin Hilmarsson
Aiheet

Näitä luetaan

Satu Rämö

Contact / Yhteystiedot

Tietosuojaseloste

2024 © Satu Rämö